Jo pitkään naisvaltaista alaa seuranneena ja siellä myöskin palvelleena ihmettelen suuresti monien naisten hyvin yleistä ja törkeää lastensa hyväksikäyttöä vapaapäivien saantiin. Jos ei oikein aamulla satu työnteko oikein maistua niin soitto terveysasemalle ja hieman muunneltua totuutta lapsen terveydentilasta kertomalla niin sieltähän niitä palkallisia vapaapäiviä sitten saakin. En ole miesten keskuudessa vapaapäivän saantiin vastaavaa käytäntöä havainnut. Yksi poissaolopäivä maksaa työnantajalle keskimäärin 300 € ja ihmettelenkin suuresti miksi eritysesti naisvaltaisten alojen työnantajat eivät paremmin valvo nykyistä käytäntöä kun käytäntö miehisillä aloilla on jo nykyään huomattavasti tiukempaa. Ruotsissa saatiin vastaava työssäpoissaolo vähennettyä suuresti niinkin pienellä muutoksella että ensimmäinen poissaolopäivä muutettiin palkattomaksi, Suomessa vastaavaan käytäntöön siirtymisessä tiedän vastustuksen suureksi mutta eiköhän suurimmat meluajat kuitenkin löydy nimenomaan edellämainituista. Mielenkiintoista olisi tietää Kokkolan suurimpien naisvaltaisten työnantajien tilastoja näistä 1 – 2 päivän laiskottelupäivistä. Lukuja esiin esim. Kokkolan kaupunki, terveyskeskus, keskussairaala, Citymarket ja KPO ja ehkä muutama muukin lisäksi.
Härskiä hyväksikäyttöä
14
467
Vastaukset
- rouva X
Impien ja naimattomien ei kannata tästä asiasta huolta kantaa.Oletan että olet yksi niistä ns: "vanhoistapiioista",eli ei koskaan edes nainut.
- Työpaikka
Jaa minä sanoisin tähän miehenä näin, että työpaikat ovat olemassa työnantajan liiketoimintaa varten, jos liiketoiminta ei ole kannattavaa, niin ne työpaikat vähenee tai loppuu kokonaan. Ajat on nyt taas huonot ja puhutaan huonosta tuottavuudesta. Älkää nyt olko niin tyhmiä ja luulko, etteikö se työnantaja seuraa sairaspoissaoloja myös työntekijä kohtaisesti, olkoon kysessä sitten yksityinen tai kuntasektori. Se on varmaa, että turhat venkulat lähtee ensimmäisinä kun se hetki koittaa.
- maarukka
No, no. :D Vanhoja piikoja ei ole. On dynaamisia sinkkunaisia. Ja tottahan tuo osaltaan on mitä aloittaja kertoo. Toisaalta se kertoo myös suomalaisen naisen elämän tasosta. Mies ei jää kotiin ja akkojen töihin edelleenkään. Autolla huruuttelee parin kilometrin työpaikalleen. Pippelinjatke, kun on se auto. Samalla, kun eukko rahtaa kiljuvaa lapsilaumaa julkisilla kulkuneuvoilla päiväkotiin. Ja illalla ruoka on oltava valmiina. Koti siivottuna. Ja vielä terhakkaana sängyssäkin. Vaikka kuinka väsyttäisi.
Näitä äitiensä passaamia ukkokultia on suurimmalla osalla suominaisista. Ja ikävä kyllä, sama tapakulttuuri näyttää jatkuvan. Tytöt opetetaan tyttöjen töihin ja pojat poikien.
Joten. Eipä se ole ihme, että nainen jää tekosyyn turvin kotiin makaamaan. Hoitaahan hän huushollin. Kunpa samallla miettisivät. Missä vika?
Sanoisin kuitenkin aloittajalle, että on tyhmää uhota ettei ole päivääkään ollut poissa työpaikalta. Sairaana töihin tuleminen ei ole osoitus ahkeruudesta. Sairas tartuttaa toisia työpaikallaan, jopa asiakkaita. Ja kuinkahan paljon se taas aiheuttaa kuluja?
Aikoinaan ymmärsin sen, kun kuumeessa ja naama flunssasta turvoksissa menin töihin. Työkaverini oli räväkkä suinen hesalaisrouva.
-Jahas, hän tuumasi. - Päätit sitten lähteä minua tartuttamaan???
Minähän loukkaannuin. Siihen saakka, aloittajan lailla. Minäkin olin kuvitellut olevani hyvä työntekijä, kun sairaana tulen töihin.
Nyt jo ymmärrän työkaverini olleen oikeassa. Eikä se ole asiakkaankaan mukava katsella sairasta työntekijää ja väistellä pärskintää. Tai, jopa ripulihaisuja.
- MaijaKaija
Oletkos tietoinen että lapset sairastavat paljon. Meidänkin lapset saavat päiväkodissa kaikki kivat kuume- ym. taudit. Ja oksennustautikin leviää todella helposti. Sitä lasta aamulla päiväkotiin vietäessä ei voi aina tietää onko kullannuppu sairas vai. Kuume yleensä iskee keskenpäivän ja tarttuu myös muihin. Ja kierre on valmis päiväkodissa.
Sinulla ei taida olla lapsia, jotta tietäisit lasten sairasteluista. Monella äidillä on varmasti ennestääkin syyllinen olo paljojen lasten sairaspoissaolojen vuoksi. Älä sinä viitsi lisätä heidän taakkaansa ennestään. Koska tällainen jos mikä saa äidin tuntemaan syyllisyyttä kun ajatteleen että työkaverit ajattelevat hänen lusmuilevan. - Ei päivääkään poissa
Tiedossahan oli että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ja tulos näkyy nyt jo. Kumpikin syyllinen yrittää siirtää asian joksikin muuksi ja ihmettelee aloittajan lapsettomuutta tai lapsettomuutta. Voinen kertoa että kolme lasta olen kasvattanut aikuisiksi ja kunnon kansalaisiksi joten ainakin senverran on sukupuolista kanssakäymistä harrastettu ja eiköhän siinä tullut muutama hutikin vuosien varrella. Miehiselle mielipiteelle kunnon taputukset niinkuin asiaan kuuluu.
- Käykö kateeksi??
Sairaan lapsen hoitovapaatahan voi hakea isä siinä missä äitikin. Palkkaa tältä vapaalta ei ainakaan meidän tes:n mukaan tarvitse maksaa.
Sen sijaan useimmilla työpaikoilla muutaman päivän saikun saa soittamalla työterveyshoitajalle. Siitä saa palkan- !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Olen kahden ihanan tyttösen Isoäiti ja siinä onnellisessa asemassa että voin hoitaa tyttöjä aina tarvittaessa,mutta kaikilla ei ole Isovanhemmat lähellä ja osa on vielä työelämässä,mielestäni ei pidä syyllistää lapsen sairauden takia vanhempia,monilla työpaikoilla joutuu rästiin jääneet työt tekemään urakalla kun palaa töihin.Päiväkodit ei myöskään ota sairasta lasta hoitoon joten vaihtoehdot on vähissä jompi kumpi vanhemmista jää kotiin,yksinhuoltaja on vielä huonommassa asemassa.Aloittaja voisi kyllä miettiä mitä tänne kirjoittelee.
- mumma 3
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:
Olen kahden ihanan tyttösen Isoäiti ja siinä onnellisessa asemassa että voin hoitaa tyttöjä aina tarvittaessa,mutta kaikilla ei ole Isovanhemmat lähellä ja osa on vielä työelämässä,mielestäni ei pidä syyllistää lapsen sairauden takia vanhempia,monilla työpaikoilla joutuu rästiin jääneet työt tekemään urakalla kun palaa töihin.Päiväkodit ei myöskään ota sairasta lasta hoitoon joten vaihtoehdot on vähissä jompi kumpi vanhemmista jää kotiin,yksinhuoltaja on vielä huonommassa asemassa.Aloittaja voisi kyllä miettiä mitä tänne kirjoittelee.
Olen täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa.Häpeäpaaluun joutaisi tuommoinen "Ei päivääkään poissa" oleva takapuolen nuolija.
- maarukka
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:
Olen kahden ihanan tyttösen Isoäiti ja siinä onnellisessa asemassa että voin hoitaa tyttöjä aina tarvittaessa,mutta kaikilla ei ole Isovanhemmat lähellä ja osa on vielä työelämässä,mielestäni ei pidä syyllistää lapsen sairauden takia vanhempia,monilla työpaikoilla joutuu rästiin jääneet työt tekemään urakalla kun palaa töihin.Päiväkodit ei myöskään ota sairasta lasta hoitoon joten vaihtoehdot on vähissä jompi kumpi vanhemmista jää kotiin,yksinhuoltaja on vielä huonommassa asemassa.Aloittaja voisi kyllä miettiä mitä tänne kirjoittelee.
Tuota... Useimmat naisvaltaiset alat,m isö-äiti hyvä. Ovat asiakaspalvelualoja. Kuinkas sinä teet urakalla jälkeen päin?
Työt kaatuvat kaverien niskaanja heidän elämänsä kärsii.
Huomautan edelleen, että jos on oikeasti sairaana. Niin, silloin ei missään nimessä työpaikalle. Mutta, jos lapsi on OIKEASTI sairaana, eikö lapsenhoito kuuluisi myöskin lapsen isälle? Valitettavasti, monet lapsen sairastumisilmoitukset ovat täyttä puppua. Kyse on äidin väsymisestä. Väitän. Itsekin sivusta seuranneena. - MAXMAXMAX
Terveydenhoitajalle soittamisestako?
Millä työpaikalla?
Kerro ihmeessä minullekin!
- Lukeminen
Aina ei tunnu riittävän se että osaa lukea, vaan pitäisi myös ymmärtää lukemaansa!!
Lainaus aloittajan tekstin alusta:
"Jo pitkään naisvaltaista alaa seuranneena ja siellä myöskin palvelleena ihmettelen suuresti monien naisten hyvin yleistä ja törkeää lastensa hyväksikäyttöä vapaapäivien saantiin. Jos ei oikein aamulla satu työnteko oikein maistua niin soitto terveysasemalle ja hieman muunneltua totuutta lapsen terveydentilasta kertomalla niin sieltähän niitä palkallisia vapaapäiviä sitten saakin." - ????????????????????
Voi hitto maarukka sinun kanssa äly hoi älä jätä samaten lukeminen,koittakaahan muistella niitä omia vatsatauteja ja mikreenejä mistä ne johtuu näitä on varmasti enempi kuin lasten takia poissaolot yleensä alkoholista johtuvia olotiloja jotka tulee työnantajalle ja yhteiskunnalle todella kalliiksi.Haukutte kyllä väärää puuta nyt hävetkää.
- Näin on nännit
Täysin samaa mieltä sekä aloittajan että häntä tukeneitten kanssa. Monet naiset työpaikallamme harrastaa nimenomaan tuota minkä aloittaja tietoisesti puheenaiheeksi nosti. Usein vieläpä kehuskelevat kuinka helppoa se on kun neuvolassa on lokerikossa valmiita allekirjoitettuja lomakkeita joita saa hakea eikä tarvitse kenenkään kanssa edes jutellakaan. Aamulla soitto työpaikalle ja parin päivän päästä käy nappaamassa sen lappusen itselleen ja kaikki on järjestyksessä. Vaiettu tosiasia taitaa olla niin että homma rasittaa neuvoloitakin suuresti koska eivät jouda vanhempaa väkeä enään yhtään neuvoa eikä millään tavalla hoitaa ja ovat tuollaiseen lappusysteemiin siirtyneet että kerkeäisivät edes lainmukaisesti lapsista huolehtia. Samoilla työtävieroksivilla tyttärillä on muuten tapana kuka minkäkin syyllä käydä työaikana sekä kampaajalla, kosmetologilla, hierojalla että muilla omilla asioillaan ja siihenkin on monesti selityksenä vain se kun ei iltaisin kerkeä muitten harrastusten takia, on jumppaa lasten kuskaamisia ym. Ihmettelen suuresti, myös omaani, ja muitten tunnollisten työntekijöitten solidaarisuutta näitä pinnareita kohtaan. Kunpa asioita lähemmin tutkittaisiin ja tuotaisiin julkisuuteen kuinka yleistä käytäntö on niin säästöä löytyisi sekä työnantajille että yhteiskunnalle.
- htyytty
Olin töissä työnantajalla joka ei maksaut ensimmäisestä poissaolopäivästä palkkaa. Jos lapseni sattui sairastumaan, niin olin aina sen sallitut kolme päivää pois, enkä edes yrittänyt etsiä hoitajaa niin kuin aikaisemmassa, ja seuraavassa työpaikassa. Ei oikein kannustanut se, että sairaan lapsen hoidon järjestämisestä palkinnoksi sai palkattomuusen. Muissa työpaikoissa, joissa tätä palkattomuussääntöä ei ole ollut, olen aina pyrkinyt järjestämään sairaan lapsen hoidon niin, ettei ta ole joutunut siitä kärsimään, kuin korkeintaan sen yhden (palkallisen) päivän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872