Hiihtokeskustyö - tulevan juopon paratiisi?

turisti

Ollen nähnyt pari jaksoa Yle:n sarjaa Rintheessä, joka sijoittuu Leville. Onko tosiaan niin, että ravintolatyöntekijän aika kuluu sekä työssä että vapaalla alkoholin parissa? Eihän tuota menoa kestä muut kuin sarjan päähenkilöiden ikäiset, siis parikymppiset..

9

1084

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mm. Levillä

      Entisenä sesonkitekijänä tiedän että ainakin alku on melkoista rilluttelua. Mutta tervepäisellä ihmisellä järki sanoo mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Jonkin ajan kuluttua pää ja lompakko voivat esittää vastalauseita jatkuvaa ryypiskelyä vastaan. Fiksu työntekijä säästää, käy laskemassa ja nauttii alueen palveluista, esimerkiksi kuntosaleista ja kylpylöistä. Ja kas kummaa, baarissa voi myös olla dokaamatta.

    • toope1111

      kolmen henkilön toilailuja ei kannata soveltaa koko joukkoon joka talvesta toiseen Levillä työskentelee.. eikä myöskään vastaavasti esim. kesäsesonkipaikkoihin.. joukkoon mahtuu aina monenlaista säätäjää, osa kosteampaa kuin toiset..

    • fiktio rulettaa

      Jokainen ns. tosi-tv -sarja on vähintään osittain ennakkoon käsikirjoitettu.

      Se, joka uskoo esim. nyt menossa olevan Rintheessä-ohjelman olevan pelkkää faktaa, on kyllä aika yksinkertainen tapaus.

    • PK 38v

      voi ihmiset kun se on just niin että jokaikäiset ihmiset juo levillä ja paljon. kausari tai er. sinne mahtuu varmasti pari hassuu selvinpäin olijaa myös.... mut kyllä joo.
      voin tämän kokemuksella kertoa.
      PK 38v

    • Eki77

      Ryyppääminen on ok

    • .............

      En ole nähnyt kyseistä tv-sarjaa, mutta eikö kaikkiin tosi-tv-sarjoihin hakeudu juuri sellaiset, joista saadaan viihdettä kansalle. Eihän Big Brotherissakaan muuta kuin ryypätä ja juhlita. Ihmisiä kun jostain syystä kiinnostaa kovasti katsoa muiden alkoholin huuruista toilailua. Ja ohjelmien tekijät arvelevat ohjelman olevan tylsä, jos vapaa-ajalla näytetään henkilöiden kutovan tai lukevan tai harrastavan ulkoilua.

    • theallseeingeye

      Pakko sanoa et entisenä kausityöläisenä(levi,ylläs ja ruka) ihan kivat vaihto-ehdot valittu kyseiseen sarjaan on siellä vissiin taso laskenut vuosien varrella, näyttäis olevan näin et jos osaat kengännauhat sitoa niin tervetuloa töihin.

      PS. Sarjaan on valittu ihmisiä jotka eivät ole ikinä tehneet alan hommia, kait sitä yksinkertaisimmatkin innostuu..

    • Bankku

      Vielä rankempaa, mitä tou "reality" sarja näyttää. Hirveetä meuhuamista. Pää kyllä kestää, mutta tili jää liian pieneksi, kun ei jaksa vetää 16h päiviä.
      Nyt kiertelen rauhanlisempia mestoja läpi. Teen just päinvastoin, kuin Levillä.

    • elämä on

      viinaa viinaa lisää viinaa silmät liikku =)
      kyllä se on melkosta ryyppäämistä.
      onneksi se aika on jo ohi. enää vain sillon tällön ja menneitä muistellen.
      se oli sitä surutonta nuoruus aikaa.
      palkka meni aina oman baarin kassaan harva pysty säästää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      702
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe