Somalit ja mustalaiset

ankara totuus..

Rikostilastot kertovat että Somalit syyllistyvät ulkomaalisista ylivoimaisesti eniten ainakin ryöstöihin.
Ryöstöjen määrä oli vuonna 2008 samaa tasoa kuin vuonna 1980 eli poliisin tietoon tuli 1 796 ryöstörikosta, joista 209 oli törkeätä.
Suomen ryöstötaso vastaa Pohjoismaiden ja Länsi-Euroopan keskiarvoa.
Etnisten vähemmistöjen edustajat ovat syyllisistä selvästi yliedustettuina. Syyllisistä 50 prosenttia edustaa valtaväestöä, 18 prosenttia romaneja, 12 somaleja ja 5 muita maahanmuuttajia. Uhreista 90 prosenttia kuuluu valtaväestöön.

Tämä on mielenkiintoista suhteutettuna siihen, että Tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomessa asui vuonna 2007 vain 4 852 Somalian kansalaista. Somalit tekivät 1796 ryöstöstä 12% eli 216 ryöstöä. Tämä on siis 1 ryöstö per 22 somalia !.
Suomen kansalaisuuden omaavia somaleja on suunnilleen yhtä paljon kuin Somalian kansalaisia. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2007 Suomessa asui kaiken kaikkiaan 9 810 henkilöä, joiden äidinkieli on somalia. Suomen kansalaisuuden omaavia somaleja on siis 4958. Jos nämä tekevät yhtä paljon ryöstöjä per henki kuin Suomessa asuvat Somalian kansalaiset, tämä merkitsee 225 ryöstöä. Suomessa asuvat vajaat kymmenentuhatta somalia tekevät siis yhteensä n. 440 ryöstöä vuodessa.

Kaikista Suomessa tehdyistä 1 796 ryöstöstä vain 50% oli "valtaväestön" tekemiä. Tässäkin on laskettu valtaväestöksi kaikki Suomen kansalaiset lukuunottamatta mustalaisia. Jostain syystä mustalaiset on tilastoitu erikseen: vaikka mustalaisia on vain noin kymmenentuhatta henkeä eli noin kaksi promillea (0,2%) Suomen väestöstä, he tehtailevat 18% ryöstöistä.

1

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Armoton totuus

      Vertaa somalien ja romanien tekemiä rikoksia huomaat että romanit tekevät enemmän rikoksia, etenkin varkaudet ja väkivaltarikokset ovat romanien leipälaji. Somalit aniharvoin tekevät henkirikoksia, romanit tappaa ja murhaa joka vuosi useita.

      Somaleiden puolustukseksi on vielä sanottava että he ovat olleet maassa vasta 20 vuotta, romanit satoja vuosia mutta eivät ole oppineet maan tavoille. Katsotaan vaan niin 20 vuoden kuluttua somalien rikollisuus on vähentynyt, romanien pysynyt aivan samana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5070
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1269
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1189
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1133
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1017
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      979
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      895
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      763
    Aihe