En nyt tiedä, kiinnostaako tämä ketään (toivottavasti edes jotain) Mutta uni tuntui minulle todella tärkeältä, joten kaikki tulkinta apu olisi tervetullutta..
Uni alkoi sillä, että seisoin jossain ulkona edessäni oli betoniset portaat, jotka johtivat alas, pimeään maan alle. Minulla oli sylissä turhanpäiväisiä tavaroita (kyniä, pompuloita) Joita putoili maahan, ja se oli jotenkin huono juttu. Lähdin sinne alas, ja minulle annettiin oppaaksi joku ihminen, jota en tuntenut. Maan alla oli jonkinsortin kellari, josta pääsi portaita ylös, valtavaan kartanoon. Kartano oli täynnä portaikkoja, käytäviä, ovia ja saleja. Oppaani sanoi, että minun täytyisi tarkasti seurata, tai tapahtuisi jotain pahaa. Menimme kokoajan tiettyjä portaita ylöspäin kartanon sisällä. Kadotin kaikki tavarat, ja lakkasin myös luottamasta oppaaseeni. Se oli jotenkin häijynoloinen henkilö. Karkasin oppaalta, ja lähdin itsekseni harhailemaan kartanossa. Huono idea, eksyin heti. Loputtomiin käytäviä.
Tulin aulaan, joka oli hämärä, lähes pimeä. Yhdet portaat menivät ylös, toiset alas, pilkkopimeään. Vasemmalla oli ovi. Portaista juoksi äkkiä itkevä nainen, joka oli pukeutunut, kuin joku 1800-luvun kamarineito.
Nainen oli kuin mustavalkoelokuvasta. Ei värejä! Näytti jotenkin oudolta, kun muualla kaikkialla oli värit. Pelästyin naista ja menin ovesta vasemmalle. Siellä oli valoisa sali, ja valkoinen pitkä pöytä. Pöydän ääressä istui kymmenen identtistä mieshenkilöä. Yksi seisoi pöydän vieressä viinilasi kädessään. Kukaan niistä ei sanonut mitään, katsoivat vain minua hymyillen. Kaikki olivat kasvoiltaan täysin toistensa kopioita, mutta kaikilla oli eri vaatteet. Kapteenien, sotapäälliköiden, sotilaiden ja virkamiesten virka-asuja. Kaikki ajalta, ennen 1900-lukua. Ihan outoa.
Juoksin pois siitä salista, tulin leveään käytävään, jonka kaikki seinät oli peitetty epäsymmetrisillä peilin sirpaleilla. Näin niistä itseni, mutta joistakin en nähnyt mitään. Joistain näkyi läpi, seinä. Käytävän päässä oli sali, jossa oli suuri takka. Takan yläpuolella oli iso peili, josta myöskin näin itseni. Äkkiä halusin vaihtaa kaikki vaatteeni, ja puin jostain laatikosta päälleni kummallisia rääsyjä ja riepuja ja sotkin hiukseni. Näytin melkein joltain ihme merirosvolta. Menin taas jotain portaikkoa alas. Alhaalla oli huone, missä ei ollut ikkunoita Kahdella vastakkaisella seinällä oli verhoja. Muutuin äkkiä pieneksi tytöksi, joka oli puettu kuin prinsessa. Verhojen takaa tuli miehiä (1800-luvun sotilaspuvuissa) ja pyysin heitä mukaani, koska pitäisi pelastaa joku jostain. Osa miehistä lähti, osa jäi. Saimme jostain käytävien seinien kuvista symbolien avulla selville, mitä kartanossa oli joskus tapahtunut, mitä tulisi tapahtumaan, ja mitä meidän pitäisi tehdä. Outoa!
Menimme kartanon käytäviä pitkin eteenpäin, ja tulimme hieman nykyaikaisempaan saliin, jonne oltiin järjestämässä jotain tanssiesitystä "Moulin Rougen" tyyliin. Patistin miehet katolle, olemaan valmiina, kun tarvitsisi pelastaa joku. Show alkoi, ja huomasin itse olevani yksi esiintyjistä. Shown loppupuolella hyppäsin äkisti jonkun ystävällisen näköisen miehen syliin, ja pyysin häntä viemään minut huomaamattomasti pois show-salista. Menimme vaatevarastoon piiloon, halasin sitä henkilöä ja itkin, ja kiitin häntä siitä, että hän oli pelastanut minut.
Samalla minulle välähti, että olin itse ilmeisesti järjestänyt oman pelastamiseni, ja mietin, että mitä ihmeen järkeä siinä oli.. joka tapauksessa "loppu hyvin, kaikki hyvin"...
-OSAISIKO KUKAAN YHTÄÄN TULKITA..? Kartanon huoneet, erityisesti peilikäytävä kuvaa varmaankin minua itseäni jollain tavalla, mutta en osaa selittää...
Uni alkoi sillä, että seisoin jossain ulkona edessäni oli betoniset portaat, jotka johtivat alas, pimeään maan alle. Minulla oli sylissä turhanpäiväisiä tavaroita (kyniä, pompuloita) Joita putoili maahan, ja se oli jotenkin huono juttu. Lähdin sinne alas, ja minulle annettiin oppaaksi joku ihminen, jota en tuntenut. Maan alla oli jonkinsortin kellari, josta pääsi portaita ylös, valtavaan kartanoon. Kartano oli täynnä portaikkoja, käytäviä, ovia ja saleja. Oppaani sanoi, että minun täytyisi tarkasti seurata, tai tapahtuisi jotain pahaa. Menimme kokoajan tiettyjä portaita ylöspäin kartanon sisällä. Kadotin kaikki tavarat, ja lakkasin myös luottamasta oppaaseeni. Se oli jotenkin häijynoloinen henkilö. Karkasin oppaalta, ja lähdin itsekseni harhailemaan kartanossa. Huono idea, eksyin heti. Loputtomiin käytäviä.
Tulin aulaan, joka oli hämärä, lähes pimeä. Yhdet portaat menivät ylös, toiset alas, pilkkopimeään. Vasemmalla oli ovi. Portaista juoksi äkkiä itkevä nainen, joka oli pukeutunut, kuin joku 1800-luvun kamarineito.
Nainen oli kuin mustavalkoelokuvasta. Ei värejä! Näytti jotenkin oudolta, kun muualla kaikkialla oli värit. Pelästyin naista ja menin ovesta vasemmalle. Siellä oli valoisa sali, ja valkoinen pitkä pöytä. Pöydän ääressä istui kymmenen identtistä mieshenkilöä. Yksi seisoi pöydän vieressä viinilasi kädessään. Kukaan niistä ei sanonut mitään, katsoivat vain minua hymyillen. Kaikki olivat kasvoiltaan täysin toistensa kopioita, mutta kaikilla oli eri vaatteet. Kapteenien, sotapäälliköiden, sotilaiden ja virkamiesten virka-asuja. Kaikki ajalta, ennen 1900-lukua. Ihan outoa.
Juoksin pois siitä salista, tulin leveään käytävään, jonka kaikki seinät oli peitetty epäsymmetrisillä peilin sirpaleilla. Näin niistä itseni, mutta joistakin en nähnyt mitään. Joistain näkyi läpi, seinä. Käytävän päässä oli sali, jossa oli suuri takka. Takan yläpuolella oli iso peili, josta myöskin näin itseni. Äkkiä halusin vaihtaa kaikki vaatteeni, ja puin jostain laatikosta päälleni kummallisia rääsyjä ja riepuja ja sotkin hiukseni. Näytin melkein joltain ihme merirosvolta. Menin taas jotain portaikkoa alas. Alhaalla oli huone, missä ei ollut ikkunoita Kahdella vastakkaisella seinällä oli verhoja. Muutuin äkkiä pieneksi tytöksi, joka oli puettu kuin prinsessa. Verhojen takaa tuli miehiä (1800-luvun sotilaspuvuissa) ja pyysin heitä mukaani, koska pitäisi pelastaa joku jostain. Osa miehistä lähti, osa jäi. Saimme jostain käytävien seinien kuvista symbolien avulla selville, mitä kartanossa oli joskus tapahtunut, mitä tulisi tapahtumaan, ja mitä meidän pitäisi tehdä. Outoa!
Menimme kartanon käytäviä pitkin eteenpäin, ja tulimme hieman nykyaikaisempaan saliin, jonne oltiin järjestämässä jotain tanssiesitystä "Moulin Rougen" tyyliin. Patistin miehet katolle, olemaan valmiina, kun tarvitsisi pelastaa joku. Show alkoi, ja huomasin itse olevani yksi esiintyjistä. Shown loppupuolella hyppäsin äkisti jonkun ystävällisen näköisen miehen syliin, ja pyysin häntä viemään minut huomaamattomasti pois show-salista. Menimme vaatevarastoon piiloon, halasin sitä henkilöä ja itkin, ja kiitin häntä siitä, että hän oli pelastanut minut.
Samalla minulle välähti, että olin itse ilmeisesti järjestänyt oman pelastamiseni, ja mietin, että mitä ihmeen järkeä siinä oli.. joka tapauksessa "loppu hyvin, kaikki hyvin"...
-OSAISIKO KUKAAN YHTÄÄN TULKITA..? Kartanon huoneet, erityisesti peilikäytävä kuvaa varmaankin minua itseäni jollain tavalla, mutta en osaa selittää...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvin pitkä, ja tarkasti kuvailtu uni.
en osaa sanoa tuohon juuri tulkintaa, mutta hyvin mielenkiintoista...
Olipas se tarkkaan muistettu, värit sun muut yksityiskohdat. Jos tämä olisi olllut minun uni, olisin sen tulkinnut näin. Jonkinlainen epäselvä tilanne elämässä, jokin asia johon odottaa jonkinlaista ratkaisua, tietenkin hyvää. Se että katsoo peiliiin, näkee itsensä ja löytää taas itsensä, samalla tarpeen mukaan korjailee kuvaa sopeuttaakseen itsensä paremmin ympäristön tilanteeseen. Itku on hyvä asia jos tietää unessä syyn miksi itkee.Näkisin että uni on kokonaisuudessaan myönteinen.Hyviä unia.....