kun pitkään aikaan ei ole sitä harrastanut.
Tänään tuntui päivä vain matelevan, ja päätin hakea sukseni vintin pölystä.
Ja pihalla sitten tuli tosi yllätys, minä olin osaamaton. Sukseni eivät pysyneetkään mukavasti ladulla vaan minä olin kuin pieni lapsi, joka opettelee hiihtämään.
Sukset vekuilivat sinne ja tänne, ja lopulta olin tuolla lumihangessa kyljelläni, tämä oli tosi yllätys minulle, joka aikoinani sain koulujenvälisissä palkintoja.
Käykääpä kokeilemassa jos hiihtämisestä on pitkäkin aika
Hiihtotaitokin on unohtuva urheilulaji.
6
<50
Vastaukset
- joseffiina
Nostampa tämän talvisen aiheen tähän poliitttisten kirjoitusten piristeeksi.
Saimme viimei pakkaset ja nyt kyselenkin, oletteko kokeilleet monen vuoden jälkeen hiihtoa ja luistelua.
Siis, tarkoitan monen vuoden jälkeen.
Minä en ole huomannut pyöräilyssä samaa, mutta olen pyöräilyt aina silloin tällöin, että se varmaan pitää yllä osaamista.
Empä tiedä, mutta kertokaa kokemuksista, kuinka monta "mäkiakkaa olette tehneet" - nyt hyvä talvi
Tulimpa tähän kirjoittamaan, kun harvat ovat vastanneet kuinka itse hiihdon tässä iässä kokevat.
Onko moniakin vielä, jotka lähtevät hiihtolenkille?
Minäkin kokeilin yhtenä päivänä hiihtotaitoni verestämistä ja kokemus oli aivan sama kuin kirjoituksen alottajan.
Huomasin kuitenkin pahimman syyn olevan näissä nykyisissä suksissa, en osannut niillä hiihtää.
Minulla on vintillä vanhat puusukset, ja voi niillä sain hiihdettyä paremmin.
Puusuksilla on vaikeaa hiihtää näillä koneen avaamilla kapeilla laduilla.
Pitää varmaan opetella hiihtämään nykyajan suksilla ei tässä muu auta jos mielin hiihtämään. - joutavoinen
Marketissa katselin tänään suksia. Aivan olemattomiksi ne on kutistunu, side valmiina paikoillaan. Käyttömukavuus on varmaan hyvä, jos sukset muuten kestävät vähän ylipainoisen ison miehen. Ihmeissään porukat katseli, meinaako, onko tuo ukko tosissaan kiinnostunu suksista?
Urheiluliikkeessä pitää mennä käymään, jos siellä ymmärtäsivät meikäläistä paremmin. - *Kukkahame*
Minultakin on hiihtotaito varmaan hukassa ja sukset ihan tuntemattomat, viimeinen hiihtolenkki vuonna 1973.
Olin 6 vuotiaan kanssa ladulla, sain sairauskohtauksen ja poika hiihti kotiin hakemaan apua.
Sen jälkeen en ole suksia edes kokeillut, nähnyt olen ja kädessä pitänyt, kevyitä ovat ja kapeita, aivan erimallisiakin kuin entiset sälesukset!
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, ja se koskee suksiakin. - satu
Eipä siinä hiihtotaidossa ole mitään kummempia kirjoitettavia, ei kun sukset alle ja sauvat käteen ja painellaan latua pitkin menemään!
Kaunis talvinen luonto rauhoittaa ja onnellistuttaa ihmistä.
Suksia ei tarvitse enää onneksi voidella, en osaa sitä, koska poikapuoliset perheenjäsenet ovat siitä huolehtineet ennen aikaan. Edustus talviurheilumme on pahimmassa notkossa moniin vuosiin. No eipä hätää meikäläiseltä mielenkiinto on häippässy niitä kohtaan.
Jotkut lumilautajutut vielä sentään suomalaisiltakin onnistuvat. Ja luistimillakin kulkee.
Pikaluistelija kiilaa vielä kovien kärkimiesten joukkoon. Taitaa olla Pekka Koskela.
Satuin näkemään eilen sorja Kiira Korpemme taidokkaan kisaohjelmansa. Nuori kaunis nainen - kuin satuolento.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171897Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1181786Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101771Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561446Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341385Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4881026Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50966Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237913Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115911Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347869