Miehen vieheet

Minusta miehen vieheet on siinä, että osaa elää ihmisiksi ( kunnioittaa naisia) ja rahaa riittää.
Mitkä sinusta on miehen vieheet?
1217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ihmiset ovat kuljeksineet laumoissa kuin eläimet. He ovat keränneet juuria ym. syötäväksi kelpaavaa riistan lisäksi.
Elämä on ollut vaarallista monestakin syystä.
Nainen heikompana on tarvinnut miehen suojelijakseen itselleen ja lapsilleen. Jo näistä tarpeista johtuen suojelijatyyppisistä miehistä on tullut haluttuja.

Toinen haluttu ominaisuus on taiteilijoilla, jotka tuntevat elämää syvemmin.

Nykyinen kulttuuri on monimutkaistunut ja ihminen vain harvoin tuntee itsensä. Hän voi luulla etsivänsä tietyntyyppistä kumppania, mutta kohdalle voi sattua aivan päinvastainen tyyppi, - ja sitten käykin ilmi, että tämä löytö on aivan ihana, ihanin kaikista.

Itse arvostan kumppanissa sitä, että saan hänet ymmärtämään sen mistä puhun, ja että itse koen ymmärtäväni sen, mistä hän puhuu.

Luulen, että tässä nykyisessä elämänmenossa olisi käytettävä runsaasti aikaa siihen, että ottaa selvän omista arvoistaan, kaikesta olennaisesta, jonka päälle "asumuksensa rakentaa".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mara kirjoitti:

Minusta miehen vieheet on siinä, että osaa elää ihmisiksi ( kunnioittaa naisia) ja rahaa riittää.
Mitkä sinusta on miehen vieheet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu