Eläkelaskuri?

Olen 65-vuotias yksin asuva ja alan saada työeläkettä 324,33 €/kk. Onko missään laskuria, joka laskisin sentilleen, paljonko saan kansaneläkettä?
31251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miten voi olla noin pieni työeläke?

Äänestä
  • Lisää työeläkettä tulee ulkomailla työskentelystä, mutta siitä tulee myöhemmin eri päätös; haen sitä vasta kun Suomen eläke alkaa juosta. Muutoin joutuisin odottamaan kokonaiseläkkeen määräytymistä jopa vuoden, niin ainakin kävi lähes samoilla työhistorioilla olevalle tuttavalleni.

    Suomen työeläke jää pieneksi siksi, että olen vuosikausia tehnyt opettajan lyhyitä sijaisuuksia (usein mutta vain päivän pari kerrallaan eri kouluissa), joista ei kerry lainkaan työeläkettä.

    Kiitos löllllpoolle tuosta linkistä, omien laskujenikin mukaan tulin samaan tulokseen. Näillä eläkkeillä saisin näköjään asumistukeakin 356 euroa. Tiukasti elämällä riittää minulle mainiosti. Silti edelleen etsin työtä. Toivottavasti eläkeläistyönhakijalla ei ole niin huonoa mainetta työntekijänä kuin työttömällä työnhakijalla.

    Eläkeläisenä on myös helpompi alkaa harjoittaa pientä yritystoimintaa, koska kaikki tulo on eläkkeeseen lisää. Työttömänä ollessani oli aivan toivotonta edes kuvitella viranomaisten kannustavaa suhtautumista. Jos olisi ollut mahdollista aloittaa pikkuhiljaa omaa yritystä heti kaikkia päivärahoja menettämättä, olen varma, että olisin paljon ennen eläkeikää päässyt jaloilleni ja työvoimatoimiston kirjoilta pois. Mutta kun ei niin ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kansaneläkelaskuri kirjoitti:

Olen 65-vuotias yksin asuva ja alan saada työeläkettä 324,33 €/kk. Onko missään laskuria, joka laskisin sentilleen, paljonko saan kansaneläkettä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu