Koivun oksa

riippakoivun hiukset..

tuulessa heiluvat

rakkautesi luonnon
kuvaamiseen runoissasi..

on kaunista luetttavaa..

kiitän tee..

Onija , vastauksesi oli kaunis kuten luonto useimmiten. Siksi sitä kuvaa mielellään, vaikka se olisikin enemmän yritystä kuin onnistumista.
Vaikka olen kirjoittanut paljon luonnosta ja yksityisistä kasveista/ puista, minusta tuntui, etten oli kirjoittanut yhtään runo koivusta. - Eikö se olisi runon arvoinen? Luulen että paremman kuin tämä.

olen taistellut koko talven
uupunut ja kiukunnut pimeää
en ole nähnyt mitään
valoakaan
eilen siirtelin kukkapurkkejani
ja
pieni sitkeä vaaleanpunainen saintpaulia
se on kukkinut viimekesästä asti
läpi mustaakin mustemman
pitkän syksyn
uhmannut lepoaikaansa
saamatta edes lannoitetta

piru
on minunkin tämä kestettävä.......


*********
Niin kasvit vain meidät yllättävät
ja tuovat toivoa uudesta keväästä

kestetään; sanoi sinun koivusikin tässä pikkruisessa runossasi=)

Ystäväni, kiitos vastauksestasi! Luonnosta löytyy yllättävää sitkeyttä kaikissa oloissa ja ilopilkkuja keskellä talveakin. Joskaan yhden keltaisen krookuksen kukinta lumen keskellä joulun aikaan ei ollut sille itselle hyvä vallinta. Ilahdutti silti.

Kyllä sinäkin kestät, valo lisääntyy joka päivä.

ja sinä Tee. ikuinen optimisti tuot meille pimeydessä rämpiville toivon keväästä, uudesta elämästä vain muutamalla säkeellä
kiitos tästä ilon tunteesta

*m*, kiitos kauniista vastauksesta, vaikka saatat hiukan erehtyä optimismistani. Humoristitkin ovat kuulemma melkoisia pessimistejä. Mutta kuitenkin, jos haluaa elämään iloa ja kauneutta, on poimittava pienetkin sirut. Tarkkaan katsoen niissä usein on enemmän kuin vain vilkaisulla näyttäisi.