Mikä ala?

Olen opiskellut nyt lähes 2 vuotta suurtalouskokiksi ja musta tuntuu, että tää ei oo mun ala. Sama fiilis tuli jo ykkösvuonna, mutta ajattelin että vaihe on ohimenevä ja saan opiskelumotivaationi takaisin. Numerot ovat olleet atto-aineista hyviä (H2 tai K3), ja näytöistä erinomaisia (K3). Silti minua ahdistaa mennä kouluun / töihin melkeimpä joka päivä.

Haluaisin työn, missä viihdyn. Se saisi olla mielellään sisätyötä/konttorityötä/istumatyötä/aivot narikkaan - työtä. Haluan rutiineja ja arkityön, eli viikonloput olisivat vapaita. Olen harkinnut laitoshuoltajan, optikon tai myyjän ammattia. Haluan nimenomaan sitä rutiinia, että samoja asioita tehdään joka päivä. Siksi kokin ammatti ei tunnukkaan omalta.

Pitäisikö minun käydä loppu koulu hampaat irvessä lävitse ja sen jälkeen kouluttautua haluamani alalle, vai lopettaa tässä vaiheessa ja siirtyä seuraavaan opiskelualaan? Tuntuisi tyhmältä jättää kaikki tämä yhden vuoden takia, mutta mua ei tosiaankaan kiinnosta ala.
5197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suurtalouskokin työ on juuri tuota "aivot narikkaan" -työtä. Riittää, että osaa lukea (ainakin helppoja sanoja), tulla paikalle melkein oikeaan aikaan ja napittaa työtakin.

Äänestä

Hakeudu kauppaoppilaitokseen. Voittajan valinta. :D

Äänestä

Myyjän työ ei todellakaan ole "aivot narikkaan" -työtä - eikä joka päivä ole samanlainen - vaikka jotkut niin kuvittelevat ;) Myyjän työ on ns. ihmisläheistä työtä, jossa joutuu vastailemaan välillä mitä kummallisempiin kysymyksiin, pitää osata lukea ja laskea (esim. rahoja, hintoja ym.) jne.

Konttori-/toimistotyö on useimmiten istumatyötä, mutta harvemmin se on "aivot narikkaan" hommaa, ja joissakin toimistoissa saattaa käydä asiakkaita, mutta on myös sellaisia konttoreita/toimistoija joissa ei näe välttämättä ketään koko päivänä ;)

Mitä tulee nykyisiin opintoihin, niin sinun pitää itse miettiä viitsitkö puurtaa vielä vuoden - ja saada jonkun ammatin - ja vaihtaa sitten sen jälkeen ammattia, vai oletko täysin kypsynyt nykyiseen systeemiin... Jos jaksat opiskella vielä muutamia kuukausia on (yksi) ammatti sitten saavutettu. Siitä voi olla mahdollisesti hyötyä myös tulevissa opinnoissa, vaikka lähtisitkin sitten ihan eri alalle...

Äänestä
  • Noei mutta se on pääosin helppoa jos vaan osaa. :D Ja kyllä se vähän vaatii tietysti mutta suht kevyttä voisin sanoa jos vertaa moniin "tekniikan aloihin" esim.

    Äänestä

Pitää muistaa että kauppa oppilaitoksessa opiskelevat muutkin kun merkonomit esim datanomi kuten minä ja pitää muistaa että datanomi on ihan kauppalinen myös

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jäädä vai vaihtaa? kirjoitti:

Olen opiskellut nyt lähes 2 vuotta suurtalouskokiksi ja musta tuntuu, että tää ei oo mun ala. Sama fiilis tuli jo ykkösvuonna, mutta ajattelin että vaihe on ohimenevä ja saan opiskelumotivaationi takaisin. Numerot ovat olleet atto-aineista hyviä (H2 tai K3), ja näytöistä erinomaisia (K3). Silti minua ahdistaa mennä kouluun / töihin melkeimpä joka päivä.

Haluaisin työn, missä viihdyn. Se saisi olla mielellään sisätyötä/konttorityötä/istumatyötä/aivot narikkaan - työtä. Haluan rutiineja ja arkityön, eli viikonloput olisivat vapaita. Olen harkinnut laitoshuoltajan, optikon tai myyjän ammattia. Haluan nimenomaan sitä rutiinia, että samoja asioita tehdään joka päivä. Siksi kokin ammatti ei tunnukkaan omalta.

Pitäisikö minun käydä loppu koulu hampaat irvessä lävitse ja sen jälkeen kouluttautua haluamani alalle, vai lopettaa tässä vaiheessa ja siirtyä seuraavaan opiskelualaan? Tuntuisi tyhmältä jättää kaikki tämä yhden vuoden takia, mutta mua ei tosiaankaan kiinnosta ala.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu