TTVK:n röyhkeydellä ei ole mitään rajaa

ubuntu-käyttäjä

Tekijänoikeuden tiedotus ja valvonta keskuksen röyhkeydellä ei sitten näytä olevan mitään rajaa. Uutisten mukaan hakkeriryhmä anonymous uhkaa iskeä TTVK:n tiloihin pommilla. Ensiksikin mahdotonta, koska anonymous on väkivallattomasti toimiva hakkeriryhmä, jolla ei ole koskaan ollut kiinnostusta terrorismiin ja toiseksi käytännön mahdottomuus siksi, että tietokonenörtti ei edes osaa rakentaa toimivaa pommia.

TTVK on junaillut uutisen läpi ihan itse siksi, että saisivat sympatiapisteitä ja pystyisivät osoittamaan, että anonymous on joukko rikollisia. Anonymous on koko ajan toiminut eettisesti oikein sulkemalla esimerkiksi tekijänoikeusmafiaan kuuluvien ahneiden tekijänoikeusjärjestöjen sivut palvelunestohyökkäyksellä.

Hakkeri on hyvä kaveri, yhteisen hyvän puolella, eikä mikään terroristi. Se on ihan eri asia räjäyttää pommi ja tappaa ihmisiä kuin tehdä oikeutettuja iskuja verkossa viranomaisia vastaan.

Millä TTVK kuvittelee, että nämä nörtit kykenevät edes teoriassa rakentamaan toimivan pommin? Saati sitten olisivat valmiit oikeasti räjäyttämään sen ihmisten keskellä? Ei kuulu anonymouksen tapoihin.

13

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • «»

      TTVK:n toivemaassa ihmiset ostaisivat käyttöoikeuden johonkin teokseen. He siis eivät omistaisi sitä.
      Saadessaan tuon teoksen kaupasta itselleen, he joutuvat Hyväksymään EULA:n, (End User Licence Agreement) eli hyväksyvät käyttöehdot. Tämä on ehtona teoksen koekäytölle.
      Että pidempiaikainen käyttö olisi mahdollista, tulee teos aktivoida esimerkiksi internetissä ilmoittamalla aitoustodistuksessa oleva koodi.
      Edelleen teoksesta ei saisi nauttia kuin kolmessa välineessä, ja tämäkin vain yhden talouden sisäisesti.
      Laajemmat käyttöoikeudet on sallittu laajemmalla maksullisella lisenssillä...

      Näin siis TTVK-landiassa.

    • ubuntu-käyttäjä

      Mä haluan vieläkin tietää miten TTVK oikeasti kuvittelee, että löyhästi järjestäytynyt ryhmä tietokonenörttejä kykenisi rakentamaan pommin ja vielä räjäyttämäänkin sen onnistuneesti? Näillä hakkereilla ei ole tietotaitoa eikä kiinnostusta rakentaa pommeja saati sitten tappaa ihmisiä. Väkivalta ei ole Anonyymien toimintaa, eikä ole koskaan ollut.

      TTVK toimii todella röyhkeästi mustamaalatessaan hakkereita tällaisella täysin tekaistuilla uutisella.

      Tällaista röyhkeyttä ja kusipäisyyttä voikin odottaa vain TTVK:lta.

      • «»

        Opera-selaimella tietenkin on helppo ohittaa tuo sensuuri - Turbo päälle - ja kävin tuolla blokatulla www.piraattilahti.fi -sivuilla...

        Viimeinen tiedotus sieltä:

        Effi tuomitsee yritykset TTVK:n sananvapauden rajoittamiseksi - varoitustyökalu kehitetty
        Kirjoittaja: Ville Oksanen, Tammikuu 10, 2012 - 19:08.

        Effi tuomitsee TTVK:n verkkosivulle kohdistununeen palvelunestohyökkäyksen ja muut järjestön sananvapauden käyttämiseen tähdänneet uhkailut. Effi muistuttaa, että sananvapauteen kuuluu nimenomaan myös itselle vastenmielisten mielipiteden sietäminen ja niiden puolustaminen - ei saa ärsyyntyä vaikka kuinka ärsytetään! Nettiympäristössä "DDoSsaaminen" on myös toimintana täysin turhaa ja erityisen haitallista huomioiden asiayhteys.

        Oikea tie asioiden korjaamiseen on viestintä, ei sen rajoittaminen. Järjestö onkin nyt kehittänyt Chromen/Firefoxin SOPA-lisäosan pohjalta pienen työkalun, joka varoittaa käyttäjää, kun hän vierailee TTVK:n jäsenten kotisivuilla. Näin käyttäjä voi valintansa mukaan joko jättää palautetta tai vaikka kieltäytyä kokonaan näiden epäeettisestä toimintaa ajavien yritysten ja organisaatioiden kanssa asioinnista: http://dl.dropbox.com/u/10772836/TTVK.zip

        Jatkokehitys ja -ideat otetaan lämmöllä vastaan.

        Latailkaapa koneillenne Opera-selain - ja maailma on vapaampi!

      • ....................

        Jopa tyhmä, kuten sinä , osaa googlata netissä ja pommin rakennus ohjeet löytyy helposti, vaikka linux hihhuli olisi täys tollokin! ( kuten sinä olet )

      • »«
        .................... kirjoitti:

        Jopa tyhmä, kuten sinä , osaa googlata netissä ja pommin rakennus ohjeet löytyy helposti, vaikka linux hihhuli olisi täys tollokin! ( kuten sinä olet )

        Ei millään pahalla, mutta noin monta kirjoitusvirhettä yhdessä virkkeessä antaa aihetta olettaa jotakin kirjoittajan henkisistä kyvyistä:

        "Jopa tyhmä, kuten sinä , osaa googlata netissä ja pommin rakennus ohjeet löytyy helposti, vaikka linux hihhuli olisi täys tollokin! ( kuten sinä olet ) "

        sinä . >sinä,
        rakennus ohjeet > rakennusohjeet
        linux hihhuli > linux-hihhuli
        täys > täysi
        tollokin! ( kuten sinä olet ) > tollokin ( kuten sinä olet )!

      • ubuntu-käyttäjä
        .................... kirjoitti:

        Jopa tyhmä, kuten sinä , osaa googlata netissä ja pommin rakennus ohjeet löytyy helposti, vaikka linux hihhuli olisi täys tollokin! ( kuten sinä olet )

        Pommin rakennusohjeet löytyvät kyllä, mitä sitten? Siitä on pitkä (ja helvetin vaarallinen) tie sen pommin rakentamiseen. Monta asiaa voi mennä pieleen, esimerkiksi pommin paloainetta lastatessa tai jo sekoittaessa. Voi olla, että moni asia menee senkin jälkeen pieleen jos alkuvaiheet joltakulta sattuisivat onnistumaan. Ja on todennäköistä, että nörtin rakentama pommi ei räjähdä lainkaan ylipäätään tai räjähtää nörtin naamalle ennen aikojaan.

        Tajuatko, että pommin rakentaminen vaatii vankkaa kemian tuntemusta sekä käytännön kokemusta räjähteiden kanssa työskentelystä? Siksi toiseksi vaikka sinulla olisi toimiva pommi, vaatii melko sairasta tai pahasti alistettua ja katkeroitunutta mieltä, että käyttäisit sen pommin siviilejä vastaan. Murhaaminen kun ei ole joka pojan hommaa.

        Täytyy olla harvinaisen tyhmä Windows-idiootti jos tosiaan luulet, että pommin piirrustuksista ihan noin vain rakennetaan pommi. Ei onnistu nimittäin keneltäkään kylmiltään rakentaa pommi ja sitten vielä käyttää sitä.

        Netistä löytyy ohjeita paljon muuhunkin kuin pommin rakentamiseen. Olen löytänyt mm. ohjeet fissioreaktorin rakentamiseen. Arvaa mitä? En lähtisi kokeilemaan, koska useimmat ohjeet on laadittu itsessään jo niin vaarallisen vehkeen tekemiseen, että sillä tappaa todennäköisesti itsensä. Sama pätee erilaisten pommien rakennusohjeisiin.

      • Vallattomat
        ubuntu-käyttäjä kirjoitti:

        Jossain uutisessa oli kuvailtu ko.pommia.
        Me kaverin kanssa rakenneltiin ilosella 50-luvulla samantyyppisiä.
        Olimme 10 - 12 vuotiaita.
        Eipä silloin ollut netistä tietokaan.

      • piiloilua...........
        »« kirjoitti:

        Ei millään pahalla, mutta noin monta kirjoitusvirhettä yhdessä virkkeessä antaa aihetta olettaa jotakin kirjoittajan henkisistä kyvyistä:

        "Jopa tyhmä, kuten sinä , osaa googlata netissä ja pommin rakennus ohjeet löytyy helposti, vaikka linux hihhuli olisi täys tollokin! ( kuten sinä olet ) "

        sinä . >sinä,
        rakennus ohjeet > rakennusohjeet
        linux hihhuli > linux-hihhuli
        täys > täysi
        tollokin! ( kuten sinä olet ) > tollokin ( kuten sinä olet )!

        Aivokääpiölle on kirjoitettava lyhyillä sanoilla, että ne herne aivot tavoittaa viestin !

        Ja sinulle ehdotan "kuurunpiiloa" ! Hop hop, aloin laskemaan 100 ......................

        http://www.thepeoplescube.com/images/images_working/AppleMecca/ThinkDifferent_HeadinAss.jpg

      • hupsistakeikkaa.....
        »« kirjoitti:

        Ei millään pahalla, mutta noin monta kirjoitusvirhettä yhdessä virkkeessä antaa aihetta olettaa jotakin kirjoittajan henkisistä kyvyistä:

        "Jopa tyhmä, kuten sinä , osaa googlata netissä ja pommin rakennus ohjeet löytyy helposti, vaikka linux hihhuli olisi täys tollokin! ( kuten sinä olet ) "

        sinä . >sinä,
        rakennus ohjeet > rakennusohjeet
        linux hihhuli > linux-hihhuli
        täys > täysi
        tollokin! ( kuten sinä olet ) > tollokin ( kuten sinä olet )!

        Sinulla oli läppiksen netti kamera päällä, kun kirjoitit vaikerrustasi ja tämä kuva tuli myös viestiisi !

        http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=18905&c=5

    • Liian teknistä

      >Latailkaapa koneillenne Opera-selain...

      Ei nämä mikkismerkonomit ymmärrä miten Operan Turbo toiii. :(

    • 121221212121212

      Miksikäs ubuntu-käyttäjät nyt repivät pelihousunsa, eikös siihen toosaan saa kaikki ilmaiseksi? Musiikkiahan voi kuunnella linuxeillakin, jos vaan äänet silläkertaa toimii ja elokuvat tietty pitää ladata. Rikollisten ja muuten epärehellisten yleisin käyttis on jokin Linux-distro.
      Windows-käyttäjät ovat jo oppineet, ettei kaikkea mitä netistä löytyy tarvitse latailla ja rahaakin heillä on.

      • Joku on tollo

        Jatkuvasti jotkut todistelevat ettei Linuxia just kukaan käytä.
        Mahtaa niiden muutaman kovalevypatteristot pullistella?

    • imminent fail

      Taitaa olla juuri päinvastoin.
      Jokainen henkilökohtaisesti tuntemani Windowsin nimeen vannova ei ole koskaan eläessään ostanut yhtäkään levyä, peliä tai elokuvaa. Suurin osa vain keskenään kehuskelee siitä kuinka monta teraa on bd rippejä ladattu ja vaihdellaan dvd levyjä joissa yleensä jonkun artistin koko tuotanto.

      Mutta ei kai se ihme ole kun pitää uusi kone ostaa joka kerta kun uuden windowsin hommaa.
      Itse käyttelin viimeeksi Windows 2000 pro:ta joka oli tähän asti ainoa kelvollinen Windows julkaisu.
      Sitten Linuxia, enimmäkseen debiania ja gentoota. Nyt muutama vuosi oltu tyytyväinen Macin kanssa.
      Niin leffat ostan ihan bluerayllä, musiikissa suosin vinyyliä, ihanaa kun saatiin se vihdoin takaisin, pelit tulee pelattua pääasiasa konsoleilla joita onkin nurkkiin kerääntynyt useampi.

      Mutta itse ketjun asiasta. Anonymous ei ole mikään järjestäytynyt terroristijärjestö jollaisena diktaattoriviranomaiset sen haluaisivat nähdä. Harvat anonymouksen jäsenistä edes tuntevat toisiaan. Kun menet sinne lähimarkettiin sitä perjantaikeppanaa hakemaan voi siinä kassajonossa kuka tahansa olla anonymousin "jäsen"
      Anonymous on idea, ei mikään järjestö. Suomen viranomaiset vain haluavat tuota valhepropagandaa syöttää.
      Ja Suomessa se on todella helppoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2100
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      2009
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1817
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1491
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1397
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      541
      1142
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      992
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      936
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      921
    Aihe