Näin Hesarissa:

Höhg

"Rakennusala ei ole lähtenyt mukaan harmaan talouden torjuntaan, ilmenee verottajan tekemästä tehoiskusta.

Verottajan tehovalvonnassa rakennustyömailla on paljastunut vakavia puutteita. Harmaan talouden vastaiset menettelyt olivat käytössä vain joka viidennellä työmaalla.

Verottaja vaatii muun muassa kuvallisten tunnisteiden ja sähköisen kulkuluvan käyttöä. Kaikki työntekijät ja työnantajat pitäisi pystyä tunnistamaan.

Valvonta toteutettiin ensimmäistä kertaa koko maan kattavalla tehoiskulla loka-marraskuun vaihteessa."

Saisivat tarkistaa mitä ja miten rakennustyömailla tehdään.
Kummallista on, että lakia ei tarvitse noudattaa. Rakennusala on valtio valtiossa.
Aina laiminlyönnin seurauksena tulisi olla ankarat rangaistukset. Tässähän vastuuttomat leikkivät ihmisten terveydellä ja omaisuudella. Mitä?

1

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Erooon

      Nyt ovat aloittaneet:
      "Keskusrikospoliisi vastaa näissä neljässä yrityksessä tapahtuneiden talousrikoksien (törkeä veropetos, törkeä kirjanpitorikos) sekä terveysrikoksen tutkinnasta.

      Tutkinnan aikana viisi henkilöä on ollut vangittuna. Heistä kolme on päästetty jo vapaaksi."

      Nyt alkaa homerakentajat jäädä kiipeliin. Tai sitten ei. Em. teksti koskee Turkulaista lihakauppaa.
      Homemyrkkyjä saa nauttia kaikessa rauhassa, mutta ei elintarvikekaupan.
      Mikä ero niillä on?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      180
      13558
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5483
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4930
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3709
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2853
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1791
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1697
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe