Mulla olisi aika tilava (varsinkin syvä) akvaario, ja aattelin että onko mahdollista pitää 2 rottaa akvaariossa, jos katosta laittaa roikkumaan ’leluja’ esim. kiipeilynaruja, keinuja sun muuta??? Eikös ne saa silloin tarpeeksi liikuntaa, ja katon siis tekisin itse. Tietysti tekisin myös niille juoksuratoja muutama kerta viikossa. :)
Olen lukenut täällä aikaisemmin joidenkin sanoneen että akvaariota ei suositeltaisi, mutta jos rotat saisivat kuitenkin tarpeeksi liikuntaa vaikka akvaariossa eläisivätkin?
Akvaariosta asuinpaikka?
1
<50
Vastaukset
- 17+13
Kyse ei ole liikunnan määrästä vaan puhtaudesta. Terraariossa ammoniakkipitoisuus nousee helposti turhan korkeaksi, mikä on rotille suuri terveysriski (ovat muutenkin herkkiä hengitystieinfektioille). Ilmanvaihto on aina huonompi terraariossa kuin häkissa.
Sellainen viritys, jossa terra toimii pohjalootana ja päällä on korkea häkkiosa, toimii usein varsin hyvin. Tällöin on tärkeää, että terraarion korkeus on aina leveyttä pienempi, esim. pohja on 120 x 60 cm ja korkeus tällaisessa maksimissaan 50 cm. Tällöin ilmanvaihto toimii paremmin. Toki tällainen viritys on pidettävä tarkkaan puhtaana, pissiä päätyy kuitenkin terraarion seiniin, jolloin lisää sairastumisriskiä.
Yksi puoli terraariossa on myös se, että rotat ei pääse yhtä paljon "osallistumaan" terraariossa kuin häkissä eläessään. Äänet kuuluu huonommin, hajuja ei tule yhtä hyvin terraarioon. Omat varmaan tulisi hulluiksi jos eivät saisi nuuskutella ja ihmetellä elämää häkin pinnojen välistäkin.
Terraario on siis sellaisenaan toimimaton asumus rotilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1041740Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081730Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1051650Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541418Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii477951Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50941Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298877Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347826