AL: Mies lyötiin tajuttomaksi yökerhossa - "tervehti väärin"
Julkaistu: 08.01.2012 09:39
Aamulehti kertoo sunnuntain lehdessä perjantaiöisestä yökerhorähinästä, jossa oli hieman erikoisia piirteitä.
Poliisista kerrotaan lehdelle, että afrikkalaistaustaisten miesten välille syntynyt riita olisi johtunut "väärästä tervehtimisestä".
- Ilmeisesti siellä oli tervehditty jotenkin väärin tai se oli tulkittu väärin, kommentoi rikoskomisario Ossi Kaario tapausta Aamulehdelle.
Nujakkaan oli osallistunut kaiken kaikkiaan viittä eri kansallisuutta edustavaa miestä, joista yksi oli lyöty tajuttomaksi. Tajuttomaksi lyöty oli vironnut jo yökerhossa, mutta hänet vietiin yöllä sairaalahoitoon.
Aamulehden jututtama Afrikan historian tutkija pitää selitystä vakuuttavana.
- Olen kuullut, että jossakin Afrikan maassa olisi sellainen tervehtimistapa, jonka voisi tulkita loukkaavaksi toisessa maassa, valotti Helsingin yliopiston dosentti Risto Marjomaa, yleensä aina seurauksena on vakavia veritekoja.
IS
Älä tervehdi väärin Ambomaanmiestä!
20
421
Vastaukset
- musta gorilla
jotenkin niin apinamaista touhua.
- Matkaaja Ål
Kansainväliset tervehtimissäännöt pitäisi hallita niin kyllä sitä sitten pärjää.
- Kansainvälistä
Matkaaja Ål kirjoitti:
Kansainväliset tervehtimissäännöt pitäisi hallita niin kyllä sitä sitten pärjää.
Keskisormen kohottaminen ei aivan joka paikassa maapallolla tosiaankaan tarkoita: olet ykkönen.
- isäntämies1
Ei ne kaukana apinoista olekkaan ,nuo mamut.Meijän pitäisi vaan keksiä heille jotain hyödyllistä tekemistä.Lumityöt,rangankeruu,navetassa paskojen laaseminen y.m. sopivaa.
- Töihin kyllä
Joo mutta kun heillä ei ole ammattia vastaavaa työtä ja ei pääse edes tollaisiin töihin.
- Kokenut täältä
Joo siksi en tervehdi enää yhtäkään ulkomaalaista kun ei tiedä mitä vastataan.
- LUU5 5 5
Minä tervehdin kumihuulia luuvitosella se tepsii.
- kohtelias uskovainen
miten ne kumihuulet sitten sinua tervehtii, senkin syntinen rasisti?
- 21
Kääntele sinä vaan sitä toistakin poskea...tai mene Nigeriaan siellähän sitä tapahtuu.
- Herran retku
Me voidaan tervehtiä maahanmuuttajia ihan samalla lailla kuin muitakin tuttuja. Ja isäntämiehelle tiedoksi, että täällä on ihan joutilaita suomalaisiakin noihin hommiin, maahanmuuttaja kykenee samaan hommaan kuin sinäkin.
- isäntämies1
mamut loisii työtätekevien kustannuksella. Etenkin maanviljelijät elättävät tuollaista porukkaa ihan tyhjän takia. Vitsinä kai heitit kykenemisen herranretku.
- 16
Niin kyllähän herrojen hommissa pärjää eihän niissä yleensä mitään tehdä.
- nenuun vaan
Eikös ne tervehdi hieromalla neniään vastakkain. Toinen oli isompinenäinen ja kopautti pienemmän nenän poskelle.
- VihapujaSuomeen
Helsingin Muslimit järjestää Khalid Yasin tapahtuman la-su 21– 22.1 .2012 kello 13.45–19:00
Khalid Yasin tapahtuma on nyt vihdoin varmistunut. Haasteena oli löytää sopiva aika ja paikka. Lippujen hinta on 40 euroa, jolla kustannamme tapahtuman järjestelykulut ja tarjottavan lounaan molempina päivinä.
Luennoitsija: SHEIKH KHALID YASIN (U.S.A)
Tapahtumapaikka: Jan-Magnus Janssonin aukio 100550 Helsinki
Tapahtuma-aika: 21–22.1.2012 kello 13.45–19:00
Lipun hinta: 40 euroa sisältäen molempien päivien luennot lounaan
Osta lippusi: 0453402266/ ahmed.rumeeh@gmail.com tai
0458825681/ info@helsinginmuslimit.com ( Tapahtumaan mahtuu rajoitettu
määrä ihmisiä. Osta lippusi heti! Vielä muutamia lippuja jäljellä.)
Ei-muslimeille tapahtuma on ilmainen, mutta varaus tulee tehdä hyvissä
ajoin. Paikkoja on rajoitettu määrä!
Allah tehköön asiat helpoksi, ja suokoon meille hyvän tapahtuman.
T: Helsingin Muslimit - Ajatollah
VihapujaSuomeen kirjoitti:
Helsingin Muslimit järjestää Khalid Yasin tapahtuman la-su 21– 22.1 .2012 kello 13.45–19:00
Khalid Yasin tapahtuma on nyt vihdoin varmistunut. Haasteena oli löytää sopiva aika ja paikka. Lippujen hinta on 40 euroa, jolla kustannamme tapahtuman järjestelykulut ja tarjottavan lounaan molempina päivinä.
Luennoitsija: SHEIKH KHALID YASIN (U.S.A)
Tapahtumapaikka: Jan-Magnus Janssonin aukio 100550 Helsinki
Tapahtuma-aika: 21–22.1.2012 kello 13.45–19:00
Lipun hinta: 40 euroa sisältäen molempien päivien luennot lounaan
Osta lippusi: 0453402266/ ahmed.rumeeh@gmail.com tai
0458825681/ info@helsinginmuslimit.com ( Tapahtumaan mahtuu rajoitettu
määrä ihmisiä. Osta lippusi heti! Vielä muutamia lippuja jäljellä.)
Ei-muslimeille tapahtuma on ilmainen, mutta varaus tulee tehdä hyvissä
ajoin. Paikkoja on rajoitettu määrä!
Allah tehköön asiat helpoksi, ja suokoon meille hyvän tapahtuman.
T: Helsingin MuslimitMissä media? Kysyn vaan kun vihapuhe on muotisana nykyään.Tämä Sheikki on kovanluokan Rastisti ja vihapuhuja.Vai haluttaako taas Suomen hyysäriMedia porukka ummistaa silmänsä mitä täällä tapahtuu,ja peitellä totuutta kansalta. Kuten tapana tahtoo olla,julkaistaan vaan monikulttuurisuutta edistävää materiaalia.
- puoli tumma
Hai hai se pitä olla.
- ...
No joo... menepäs johonkin suomalaisia täynnä olevaan baariin loppuillasta ja tervehdi heitä paikallisia alkuasukkaita vaikka keskisormia heilutellen ja katso mitä tapahtuu...voi olla että tulee riitaa "väärin tervehtimisestä". Eli ihan yhtälailla minkäväriset ja -rotuiset suuttuu.
- kuhmon poika
Eihän sitä saa ketään tervehtiä väärin,meikäläinen meni sotkamoon ja sanoi että terve mitä sitä räpyläkylään kuuluu heti syntyi tappelu mailat heilui kovasti.
- laitonta hommoo
eihän ne muuten pärjää ellei mailat avita
- Vihtaa persuuksille
Ihan henkilökohtaisesti näin, kun maahanmuuttaja räpsäytti kaon opettajaa perseelle, kun ei hänen kulttuuriinsa sopinut, että nainen istuu hänen pulpettinsa päälle :)
Ja noita vielä tänne...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242100Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1332009Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101817Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581491Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341397Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5411142Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50992Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115936Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348921