Tästä kerroin palstalaisille-

Luki.

Vaan kun ei mene jakeluun.

Fortum valehtelee tiedotteessaan

Lauantai 7.1.2012 klo 16.53 (päivitetty klo 20.24)

Sähköyhtiö Fortum tiedotti lauantaiaamuna, että se on saanut lupauksensa mukaisesti palautettua sähköt kaikkiin vakituisesti asuttuihin kiinteistöihin.

Tieto ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Iltalehteen otti yhteyttä Vihdissä omakotitalossa vuokralla asuva Joanna Harjanti, jonka talosta on ollut sähköt poikki tapaninpäivän varhaisesta aamusta alkaen.

- Kotonani oli eilen 2,5 astetta. Kävin lämmittämässä takkaa, ja sain lämmöt alakerrassa kohoamaan 10:een asteeseen. Yläkerta on täysin kylmä, koska siellä ei ole takkaa.

Harjanti asuu talossa vakituisesti kolmen alaikäisen lapsensa kanssa. 12-, 11- ja 5-vuotiaat lapset ovat olleet tapaninpäivästä asti isänsä, kavereidensa ja mummonsa luona, sillä perhe ei ole mitenkään voinut asua kylmässä kodissaan vailla vettä ja sähköjä. Harjanti on itse ollut ystäviensä ja miesystävänsä luona.

Uudenvuoden äiti ja lapset saivat viettää yhdessä ystävän luona.

- Olen soittanut Fortumille useita kertoja. Viime viikolla minulle kerrottiin kahtena eri päivänä, että talomme on työlistalla. Asiakaspalvelusta ei kuitenkaan osattu antaa mitään arviota siitä, koska saamme sähköt.

Harjannin soittamassa viimeisimmässä puhelussa Fortumille yhtiöstä luvattiin tulla korjaamaan sähkövika tämän viikonlopun aikana.

- Toivon todella, että korjaajat tulevat pian! Lapsilla alkaa maanantaina koulu ja meidän olisi ehdottomasti päästävä takaisin kotiin asumaan sitä ennen. Eivät lapset voi Kirkkonummelta asti käydä Vihdissä koulua.

Harjannin mukaan heidän perheensä ei ole ainoa, joka vieläkin kärsii liki kaksi viikkoa kestäneestä sähkökatkosta.

- Tiedän, että Vihdissä asuu muitakin, joilta on sähköt vieläkin poikki. Fortumin tiedote on pelkkää puppua, se ei ole totta!

TIIA RANTALAINEN
tiia.rantalainen@iltalehti.fi

1

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luli.

      Fortumin kuuluisi antaa (10 vuoden käyttösähköt ilmaiseksi) kaikille jotka ovat vielä tänä viikon loppuna joutuneet kärsimään sähköttä.

      Joukko kanne fortumia kohtaa ja herrojen palkat nurin sen siliän tein.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1814
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1754
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1728
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1434
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1380
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      998
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      955
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      903
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      894
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      858
    Aihe