Kun kello oli vielä tulossa yhdeksää illalla, olin päättänyt, että menen viimeistään kymmeneltä nukkumaan. Päivä on ollut rankka ja nukahdin bussiin matkalla kotiin. Aika venyi tähän asti, ja olen tuhlannut ajan päämäärättömään datailuun.
Tajusin, että nukkumaan meno ahdistaa todella paljon. En halua mennä nukkumaan, koska en halua jäädä sänkyyn makaamaan ja kuuntelemaan inhottavia ajatuksiani. Haluaisin vain hiljentää pääni ja nähdä jonkun seikkailun tai olla vain ajattelematta itseäni ja olemassaoloani. Kunpa voisin vain "sammua" kun saan pääni tyynyyn.
Lääkäri on määrännyt pyynnöstäni Tolvonia käytettäväksi ennen nukkumaan menoa, mutta en ihan tosissani halua alkaa vetelee mitään uninappeja. En ole lääkevastainen, mutta salaa toivoisin, että tälle olisi paljon "luonnollisempi ratkaisu".
Ikää siis 20 vuotta ja olen aina ollut huono nukahtamaan. Heräilen paljon yöllä, mutta nukahdan niiden jälkeen lähes heti. Heräily ei haittaa, enkä painajaisiakaan juuri näe.
Olen myös huomannut, että olen kaikista pahiten väsyneimmilläni noin klo 16.30-17.00 aikoihin. Jos noihin aikoihin pääsisin nukkumaan, nukahtaisin varmaan viidessä minuutissa. Jos asuisin yksin, eikä meluavia naapureita ja omia menoja olisi koulun jälkeen, menisin aina nukkumaan viideltä päivällä ja heräisin vaikka yhdeltä yöllä.
Muita, jotka eivät saa unta? Osaatko sanoa, miksi?
En saa unta (ja pitäisi herätä 5h päästä).
Harmaamarsu
2
179
Vastaukset
- Harmaamarsu
"Lääkäri on määrännyt pyynnöstäni Tolvonia käytettäväksi ennen nukkumaan menoa, mutta en ihan tosissani halua alkaa vetelee mitään uninappeja."
Okei, toi lause k u s e e, siis en ole pyytänyt mitään nappeja vaan kerroin uniongelmastani ja pyysin siihen jotain apua... Avuksi sitten sain noita nappeja. D: Pääni ei taas toimi, as usual. - bug78ff78f7f87
Itse nukun paremmin mitä paremmin asiat itselläni on. Esim. nyt kaikki menee päin vittua=ei unta. Ei auta liikunta, ¨terveys vinkit¨ tai mikään muukaan. Itse ainakin syön ihan mitä nappeja vaan jos niillä uni tulee...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1201924Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1251818Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101778Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561454Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341386Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4961038Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50969Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115912Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347874