Vähän tässä mietityttää.. Olin marras-joulukuussa työttömänä kuukauden. Hain sitten YTK:lta työtömyyskorvausta, ja saan peräti 86 euroa tuolta kokonaiselta kuukaudelta, eli tässäkö se koko korvaus kuukauden työttömyydestä on?
Perusteena oli se, että olen ollut kesätöissä (hyvin matalapalkkaisessa työpaikassa kesäkauden), ja siellä maksettiin 9% lomakorvaus aina palkanmaksun yhteydessä, joten silläkö minun oli sitten kai tarkoitus elää tämä kuukauden työttömyysjakso, vai??
Tässäkä se nyt oli? Liityin YTK:hon tammikuussa 2011 juuri sen vuoksi, että voisin saada mahdolliselta työttömyysajalta edes hieman enemmän rahaa kuin perus-Kelan korvaukset, mutta tässähän kävi ihan toisinpäin, Kelasta olisin saanut enemmän..??
Työttömyyskassa, työttömyyskorvaus?
8
325
Vastaukset
- njmk,l--
Sinulta on vähennetty karenssipäivät (7) ja kesälomaa vastaavat päivät.
AIVAN samat vähennykset tekee KELA. - jaksaa jaksaa
voi olispa se noin yksinkertaista! palkkalaskemat ja lopputiien jälkeen eka kertaa kuukausi työttömänä ja tällä perusteella aukoton päätelmä että paremmin tulisi korvauksia kelan pienestä peruspäivärahasta.
minkä olit laskettanut veroprosentiksi tuolle työttömyyskorvaukselle? se ei varmaan kovin paljon voinut olla, koska olet ollut alkuvuoden työssä ja maksanut palkkatulosa veroa. taikka sitten et lähettänyt sinne ytkoohon mitään muutosverokorttia ja annoit niiden pidättää täydet pidätykset vaikka oli noin lyhyestä työttömyysjaksosta kysymys.
kassa ottaa samat asiat laskelmissaan huomioon ihan kuin kelakin. laki nimittäin säätelee näitä asioita, ja kuten tiedätkin,niin lakihan on perusperiaatteestaan alken kaikillle aina sama. että näin.
eikö nykyään enää tule mitään maksuerittyä korvauksen maksun mukana? eikö mitään tietoa edes netissä asioidessa?
omavastuupäivät otetaan aina ja kaikilta, jotka eka kertaa korvauksia hakee. ihan sama, mistä hakee.
aikaisemmin maksettu palkka jaksotetaan ja jaetaan päivillä ja summalla ja katotaa, mitä jää jäljelle.
eikö ytk:n sivuilla pysty enää laskemaan että mikä on ansiosidonnainen summana, kun sinne syöttää kuukausipalkan? ainakin tyj:n sivuilla semmoinen mahdollisuus ennen oli. toivottavasti osaat etsiä oikeaa tietoa itsellesi.
vähän on sulla hakusessa kuitenkin nuo kassa-asiat ja ehkäpä ihan perustiedotkin. - ap
No, siis veroprosentti YTK:hon taisi olla peräti 8%.
Mutta onko siis niin, etten voi hakea samalta ajalta työkkäristä mitään työttömyyskorvauksia, näin ainakin työvoimatoimiston virkalija sanoi..?
Tämän täytyy kuulostaa nyt tosi typerältä, mutta en siis tosiaankaan ole koskaan ollut vastaavanlaisen tilanteessa. :( Eli 86 euroa kattaa minun kokoap kuukauden menoni???- 29
Työkkäri ainoastaan antaa kassalle (tai kelalle) luvan maksamiseen.
Sinä olet lupasi saanut ja hakemuksenkin (ilmoituksen työttömyysajasta) toimittanut.
Nyt sinä sitten olit 7 päivää omavastuu ajalla ja lomalla, koska et ollut pitänyt lomiasi aikanaan.
Jatkossa saat täyden rahan...
- Oikein taitaa olla
Lomakorvauksia, lopputilipalkka lasketaan siihen 1 kk työttömyys kauteen ja myös vähennetään 7 arki-päivää omavastuuta. Samalla lailla se KELAkin ne laskee.
- joonas,.
Näin se menee,itsellä oli 5viikon kesäloma.
Karenssin ja kesälomien vähennyksen jälkeen en saanut ensimmäisestä kuukaudesta mitään,ja seuraavasta vajaa kaksi viikkoa,senjälkeen alkoi juoksemaan täydet.
Tämä laki on ollut jo iät ajat.
- ap
No, nyt olen sitten taas entistäkin viisaampi Olen pätkätyöläinen, joten joudun saman tilanteen eteen varmaan tulevaisuudessakin. Tosin eipä ole tällaista päätöstä kyllä ennen tullut Kelan päivärahasta..? No, oli miten oli. Olisi ilmeisesti pitänyt siitä kesäkauden työpaikan minimipalkan 9%:n lomakorvauksesta pitänyt aina kuukausittain sitten osata vaan säästää.. :( No, nyt sitten tiedän miten tehdä jatkossa.
"Teillä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen, koska saamanne lomakorvaus on jaksotettu viimeisimmästä työsuhteesta saamanne palkan perusteella. Lomakorvaus on -. Jaksotuksen perusteena oleva palkka on - kuukaudessa ja - päivässä. Lomakorvaus on jaettu jaksotuksen perusteena olevalla päiväpalkalla, jolloin jaksotus vastaa yhteensä - päivää. Jaksotettavana lomakorvauksena pidetään yli kahden viikon pituisen kokoaikaisen työsuhteen päättyessä tai myöhemmin maksettavaa lomakorvausta. Työttömyysturvalaki 3 luku 6 § 2 ja 4 mom." - ...............66666
joo kylse näin on......ylleesä karkeesti voi sanoo et jos saa lopputilis vaik 10 päivää lomarahaa ni karenssi o 10 arkipäivää 7 arkipäivää omavastuu, eli 4 viikon hakemisesta saisi vain 3 päivää päivärahaa,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad741290- 43921
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että360753- 127709
- 53683
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116656- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56584