Koiran trauma?

Eräs tuttumme nappasi koiramme syliin johon koira regoi murisemalla.Koira oli tavannut muutaman kerran kyseisen miehen mutta ei ollut sen "kaveri".Maassa ollessaan koira pelkäsi miestä.Koskaan aikaisemmin ei koira ole murissut ihmiselle.Sitten tämän 4 päivää tämän murinan jälkeen mieheni nosti koiraa johon reaktio oli taas murina ja pelokas tärinä,myöhemmin jopa mieheni silitys sai koiran murisemaan ja tärisemään.Koiramme on tottunut nosteluun koko 2 vuoden elämänsä ajan pesujen yms yhteydessä.Nyt kaikki nostelu(kokeilut) aiheuttaa murinan ja pelon.Olen myös tunnustellut koiraa jos joku kipu voisi olla syynä murinaan mutta silloin ei ole murissut joten onko koiramme saanut jonkun trauman?Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta?Muuten koira käyttäytyy normaalisti.
6317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Just. En ikinä ole ymmärtänyt noita koiran nostelijoita. Lähes tuntematon koira nappastaan vaan syliin ja sitten naureskellaan, kun koira ilmoittaa, ettei pidä siitä. Ei ihme, että koirasi traumatisoitui.
Omistaja nostelkoon koiraansa, ja vieraiden syliin menemisestä saa koira ilmoittaa mielipiteensä. Jospa aika rauhoittaisi koiran kokeman järkytyksen. Älkää muistelko asiaa, ja toimikaa niinkuin aina ennenkin.

Äänestä

Koirani reagoi aivan samalla tavalla miespuoliseen tuttavaan. Nosti koiran samalla tavalla syliin eli nappasi ykskaks lattialta.Koirani yleisti pelon miehiin mutta kun koiraa otettiin rauhallisesti syliin niin trauma häipyi. Tosin tuota nappaajaa ei sulata vieläkään-kuten en minäkään.Eläimet ovat hyviä ihmistuntijoita. Jälkeenpäin kuulin että kyseinen mies oli kohdellut niin lapsiaan kuin koiraansa väkivaltaisesti.
Pyydä tuttuja miehiä ottamaan koiraasi syliinsä rauhallisesti. Kannattaa ensin mennä vaikka istumaan lattialle ja jutella koiralle rauhallisesti. Ku n on kunnolla tutustuttu niin sitten rapsutellaan . Lopulta koiran voi ottaa syliin.Kannattaa aliottaa pienistä toveista ja päästää koira pois sylistä heti kun haluaa.

Äänestä

Pelkotilaan tuo viittaa,rauhallinen käsittely ilman suurempaa ohjelmanumeroa,puhe tasaisena ja hiljaisena sillä sitä voi lähteä purkamaan yhtenä vaihtoehtona. Luottamus siis mennyt,nyt se pitää rakentaa uusiksi.
Voi olla että kuvailemassasi nostossa on koiraa jopa sattunut ja sitä kautta ongelma muodostunut esim tassuvenähdys ja sitä kautta myös tuo 4n päivän päästä murina kun on vielä paikat arkana,"luvaton"nostaminen on myös äärettömän nöyryyttävää koiralle varsinkin urokselle.

Täysin poissuljettua ei tietenkään ole etteikö koira voisi muutenkin olla kipeänä,ei se välttämättä "laumanjohtajalle" sitä osoita,vaan miehellesi

Äänestä

MIKSI sallit kennekään mennä nostelemaan koiraasi?

Monet koirat juuri ja juuri sietävät, kun omistaja sen tekee. Saati, että joku vieras! Mitä ihmettä liikkui päässäsi?

Äänestä
  • Se koko tapahtuma kesti vain sekunteja ENKÄ sallinut nostelua!!!Mies kyykistyi rapsuttamaan koiraa ja samalla nappasi syliin.Koska en ole ajatustenlukija en voinut tietää että nostaa syliin!!!!Mun päässä liikkui semmoista että toivotan vieraat tervetulleiksi ja kutsun haukkuvan koiran luokseni ettei lapsi vieras säikähdä.Koira jäi rapsutettavaksi jolloin en nähnyt sitä terassin aidan takia hetkeen,vasta silloin kun oli jo sylissä.Mies laski koiran heti pois kun kun alkoi murisemaankin.

    Äänestä

  • Luottamus mennyt?

    jaahas jaahas... varmaan sulla on joku foliohattu päässä että saat luettua ihmisten ajatuksia... mistä ihminen voi tietää että tuttu ihminen nappaa koiran syliin omalla tontilla kun tulee kylään? yhelläkin airolla näköjään porukka soutelee... toivottavasti et oo kauheen kaukana rannasta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolestunut kirjoitti:

Eräs tuttumme nappasi koiramme syliin johon koira regoi murisemalla.Koira oli tavannut muutaman kerran kyseisen miehen mutta ei ollut sen "kaveri".Maassa ollessaan koira pelkäsi miestä.Koskaan aikaisemmin ei koira ole murissut ihmiselle.Sitten tämän 4 päivää tämän murinan jälkeen mieheni nosti koiraa johon reaktio oli taas murina ja pelokas tärinä,myöhemmin jopa mieheni silitys sai koiran murisemaan ja tärisemään.Koiramme on tottunut nosteluun koko 2 vuoden elämänsä ajan pesujen yms yhteydessä.Nyt kaikki nostelu(kokeilut) aiheuttaa murinan ja pelon.Olen myös tunnustellut koiraa jos joku kipu voisi olla syynä murinaan mutta silloin ei ole murissut joten onko koiramme saanut jonkun trauman?Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta?Muuten koira käyttäytyy normaalisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu