kaikkien varjojenkin välistä väikähti kuu
jätti hiljaisen vanan meidän kulkea
annoin käteni
kokonaan
sielustani suuren palan
auraani piirsin aukon
ei suotu minulle unohduksenmustaa yötä
ei edes ikävänvalkoista päivää
vain pelkkä ikävä
se oli rangaistukseni
kaikesta
jätti hiljaisen vanan meidän kulkea
annoin käteni
kokonaan
sielustani suuren palan
auraani piirsin aukon
ei suotu minulle unohduksenmustaa yötä
ei edes ikävänvalkoista päivää
vain pelkkä ikävä
se oli rangaistukseni
kaikesta
Vastaukset 8
Vanhimmat
Älähän siitäkään ìkävästä
kovin pitkään kärsi,
irrota ja saat tilalle
pilvien välistä muuta...
ikävä on ikävä sana
lasken irti kuten ehdotit=)
-kiittäen
Valkoinen pilvi hiljaa hiipi,
välistä sen valkeuden,
kosketti sua enkelin siipi.
Valon kipinän sydämees antoi,
viestin tähdistä sulle kantoi.
Ota se vastaan ja kasvaa sen anna,
onnea kasvavaa mukanas kanna...
- nätti
mukava, kun kurkkasit runooni
Suruisan kaunis
Kiitos
Kiitos liitää sun luo A-M ;)
Tuo mieleen oisen hautausmaan, oisen kirkkosalin. Kaiken ylla kuu. Todella, suruisan kaunis. Jotain pelottavaakin runossa oli.
ehkä se on sieluni hautausmaa
tosin en noin sitä kyllä ajatellut kirjoittaessani
tämän näkökulman nappasin sinulta nyt vastaustasi lukiessa
sururuno tämä onkin
kiitos kun kävit lukemassa ja vastasitkin