Haluan irtosuhteita!

Niki31v

Hei!

Olen hieman päälle kolmikymppinen Helsinkiläinen nainen.Muutin tänne töihin keskisuomesta noin kolme viikkoa sitten.
Olen avoliitossa naiseni kanssa ja meillä on yksi lapsi.Hän on naiseni edellisestä suhteesta miehen kanssa syntynyt, mutta kuin oma minulle ja vanhempani ovat lapselle tärkeitä mummeja ja vaareja.Siskonikin rakastaa tätä lasta, miksei rakastaisi?Aivan mahdottoman ihana jaa suloinen lapsi.

Naiseni sanoo usein miten hyvä hänellä on olla kanssani ja miten onnekas hän on, kun minut on saanut.Minäkin rakastan häntä hyvin paljon ja olen onnellinen.Rakkaus ja seksi on ihan ok, mutta seksiä emme harrasta kovin usein kun tämä pienokainen nukkuu usein samassa sängyssä.Tai aamulla kapuaa keskellemme, siksi en esimerkiksi nuku alasti, vaikk mielummin niin nukkuisin ja haluaisin rakastella sponttaanisti silloin kun siltä tuntuu pelkäämättä että pienokainen tillittää oven suussa.

Etelään muutto on ollut kaikinpuolin hyvä juttu.Ilmapiiri on täällä kaikinpuolin suvaitsevampi, emmekä edes enää ajattele että perheemme olisi jotenkin erillainen.Lapsenkaan tuskin tarvitsee täällä varttuessaan ajatella että hänen vanhempansa ovat lesboja ja isää ei ole.Olemme miettineet toisen lapsen hankintaa, toivomme pikkuveikkaa tai siskoa pienokaisellelle, se kasvattaisi häntä.Hän on hieman hemmoiteltu, pelkään,

Olen kaikesta onnesta huolimatta pettänyt naistani heti tänne helsinkiin muutettuamme.Täällä on helppo löytää seuraa baarista ja kun on ulkonäköä ja rahaa, ei ongelmia saada naista ole.Sormus on sormessani, mutta se ainakaan estä naisia kiinnostumatta itseeni.Olen hieman ihastunutkin erääseen naiseen, mutta tunnistan kyllä mistä on kyse, enkä ole huolissani.Pidän naisen iskemisestä.Hieno tunne havaita kuinka naiseen tekee vaikutuksen ja miten hän ihastuu minuun ja kiihoittuu.Rakastan naisia ja naisen vartaloa.Rakastan naisen kanssa seksistä ylikaiken, naisen kropan koskettelusta ja maistelemisesta.Joka nainen on erillainen ja viehätyn ihan jokaisesta kumppanistani ja huonoa seksiä ei yhdenkään kanssa ole ollut.Useat kertovat olevansa heteroita tai korkeintaan bissejä.Joskus jopa pyytävät komen kimppaa ystävänsä kannsa, mutta siihen en ole vielä suostunut, vaikkakin ajatus kiinnosttaa kyllä.Omaa naistani en halua jakaa ja ajatus hänestä toisen kanssa herättää mustasukkaisuutta.En sallisi naiselleni muita suhteita ja eroisin välittömästi jos hän pettäisi minua.

Naiseni ei tiedä muista naisistani.Niitä ei ole aiemmin ollutkaan.Nyt hakisin seksiseuraa vaikka täältä?
En välitä baareiluista, mielummin haen seuraa vaikka netistä.Se olisi helpompaakin ettei tarvitsisi joka viikonloppu pynttäytyä baariin ja tietysti naisenikaan ei pidä siitä.

Kiinnostuitko?
Jos olet kaunis kroppainen nainen ja sinut seksuaalisuutesi kanssa, ja tiedät mitä haluat, kertoisitko hieman itsestäsi ja jättäisit s.osoitteen.Haluammehan molemmat luotettavan seksisuhteen emmekä mitään muuta?Rakastat naista ja seksiä?

45

709

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se siitä

      Melkosen pitkän provon jaksoit sitte vääntää.

    • f4ck

      wau, aikamoinen. Susta ehkä nyt tuntuu ett todellakin onnistuit säästämään kakun ja syömään sitä mutta hki on niin pieni mesta ett jossain vaiheessa käry käy. Kauheinta musta on ett sä puhut rakkaudesta ja lapsia lisää. Kun voi noin kevyesti pelata kahden ihmisen tunteilla ja kiintymyksellä ni aika kylmä oot. Alle vuosi, sen verran tää sun uusi kaksoiselämä tulee kestämään. Mä toivon ett sun nainen ei kuuntele itkujasi kun kaikki tulee ilmi, eikä jää roikkumaa luullen ett sä muutut. Sä muutuit jo ja suuntaki on selvä,

      Terkkui kotiin.

      • Niki31v

        Tarkoitukseni ei olekkaan jatkaa "kaksoiselämää" loputtomiin!Aion myös kertoa naiselleni jossain vaiheessa, luulen että hän kyllä aavistaa.Olemme sitä paitsi joskus jutelleet halustani rakastella muidenkin kuin hänen kanssa, eikä hänellä ole sitä mitään vastaan jos se pysyy pelkkänä seksinä ja seksi on turvallista.

        En ole tyhmä!Tiedän Helsingin olevan pieni kylä ja piirit pienet!En pelkää "kärähtäväni" ja maineeni menevän, toisekseen naiseni on ulkomaalainen ja muutamme ehkä jossakin vaiheessa elämää hänen kotimaahansa.

        Arvasin että kirjoitukseni kuohuttaa tunteita, mutta ehkä joku nainen jossain haluaa samaa kuin minä?Ei tarvitse olla etelästä, muualtakin Suomesta voit olla!Minulla on auto ja voin ajaa sinun luoksesi.

      • wroomWRoomputput
        Niki31v kirjoitti:

        kandeisko perustaa samalla vaivalla yritys,PuutePalvelua suoraan kotiisi:).

        miks sä et sitte kertonu naiselles etukäteen ett vähän meinaat nyt sitte maata muiden naisten kanssa, vähän niinku puhe oli. Sä meinaat ett vähän temmellät ja sitte lähdet ulkomaille ja oot siellä kiltisti?

        Sulla puuttuu sun kumppanisi kunnioitus, sä oletat asioita sen puolesta ja käännät ne tietty sellaisiksi ett voit tehdä mitä lystäät. Jos sä oisit varma ettei sillä oo mitää tota sun puuhaasi vastaa ni sä oisit kertonu sille, mut vähän taidat epäillä asiaa ja siksi teet salassa.

        En mä ole kuohuttunu siit ett petät ja etsit ihan avoimesti seuraa ja käytät suomenkieltäsi hyväksi koska hän ei sitä osaa. Sehän kertoo sun hyvästä luonteesta ja sydämellisyydestäs ja jos sä elät elämääs noilla arvoilla ni ei se multa oo pois. Mä vaan hiukan säälin sitä naista joka vielä uskoo ja luottaa suhun. Nyt sulla on kotikenttäetu ja näkökjään käytät sitä siekailematta hyväksesi, kerro sitten joskus miten siellä ulkomailla meni kun armaasi, uskottusi, ainoasi sai selville mitä puuhaat.

        Onnea jatkoon, parisuhde missä on enemmän sailaisuuksia kuin rakkautta on varmaa ihan super.

    • ...

      Tuskimpa kovin moni lepakko sua katteliskaan, siksipä ne bisset ja ns. heterot. Muistathan kertoa olevasi varattu, eiks niin ?

      Ja rahalla ei saa kaikkea...On aika turn off mennä tyrkyttää seuraansa rahalla ja uskotella itselleen, että kun on rahaa taskussa saa mitä vain ja milloin vain.

      Aika outoa, että et hyväksyisi pettämistä kumppaniltasi, mutta itseltäsi kyllä.

      • Niki31v

        Niin, sanoinhan tuossa aikaisemmin sormuksen olevan sormessani ja kerron kyllä olevi varattu jos sitä kysytään.

        Mitä outoa siinä on ettei sallisi kumppanilleen muita naisia, vaikka itsellä olisikin?
        Tiedän ja tunnen itseni!Tiedän mitä haluan ja mitä en.Osaan olla järkevä ja varovainen.
        Mutta naiseni puolesta pelkäisin.Ei hän tyhmä ole missään tapauksessa, mutta ulkomaalaisena hän voisi joutua hyväksikäytetyksi tai jotain muuta pahaa tapahtua.Haluan hänen olevan turvassa kotona.

      • samgal

        "Ei hän tyhmä ole missään tapauksessa, mutta ulkomaalaisena hän voisi joutua hyväksikäytetyksi tai jotain muuta pahaa tapahtua."

        Voi ei, ap kirjoituksestasi päätellen näin on juuri päässyt tapahtumaan, naisesi on joutunut kohtaamaan sekä hyväksikäyttöä että pahaa.

      • ...
        Niki31v kirjoitti:

        Niin, sanoinhan tuossa aikaisemmin sormuksen olevan sormessani ja kerron kyllä olevi varattu jos sitä kysytään.

        Mitä outoa siinä on ettei sallisi kumppanilleen muita naisia, vaikka itsellä olisikin?
        Tiedän ja tunnen itseni!Tiedän mitä haluan ja mitä en.Osaan olla järkevä ja varovainen.
        Mutta naiseni puolesta pelkäisin.Ei hän tyhmä ole missään tapauksessa, mutta ulkomaalaisena hän voisi joutua hyväksikäytetyksi tai jotain muuta pahaa tapahtua.Haluan hänen olevan turvassa kotona.

        Kuvittele, miltä sinusta tuntuisi jos naisesi pettäisi sinua ? Tuntuisiko se mukavalta ? Jos se ei tunnu sinusta mukavalta, niin miksi teet sitä sitten muille ? Kuulostaa vähän siltä, että et ole ansainnut tota naista itsellesi, liian hyvä sinulle;)

        Tee toiselle se, mitä itsellesi haluaisit tehtävän, eiks je ? Kandeis olla rehellinen sille omalle naisellekin=)

        Miksi kuvittelet, että sinulla olisi erivapauksia kuin naisellasi ?

        Ja tosta rahasta vielä, vaikka itselläni olisi paljon rahaa, niin en todellakaan sillä yrittäisi saada naisia ja toisaalta nainen joka pullsitelee rahoillaan, on ainakin mun mielestä aika vajaa ja huonoitsetuntoinen ...Ja useimmiten liikaa itsestään uskova.

      • 15+13
        ... kirjoitti:

        samaa mieltä..
        ja käytännössä tullut huomattua, että nää rahoilla pullistelijat (naiset tai miehet) eivät yleensä edes ole kovin varakkaita. ne oikeasti varakkaat taas päinvastoin pitää huolella suunsa kiinni niistä rahoistaan.

      • 18+1
        Niki31v kirjoitti:

        Niin, sanoinhan tuossa aikaisemmin sormuksen olevan sormessani ja kerron kyllä olevi varattu jos sitä kysytään.

        Mitä outoa siinä on ettei sallisi kumppanilleen muita naisia, vaikka itsellä olisikin?
        Tiedän ja tunnen itseni!Tiedän mitä haluan ja mitä en.Osaan olla järkevä ja varovainen.
        Mutta naiseni puolesta pelkäisin.Ei hän tyhmä ole missään tapauksessa, mutta ulkomaalaisena hän voisi joutua hyväksikäytetyksi tai jotain muuta pahaa tapahtua.Haluan hänen olevan turvassa kotona.

        "Tiedän mitä haluan", pah. Haluat itsellesi kaiken ja toiselle et mitään. Tosi aikuismaista tunnistaa itsessään kolmevuotiaan itsekkyys ja pitää sitä vielä kypsyytenä.

        Kuulostat ihan joltain muslimimieheltä, ihan totta. "Haluan naiseni olevan turvassa kotona sillä välin kun paneskelen muita". Hahhah!

      • ...
        18+1 kirjoitti:

        Kaikki mulle heti ja nyt, muille ei mitään.

      • Tasapaino
        Niki31v kirjoitti:

        Niin, sanoinhan tuossa aikaisemmin sormuksen olevan sormessani ja kerron kyllä olevi varattu jos sitä kysytään.

        Mitä outoa siinä on ettei sallisi kumppanilleen muita naisia, vaikka itsellä olisikin?
        Tiedän ja tunnen itseni!Tiedän mitä haluan ja mitä en.Osaan olla järkevä ja varovainen.
        Mutta naiseni puolesta pelkäisin.Ei hän tyhmä ole missään tapauksessa, mutta ulkomaalaisena hän voisi joutua hyväksikäytetyksi tai jotain muuta pahaa tapahtua.Haluan hänen olevan turvassa kotona.

        "Mitä outoa siinä on ettei sallisi kumppanilleen muita naisia, vaikka itsellä olisikin?
        Tiedän ja tunnen itseni!Tiedän mitä haluan ja mitä en.Osaan olla järkevä ja varovainen.
        Mutta naiseni puolesta pelkäisin.Ei hän tyhmä ole missään tapauksessa, mutta ulkomaalaisena hän voisi joutua hyväksikäytetyksi tai jotain muuta pahaa tapahtua.Haluan hänen olevan turvassa kotona. "

        Hahhah:D:D Oon aina sanonut et pahimmat sovinistit löytyy lesboista!!

        Osaat Niki jokaisen saamasi kommetin selittää ittelles parhain päin. Tiedätkö millaisesta persoonallisuudesta se kertoo...olet ambivalentti, pettäjä, valehtelija - sitä on täysin turha selitellä. Mutta kyllä, kaltaisiasi varmasti löytyy...

    • Provot tunnistaa

      Tästä tunnistaa provon siitä, ettei kukaan lähtisi näin avoimen yksityiskohtaisesti kirjoittamaan omista asioistaan; Suomi ja Helsinkikin kun ovat loppujen lopuksi niin pieniä paikkoja, että ties vaikka joku tunnistaisi, pahimmassa tapauksessa oma heila.

      • Niki31v

        Minulle on kuule ihan sama tunnistaako joku!
        "Oma heila" ei kuule lue Suomea.

        Mutta taitaa olla parasta unohtaa koko juttu!En mitään suuria kuvitellutkaan täältä tapahtuvaksi.Minusta koko palsta on ihan turha!
        Taitaa olla oman elämänsä kadottaneiden ja katkerien lesbojen temmellyskenttä.

        Soronoo!

      • 11+17

        :D No nyt puhut jo asiaakin! Varsinkin naisesi kannalta sun todellakin on parasta unohtaa koko juttu.

        Hmmm..oman elämänsä kadottaneiden ja katkerien.. Ainakin mun kohdalla oma elämä on hyvinkin tallella, elän onnellisesti ihanan naiseni kanssa. :) Katkeroitumiselta olen välttynyt, kun en ole joutunut tekemisiin kaltaistesi huijareiden kanssa. :)

    • 17 +12

      No mitä edes tulit tänne palstalle jos mielestäsi koko foorumi on ihan turha. Taisit vain itse katkeroitua, luulitko että naiset suorastaan juoksevat syliisi luettuaan narskumaisen tekstisi ja sitäpaitsi tämä keskustelu-alue ei ole tarkoitettu seksiseuran hakuun, siispä ole hyvä ja siirry muualle.

    • Ursulasi

      Niki. Älä välitä noist haukkujist. Kirjoitit et voit autollas ajella naisen luoksekin. Tulisit sä naimaan mun kaa ens tiistaina. Osoitteeni Takapajula, Haaratie 69. Ootan sua klo 18. Mul on kyl vähä tarttuvii tautei mut ei kai sun vaimos tykkää pahaa vaik viet kotiin tuliaisina,ku eihän se tiä mist niit tuli. Nähhään sit!

      • hellyyttävaille

        hei niki, mulle kans kelpais. kurvaatko mun kautta täältä hersylän mutkasta siin samalla.haarat on auki jo.

    • hömötii

      Mikä ihme siinä on, että heti pitää käydä tylyttämään?! Onks ap tehny teille jotain pahaa? Kai se on sen ja sen kumppanin asia, millanen suhde niillä on: jos se toimii niillä niin sit se toimii! Pitääks kaikkien elää teidän tavalla?? Onks teidän elämäntyyli ainut ja oikea? Lesbot on ihan vitun vanhoillisia..

      • f4ck

        sen kumppani ei tiedä mitä on meneillää, onko rehellisyys suhteessa vanhoillista?

    • Haluun irtosuhteita

      Ei irtosuhteissa sinänsä ole mitään pahaa, mutta kun itsekin olen "varattu" eli vakituisessa suhteessa niin pitää siinä puolison kanssa olla edes jonkinlainen yhteisymmärrys ja keskinäinen kunnioitus. Eli meidän parisuhteessa puhutaan ihan avoimesti siitä jos haluu mennä etsiin muuta seuraa. Tosin ehkä me kaks ollaan tosi omituisia, kun eihän suomalaiset silleen oikeesti ole rehellisiä, mutta me ollaan toisillemme. Kerrotaan ihan kaikki. Ja kummatkin ymmärtää, että toinen voi haluta seksiä jonkun muun kanssa, tai jopa ihastua/rakastua johonkin muuhunkin, ilman että tunteet omaa kumppaniaan kohtaan siitä muuttuisi.

    • 1113

      Laita nyt yhteystiedot edes näkyviin, niin saatat saada vastauksiakin.

    • PiuPau!

      Hei Haluun irtosuhteita! Propsit teille, noin sen kuuluukin mennä :) Valehtelulla ja toisen "tukahduttamisella" ei pitkälle potkita. Rehellisyys, toisen kunnoitus, ja keskustelykykyisyys ne hyvän suhteen tunnusmerkit on, ja jos siihen mahtuu vielä kykyä ymmärtää että ihastumiset, ja toisinaan (muihin kohdistuvat) fyysiset halutkin kuulu asiaan, suhteessa eli ei. Harvemmimpa ne tahdon asioita on!
      Eikö ole parempi käydä tekemässä asialle jotain, kun miettiä mitä se olisi?
      Mutta molemmille samat säännöt, ehdottomasti!
      Toivon että itse joskus olisin yhtä ihanteellisessa tilanteessa, annat uskoa meille samoin ajattelijoille :) Ihanaa alkanutta vuotta, nauttikaa ja arvostakaa toisianne, toista noin ajattelevaa naista ei ole varmasti ole ollut helppo löytää...

      Ja ap:lle, hyi, hyi, hyi, ja vielä kerran hyi!! Suo naisellesi samat oikeudet mitä itse otat, tuo "en tahdo että hän tulee hyväksikäytetyksi" tuskin uppoaa kenenkkään, olet vain itsekäs omaa napaaasi ajatteleva egoisti! Toivottovasti naisesi tajuaa minkä kanssa on tekemisissä ennenkuin on myöhäistä :(

    • Niki31v

      Suon naisellenikin kyllä irtosuhteet jos hän niitä haluaa.Mutten täällä Suomessa mielelläni niitä hänelle soisi, kuten itsekkin hyvin tiedätte, täällä ihmiset ovat kylmiä ja julmia, tai ainakin suvaitsemattomampia kuin mihin hän on kotimaassaan tottunut.Jos hän haluaa hänelle tutussa ympäristössä ja ympyröissä niitä harrastaa, suon sen hänelle siinä missä itsellenikin.Minusta hän on Suomalaisille ihmisille liian naiivi ja persoonaltaan sellainen johon ehkä maailmaa matkustamattomat eivät ole tottuneet.Kysymys on vain siitä että haluan suojella häntä!Kuten kerroin, Helsinkiin muutto on elämäämme helpottanut.Mitä enemmän luen teidän ahdasmielisiä ja suvaitsemattomia kirjoituksianne, sitä vakuuttuneempi olen, että tänne Suomeen tuskin jäämme loppuelämäksemme.

      Ymmärrän millaisen kuvan saitte minusta, siksi täällä s.seuran haku meni jo heti alkuun metsään.Se ei ole teidän vika.Väärä lähestymistapa ja väärä paikka.
      Siitä huolimatta vaikka ette pidä minusta, toivotan teille oikein hyvää talven jatkoa ja jatkan etsimistä muualta ja jotain muuta kautta!Se mikä ei teille ja teidän parisuhteelle sovi, voi sopia jollekulle toiselle.

      • f4ck

        jos sä oot niin varma että kaikki on hyvin suhteessasi ni mikset sä kerro sille tyttikselle mitä puuhaat?

    • goodgirl

      Ihan totta, tämä nettisaitti taitaa olla enemmänkin nuorison keskuudessa suosittu, eli väärä tarkoitusperääsi, minä ainakin ymmärrän tilanteesi/tilanteenne.
      Näinhän se menee, pidemmässä,monia vuosia kestäneessä suhteessa alkaa kiinnostus muuhunkin suuntaan heräilemään. Ihastumisia tulee ja menee, veikkaanpa että moni parisuhde olisi toimivampi jos sallittaisi satunnaiset seksisuhteet, salaa jos toisen selän takana puuhailee ei tervepäisen psyykkinen puoli salailua kestä ja ero on väistämätön.

      Itsekään en halua mitään vakavampaa, vaikka sinkku olenkin , ja saattaisin jopa matkaasi yöksi lähteä jos jossain törmättäisiin. Onnea seuranhakuun!

      • f4ck

        mut niinhän ap just tekee, salaa toisen seläntakana, täälläki avoimesti seuraa haki kun se oma rakas ei suomea nii ymmärrä. Onko se tervejärkisen ja rakastavan ihmisen tekoja?
        Parisuhteet pysyy hyvinä jos niissä on oikeat ainekset, jos siihen tarvii hakee jostain lisäpotkuu ni sitte ollaa väärästä syystä yhdessä. Parisuhdetta hoidetaan siinä ei vaa olla ja anneta kaiken mennä miten menee, mikään ei kestä hyvänä jos ei sitä huolleta.

    • Niki31veelle

      Kyllä se on hyvä juttu kun harrastelet näitä, joista voisi lapsikin syntyä. Mun mielestä voisit ottaa reissussa sänkyyn bi-henkisen miespuolisen ystävän,tai perus heteronkin nii pääsisitte samalle tasolle tyttökaverisi kanssa. Molemmilla olisi "omatekoinen" ihana lapsi.

    • 17+8

      Nyt kyllä nolottaa olla lesbo kun lukee näitä teidän kirjoittamianne kommentteja. Vitsi mikä hyeenalauma! Miksi ei varattu saisi hakea seksiseuraa, jos se hänen parisuhteeseensa sopii? Mikäli kotona odottava kumppani jotakin aavistelee eikä siltikään nosta asiasta meteliä, tarkoittaa se minun nähdäkseni sitä ettei asiassa ole sen suurempaa ongelmaa tyttöystävänkään puolelta. Ja sitä paitsi, kuinka moni lesbosuhde kaatuu siihen kun kipinä vällyjen välissä sammuu ja yhtäkkiä ollaankin pelkkiä kavereita? Jos vieraissa juokseminen pitää intohimoa yllä kuitenkaan särkemättä luottamusta, niin mikäs ettei.

      Hyvää suhdetta ei syrjähypytkään kaada. Huonoa suhdetta taas ei pelasta edes kumppanin kahlitseminen patteriin.

      • 17+8

        Ja pitää vielä lisätä, että näin viehättävänä, koulutettuna sinkkunaisena, jota parisuhde ei juuri nyt kiinnosta, ottaisin mielelläni niki31-veehen yhteyttä. Jos vain asuisin lähelläkään Helsinkiä.

      • eivalehtelijoitaenää

        Niin, mikäli JOS sopii hänen parisuhteeseensa. Ap. ei siis ole suoraan kertonut kumppanilleen, että hän käy vieraissa. EIkä edes kysynyt kumppaniltaan, onko se ok, jos on muitakin naisia.

        Kuinka monta lesbosuhdetta kaatuu kun toinen käy vieraissa ? Varsinkin jos ollaan sovittu, että pettäminen ei todellakaan ole ok.

        Mistä näitä pettäjänarsisteja sikiää ? Onko kaikilla ADHD, vai mikä korvien välissä viiraa ?

      • No ota!
        17+8 kirjoitti:

        Ja pitää vielä lisätä, että näin viehättävänä, koulutettuna sinkkunaisena, jota parisuhde ei juuri nyt kiinnosta, ottaisin mielelläni niki31-veehen yhteyttä. Jos vain asuisin lähelläkään Helsinkiä.

        Bussit, junat ja lentokoneet on keksitty!

        Oon ihan myös sitä mieltä, että kyllä nyt tuomitaan ja kivitetään porukalla liian herkästi!Ja 17 8 sanoikin sen mitä ajattelin, että jos Nikin nainen aavistelee mutta ei millään lailla reagoi ja niiden suhde voi hyvin, niin what's a big deal?
        Jos nikin touhuaminen muiden kanssa haittaa millään tasolla niiden suhdetta, ni sit juttu on toinen!

      • f4ck

        jos se on ap:n kumppanille niin ok ni miks se ei kerro että nyt haeskelen vähän seksiseuraa? Ap myös määrittelee millaista seuraa hän hyväksyy kumppanilleen, suomalaisia ei koska ne on niin julmia ja kovia, mistähän ap on sen saanut päähänsä? Oisko siitä ett ap käytää hyväkseen kumppaninsa kielikyvyttömyyttä ja kylmästi myös päättää että kumppani hyväksyisi varmasti hänen syrjähyppynsä JOS tietäisi, eli päättää myös mitä tyttis ajattelee. Kauhean ihanalle kuulostaa.

        Kipinä sammuu jos sitä ei hoideta, ei kai mikää ole ikuista jos siitä ei pidetä huolta. Mua ihmetyttää että oletetaan ett rakkaus kestää vain sen muutaman alkuhetken ja sitte sen kuuluuki antaa vain painua omiin tiloihinsa ilman ett siitä tarvii pitää huolta. Sehän on parin päätettävissä mistä sitä kipinää haetaa mut jos vain toinen parisuhteessa olevista tekee tämän päätöksen syrjähypyistä nii ono se silloin suhteen hoitamista?

        Mua nolottas olla kans sä, kun ap ei anna toisen itse päätää vaan päättää salaisest hänen puolestaa ni sun mielestä se on loistavaa suhdetta.

      • my 5 cents
        eivalehtelijoitaenää kirjoitti:

        Niin, mikäli JOS sopii hänen parisuhteeseensa. Ap. ei siis ole suoraan kertonut kumppanilleen, että hän käy vieraissa. EIkä edes kysynyt kumppaniltaan, onko se ok, jos on muitakin naisia.

        Kuinka monta lesbosuhdetta kaatuu kun toinen käy vieraissa ? Varsinkin jos ollaan sovittu, että pettäminen ei todellakaan ole ok.

        Mistä näitä pettäjänarsisteja sikiää ? Onko kaikilla ADHD, vai mikä korvien välissä viiraa ?

        Myötäilen viestisi alkuosaa mutta tuo viimeinen heitto pisti ihmetyttämään eli pettäjänarsistin yhdistäminen ja yleistäminen ADHD-henkilöön?

        Kysyn tätä siksi, koska olen tavannut enemmän ADHD-henkilöitä, jotka ovat narsistien uhreja kuin sellaisia joilla on sekä ADHD että NPD.

      • Tasapaino

        Et tainnu nyt oikein ymmärtää noita Nikin motiiveja! sillähän ei mielestään oo huono suhde vaan päinvstoin. Suunnitelmis toisen lapsen hankkiminen naisensa kanssa. Tyyppi haluaa ite pitää hauskaa naisen selän takana ja kuten moni muukin lisäkseni on täällä bongannut - käytös viittaa koulukirjaesimerkkiin narskuilusta. Täällä on reagoitu - olkoonkin mielestäs "hyeenalauman lailla":D - tyypin selittelyyn, joka kuullostaa minäminäminä-sovinismiltä.

        Ja huom! mun mielestä polysuhteet on ok - jos se on kaikkien osapuolten sopimus.

      • ...
        my 5 cents kirjoitti:

        Myötäilen viestisi alkuosaa mutta tuo viimeinen heitto pisti ihmetyttämään eli pettäjänarsistin yhdistäminen ja yleistäminen ADHD-henkilöön?

        Kysyn tätä siksi, koska olen tavannut enemmän ADHD-henkilöitä, jotka ovat narsistien uhreja kuin sellaisia joilla on sekä ADHD että NPD.

        ADHD-ihmisillä on vaikea keskittyä yhteen asiaan, niin koulussa, töissä kuin ihmissuhteissakin. Siis ADHD ei rajoitu vain työ- tai kouluaikaan vaan vaikuttaa koko ihmisen elämään ihan samalla tavalla vapaa-ajallakin. Yhden ihmisen kanssa seurusteluun on vaikea keskittyä ja ahneuksissaan sitä haalii monta naista yhtäaikaa, joidenka kanssa sitten seurustellaan ja varsinkin kun ensimmäiseen tunteet syttyvät äkkiä ja taas lopahtavat äkkiä ja sitten taas haetaan sitä uutta naista johon ne tunteet taas voisi salamana syttyä tai mikään ei tunnu miltään.

        ADHD:n on myös vaikea päättää mikä näistä naisista olisi se oikea kumppani joten haahuillaan siellä täällä monen eri naisen kanssa eikä pystytä keskittymään siihen yhteen. Kun ollaan yhden naisen kanssa niin samalla tekstaillaan sille toiselle jne. Kun ADHD-oppilas pyörii tuskaisena tuolissaan eikä osaa istua rauhassa itsekseen, tekee ADHD-aikuinen ihan saman ihmissuhteissaan.

        ADHD:n on vaikea ymmärtää pettämisen epäoikeudenmukaisuutta aivan samalla tavalla kuin vaikea ymmärtää liikenteessä liikennesääntöjä. ADHD saattaa ajella pyörällä päin punaisia tai autolla päin punaisia tajuamatta kunnolla, mikä siinä on niin väärää jos päin punaisia ajaa. Vaikka on liikennesääntöjä olemassa, niin so what ? Voihan niitä sääntöjä rikkoa, koska ADHD:lla on vaikeuksia hahmottaa miksi jokaisen täytyisi niitä noudattaa. Ihan samalla tavalla ADHD toimii myös ihmissuhteissa; vaikka periaatteessa tietää pettämisen olevan väärin, niin so what, voihan sitä silti käydä vieraissa, siis itse, mutta ei se toinen.

        ADHD:n puuttunut kyky tajuta esim. liikennesääntöjä tai ihmissuhteita voi johtaa vaikeisiin tilanteisiin. Esim. ADHD saattaa lähteä pyörällä ajamaan auton alle tai ihmissuhteissa aiheuttaa kaaoksia ja avio/avoeroja tiuhaan.

        Aiheesta on paljon tietoa, dokumentteja, kirjallisuutta ja jos vaikka täällä Suomi24-palstalla lukee noita suhteet-osion juttuja...

        Itse olen tavannut ADHD-hekilöitä, sellaisia jotka ovat itse narsisteja, mutta jotka yrittävät selittää aina tilanteen parhain päin tekemällä itsestään muka "uhrin".

      • fakedifak

        Mä kävin nussimassa naapurin Pirkkoa, koska mulla on ADHD. Mä en voi sille mitään. Matkalla sinne kävelin päin punaisia. En voinut sillekään mitään. Koska mulla on ADHD. Mä oon myös narsku, enkä mä voi sille mitään. Mä perin sen mun äidiltä. Meidän suvussa on pitkä historia narskuilua. Se on geeneissä. Ihan niinku rintasyöpäkin. Et sä mee sanoo rintasyöpäsellekään et se on sun vika et sun tissit leikattiin irti. Ihmiset vois vähän miettii.
        Ja vaik mul ois virolainen muija se ei muuttas sitä.

      • my 5 cents
        ... kirjoitti:

        ADHD-ihmisillä on vaikea keskittyä yhteen asiaan, niin koulussa, töissä kuin ihmissuhteissakin. Siis ADHD ei rajoitu vain työ- tai kouluaikaan vaan vaikuttaa koko ihmisen elämään ihan samalla tavalla vapaa-ajallakin. Yhden ihmisen kanssa seurusteluun on vaikea keskittyä ja ahneuksissaan sitä haalii monta naista yhtäaikaa, joidenka kanssa sitten seurustellaan ja varsinkin kun ensimmäiseen tunteet syttyvät äkkiä ja taas lopahtavat äkkiä ja sitten taas haetaan sitä uutta naista johon ne tunteet taas voisi salamana syttyä tai mikään ei tunnu miltään.

        ADHD:n on myös vaikea päättää mikä näistä naisista olisi se oikea kumppani joten haahuillaan siellä täällä monen eri naisen kanssa eikä pystytä keskittymään siihen yhteen. Kun ollaan yhden naisen kanssa niin samalla tekstaillaan sille toiselle jne. Kun ADHD-oppilas pyörii tuskaisena tuolissaan eikä osaa istua rauhassa itsekseen, tekee ADHD-aikuinen ihan saman ihmissuhteissaan.

        ADHD:n on vaikea ymmärtää pettämisen epäoikeudenmukaisuutta aivan samalla tavalla kuin vaikea ymmärtää liikenteessä liikennesääntöjä. ADHD saattaa ajella pyörällä päin punaisia tai autolla päin punaisia tajuamatta kunnolla, mikä siinä on niin väärää jos päin punaisia ajaa. Vaikka on liikennesääntöjä olemassa, niin so what ? Voihan niitä sääntöjä rikkoa, koska ADHD:lla on vaikeuksia hahmottaa miksi jokaisen täytyisi niitä noudattaa. Ihan samalla tavalla ADHD toimii myös ihmissuhteissa; vaikka periaatteessa tietää pettämisen olevan väärin, niin so what, voihan sitä silti käydä vieraissa, siis itse, mutta ei se toinen.

        ADHD:n puuttunut kyky tajuta esim. liikennesääntöjä tai ihmissuhteita voi johtaa vaikeisiin tilanteisiin. Esim. ADHD saattaa lähteä pyörällä ajamaan auton alle tai ihmissuhteissa aiheuttaa kaaoksia ja avio/avoeroja tiuhaan.

        Aiheesta on paljon tietoa, dokumentteja, kirjallisuutta ja jos vaikka täällä Suomi24-palstalla lukee noita suhteet-osion juttuja...

        Itse olen tavannut ADHD-hekilöitä, sellaisia jotka ovat itse narsisteja, mutta jotka yrittävät selittää aina tilanteen parhain päin tekemällä itsestään muka "uhrin".

        Suurin osa ADHD-diagnoosin saaneista suunnataan erilaisiin hoitotoimenpiteisiin, riippuen minkä asteiseksi heidän ADHD luokitellaan ja mikä osa on dominoiva. Joillakin tarkkaavuuden häiriö on dominoivampi (tai on ainostaan se eli ADD-henkilöt), toisilla taas hyperaktiivisuus on dominoivampi ja tarkkaavuuden häiriö taka-alalla ja sitten löytyy niitä joilla molempia suurin piirtein 50/50.

        Ääritapauksien diagnosointi on tietysti helpompaa ja heidän kohdalla usein lääkitys ja erilaiset elämänhallinnan liittyvät terapiat ovat ainoa keino tasapainottaa tällaisen ääripään ADHD-henkilön elämä.

        On suuri ryhmä ADHD-henkilöitä joiden kohdalla diagnoosin tekeminen ei ole niin itsestään selvää, koska heillä ei ole kaikkia ADHD-henkilöille tyypillisimpiä piirteitä tai vaikka kaikki piirteet löytyvätkin ne eivät ole yhtä voimakkaina kuin näissä ääritapauksissa.
        Kuitenkin myös nämä henkilöt saavat ADHD-diagnoosin, koska useampi heitä tutkinut ammattilainen ovat tulleet samaan johtopäätökseen eli henkilöllä on ADHD. Ja juuri tämä ADHD-henkilöiden ryhmä kattaa erittäin suuren osan ADHD-diagnoosin saaneista henkilöistä. Monet heistä eivät aikuisena tarvitse lääkitystä. Osa ADHD-piirteistä heikkenee iän mukana niin paljon, että tällainen ”lievän” ADHD:n omaava henkilö oppii hallitsemaan omaan ”huonoa” toimintaansa tai välttämään tilanteita jossa epätoivottava ADHD:hen liittyvä piirre nostaa päätään.

        Usein kun lukee artikkeleita ADHD:sta, esimerkkeinä käytetään valitettavan usein juuri näitä ääritapauksia ja ihmisille välittyy hyvin mustavalkoinen, kielteinen kuva ADHD-henkilöistä.

        Narsismi-diagnoosin tekeminen on jopa alan ammattilaisille vaikeaa, koska ihmisellä voi olla selkeästi narsistisia piirteitä kuitenkaan olematta narsisti. Tänä päivänä rajan vetäminen, kuka on narsisti kuka ei, on ammattilaisille vaikeampaa kuin ennen. Tämä johtuu osittain siitä, että yhteiskunta on muuttunut hyvin kilpailuhenkiseksi jossa tietyt narsistiset ominaisuudet ovat melkein hyväksyttyjä.

        Dokumenttien, kirjallisuuden, keskustelupalstojen tai keittiöpsykologian saattelemana ei kannata kenestäkään tehdä ADHD/ADD-henkilöä ja/tai narsistia.

    • 17+8

      Noh, alkuperäisen kirjoittajan luonteella sen kummemmin spekuloimatta voin kertoa, että olen itse ollut suhteessa pettäjänarsistin kanssa, ja vakka kantensa valitsee. Vaikka kaikki varoitusmerkit olivat ilmassa jo ensitapaamisesta lähtien, hyppäsin päätä pahkaa suhteeseen mukaan. Huonostihan siinä kävi, mutta pointtini on se, etten voi syyttää siitä ketään muuta kuin itseäni. Ei toisia ihmisiä voi muuttaa. Ainoastaan petetty itse voi tehdä päätöksen, jäädäkö suhteeseen vai ei. Varmaan alkuperäisen kirjoittajan tyttöystäväkin tietää kenen kanssa on suhteeseen ryhtynyt, ellei tosiaan ole aivan pullossa kasvanut. Ja vaikea tosiaan kuvitella, että nämä seikkailut olisivat jääneet tyttikseltä huomaamatta. Vai eikö teistä ole kummaa jos kumppani tulee jatkuvasti baarireissuilta takaisin vasta aamulla ilman kunnon selitystä? Vaikka tietysti olisi parempi puhua asioista avoimesti eikä painella menemään luulossa että "varmaan se toinen jo tietää".

    • huohho912

      Ei täältä baareista mitää naisia kyllä löydä. t: asian havainnut

      • Ookkona Oulussa?

        ...kun ainakin täällä baarissa naisia pilvinpimein ja täytyy paeta ulos jäähylle välillä kun tulee niin kuumat paikat:D

        Huh huh ja voi kuinka hyvänäköisiä!

      • pilkku tykkää..
        Ookkona Oulussa? kirjoitti:

        ...kun ainakin täällä baarissa naisia pilvinpimein ja täytyy paeta ulos jäähylle välillä kun tulee niin kuumat paikat:D

        Huh huh ja voi kuinka hyvänäköisiä!

        hyvänäköisiä vai hyvännäköisiä? ;)

    • battlefield.biatch

      "täällä ihmiset ovat kylmiä ja julmia, tai ainakin suvaitsemattomampia kuin mihin hän on kotimaassaan tottunut.Jos hän haluaa hänelle tutussa ympäristössä ja ympyröissä niitä harrastaa, suon sen hänelle siinä missä itsenikin.Minusta hän on Suomalaisille ihmisille liian naiivi ja persoonaltaan sellainen johon ehkä mToaailmaa matkustamattomat eivät ole tottuneet.Kysymys on vain siitä että haluan suojella häntä!Kuten kerroin, Helsinkiin muutto on elämäämme helpottanut.Mitä enemmän luen teidän ahdasmielisiä ja suvaitsemattomia kirjoituksianne, sitä vakuuttuneempi olen, että tänne Suomeen tuskin jäämme loppuelämäksemme."

      Toihan on just tän Niki31v ´n kuvaus itsestään. Ja joo, selvä narsisti. Säälin naisystävää ja lasta.

    • vanillacider

      ADHD on tuolla vähän ylimalkaisesti kuvattuna ... tunnen monta ADHD ihmistä jotka ovat ollet ja ovat pitkissä suhteissa ja suhteet eivät ole kaatuneet pettämiseen tai tuossa kirjoituksessa kuvattuihin käyttäytymismalleihin.... yleensä ihan ns. normaaleihin ongelmiin, eivät todelakaan ADHD sta johtuneisiin. AIkuisiässä adhd on monesti ADD, eli hyperaktiivisuutta ei ole.

      ADHD ei hypi parisuhteesta toiseen VÄLTTÄMÄTTÄ, ja sitäpaitsi, lääkitys hoitaa keskittymiskyvyn puutetta, mutta lääkitsemätön adhd voi pahimmillaan olla juuri tuommoista, älä pliis kuitenkaan yleistä, ennakkoluuloja sitä kohtaan on muutenkin. ADD/ADHD ta on monenmoista ja oireet eivät todellakaan ole noin yksioikoisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1726
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1723
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1635
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1416
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1372
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      472
      941
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      934
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      896
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      297
      869
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      823
    Aihe