Juutalaispalstasta

Minä ne viestini sinne olen kirjoittanu (joista tosin eräs oli kirjoitettu nimissäni) ja otan niistä täyden vastuun. Kuitenkin haluaisin huomauttaa muutamasta asiasta.

- En ihannoi nazeja
- En yleistä ketään
- "Kehuskeluni" sheriffeydellä meni niin, että joku kysyi, että mahdanko olla sama hemmo. Sanoin, että olen.
- Loukkaavat viestini on osoitettu suoraan niille kirjoittajille jotka ovat jokaisessa kirjoituksessaan nimitelleet minua. Kestää aikansa, ennen kuin menetän malttini, mutta pohja se on minunkin säkissäni. Pyysin usemapaan otteeseen jokaista nimittelijääni jättämään alatyyliset osuudet sikseen, mutta näin ei käynyt. Lopulta tulin tulokseen, että minua ei sido mikään moraalikäsitys hyväksymään aiheettomia solvauksia, joten ajattelin hieman näpäyttää näitä henkilöitä, jonka jälkeen "Loitsu-Lasse" otti asiakseen julkaista kirjoituksiani irti asiayhteydestä.

Minun puolestani tämä asia on jo loppuunkäsitelty ja pyydänkin, että jätämme ylimääräiset sekä turhat postaukset vähemmälle.
0682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mika kirjoitti:

Minä ne viestini sinne olen kirjoittanu (joista tosin eräs oli kirjoitettu nimissäni) ja otan niistä täyden vastuun. Kuitenkin haluaisin huomauttaa muutamasta asiasta.

- En ihannoi nazeja
- En yleistä ketään
- "Kehuskeluni" sheriffeydellä meni niin, että joku kysyi, että mahdanko olla sama hemmo. Sanoin, että olen.
- Loukkaavat viestini on osoitettu suoraan niille kirjoittajille jotka ovat jokaisessa kirjoituksessaan nimitelleet minua. Kestää aikansa, ennen kuin menetän malttini, mutta pohja se on minunkin säkissäni. Pyysin usemapaan otteeseen jokaista nimittelijääni jättämään alatyyliset osuudet sikseen, mutta näin ei käynyt. Lopulta tulin tulokseen, että minua ei sido mikään moraalikäsitys hyväksymään aiheettomia solvauksia, joten ajattelin hieman näpäyttää näitä henkilöitä, jonka jälkeen "Loitsu-Lasse" otti asiakseen julkaista kirjoituksiani irti asiayhteydestä.

Minun puolestani tämä asia on jo loppuunkäsitelty ja pyydänkin, että jätämme ylimääräiset sekä turhat postaukset vähemmälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu