Mitä tehdä?

Nappinen91

Tilanteeni on vähän kinkkinen eli odotan poikaystäväni kanssa lasta rv 20 5. Mutta miehelle syntyi lapsi kohta tulevan ex-vaimonsa kanssa viime viikolla. Tapasimme heidän jo ollessaan asumuerossa eikä mies tiennyt exänsä raskaudesta mitään. Meidänkin pikkuisemme oli vahinko.

Minun raskauteni on ollut vaikea alusta asti, enkä ole pystynyt tekemään töitä pahoinvointini ja pienten supisteluideni takia. Tarvitsen mieheni apua selvitäkseni ihan normaalistakin arkipäivästä. Kaiken lisäski minusta on tullut todella huomion kipeä, olen jotenkin naurettavan mustasukkainen jokaisesta muusta naisesta jopa anopistani.

Tiedän mieheni olevan täysin sitoutunut minuun ja menimme juuri kihloihinkin. Hän on sanonut että asiat hänen ja exänsä välillä ovat selvitetty ja tahtoo mennä kanssani naimisiin kunhan ero astuu voimaan. En ole vielä tavannut miehen exää enkä heidän lasta. Tahtoisin kovasti sillä onhan tuo tulevan lapseni sisarus ja minä hänen äitipuolensa, joten tahtoisin muodostaa suhteen kyseiseen lapseen alusta asti.

Mieheni ex on tosin ollut kamala minua kohtaan alusta asti, on haukkunut miehen ystäville ja sukulaisille, jopa lähettänyt uhkailuviestejä minulle. Ex vannoi saavansa miehen takaisin lapsen avulla, vaikka mieheni olisi tahtonut abortin mutta hän ei suostunut. Nyt kun lapsi on syntynyt niin mieheni ex on ollut hirveän vaativa ja sanoo tarvitsevansa miestä koko ajan. Mies yleensä viettää muutaman tunnin työpäivänsä jälkeen lapsensa luona. Kun hän on kotona ex soittelee mitä tarvitsee milloinkin.

Tilanne on todella riistäytynyt käsistä, enkä minä oikein pysty nauttimaan raskaudestani, kun koko ajan on jotenkin nurkkaan ahdistettu olo ja tunnen että miehelleni on ex ja lapsi tärkeämpiä. Tottakai ymmärrän, että lapsi tarvitsee isäänsä. Mutta ex ei suostu minua tapaamaan eikä tahdo lapseni olevan minun kanssani tekemisissä. Miehelleni en uskalla tilanteesta puhua, koska hän on muutenkin kovilla tässä tilanteessa. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Mitä voisin tehdä perheiden yhdistämisen eteen?

26

364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaikuttaa siltä

      että miekkosenne on toiminut tökerösti ryhtyessään suhteeseen toisen naisen kanssa, vaikka on avioliitossa vaimonsa kanssa. Nyt te molemmat naiset ja ehkä lapsetkin kärsitte tilanteesta. Ennen vanhaan miekkonen olisi saanut syytteen tuollaisesta kaksinnaimisesta, että "kihlautuu" toisen kanssa vaikka on jo vihitty toiselle eikä erokaan ole voimassa.

      Kaippa miekkonen sitten kumminkin erottuaan menee kanssasi naimisiin, kun kerran olette jo noin pitkällä. Sinun pitää kumminkin ymmärtää, että miekkosella ja hänen vaimollaan on raskas eroprosessi menossa ja yhteinen vauva syntynyt. Sinulla ei ole mitään oikeutta häiritä vaimon elämää nyt, ja hänellä on ymmärrettävä syy olla poissa tolaltaan.

      Tietysti sinullakin on tarpeesi ja oikeutesi, eikä sinua ja vauvaasi saa kohdella huonosti. Tässä vaiheessa vaan sinun ei kannata ärsyttää miekkosen vaimoa yhtään. Ei kukaan halua tutustuttaa lastaan miehensä rakastajattarelle! Vasta myöhemmin, kun miekkonen ja hänen vaimonsa ovat oikeasti eronneet ja vaimo on päässyt surunsa yli, niin voit pikkuhiljaa varovasti yrittää voittaa hänen luottamustaan ja tutustua.

      • Vaikuttaa siltä

        Toivottavasti raskautesi menee hyvin ja nautit siitä. Yritä olla ajattelematta miekkosen vaimoa, ja keskity omaan hyvinvointiisi. Ole paljon yhteyksissä perheeseesi ja ystäviisi. Harrasta jotain mukavaa ja rentoudu.


      • =)

        Tarkasteleppa nyt hieman tosiasioita! Ensinnäkin mies oli tehnyt oman eropäätöksensä jo ennen kuin tiesi raskaudesta ja toiseksi hän ei olisi edes halunnut lasta tulevan exänsä kanssa. Hänellä on ollut omat syynsä, miksi ei halunnut enää jatkaa elämää exänsä kanssa. Ja se on tosi, jos mikä niin kenenkään miestä tai naista ei kukaan voi noin vaan tulla ja viedä. Huonosta suhteesta tämä kyllä onnistuu. Ketään ei voi pakottaa rakkauteen ja PISTE!. Enkä oikeesti ymmärrä niitä naisia, jotka haluavat roikkua exässään kynsin ja hampain kiinni vaikka hänellä olisi jo uusi kumppani ja jopa lapsiakin. Niin säälittävää. Itsetuntoko pohjamudissa.
        Mies varmaankin on perus rehti, lojaali ja kiltti eikä nyt halua jättää tätä exäänsä pulaan ja tämä tietysti nyt käyttää tilannetta taidokkaasti hyväkseen tuhotakseen ex-miehensä uuden suhteen. Tässä maailmassa on miljoonittain syystä tai toisesta naisia jäänyt yksin sylivauvan kanssa ja ovat pärjänneet jollain keinoin. Tässä meidän holhousyhteiskunnassa kyllä apua saa, varsinkin tuollaiset "avuttomat" äiditkin, jotka ovat synnyttäneet vastoin tulevan isän tahtoa ja epäilenpä, että tässäkin tapauksessa exä on vaistonnut tulevan eron ja ja tehnyt temput... Nyt jos mies on vähääkään järjissään, näiden kahden naisen välissä, niin ei anna exänsä tuhota nykyistä suhdettaa, koska juuri siihen exä tähtää.


    • Povariakka

      Melko lyhyen ajan sisällä tuo täysin sinuun sitoutunut mies todennäköisesti sitoutuu uuteen naiseen ja panee hänetkin vahingossa paksuksi.

      Älä nyt suotta ala itkeä, vaan varaudu tähän ja hoida itsesi ja lapsesi hyvin.

      • XD

        Hei oikeesti! Ei se nainen ole aina näissä "vahinkolapsi" episodeissa se uhri. Kyllä niin moni nainen järjestää suunnitellusti nää tällaset "vahingot". Eli eikö silloin se mies ole uhri? Voiko joku olla noin naiivi asian suhteen.


      • Mies kantakoon vastu
        XD kirjoitti:

        Hei oikeesti! Ei se nainen ole aina näissä "vahinkolapsi" episodeissa se uhri. Kyllä niin moni nainen järjestää suunnitellusti nää tällaset "vahingot". Eli eikö silloin se mies ole uhri? Voiko joku olla noin naiivi asian suhteen.

        Mikä helvetin uhri se mies on. Kortsut on keksitty !!!!
        Jos äijä panee paljaalla voi varautua ruokkojen maksuun.


      • Povariakka
        XD kirjoitti:

        Hei oikeesti! Ei se nainen ole aina näissä "vahinkolapsi" episodeissa se uhri. Kyllä niin moni nainen järjestää suunnitellusti nää tällaset "vahingot". Eli eikö silloin se mies ole uhri? Voiko joku olla noin naiivi asian suhteen.

        Enhän minä mitenkään väittänyt sitä seuraavaa - sen enempää kuin edellisiäkään naisia - uhreiksi. Vastauksesi lienee ollut tarkoitettu jollekulle muulle?

        Jos naiaan, voi seurauksena olla raskaus. Voiko tämä olla epäselvää kenellekään aikuiselle?


      • ????????????????????
        XD kirjoitti:

        Hei oikeesti! Ei se nainen ole aina näissä "vahinkolapsi" episodeissa se uhri. Kyllä niin moni nainen järjestää suunnitellusti nää tällaset "vahingot". Eli eikö silloin se mies ole uhri? Voiko joku olla noin naiivi asian suhteen.

        Kumpi järjesti vahinkolapsi-episodin? Vanha vaimo vai? Entäs sitten tämä uudeksi vaimoksi halajava? Saattaa olla,että ihan samalla yrittää hirttää miestä p****n karvaan..

        Ärsyttää lukea tuollaisesta siasta, jota pitää vielä puolustella..


    • Ihmettelen!

      Miten 2000-luvulla voi syntyä vahinkovauvoja ?
      Toivottavasti ukko huolehtii kaikista siittämistään lapsista!
      Ikävä kyllä niitäkin on, että siittämään pystytään mutta vastuunkanto on jo liian vaikeaa.

    • Nappinen91

      Näköjään ilmaisin meidän suhteen epäselvästi. Eli siis olen tuntenut miehen jo ennen kuin tapasi vaimonsa. Olisi isoveljeni kaveri ja minun ensimmäinen poikaystäväni teinivuosina. Tapasimme vain uudestaan juuri hänen eronsa jälkeen. Lähetin mieheni exälle viestin, jossa pyrin ilmaisemaan tahtoni tutustua häneen ja että tilanne pitäisi selvittää. Hän soitti jälleen vuodatus puhelun siitä kuinka olen kamala huora, joka varasti miehensä ja rikkoi lapsensa perheen. Ja kuinka saa miehen takaisin.

      Miehelleni puhuin kuinka heidän olisi sovittava tapaamisista, eikä hän voi joka ilta viettää aikaa exänsä luona ja tanssia hänen pillinsä mukaan. Kerroin myös puhelusta. Vastaukseksi mies totesi, että tahtoo lapsen tottuvan häneen, jotta voimme kohta ottaa hänet meidän luoksemme välillä eikä tarvitse miehen exänsä luona juosta. He ovat ilmeisesti sopineet, että kun lapsi täyttää kuukauden niin viettää joka toisen viikonlopun isällänsä. Puhelua ei uskonut, olen kuulemma vain mustasukkainen.

      Ja mitä tuohon vahinkoon tulee, niin minä söin pillereitä ja miehen vaimo väitti syövänsä pillereitä. Vahinkojakin käy, vaikka käyttää ehkäisyä.

      Tahtoisin vain tavata lapsen ja hänen äitinsä ennen kuin pieni tyttö tulee meille ja minun hoidettavaksi. Ymmärrän, että tilanne on vaikea ex-vaimolle ja tahtosin rakentaa jonkinlaisen luottamuksen meidän välillemme ennen kuin lasta aletaan kuskaan kahden kodin väliä, vinkkejä? Ja kuinka voisin kommunikoida naisen kanssa ilman, että tahdon repiä silmät häneltä päästä?

      • voi,voi sentään

        Ei tuosta sekoilusta tule yhtään mitään, ukkos sauhuaa siellä sun täällä ja panee exät ja nyksät ja tulevat.
        Parasta lopettaa koko suhde, tai se loppuu jokatapauksessa ukkosi ei jaksa tuota triangelia kauaa, kun taas löytää jonkun ja panee sen paksuksi:D ;D ;D
        Ukkosi pitää ihan pilkkanaan teitä kumpaakin. Kuukauden ikäinen vauva ei mielestäni voi olla äidistään erossa vielä jo imetyksenkin takia.
        Kyllä on ihan hölmöläisten touhua.


      • 10+10

        Voi hyvänen aika, miten voit edes vaatia kuukauden ikäistä vauvaa eroon äidistään?
        Annatko itse lapsesi kuukauden vanhana vieraaseen huusholliin? Ja miten ylipäätään luulet selviytyväsi 2 vauvan hoidosta joista toinen on sinulle täysin vieras?
        Luulenpa että tuon toisen hoito jäisi täysin retuperälle... lapsiparka joutuisi jo vauvana kokemaan kovan "lapsipuolen" aseman.

        Kun itse yritän ajatuksissani asettua tuon 1 vauvan äidin asemaan ( puistelen päätäni) en ikinä antaisi vauvaani petollisen miehen uudelle jolla omakin vauva hoidettavana.


    • ihmettelee tätä....

      Ei noin pientä vauvaa voi lähteä viemään tapaaman jotakin mahdollista uutta puolisoa tai ketään muutakaan ilman äitiä.
      Olen ikävä skeptikko ja sinun pitää olla varautunut myös siihen, että miehesi pyörittää teitä molempia jatkossakin... Koska jokainen eronnuthan tietää sen, että ns. suhteen jälkeinen ero-seksi pätkii monin kerroin sen suhteessa olleen seksin... Niin se vaan on, koska saa pelkkiä plussia ilman niitä suhteen miinuksia...
      Ja avioeron tullessa kysymykseen pitää olla myös varautunut siihen.,että harkinta-ajan jälkeen tuota eroa ei halutakaan hakea... Eli olet aikamoisessa sopassa...
      Ymmärrän tunteesi ja tilanteesi, mutta ymmärrän myös sitä toista tuoretta äitiä - miehesi vaimoa. Itse tämän vaimon tilanteessa löisin täysillä kapuloita rattaisiin, altistaisin isää lapselleen mahd. paljon, koska kiintymys lapseen syntyy ja rakkaus syttyy ja sitten isä ei enää haluakkaan jättää lastaan. Tavallaan vauva-rintamalla vaimo on nyt etulyönti asemassa...
      Sekin on erikoista, että asumuserossa mies ei tiennyt raskaudesta... Hrkinta-aikahan on vain 6kk ja raskaus kestää 9kk. Miehelläsi olisi pitänyt olla jo kuukausia voimassa oleva avioero... Eihän sua vaan nyt viilata linssiin....

    • Lellu...

      Siis syntynyt lapsi on vasta joitain viikkoja vanha ? Ei lasta voi vielä pitkään aikaan erottaa äidistään. Ei kuukauden vanhaa lasta kuljeteta viikonloppuhoitoon isälle. Antakaa sen pikkuisen rauhassa varttua omassa kodissaan. Varmaan on järkevää, että silloin kun isä on paikalla, äiti voi sillä aikaa käydä asioillaan.

      Ei sinun tarvitse tutustua vielä muutaman viikon ikäiseen vauvaan.
      Sinuna en soittelisi edes miehen exälle eikä perheitä tarvitse yhdistää. Kun lapsi on kasvanut, hän tulee tapaamissopimusten mukaisesti isän kotiin. Silloin voitte tutustua ja sisarukset leikkiä keskenään. Ei se lapsi vanhempana muista oletko tullut hänen elämään 1- vai 3-vuotiaana.

      Kokonaan toinen juttu on miehesi ja exän keskinäinen suhde ja kuinka paljon exä voi pompottaa miestäsi.

    • =)

      Voi sinua mihin tilanteeseen olet joutunut! Voin vain sanoa sinulle omien kokemuksieni perusteella, ettei miehesi exä tule ikinä jättämään TEIDÄN perhettä rauhaan. Katkera ex-vaimo on pahinta mitä maapallo päällään kantaa. Hän omistaa koko loppuelämänsä sinun ja ex-miehensä kiusaamiselle ja vieläpä oman lapsensa kustannuksella. Kokemusta on. Mielestäni katkeran, kiusaavan ex-kumppanin oireille pitäisi määritellä jonkinlainen mielialahäiriön tautiluokitus ja pahimmassa tapauksessa pakkohoitoon.
      Sinun ei auta nyt muu, kuin odottaa että miehesi tajuaa tilanteen julmuuden sinua kohtaan ja valitsee mikä hänelle on nyt tässä tilanteessa tärkeintä. Ja missään nimessä hänen ei kannata luopua jo syntyneestä lapsestaan, ja onhan hänellä jo lain mukaan oikeus lapseensa. Ei nyt antaisi exänsä kiristää ja tuhota teidän onnea käyttäen lastaan hyväksi.
      Ja muista, ettei ihmistä voi pakottaa Eakkauteen! Jos miehesi todella on sitoutunut sinuun ja teidän yhteiseen lapseen, niin älä luovuta vaan puhu tästä asiasta miehellesi muuten et kyllä kestä tilannetta.
      Voimia sinulle ja mukavaa odotusta. =)

    • joopajooooooooo

      Mes ajelee paljaalla jissä huvittaa ja te eukot annatte itsenne siementyä. Ei aikuisella ihmisellä tapahdu tuollaisia vahinkoja. Vai eikö ihan mennyt biologian oppitunnit kaaliin koulussa?

    • Ihan totta

      Toivon hartaasti, että tämä sana äitipuoli tai isäpuoli jäteteään kokonaan Suomen kielestä. Sillä siihen kun ei ole yhtään minkäänlaista sidettä, et todellakaan ole tälle lapselle mitään muuta kun isän uusi nainen, lapset ovat saisarpuolia.
      Hänelle voit olla sen ja sen niminen ihminen, mutta älä minkääntason äiti, tällä asialla loukataan niin julmasti lapsen omaa äitiä tai isää.

      • Haloooooo

        Sivistyssanakirja: Äitipuoli
        Äitipuoli

        isän uusi vaimo.

        Ja ei ole olemassa saisarpuolia ....


      • Teinimeininkiä
        Haloooooo kirjoitti:

        Sivistyssanakirja: Äitipuoli
        Äitipuoli

        isän uusi vaimo.

        Ja ei ole olemassa saisarpuolia ....

        Onko toi 91 sun syntymävuotesi :(? Kurja on tilanne. Mä sanon sen verran vaan, että pillerit ei tosiaan petä noin helposti ja usein. Siinä on takana jotain muuta, kuten pillereiden unohtelua tai oksentamista (tai vessanpönttöön heittelyä). Samalla miehellä ei voi mitenkään olla noin huono mäihä, että kahdella akalla pettää pillerit noin lyhyin väliajoin. Te olette vielä nuoria sähläreitä, koittakaa selvitä jotenkin...


    • kummastelee hän

      Miten ihmeessä voi olla kihloissa jos toinen on vasta asumuserossa?

      Näitä sotkuja syntyy kun työnnytään toisten parisuhteeseen ennenkuin vanha suhde on loppuun selvitetty.

    • Nappinen91

      AP

      Minä siis en ole mieheni tytärtä meille vielä tuomassa, vaan lapsen äiti itse tahtoisi vauvan tulevan meille heti kun mahdollista viikonloppuisin, jotta saisi omaa aikaa. Hän siis ei imetä. Mieluiten itse keskittyisin omaan vointiini ja raskauteni etenemiseen kuin todella pienen lapsen hoitoon. Onhan mieheni tytär ihana ja todellakin tervetullut meille mielestäni sitten myöhemmin.

      He saivat sovittua niin, ettei mieheni ravaa exänsä luona enää joka ilta vaan kahtena iltana viikossa käy lasta katsomassa, että exänsä pääsee salille. Minutkin vei vauvaa katsomaan, vaikka ex vastusteli. Yritin vain vakuuttaa hänelle etten ole äidin paikkaa viemässä. Itse olen kasvanut vanhempieni sekä äiti- ja isäpuoleni kanssa, jotka ovat olleet kaikkia rakas osa lapsuuttani. Joten minulle on tärkeää luoda suhde tähänkin lapseen.

      Enkä mielestäni ole kenenkään suhteeseen tupannut väliin, vaan mieheni oli asunut jo joitakin kuukausia erossa vaimostaan ja oli laittanut eropaperit vireille. Eikä ex kertonut raskaudesta ennen kuin lähempänä puolta väliä. Ja heidän eronsa on nyt voimassa ja meidät vihitään parin viikon sisään :) Mieheltäni kuulin, että exänsä oli myös löytänyt uuden ja tämä mies on jo läsnä lapsen elämässä. Miksi siis yrittää minua estää tapaamasta?

      • 10+10

        Huh huh ... kylläpä nykyaikana nuo suhteet tulee ja menee nopealla tahdilla.

        Voi tämänpäivän lapsiparkoja.


      • tgyhjlklö

        Sairasta....


    • Nappinen91

      Miehen tyttärestä tuli Beata Adalmiina ja ensi viikonloppuna tulee meille päiväksi, katsotaan nyt miten menee. Onko vinkkejä miten varautua?

      • lissu jauhaa....

        VOI JESSUS MITÄ PASKAAAAA!!!
        LUULETKO ETTEI KUKAAN OSAA LASKEA YKSI YKSI.
        HANKI APUA NOIHIN SUN HARHOIHIS!!!


      • neppari 92

        vaippoja, pa***kaa, huutoa, maitoa, yrjöä, ym....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      1740
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1730
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      105
      1650
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1418
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      477
      951
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      941
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      877
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      826
    Aihe