Carl Hiaasen: Takaisin luontoon

Pitkän tauon jälkeen Hiaasen ystävät saavat nauttia suosikista ensimmäisellä kotimaisella. Mieto kiitos Helsinki-kirjat oylle ja Jan Erolalle. Kuusi vuotta tämänkin alkuperäisestä ilmestymisestä ehti vierähtää, jostakin käsittämättömästä syystä.
Tekijää ennestään tuntemattomille sanottakoon, jotta Floridan rämeillä pyöritään, edelleen. Ihan kuin Skiftesvik Haukiputtaalla. Mihkä sitä kirjoittaja kotoaan lähtisi. Vallankin kun väkirikas osavaltio tarjoaa herkullisia tyyppejä ja asioita, joiden kimppuun pitää käydä vimmaisesti.
Nyt niin ajankohtaista tekotissikeskustelua Hiaasen kävi ansiokkaasti jo ajat sitten kirjassaan Pintaviiltoja. Plastiikkakirurgia siihen liittyvine huijauksineen sai kyytiä, paljon ennen kuin PIP-silikoonit poksahtelivat käsiin täällä reaalimaailman puolella. Henkilökohtaista kokemusta tosin ei ole, siis poksahtelusta.
Tässä uusimmassakin on aiheena huijaus, joka saa nyt puhelinmyynnin muodon. Nössö ja yleissurkea puhelinmyyjä Boyd erehtyy nimittämään asiakasta puhelimessa vanhaksi luuskaksi. Loukatun naisen kosto on julma, ja Hiaasen tapaan tilanne ryöstäytyy käsistä. Jos halutaan välttämättä etsiä samantyylisiä kirjoittajia niin Westlake Dortmundereineen tai Elmore Leonard tulee ensimmäisenä mieleen. Hienoja suunnitelmia, jotka sattuma, luonto tai korkeammat voimat vie tärviölle.
Puhelinmyyjän kaltoin kohtelema Honey Santana on hieman maaninen ja pysyy jaloillaan oikealla lääkityksellä. Sekopäitä on muitakin, kuten puhelinmyyjän kollega ja salavuoteuskaveri, joka on ylentänyt itsensä Jane Fondan serkuksi. Tai Santanaan ihastunut entinen työnantaja, kalaa vihaava kalakauppias. Täyspäisimmältä vaikuttaa Santanan 12-vuotias Fry-poika, joka pitää tarinaa koossa realistisella ihmiskuvallaan. Fryn isä, Santanan exä on entinen salakuljettaja joka nyt yrittää pysyä leivän syrjässä lailllisin keinoin. Kun joukkoon lisätään Boydin vaimon palkkaama yksityisetsivä Dealey ja rämesoilla viihtyvä puoli-intiaani Sammy Tigertail, alkaakin porukka olla kasassa ja matka rämesoille alkaa. Ei tosin kimpassa, vaan toinen toisiaan vaanien.
Hiaasen tyyliin kuuluu lukuisa joukko sivuhahmoja, jotka kuvataan lyhyesti, mutta eläviksi. Niin teinipissikset kuin uskohihhulit kehystävät suurta tarinaa. Joka alkaa Sammy Tigertailin hävittäessä ensimmäisen ruumiin.
Juonesta ei enempää kuin että paha saa palkkansa ainakin osittain. Ja lukukokemus on hauska osuvien repliikkien ja tilannekomiikan ansiosta. Tästä jos mistä toivoisin elokuvaa.
Läpi Hiaasen tuotannon on kulkenut suuri teema: Luontoa ei saa raiskata eikä ihmisiä huijata. Saattaapa tässäkin kirjassa nähdä jotain ihmisen henkisestä kasvusta ja itsetuntemuksen lisääntymisestä silloin kun on tosi kyseessä ja henki katkolla. Turhemmastakin on kirjoja kirjoitettu, metrikaupalla. Kuten Coelho.