Aamun valjetessa selvisi, miksi koira oli ollut illalla niin levoton vinkuja. Oksennusta oli pitkin kämppää isoja lammikoita. Koira oli juonut paljon yöllä ja yrjöillyt, yhdessä lammikossa oli iso mytty, joka etäisesti muistutti kinkun lateksiverkkoa. Mistä ihmeestä se sellaisen, ei ainakaan kotoa? Viikko sitten on koira ollut silleen vapaana, että ei pimeällä lenkkeillessä ihan joka hetki silmän alla.
Kun koira vielä iltapäivälläkin oli sairaan oloinen ja vesikin oksennettiin kaaressa ulos, lähdettiin klinikalle kuvauksiin. Iso helpotus, ettei suolitukosta löytynyt. Viikon mahan pohjalla muhinut vierasesine vaan oli tulehduttanut mahan siihen kuntoon, ettei enää mikään pysynyt sisällä.
Hoitona nesteytys, pahoinvointilääke, antibiootit ja ravintoliuos.
Huono aamu
avotunkio?
3
53
Vastaukset
- uteliaskooo
mikä esine löytyi? minkä rotuinen koira?
- avotunkio?
No se oli sellainen joustava verkko, aika tiheä. En usko, että koirani söisi muuta kuin sellaista, missä on ruokaa. Koirani on ajokoira.
- uteliaskooo
Kyselin siksi vaan kun itsellä oli lappis, nyt jo edesmennyt. Se oli sellanen syömäri että kelpas mitä vaan jos karkumatkalle pääsi. Sitten oksennettiin ja kunnolla, mutta onneksi meillä selvittiin sillä oksennuksella:)))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454980Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481089- 131033
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75940Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8897Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2832Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah55742Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713