Olen 17-vuotias tyttö. Noin kuusi viikkoa sitten harrastin ensimmäisen kerran seksiä, eikä meillä ollut mitään ehkäisyä. Kuitenkin poikakaverini laukesi lakanoille, varmuuden vuoksi otin kahden vuorokauden päästä jälkiehkäisypillerin. Menkat tulivat siitä noin 2 viikon päästä, tosin oli mielestäni ehkä vähän normaalista poikkeavat (vuoto oli vähäistä). Nyt sitten viikko sitten kävi taas vahinko, kuitenkin olen varma ettei sisääni mennyt mitään, ja poikakaverini sanoo samaa. Tänään olen rampannut vessassa kahden tunnin aikan viidesti. Voiko olla todennäköistä että olen raskaana? itsestäni se tuntuu jotenkin epätodelliselta, koska sisälleni mielestäni ei ole mennyt mitään. Menkat pitäisi alkaa tämän viikon loppupuolella. Olen tosi kiitollinen vastauksista!
raskaus, apua vailla!
22
98
Vastaukset
- kolme tietä
Sinua voi vaivat kolme asiaa: raskaus, virtsatietulehdus, sukupuolitauti.
Raskauden voi testata kotikonstein, kun yhdynnästä on kulunut vähintään kaksi viikkoa.
Suosittelen, että otat yhteyttä terveyskeskukseen tai koulunterveydenhuoltoon. Virtsatietulehduksen kanssa pääsee yleensä aika nopeasti vastaanotolle. Kannattaa samalla puhelinsoitolla sanoa, että pitäsi saada ehkäisyasiat kuntoon.
Nopein tapa järjestää ehkäisy, on ostaa kondomeja ja käyttää niitä. Ne ovat paras keino, kun suhteen vakavuudesta ja kestosta ei ole tietoa. Toimivat hyvin myös vakiintuneilla pareilla. - hth''*
Miehiltä voi erittyä siemennestettä ja siittiöitä jo ennen varsinaista laukeamista - keskeytetty yhdyntä ei siksi ole erityisen varma ehkäisykeino.
Jos on niin aikuinen, että harrastaa seksiä, niin pitää kanssa olla niin aikuinen, että hoitaa ehkäisyn kuntoon, esim. käy reippaasti hakemassa ne kondomit kaupasta. Jos nolottaa liikaa, niin olet vasta pikkutyttö, jonka kannattaisi vielä pari vuotta keskittyä barbeilla leikkimiseen sekstailun sijaan.- hätääntynyt
Kiitos kolme tietä vastauksesta. Itse epäilen tuota virtsatietulehdusta, koska sukupuolitautia minulla ei voi olla. Ja oireita on vain tuo tiheä virtsaamisen tarve, joten en usko raskauteenkaan. Odottelen menkkoja vielä viikonlopun yli ja teen sitten raskaustestin.
Ja sinulle hth"*, minulla on periaate jonka vuoksi en ehkäisyä käytä missään muodossa. Nämä kaksi kertaa ei ollut suunniteltuja, vahinkoja siis. Minua ei todellakaan nolota mennä ostamaan kaupasta kondomeita! - mr
hätääntynyt kirjoitti:
Kiitos kolme tietä vastauksesta. Itse epäilen tuota virtsatietulehdusta, koska sukupuolitautia minulla ei voi olla. Ja oireita on vain tuo tiheä virtsaamisen tarve, joten en usko raskauteenkaan. Odottelen menkkoja vielä viikonlopun yli ja teen sitten raskaustestin.
Ja sinulle hth"*, minulla on periaate jonka vuoksi en ehkäisyä käytä missään muodossa. Nämä kaksi kertaa ei ollut suunniteltuja, vahinkoja siis. Minua ei todellakaan nolota mennä ostamaan kaupasta kondomeita!Toivottavasti et pidä kysymystäni liian tungettelevalta, mutta mikset siis käytä ehkäisyä, kieltääkö uskontosi tmv. sen? Ja miten nämä kerrat olivat 'vahinkoja'..? Jos periaatteen vuoksi ei käytä ehkäisyä ja siltikin harrastaa seksiä (vahingossa tai tarkoituksella), niin olethan silloin hyvin tietoinen raskauden mahdollisuudesta. Sanot ettet periaatteen vuoksi käytä ehkäisyä missään muodossa. Mitenkäs sitten otit jälkiehkäisypillerin, ehkäisyä sekin on, jälkikäteen tapahtuvaa sellaista..? Ei ole tarkoitus pahoittaa mieltäsi, mutta jotenkin kommenttisi ovat ristiriitaisia keskenään.
- hätääntynyt
mr kirjoitti:
Toivottavasti et pidä kysymystäni liian tungettelevalta, mutta mikset siis käytä ehkäisyä, kieltääkö uskontosi tmv. sen? Ja miten nämä kerrat olivat 'vahinkoja'..? Jos periaatteen vuoksi ei käytä ehkäisyä ja siltikin harrastaa seksiä (vahingossa tai tarkoituksella), niin olethan silloin hyvin tietoinen raskauden mahdollisuudesta. Sanot ettet periaatteen vuoksi käytä ehkäisyä missään muodossa. Mitenkäs sitten otit jälkiehkäisypillerin, ehkäisyä sekin on, jälkikäteen tapahtuvaa sellaista..? Ei ole tarkoitus pahoittaa mieltäsi, mutta jotenkin kommenttisi ovat ristiriitaisia keskenään.
Uskontoni kieltää ehkäisyn käytön. Vahinkoja sillätavalla ettei meidän pitänyt tehdä mitään, mutta juttu meni liian pitkälle. Olen kyllä tietoinen raskauden mahdollisuudesta, ja kannan vastuun jos nyt olenkin raskaana. Kyllä sekin on jälkikäteen tapahtuvaa ehkäisyä, mutta otin sen siksi ettei minulla ollut muuta mahdollisuutta, raskaus tuntui silloin niin hirvittävältä ajatukselta. Onhan nuo ristiriitaisia, tiedän itsekkin.. Jotenkin olen vain vähän sekaisin tilanteesta enkä osaa olla järkevä vastauksieni kanssa. Mutta jokatapauksessa ehkäisyä en käytä, vaikka sitä ei ehdottomasti uskonnossani kielletä. Nyt kuitenkin sattui pari vahinkoa ja enää en niille mitään voi.
Mietin myös, että voiko eilinen tiheä vessassa ramppaaminen johtua normaalia suuremmasta nesteen juonnista? ei siis välttämättä olekkaan raskausoire.. en tiedä.. - mr
hätääntynyt kirjoitti:
Uskontoni kieltää ehkäisyn käytön. Vahinkoja sillätavalla ettei meidän pitänyt tehdä mitään, mutta juttu meni liian pitkälle. Olen kyllä tietoinen raskauden mahdollisuudesta, ja kannan vastuun jos nyt olenkin raskaana. Kyllä sekin on jälkikäteen tapahtuvaa ehkäisyä, mutta otin sen siksi ettei minulla ollut muuta mahdollisuutta, raskaus tuntui silloin niin hirvittävältä ajatukselta. Onhan nuo ristiriitaisia, tiedän itsekkin.. Jotenkin olen vain vähän sekaisin tilanteesta enkä osaa olla järkevä vastauksieni kanssa. Mutta jokatapauksessa ehkäisyä en käytä, vaikka sitä ei ehdottomasti uskonnossani kielletä. Nyt kuitenkin sattui pari vahinkoa ja enää en niille mitään voi.
Mietin myös, että voiko eilinen tiheä vessassa ramppaaminen johtua normaalia suuremmasta nesteen juonnista? ei siis välttämättä olekkaan raskausoire.. en tiedä..Okei =) Vaikea tilanne sinulla ja sinuna kyllä alkaisin käyttämään ehkäisyä varsinkin kun uskontosikaan ei sitä ehdottomasti kiellä. Tosin kun itse olet ehkäisyä vastaan niin tilanne on hankalampi ja siksi sun kannattaa miettiä voisitko kuitenkin alkaa suhtautumaan ehkäisyyn myönteisesti, vaikuttaa nimittäin siltä ettet kuitenkaan ole halukas vielä äidiksi ja ihmekös tuo, olet sen verran nuori ja raskaus tässä vaiheessa ei kuulu suunnitelmiisi. Toinen vaihtoehto on tietysti vaan hillitä halunsa raudanlujasti, oli mikä oli. Se saattaa olla vaikeaa, mutta eipähän tarvitse enää pelästyä ja hermoilla. Yksi keino siihen hillitsemiseen on välttää ajautumasta tilanteeseen jossa teillä olisi mahdollisuus liian intiimiin kanssakäymiseen.
Voihan olla että vessassa ravaaminen liittyi vaan liikaan nesteiden juomiseen, mutta tee nyt kuitenkin se raskaustesti jonkin ajan kuluttua, siten saat varman tiedon asiasta. - Jospa aikuistuisit
hätääntynyt kirjoitti:
Uskontoni kieltää ehkäisyn käytön. Vahinkoja sillätavalla ettei meidän pitänyt tehdä mitään, mutta juttu meni liian pitkälle. Olen kyllä tietoinen raskauden mahdollisuudesta, ja kannan vastuun jos nyt olenkin raskaana. Kyllä sekin on jälkikäteen tapahtuvaa ehkäisyä, mutta otin sen siksi ettei minulla ollut muuta mahdollisuutta, raskaus tuntui silloin niin hirvittävältä ajatukselta. Onhan nuo ristiriitaisia, tiedän itsekkin.. Jotenkin olen vain vähän sekaisin tilanteesta enkä osaa olla järkevä vastauksieni kanssa. Mutta jokatapauksessa ehkäisyä en käytä, vaikka sitä ei ehdottomasti uskonnossani kielletä. Nyt kuitenkin sattui pari vahinkoa ja enää en niille mitään voi.
Mietin myös, että voiko eilinen tiheä vessassa ramppaaminen johtua normaalia suuremmasta nesteen juonnista? ei siis välttämättä olekkaan raskausoire.. en tiedä..Jaa-a. Uskonto kieltää ehkäisyn, mutta sekstailla voi alaikäisenä ja vielä ennen avioliittoa. Onpas erikoinen uskonto se.
- hth**
hätääntynyt kirjoitti:
Kiitos kolme tietä vastauksesta. Itse epäilen tuota virtsatietulehdusta, koska sukupuolitautia minulla ei voi olla. Ja oireita on vain tuo tiheä virtsaamisen tarve, joten en usko raskauteenkaan. Odottelen menkkoja vielä viikonlopun yli ja teen sitten raskaustestin.
Ja sinulle hth"*, minulla on periaate jonka vuoksi en ehkäisyä käytä missään muodossa. Nämä kaksi kertaa ei ollut suunniteltuja, vahinkoja siis. Minua ei todellakaan nolota mennä ostamaan kaupasta kondomeita!Periaatteesi ovat minulle outoja, enkä todellakaan ymmärrä, mutta jos näin olet päättänyt...
Yksi "vahinko" on vielä kohtuullisen ymmärrettävää, mutta jos toisen kerran syyllistyy samaan, niin se on puhdasta typeryyttä.
Ennenkuin jatkat seksikokeiluja, kannattaa huolella miettiä, mitä elämältäsi haluat. Lapsen saanti nuorena on ihan ok, jos siihen on varautunut. Ei lapsi estä opintoja jne., mutta keskimäärin lienee helpompiakin ratkaisuja kuin teiniäityis.
Muistathan myös, että mahdollinen raskautesi vaikuttaa myös lapsen isän elämään. Kannattaa hänenkin pohtia, haluaako isäksi nyt vai joskus myöhemmin ja sen pohjalta sitten päättää, haluaako riskeerata yhdynnällä vai voisiko jokin muu riittää.
Seksiä voi harrastaa monin tavoin ilman raskauden vaaraa. Voitte tyydyttää toisenne vaikka suullanne tai käsillänne (ellei teillä ole jotain periaatteita niitä vastaan... :P anaaliyhdyntää en edes uskalla ehdottaa...) . Paljon kivempaa kummallekin, kun ei tarvitse jännittää, että koskahan toi tulee ja muistaakohan se vetäytyä ajoissa. Ja edelleen muistutan, että vaikkei mies laukea sisälle, voi siittiöitä silti olla jo päässyt emättimeen. Hyvin epätodennäköistä, mutta ei mahdotonta on tulla raskaaksi myös emättimen suulle joutuneista siittiöistä (tämän takia keskiaikaina käytetty turvaseksi, reisien väliin hinkutus, ei ole ihan raskausriskitön idea)
- uskis vai?
jälkiehkäisykin on raskauden alun ehkäisyä ja alkavan elämän tappamista.ei se ole mikää taikapilleri vaan mahdollisen raskauden lopettaminen eli uskontoasi ajatellen pahempaa kuin alkavan raskauden ehkäisy.olet ristiriitainen seksinälässäsi.halut on ja jos olet uskovainen et nai ennen avioliittoa! ei se jäkiehkäsisy pilleri takaa raskauden alun eliminoimista elikä siitäkin huolimatta on alkanut raskauksia-kanna vastuu ja osta kumeja ns nainen
- mr
Hänhän jo myönsi itsekin ristiriitaisuuden joten turhaan meuhkaat. Muutenkin eiköhän ap. kirjoittaja ole läksynsä oppinut joten miksi lyöt lyötyä, onko se niin mukavaa koettaa ojentaa ja näpäyttää toista?
- iso tyttö
vähäsen kyllä huvittaa toi uskonnon vakaudesta jauhamiset,koska leikit synnin tiellä vanhempasi selän takana ja seurakuntasi.jos olet niin vakaa uskontoosi nähden ,et leiki tulella ja tee vahinkoa eli rakastele miehen kanssa .ja kanna lapsi ja vastuu koska uhoat uskoasi.kun jauhat tota uskoasi niin elä sen vakaumusten ehdoilla muutenkin.älä leiki asioilla joista et tiedä tai hallitse.
- mr
Ja minä ihmettelen teitä jotka hyökkäätte tyttöparan kimppuun.
- hätääntynyt
mr kirjoitti:
Ja minä ihmettelen teitä jotka hyökkäätte tyttöparan kimppuun.
Ensinäkin, minä ja minun poikaystäväni olemme valmiita ottamaan lapsen vastaan jos niin käy. Ollaan puhuttu siitä paljon ja myös poikaystävä haluaa lapsen pitää. En ymmärrä miks tuosta uskonnosta pitää jauhaa noin paljon, eiköhän se ole ihan minun oma asiani. Ihan varmasti jokainen tietää että välillä tulee tehtyä vääryyksiä yms. ja niistä kyllä oppii. Ja minähän kyllä tuosta olen ottanut opikseni, ja jätän sekstailun kokonaan ennen avioliittoa, ja pysyn siinä lupauksessa. Ja vielä tuosta jälkiehkäisypilleristä. Otin sen kaksi vuorokautta yhdynnän jällkeen, EI sillon vielä mitään alkavaa raskautta ole ollut. Kyllä minä sen verran tiedän itsekkin. Sitä on nyt turha vetää tuohon mun uskontoon.
Tuntuu et jotkut tässä nyt pitää mua ihan tyhmänä, mutta ei se haittaa, siinäpähän pidätte sitten. Itsekki ihmettelen miks pitää nuin hyökkäillä.. Minulle on turha tulla jauhamaan mistään uskosta tai synnistä tänne, tiedän itse kyllä ne ihan hyvin ilman sanomista. Kyse oli nyt vain tuosta mitä aluksi kysyinkin, jätetään muut asiat kokonaan pois. Ja varmasti jokainen sen itsekkin tietää ettei haluja välillä vaan voi mitenkään estää, silloin tekee jotain et saa ne tyydytettyä, onko se nyt nii kumma asia jos minä niin teen vaikka uskontoni sen kieltääkin.. Ei ole. Ja tiedän kyllä senkin että tuo oli typerää mennä leikkimään ilman ehkäisyä, en kiellä sitä ollenkaan.
Kiitos sinulle mr asiallisista vastuksista! :) Olenkin jo puhunut tuosta poikaystäväni kanssa, enkä tosiaankaan enää aijo ajautua sellaisin tilanteisiin missä intiimimpi kanssakäyminen olisi mahdollista. Olen läksyni oppinut! - mr
hätääntynyt kirjoitti:
Ensinäkin, minä ja minun poikaystäväni olemme valmiita ottamaan lapsen vastaan jos niin käy. Ollaan puhuttu siitä paljon ja myös poikaystävä haluaa lapsen pitää. En ymmärrä miks tuosta uskonnosta pitää jauhaa noin paljon, eiköhän se ole ihan minun oma asiani. Ihan varmasti jokainen tietää että välillä tulee tehtyä vääryyksiä yms. ja niistä kyllä oppii. Ja minähän kyllä tuosta olen ottanut opikseni, ja jätän sekstailun kokonaan ennen avioliittoa, ja pysyn siinä lupauksessa. Ja vielä tuosta jälkiehkäisypilleristä. Otin sen kaksi vuorokautta yhdynnän jällkeen, EI sillon vielä mitään alkavaa raskautta ole ollut. Kyllä minä sen verran tiedän itsekkin. Sitä on nyt turha vetää tuohon mun uskontoon.
Tuntuu et jotkut tässä nyt pitää mua ihan tyhmänä, mutta ei se haittaa, siinäpähän pidätte sitten. Itsekki ihmettelen miks pitää nuin hyökkäillä.. Minulle on turha tulla jauhamaan mistään uskosta tai synnistä tänne, tiedän itse kyllä ne ihan hyvin ilman sanomista. Kyse oli nyt vain tuosta mitä aluksi kysyinkin, jätetään muut asiat kokonaan pois. Ja varmasti jokainen sen itsekkin tietää ettei haluja välillä vaan voi mitenkään estää, silloin tekee jotain et saa ne tyydytettyä, onko se nyt nii kumma asia jos minä niin teen vaikka uskontoni sen kieltääkin.. Ei ole. Ja tiedän kyllä senkin että tuo oli typerää mennä leikkimään ilman ehkäisyä, en kiellä sitä ollenkaan.
Kiitos sinulle mr asiallisista vastuksista! :) Olenkin jo puhunut tuosta poikaystäväni kanssa, enkä tosiaankaan enää aijo ajautua sellaisin tilanteisiin missä intiimimpi kanssakäyminen olisi mahdollista. Olen läksyni oppinut!Jotkut eivät vain näe metsää puilta vaan takertuvat epäolennaisuuksiin, niin kuin tässä tapauksessa uskontosi. Jokainenhan meistä tekee virheitä, ilmeisesti joiltakin kommentoijilta on se unohtunut. Tärkeintähän on että itse ottaa opikseen =)
- hätääntynyt
mr kirjoitti:
Jotkut eivät vain näe metsää puilta vaan takertuvat epäolennaisuuksiin, niin kuin tässä tapauksessa uskontosi. Jokainenhan meistä tekee virheitä, ilmeisesti joiltakin kommentoijilta on se unohtunut. Tärkeintähän on että itse ottaa opikseen =)
niimpä, juurikin näin :)
- hätääntynyt
hätääntynyt kirjoitti:
niimpä, juurikin näin :)
Lisään vielä tänne loppuun yhden asian. Toisella kerralla kun harrastin poikakaverini kanssa seksiä, hän ei käynyt sisälläni kuin kerran, eikä mennyt edes syvälle, joten siitäkin jo päättelen että tuskin raskaana olen..
- vain ajankohta
hätääntynyt kirjoitti:
Ensinäkin, minä ja minun poikaystäväni olemme valmiita ottamaan lapsen vastaan jos niin käy. Ollaan puhuttu siitä paljon ja myös poikaystävä haluaa lapsen pitää. En ymmärrä miks tuosta uskonnosta pitää jauhaa noin paljon, eiköhän se ole ihan minun oma asiani. Ihan varmasti jokainen tietää että välillä tulee tehtyä vääryyksiä yms. ja niistä kyllä oppii. Ja minähän kyllä tuosta olen ottanut opikseni, ja jätän sekstailun kokonaan ennen avioliittoa, ja pysyn siinä lupauksessa. Ja vielä tuosta jälkiehkäisypilleristä. Otin sen kaksi vuorokautta yhdynnän jällkeen, EI sillon vielä mitään alkavaa raskautta ole ollut. Kyllä minä sen verran tiedän itsekkin. Sitä on nyt turha vetää tuohon mun uskontoon.
Tuntuu et jotkut tässä nyt pitää mua ihan tyhmänä, mutta ei se haittaa, siinäpähän pidätte sitten. Itsekki ihmettelen miks pitää nuin hyökkäillä.. Minulle on turha tulla jauhamaan mistään uskosta tai synnistä tänne, tiedän itse kyllä ne ihan hyvin ilman sanomista. Kyse oli nyt vain tuosta mitä aluksi kysyinkin, jätetään muut asiat kokonaan pois. Ja varmasti jokainen sen itsekkin tietää ettei haluja välillä vaan voi mitenkään estää, silloin tekee jotain et saa ne tyydytettyä, onko se nyt nii kumma asia jos minä niin teen vaikka uskontoni sen kieltääkin.. Ei ole. Ja tiedän kyllä senkin että tuo oli typerää mennä leikkimään ilman ehkäisyä, en kiellä sitä ollenkaan.
Kiitos sinulle mr asiallisista vastuksista! :) Olenkin jo puhunut tuosta poikaystäväni kanssa, enkä tosiaankaan enää aijo ajautua sellaisin tilanteisiin missä intiimimpi kanssakäyminen olisi mahdollista. Olen läksyni oppinut!Se on ihan tosi, että jälkiehkäisy ei pysty estämään jo alkanutta raskautta. Siinä suhteessa se ei poikkea muista ehkäisyistä.
- pehmeä syli
nautitaan läheisyydestä kaikki naiset,mokia on tullut ja tulee aina olemaan.t pipsa
- hätääntynyt
no nyt on raskaustesti tehty ja negatiivistä näytti! kaikki hyvin!
- mr
Hyvä että selvisit säikähdyksellä =)
- hätääntynyt
mr kirjoitti:
Hyvä että selvisit säikähdyksellä =)
Pakko vielä kysyä.. Tein testin siis eilen, odotin tulosta 8 minuuttia (ohjeessa luki että odota 5min) eikä siinä näkynyt yhtään mitään. Tänään sitten olin viemässä testiä roskiin, niin huomasin että siihen oli ilmestynyt tositosi haalea ja ohut viiva, melkein huomaamaton.. Mistähän johtunee? Eilen ei kuitenkaan näkynyt yhtään mitään viivaa vielä 15 minuutinkaan päästä testin ottamisesta.. Mietin itse, että olisiko kenties vain se juova mikä testissä aina on, siis se jonka sitten pitäisi muuttua punaiseksi, mutta nyt sit vuorokauden päästä se juova vain näkyi vähän epäselvästi siinä.. En tiedä, mutta uutta testiä vaan hakemaan ja tekemään niin saan selvyyden tuosta raskaudesta.
- mamma mirka
on kuulema raskaustestit antaneet valheellistakin tietoa,niistä kirjoitetaan usein.jopa terveyskeskusten raskaustestit ovat olleet väärässä.toivotaan ettet ole vahingossa pamahtanut paksuksi.maailma on nykyää raaka paikka elää ja sua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1061762Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2091742Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1061663Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541425Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii482965Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50946Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298886Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347832