– ei tällaista saisi enää tapahtua.

Hei taas ystävät, olen nyt järkyttynyt!!

Olen aiemmin kirjoittanut vammaisten tuijottamisesta tai katselemisesta ja auttamisesta.
Ja se olikin kiva juttelu, kiitos vain kaikille osallistujille ja saa sinne vieläkin kirjoittaa.
Mutta nyt on käynyt näin ikävästi :

http://yle.fi/alueet/helsinki/2012/01/helsingin_poliisi_julkaisi_valokuvan_epaillysta_metropahoinpitelijasta_3164904.html

http://www.poliisi.fi/newslist/pbic/2012011005helsinki1


Tätä juurikin tarkoitin että kun tuntisimme toisemme niin voisimme puolustaa vammaisia tai edes yrittää.
Esim tämä miksei kukaan puuttunut – vai puuttuiko?
Tuollaisen pampun kanssa riehuvalle, siihen väliin ei paljon uskalla.

Jos kukaan muu metrossa ollut ei tiennyt että tuo oli lievästi kehitysvammainen.
Ja jos minä esim olisin ollut metrossa ja olisin tuntenut että tuo on kehitysvammainen, niin olisin mennyt ihan varmasti väliin. Minun luontoni ei antaisi periksi katsella tuollaista tapahtumaa vierestä.


Olen tästä hyvin järkyttynyt, ihan laittaa itkemään tällaista vanhaa naista, mutta tätä juuri tarkoitan kun vammaiset pyytäisi apua ja sitä myöten tullaan tutuksi niin vammaisillakin olisi turvallisempaa liikkua kun aina olisi lähistöllä joku tuttu joka tuntee edes vähän että tuo on vammainen.
Ei sitä aina oikeasti tarvi olla avun tarpeessa, kunhan tunnetaan ja tiedetään asia.

Eikä lievästi vammaiset aina näytä ulospäin vammaisilta, jos tuonkin riehujan käämi paloi ymmärtämättä että toinen on vammainen ja luuli häntä terveeksi huonosti käyttäväksi.

Minä en paljon tästä tapauksesta tiedä, mutta kuva oli että Herttonimen-metroasemalla.
Ja kyllä mies on käynyt ilmottautumassa poliisille, että sen puoleen ok.
Itse potilaasta en ole kuullut vielä mitään.

Nyt kaikkien pitää alkaa tutustuu toisiinsa ja varsinkin vammaisiin.
Jokaisella vammaisella pitää olla ainakin sata tervettä ”moi-moi” - ystävää, sellaista hyvänpäivän tuttua.
Ja jokaisella terveellä pitää olla myös ainakin kymmenen ”moi-moi” tuttua vammaista ystävää tämän vuoden loppuun mennessä, Helsingissä.


Älkää vammaiset olko enää niin eristyksissä, pliis. Tutustutaan ja jutellaan edes, joohan, että jokaisella vammaisella on riittävästi tuttuja ympärillä puolustamassa tarpeen vaatiessa. Ei tämä elämä ole niin helppoa kenellekään. Kyllähän täällä terveetkin joutuu pelkäämään tollasia hulluja.
Mutta ettei enää tällasta tarvisi lukea.