tyhjää

Mun elämä tuntuu niin hukatulta. Pari vuotta sitten olin urheilijatyttö kilpatasolla. Sitten keksin vetää ensimmäiset kännit, nyt kun ajattelen niin liian nuorena ja typeränä. Aloin lintsaamaan mun harjoituksia, ja lopulta lopetin koko homman. Aloin juomaan pari kertaa viikkoon.
Nään kavereita nykyään vaa silloinku ne pyytää mut juomaan niiden kanssa. Mulla on monta eri "porukkaa", joten jos yks päättää olla juomatta yhden viikon, pyytää toiset mukaan. Saan joka viikko kutsun pe ja la joihinkin bileisiin. Lisäksi on näitä arkijuojia, enkä kietäydy mistään, ellei mene päällekkäin suunnitelmat. Olen monta kertaa päättänyt että nyt pidän edes yhden selvän viikon, mutta turhaan. Mun pää kääntyy aina, koska nää jankkaa, ja oon nii heikko koska haluan osaksi mennä. Jos mulla ei ole rahaa ja on vähän niinkuin "pakko" jättää sen takia välistä, ne tarjoaa kunhan vain tulens. En edes tiedä miksi ne haluu mut mukaan niin paljon. En juo itseäni oksennuskuntoon tms. olen vain iloinen kännissä.
Käyn lukiota nyt neljättä vuotta, ja tuntuu etten saa vieläkään kirjoitettua. En oo ollu koulussa nyt kolmeen viikkoon (jos lomaa ei siis lasketa mukaan, muuten 5 viikkoon), eli oon jo failannu kurssit. Mun vanhemmat ei tiedä mitään tästä, ne luulee että lähen aamuisin kouluun, vaikka oikeesti meen vaan kauppaan/bisselle/muuten vaan istuskelen bussissa ja kuuntelen musaa ja mietin et mitä mä teen mun elämällä.
Kerran yksi frendeistä alkoi kyselemään kaikkien suunnitelmia valmistumisen jälkeen. Mä kuuntelin järkyttyneenä kun muut kertoi tarkkoja suunnitelmiaan ja kun tuli mun vuoro, en saanut sanaa suustani. Ei mulla ole suunnitelmaa, pitikö olla?
Olen porukan naurattaja, enkä kerro kavereilleni mitään mun elämästä. Heitän vain läppää ja toivon muiden nauravan.
Päivät istun kotona vanhempien ollessa duunissa ja katon samoja lempileffojani uudestaan ja uudestaan. Sama leffa tulee katottua viikottain. Jos en jaksa vaihtaa levyä, katon sitä niin kauan että nukahdan. Muuten istun koneella ja luen näitä vitun keskustelupalstoja ja kuuntelen musiikkia.
Poltan tupakkaa ja shishaa, nuuskaan ja hiisaan, mitä nyt milloinki tekee mieli. Ei toi käyttö ole vakavaa, mutta kun teen niitä vain sen takia että en jaksa välittää. Toivoisin oikeasti, että tapahtuis onnettomuus ja jäisin auton alle tai saisin jonku sairauskohtauksen tai jotain, musta ei oo tekemään itsemurhaa koska en pystyis tehdä sitä mun vanhemmille. Ne on ainoo syy mikä estää. Oon huomannu, että oon alkanu ottaa etäisyyttä niihin. Jotenki oon kelannu että jos ei enää olla niin läheisiä, on se niille sitten helpompaa kun lähden.
Mun mielialat vaihtelee niin paljon, en ymmärrä itsekään miten voin kavereitten kanssa nauraa ja heittää mun koko elämän ihan vitsiksi, ja heti kun pääsen yksin jonnekin, niin valtaa taas se tyhjyys.
En usko, että kukaan mun tuttava osais arvata, että kirjoitin tän. Minussa ei ole mitään "vikaa" niin että sen voisi nähdä. Monet ovat kateellisia kropastani ja ulkonäöstäni, ja uskovat minun olevan onnellinen.
Useat miehet ovat olleet kiinnostuneita minusta, ei pelkästään ulkonäön puolesta, vaan myös siitä luonteesta, jonka heille maalaan. Yhden kerran olen sanonut miehelle takaisin, että pidän hänestä, mutta muuten en ole kehuja antanut, vaikka heiltä satelisi millaista rakkauslöpinää tahansa. He luulevat, että esitän vaikeaa. Jokaiselle olen myös sanonut, että tulen jossain vaiheessa satuttamaan heitä, enkä haluaisi niin tehdä. He ottavat tämän haasteena (siinä tytöille hyvä kikka, pojat oikeasti ovat näin voitonjanoisia heh heh.). Sitten koittaa se kaunis päivä, kun keksin että nyt on peli pelattu loppuun tämän miehen kohdalla, ja vetäisen maton alta. Voi olla, että ekan kerran jälkeen vielä katson, saanko miehen takaisin parilla pienellä kommentilla, joskus onnistuu, joskus vaatii vähän enemmän työtä. Sitten teen saman uudestaan ja jätän heidät siihen. En tiedä miksi teen näin, turha kysyä. Ehkä sen takia kun pystyn siihen? Haluan että muut kärsii? Että joku huomaisi että minulla ei ole kaikki ihan kunnossa?
Olen aivan sekaisin enkä edes tiedä miksi. Olen miettinyt, että juomisen lopettaminen auttaisi ja pystyisin keskittymään töissä käyntiin, opiskelemaan vihdoin loppuun ja löytämään oikeita frendejä. Mutta en pysty siihen. Juon tälläkin hetkellä. Olen joka päivä tällä viikolla sanonut itselleni illalla että huomenna heräät kouluun. Silti se on jotenkin ylitsepääsemätöntä, en pysty siihen. Nytkin tuntini alkaisi puolen tunnin päästä, mutta en usko että pystyn lähtemään. En ole ylpeä itsestäni millään tavalla, olen hajoamassa oikeasti pieniksi palasiksi ja en tiedä kauanko menee siihen että nyt riittää.
Törmäsin ex-valmentajaani, joka alkoi kyselemään mitä teen nykyään. En oikeasti osannut vastata. Hän jaksoi vieläkin uskoa minuun ja "kerjäsi" mua takasin, kieltäydyin ja kävelin pois.