Malvivaara > Louhimies?

muinaisjäänne

HS:
Syöpä kuihdutti Aku Louhimiehen

Sunnuntai 8.1.2012 klo 13.15
Ohjaaja Aku Louhimies selätti nielurisasyövän.

Aku Louhimies puhuu Helsingin Sanomien haastattelussa sunnuntaina sairaudestaan, joka on nyt eilispäivää.

Syöpä todettiin vuonna 2009. Hän laihtui lehden mukaan sairauden aikana melkein 20 kiloa. Hoidot auttoivat ja Louhimies selviytyi vakavasta sairaudestaan.

- Samaan syssyyn tuli muita vaikeuksia. Toisia tällaiset vaikeudet yhdistää ja toisia erottaa, Aku Louhimies viittaa avioeroon Laura Malmivaarasta.

Sairauden aikana alkoi helmikuussa ensi-iltansa saavan uuden Vuosaari-elokuvan suunnittelu. Sairaus lienee vaikuttanut Vuosaari-leffan sisältöön.

- Varmaan sillä on merkitystä. En haluaisi puida sitä, toteaa Louhimies lehdessä.

IL

Lutteko tämän niin että avio ero tuli syövän ansiosta?
"- Samaan syssyyn tuli muita vaikeuksia. Toisia tällaiset vaikeudet yhdistää ja toisia erottaa, Aku Louhimies viittaa avioeroon Laura Malmivaarasta."

29

4824

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jk

      taisi tulla

    • Voipi oll?

      Onkohan laurakin antanu pesää muille kkin miehille.

      • äitykkä

        Mites sinä itse,monellekko olet antanut? Eikös nämä ole niitä yksytisasioita.Oliaiko sinusta mukavaa kun arvosteltaisiin omia seksiakteja julkisuudessa?


    • Ei sitä tiiä

      J.Parviaisen blogin mukaan kyseessä saattoi kyllä olla tämä:

      "Aku Louhimies lähestyi Oskarin Facebookkaveria, silloista naisystävääni ja yritti iskeä tätä. En viitsi Laura Malmivaaran vuoksi toistaa hänen tekstiään, mutta kyllä oli inhottavaa. Eikä miestä rauhoittanut sekään että Kati kertoi seurustelevansa minun kanssani. Kerroin asiasta jälkeen päin Lauralle ja samalla, että Aku on jäänyt kiinni työtekijänsä kanssa seksistä elokuvansa kuvausten päätösjuhlissa, elokuvan apulaisohjaajan tultua sattumalta paikalle. Hyi Saatana mikä sika. Perheen Isä, joka yrittää iskeä naisia Facebookista ja panee työntekijöitään. Etkö yhtään ajatellut vaimoasi."

      Itseasissa vastaavaa huhua oli kuulunut jo ennen Parviaisen blogia.
      Ja Youtubessa olevassa Malmivaaran pesuainemainoksesta tehdyssä parodissakin taidettiin vähän viitata tähän

    • Malvivaara:törkee ak

      Kumma ämmä toi malvivaara, toinen sairastuu niin heti ollaan eroamassa,.
      taisi laskea väärin että ei olisi akusta enään mitään nostetta uralle.
      kuulostaa pyrkyriltä. törkeä akka,

      • tietämättömät vinkuu

        Aku petti Lauraa! Siinä eron syy. Ei syöpä.


      • mistä sen tietää..
        tietämättömät vinkuu kirjoitti:

        Aku petti Lauraa! Siinä eron syy. Ei syöpä.

        No tuskin se syöpäkään ketään naista innostaa....


    • Köllimörö

      Siinä juutuube-videossa, jonka linkki on tästä ketjusta näköjään poistettu, vihjailtiin, että Lauran miehelle maistuu enämpi makkara. Se minullekin kyllä tuli mieleen, kun ensi kertaa tuosta erosta kuulin. Ja onhan näitä muitakin elokuvaohjaajia, jotka nähdään kerran viidessä vuodessa jossain gaalassa ulkomainen kaunotar käsipuolessa, mutta muualla mies ei näy kenenkään naisen seurassa koskaan.

    • pere

      Ei tällaiset voi ketään kiinnostaa.Nyt olisi viimeistään aika ihmisten katsoa jonnekin muualle kuin siihen ohranjyvään,siis voi...T. ripa

    • inhimillisyyttä

      Ylen valaisevien haastattelujen avulla meillä on vihdoinkin tietoa Louhimiehen todellisesta persoonasta: täyssadisti ja naisia vihaava hirviö. En enää ikänä mene katsomaan yhtä ainutta Louhimiehen ohjaamaa elokuvaa. Älä sinäkään mene.

      • ylimielisetsiat

        Helvetin hyvä, kun nämä jutut tulee julki.


      • Outooo

        Mut miks ihmeessä naiset ovat halunneet silti uudestaan tekemään elokuvia hänen kanssaan !?


    • FreeLaura

      Kunnon Narsistin tyyli sysätä syy ja vastuu erosta toisen niskoille. Odotan vaan milloin Laura avaa sanaisen arkkunsa. Kyllä nämä viimeaikojen tapahtumat puhuvat puolestaan miten Louhimies kohtelee naisia. Ei herätä sääliä kyllä yhtään. Aku katuu vain ja ainoastaan sitä että jäi kiinni sadistisesta käytöksestään naisnäyttelijöitä kohtaan. Hävetköön!

    • buhahhhaaaaaaahaaaaaa

      ämmät piipittää..Aku on panomies.

      • suuresti....naurattaa

        Tuhkaluukku ääntelee.


    • äitykkä

      Naisnäyttelijä voi valita työtehtävänsä, siitä on turha nillittää. Ei tarvitse olla niin tyrkky että itkettää jälkeenpäin!!

    • Kalansilmä

      Kamalinta luoduista ei kannata innostaa.

    • Malminlouhija

      Oliko Louhimies siis louhimassa Malmivaaran kaivoksella?

      • kuka.mitenkin

        Ei ku Malvivaaraa? Muuten, miksi esim. aloittaja ei lue omia aikaansaannoksiaan ennen kuin painaa enteriä tai lähetä? Laurasta sen verran, että pikkupakkohan se oli perhesovun nimissä nimissä....


    • SaHeVa

      Voi jukolauta mitä nyhveröitä nämä nuoret ämmät on, ei saada suuta auki kun tilanne on akuutti. Jälkikäteen ruvetaan itkemään . Kyllä meille vanhemmille naisille jo pikkutyttönä opetettiin ettei toisia kiusata. Olimme 6 alle kouluikäistä tyttöä j naapurin täti opetti mihin potkaistaan jos aikamiehet tulee liian lähelle. Hyvin toimi.

    • iskekäänytihmeessä

      Nyt olis Malmivaarallakin hyvä sauma iskeä, kunnon paljastukset Louhimiehestä, niin sais vielä kerran paistatella julkisuudessa.

    • JorkkiHML

      TEUVO T: Hei Ansa sun täytyys nyt suudella Taunoa - siis oikein intohimoisesti.

      ANSA: En minä voi ku minä en oikeasti rakasta Taunooo.

      TEUVO: HEI ME TEHDÄÄN ELOKUVAAA.

    • Paula.Vesalan.tissit

      Kaikki mihin narsisti diletantti perverssi sadisti pornoelokuvientekijä Aku Louhimies koskee muuttuu paskaksi. Häpäisi Tuntemattoman sotilaan ja veteraanitkin surkealla "elokuvallaan".

      • hyväleffa

        Kas kummaa. Kansa oli eri mieltä ja kävi katsomassa leffan suurin joukoin ja kehui hyväksi.


    • vanhempiEeva

      Hävettää ihan noitten naisten takia. Ovat valmiita tekemään mitä vain roolin saadakseen, sitten vuosien päästä aletaan ruikuttaa. Olisivat pitäneet puoliaasn silloin, kun tilanne oli päällä. Kyllä on nykypäivänä tultu herkiksi! Voi, kun miehet lopettaisi tuollaisten naisten kanssa kaiken yhteyden pidon, eivät kosikisi kepilläkään, eivät katsoisi, eivätkä edes juttelisi, lapsellista!! Voimia Akulle!

      • jäismiehiämuillekin

        Niinpä, jäisi seinäruusuillekin kepillä kokeilevia.


      • äitykkä

        Kaikilla työpaikoilla loppuisi kiusaamisetkin nopeasti kun reilusti tuotaisiin esille tällaiset ilkeydet jotka alistavat toista ihmistä!


      • voivoivoivoivoi
        äitykkä kirjoitti:

        Kaikilla työpaikoilla loppuisi kiusaamisetkin nopeasti kun reilusti tuotaisiin esille tällaiset ilkeydet jotka alistavat toista ihmistä!

        Ja tuotaisiin ne HETI ja kasvokkain, eikä vuosien kuluttua ja julkisesti!


    • ajattelinpavaa

      Mitenköhän Louhimies kasvattaa lapsensa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1198
    2. 72
      1163
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      96
      905
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      78
      792
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      771
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      39
      733
    7. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      34
      727
    8. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      653
    9. Olen tumma ja tulinen

      Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
      Ikävä
      111
      561
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      39
      536
    Aihe