Kertokaa minulle

MIKSI

kun en ymmärrä?
Kun olette joutuneet asikkaaksi sos.virastoon ja lapsi tai lapset ovat muuttaneet sijaisperheeseen MIKSI haukutte lapselle uutta perhettä haette kaikkea huonoja asioita sijaisperheestä?
MIKSI?
Aikuisia kun suurin osa on eikö pitäisi tukea ja auttaa omaa lasta selviytymään asioista eikä tehdä lasta vielä sekasemmaks, kun pieni laps osaa rakastaa myös kahta perhettä?Jos annetaan mahdollisuus!
Säälin lapsia jotka joutuvat tälläiseen välikäteen ja toivon että he joskus tilanteen ymmärtäisivät.

20

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LS:n avainasiakas

      Sos. viraston asiakkaaksi pääsee helposti. Meidän kohdalla koulu tehnyt 6 LS-ilmoitusta, joista 2 koskee lasten väliisiä nujakoita. Koulusta ilmoitus suoraan Sos.virastoon, meille vanhemmille tieto sos. virastosta. Sosiaalitoimisto oli sitä mieltä, että asiat olisi pitänyt selvittää koulussa, mutta heidän on noudatettava LS-laki. Tämä tarkoittaa sitä, että pitää tehdä laajempi lastensuojelu tarpeen kartoitus. Yksi ilmoitus koski minun kouluun (lasten tietämättä) kohdistamaa kritiikkiä, luonnollisesti edellisten ilmoitusten jälken kyselin koulun rehtorilta aivan asiallisesti, mikä on koulun osuus ja vastuu asioiden selvittelyssä.Vastaus tuli sos. virastosta.

      Loput 3 ilmoitusta tehtiin kuulopuheen (tai mielijohteen) perusteella, näistä 2:ssa minun väitettiin pahoinpitelevän lapsiani. Kaikki kolme lasta kertoivat asian olevan toisin. Talossa on "kova komento" ja rajat, mutta ei pahoinpitelyä. Koulusta on oltu meihin vanhempiin yhteydessä vain viimeisimmästä LS-ilmoitusta ennen.

      Onkohan se lasten etu ravata joka syksy sos. virastossa, kuten olemme vuodesta 2008 jälkeen tehneet? Sos.virastossa ovat olleet aivan asiallisia, mutta LS-laki kuulemma velvoittaa tekemään LS-tarpeen kartoituksen, kun koulu jättää ns. huoli lapsesta ilmoituksen. Jokaisen selvityksen jälkeen lopputulos on ollut sama, lapsilla on ns. "hyvä koti", eikä tarvetta jatkotoimenpiteisiin tai tukitoimiin ole.

      Totta on, että lapset ovat tässä välikädessä, mutta kenen "pyynnöstä". Mikä on se taho, joka hakee leimaa lasten otsaan? Koulu ja sen rehtori ei uskalla keskustella vanhempien kanssa. Rehtori pakenee vastuutataan. Kun viimeksi yritin soittaa hänelle ja tiedustella asioista häneltä suoraan, hän antoi puhelimen samassa huoneessa sattumalta olleelle koulutoimenjohtajalle joka joutui selittämään rehtorin puolesta.

      Kun ei halunnut keskustella suoraan minun kanssa, on viime aikoina saanut pari keskustelun aihetta aluehallintoviraston kanssa ja aika todennäköisesti lisää on tulossa. Perusopetuslain noudattaminen on nimittäin miltei mahdotonta, mille tahansa koulullle. Siitä saa laillisen mahdollisuuden tehdä kantelu koulun toiminnasta. Lastensuojelulain kautta koulujen toiminnan kyseenalaistaminen ei onnistu.Suosittelen kaikille kaltoin kohdelluille kantelun tietä, se on lain mukainen prosessi, eikä lapset joudu tulilinjalle.

      Loppukommentiksi: LS-asiakkaaksi pääseminen ei ole vaikeaa, riittää jos lapsesi on vilkkaampi tai poikkeaa peruskoulun normista.

      • Missä mättää?

        Opettaja Tv Studio kotro.

        Leskustelun aiheena. Mikä mättää kodin ja koulun yhteistyössä?

        Kodin ja koulun yhteistyössä mättää sanelupolitiikka.

        Luin vain pikaisesti aihetta, mutta olettaisin, että taustalla löytyy "asennevamma".

        Aihe on ollut käsittelyssä vuonna 2009.

        Lue kommentteja.

        Klikkaa.
        Katso ohjelma.
        Studio kotron etusivu.
        Tuhosiko Wilma elämäsi.

        Aihetta voi kait kommentoida vieläkin.

        http://opettajatv.yle.fi/studio_kotro_yhteistyo
        -----


      • Tiedoksi.
        Missä mättää? kirjoitti:

        Opettaja Tv Studio kotro.

        Leskustelun aiheena. Mikä mättää kodin ja koulun yhteistyössä?

        Kodin ja koulun yhteistyössä mättää sanelupolitiikka.

        Luin vain pikaisesti aihetta, mutta olettaisin, että taustalla löytyy "asennevamma".

        Aihe on ollut käsittelyssä vuonna 2009.

        Lue kommentteja.

        Klikkaa.
        Katso ohjelma.
        Studio kotron etusivu.
        Tuhosiko Wilma elämäsi.

        Aihetta voi kait kommentoida vieläkin.

        http://opettajatv.yle.fi/studio_kotro_yhteistyo
        -----

        Jatkoa edelliseen

        Studio Kotro. Suoraa puhetta.

        Tässä löytyy useita eri keskusteluaiheita kolusta.

        http://opettajatv.yle.fi/studio_kotro_syksylla_2009
        ------


      • Tiedoksi.

    • 34

      Jaa. Vastaan kysymyksellä. Miksi sijaispaikka ei kannusta lasta nkemään vanhempiensa kykyjä? Minä vanhempi hoidin puhelimen välityksellä lapsen arkea, hankin omilla varoillani sij.paikkaan harrastusvälineitä, autoin kotilomilla kokeisiin lukemisessa, kuuntelin lapseni ajatuksia yksilöllisinä kannanottoina, otin sij.paikan epäkohtia esille ja sain muutoksia aikaan. -Kukaan ei silti sanonut minusta mitään positiivista lapselleni.

      Lapsi ei siis kuulunut lainkaan sijoitukseen vaan oisi tarvinnut esim tukihenkilön tai kunnioittavan tukiperheen ja terapiakäyntejä koulukiusaamisen takia.

      Koska sijoitukseen kuitenkin päädyttiin, niin MINÄ olin se, joka luulin aluksi, että on hyvä olla yhteistyössä ja että sijoitus on vain pieni kiinteämpi ajanjakso, missä lapsi saa hyvän annoksen onnistumisenkokemuksia joten minä kyllä olin varsin valmis "aikuisten" poppooseen.

      Tuo "aikuinen" -termi on kääntynyt huvittavaksi lässytykseksi, sillä ei ole mitään tekemistä vastuunkantamiskyvyn kanssa! Tärkeilevä "osaaja" ja "kasvattaja" määrittelee itsensä aikuiseksi vaikka kuinka tunkisi samaan aikaan kapulaa hymyillen lapsen suuhun...se MÄÄRÄTIETOINEN suuntukkiminen ja ohittaminen on osaajalle "aikuisuutta".

      Eli kyllä, loppumetreillä tosiaan oli perusluottamisen pelastamiseksi oltava lapsen kanssa samaa mieltä ja palavereissa todella aloin puolustaa häntä ääntäkin korottamalla. Tuosta seurasi ehdotus kotilomien harventamiseksi, mutta koskapa olin jo asianajajan hankkinut ja kun ls-kirjaukset meni tökerösti ristiin "hoidon" toteutumisen kannalta, niin sain vikkelästi ihmeparantuneen lapsen kotiin.

      Eli SIKSI, hyvä ystävä SIKSI :)

      • lainaan

        Niinhän se menee, että suu tukitaan hymyillen ja painokkaasti. Se on semmoista TEFLON-pinnoitettua aikuisuutta, mitä mikään mahti ei herätä eikä havahduta, siihen ei mahdu sivulauseita. Teflon-aikuisen vika on vuorovaikutuksettomuus ja samalla kommunikaatiokyvyttömyys. Ei sellainen ihminen voi toimia kasvatustyössä...


    • 11

      Koeta opiskella elämää niin ymmärrys vois karttua. Kuka taulapää rupeaa ihan huvikseenkaan kehumaan jotain toista asumispaikkaa ja sen ihmisiä, jos kotona on paras???

      Täältä tuskin saat mitään opastusta sairaiden päätösten kokeneilta! Miten paljon sijaisperhe keskimäärin edes tajuaa koko systeemistä eli siitä että alkuperäinen perhe on määrätty amputaatioon? Kun tarvitaan haavan hoitoa?

      Antaisitko sinä lapsesi raajanpoistoon kun on tikku sormessa ja hyväksyisitkö nurisematta noin radikaalin viranomaispäätöksen? Ilmeisesti.

      Ruvetkaa katsomaan omilla silmillä ja käyttämään omaa harkintaa "osaamis" -propagandan tulvan edessä.

    • ..............

      Jos tämän kokoisessa maassa on YLI 17 000 lasta ja nuorta kotinsa ulkopuolella asumassa
      niin jotain vikaa on viranomaisissa ja viranomaisten pyörittämissä järjestelmissä.

      YK:n Lapsen Oikeuksien komitea on ihmetellyt ja moittinut Suomen osalta kodin ulkopuolelle sijoitettujen suurta lukua jo silloin
      kun luku on ollut noin 12 000 kotinsa ulkopuolelle sijoitettua lasta ja nuorta.

      Mitähän sanktioita, moitetta tai vastaavaa Suomi saisikaan YK:n taholta nyt
      näillä hirvittävän suurilla luvuillaan; YLi 17 000 lasta ja nuorta ....

    • kysymykseesi vastaus

      Lapseni sijoitettiin sijaisperheeseen, koska minun voimat eivät riittäneet. Eivät riittäneet perusasioista taistelemiseen. Jos ne olisivat olleet kunnossa, ei sijoitusta olisi edes tarvittu eikä lapsella tai perheelläni noin suuria ongelmia olisi ollutkaan. Minulla ei sinänsä ole sijaisperheitä mitään vastaan. Mutta, kun lapseni sijaisperheessä oli vaikeita päihde- ja mielenterveysongelmia, pedofiiliaa, lastani ei käytetty lääkärissä, joka kuului hänen ohjelmaan. Sitä minä en voinut hyväksyä. Lapseni tuli kotiin huonossa kunnossa. En jaksanut valittaa, koetin vain korjata, mitä korjattavissa vielä oli. Syyllisyys on raskas taakka kantaa, kun näen, miten huonosti lapseni asioita on hoidettu. Parempi oma koti, jossa ei lapsia raiskata eikä hakata.

    • MietippäSitä

      Miksi sijaisperhe haukkuu lapselle biologista isäänsä vaikka aihetta ei ole MIKSI?

      • Vai enemmän tukea!

        Varmasti lähes kaikki vanhemmat ovat valmiita tukemaan lapsen sijoitusta, jos sijoitus on lakien mukaan tehty ja näkee, että lapsella on sijoituksessa hyvä olla. Miksi sitä ei tukisi?

        Mutta mitä luulet aiheutuvan lapsen mielenterveydelle, jos hänelle kehutaan sellaista paikkaa, jossa lapsi kärsii ja ylistetään ihmisiä, jotka kohtelevat häntä kaltoin?
        Näkee, että et ole miettinyt asiaa loppuun asti, kun teet noin lapsellisia kysymyksiä.

        Minä tein alusta asti kaiken mahdollisen lapsen tukemiseksi sijaispaikkaan, vaikka huostaanotto olikin laiton. Pakkasimme kotona huolellisesti lapsen kaikki rakkaimmat tavarat lelut, vaatteet, harrastusvälineet, sisustustavarat, vaatteet jne, jotka kaikki vietiin sijaispaikkaan sovittuna päivänä tiettyyn kellon aikaan.

        Aikaa meni melkein 3 h kun sisustimme hänen huonettaan nimenomaan lapselle mieluisaksi. Hän koetti keksiä kaikkea mahdollista viivykettä, että en olisi lähtenyt ja jättänyt häntä sinne. Hän oli itkenyt monet itkut jo tavaroita kotona pakatessa, ja aina yritin löytää hänelle tilanteesta jotain positiivista, kannustavaa, enkä ikinä sanonut mitään negatiivista sijaispaikasta, en yhden ainoaa kertaa, vaikka he olivat lakia rikkoneet jo siinä vaiheessa.

        Heti alku sijaispaikassa olisi ollut lapselle helpompi, jos ei olisi vaadittu kahden viikon KOTIUTUMISJAKSOA, mitä on JÄRJETÖN, täysin kohtuuton ja perusteeton joka suhteessa. Sen aikana ei saatu tavata ollenkaan, eikä ole mitään järkeä KOTIUTTAA lasta sijaispaikkaan, joka on joka tapauksessa LAIN mukaan vain väliaikainen ratkaisu. Mutta niin Suomessa menetellään oli huostaanotto miten laiton tahansa ja meidän kohdalla se oli sitä sossujenkin mielestä.

        Tuota 2 viikon kotiuttamisjaksoa lapsi pelkäsi valtavasti, hän ei ollut ennen laitonta huostaanottoa ollut yhden ainoaa yötä erossa vanhemmistaan. Sitä ennen lapsi oli ehtinyt aloittaa tarhan ja myöhemmin koulun, joiden molempien aloitus yritettiin tehdä lapselle niin pehmeäksi kuin suinkin. Tarhaan sai käydä tutustumassa useita kertoja yhdessä ja alkuun olin siellä hänen luonaan, kunnes lopulta vain saatoin aamulla. Ekaluokkalaisille on samantyylinen sopeutumisjakso alussa, vanhemmat voivat olla mukana koulussa, kunnes lapsi on valmis olemaan siellä yksin, kuten "isot koululaiset" ilman vanhempia. Mutta ls:ssa käytössä oleva kotiuttamisjakso on kaikkea muuta, se todella on julma ja epäinhimillinen lasta kohtaan ja päin vastoin estää hänen sopeutumistaan kuin auttaisi sitä.

        Soittaa sentään sain joka ilta kotiutumisjaksonkin aikana, ja oli enemmän kuin sydäntä särkevää kuulla lapsen koti-ikävää joka ainoassa puhelussa. Kotiutumisjakso meni joten kuten ja sen jälkeen ehkä viikon tai kahden aikana ehdin jo huokaista helpotuksesta, että lapsi sittenkin sietää laittoman huostaanoton, mutta sitten helpotus muuttui yhä kasvavaksi huoleksi lapsen puheiden perusteella, mitä sijaispaikassa tapahtui.

        Hän itse sanoo vielä tänäkin päivänä, että hän ei ollut tiennyt niin julmaa kohtelua olevan olemassakaan lapsia kohtaan. Kun varmistui, että lasta todella pahoinpideltiin kaiken muun kylmyyden ja välinpitämättömyyden lisäksi, OLISIKO SILLOINKIN VIELÄ PITÄNYT VAIN TUKEA HÄNEN OLOAAN SIJAISPAIKASSA?

        Ei tuollaisen kysymyksen esittäjällä ole järkeä, tunteita, eikä mitään inhimillisyyttä tippaakaan, jos hän tuollaista väittää!

        Tämä lapsi pääsi takaisin hyvään kotiinsa jo muutamassa kuukaudessa, mutta paljon huonompi kuntoisena kuin oli sijoitukseen mennessään. Jos olisin aloittajan vaatimalla tavalla vain TUKENUT hänen huostaanottoaan, olisi se ollut rikos lasta kohtaan, heitteillejättö suomeksi sanottuna.

        Huostaanoton piti kestää 2 vuotta, mutta kiitos armeliaiden sossujen, hän pääsi kotiin jo paljon aikaisemmin. En voi tuntea muuta kuin suurta sympatiaa niitä perheitä kohtaan, joiden lapsi joutuu kärsimään hirveissä oloissa suunnitellun "erityisen tuen" jakson tai millä nimellä laitonta huostaanottoa nyt sitten ikinä nimitetäänkin. En ihmettele myöskään suurta syrjäytyneiden nuorten määrää ja vielä vähemmän sitä, että huostaanotolla ei ole muuta kuin negatiivista vaikuttavuutta lasten elämään. Näin se vain on ehdottomasti suurimmalle osalle huostaanotettuja, huutakoot huostahulluuteen höyrähtäneet asioista millaista valhepropagandaa tahansa.


    • ajatuksia päähän

      älkää kumartelko sosiaali tnttojen kuvia,ajakaa asianne parhain päin,kiemurtelette-ja pitkitätte aikaa eteenpäin,luovaa ajattelua.
      juoruämmät pois tuttava piiristä,asunnon vaihto,toiseen kouluun,uuteen kuntaan jne.
      ei se sen kummempaa ole.

    • ....

      Tuo on muuten totta. Automaattisesti alkaa uhan alla vältellä juoruämmiä eli siis kaikkia ihmisiä. Se lisää yksinäisyyttä ja vähentää yhteisöllisyyttä, vaikka sitä ei suomalaisilla muutenkaan ole.
      JOS yhteiskunnan yleinen ja oikeana pidetty ajatus ja käytäntö on, että lapsen poisotto perheestä auttaa isää, äitiä, lasta, että äiti voi levätä väsymyksestään tai toipua fyysisestä sairaudestaan, kun lapsi otetaan häneltä pois, toistaiseksi tai pysyvästi, niin silloinhan joka ikinen äiti, isä, lapsi on uhan alla.
      Perheet joutuu eristäytymään yhteiskunnasta ja lisäksi vielä salaamaan eristäytymisensä.
      Normaalilla tavalla vanhempi-lapsi suhteen kokeva vanhempi ei halua antaai lastansa vieraille hoidettavaksi, eikä pidä sellaista normaalina, vaikka halukas ottaja pitäisikin.
      Miksi pitäisi kehua vieraita oloja lapselle tragedian keskellä. Aika paljon vaadittu..

    • eiymmär.rä.ei.

      Ei todellakaan kenenkään tarvitse kehua tai ylentää tarpeettomasti
      omalle lapselleen
      esimerkiksi viranomaisten mielivaltaisesti ja lainvastaisesti
      suorittamaa huostaanottoa
      ja oman lapsensa kodin ulkopuolista sijoitusta!

      Kyllä jokainen lapsi viimeistään aikuisena ymmärtää kokemansa vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden,
      jos hänet otetaan pois kotootaan sairauden, köyhyyden, vähävaraisuuden tms syyn vuoksi.
      Ja lapsen kotootaan vieminenhän menee lapsen omassa mielessä monestikin hänen vanhempiensa syyksi, yleensä aina,
      vaikka viranomaiset olisivatkin omilla laittomilla ja rikollisilla toimillaan (esimerkiksi jätetty antamatta perheelle riittävää toimeentuloa harkinnanvaraisuuksineen, asuntoa, lapsiperheille kuuluvaa konkreettista työtä tekevää kotipalvelua, lapselle kouluun kuulunutta henkilökohtaista avustajaa jne jne jne)
      lapsen kotinsa ulkopuolelle joutumisen ja päätymisen aiheuttaneetkin.

      Ainahan se lapsen mieleen tulee kuitenkin kysymys,
      että miksi ette taistelleet kovemmin oman lapsenne puolesta
      ja miksi annoitte niin helposti periksi
      (vaikka vanhemmat olisivatkin sydän vereslihalla tehneet kaikkensa
      mutta esimerkiksi mielivaltaisen lastensuojelu viranomaisen edessä olleet voimattomia),
      lapsihan kun ei mielessään ymmärrä
      miten kukaan äiti tai isä voi ikinä antaa oman lapsensa pois,
      vieraille ihmisille ja vieraisiin, outoihin paikkoihin asumaan ja kasvamaan.

    • Valittajille

      Täällä palstalle vallitseva asiaton kritiikka sosiaalitoimen ihmisiä kohtaan kertoo vaan siitä, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

      Te kirjoittajat, jotka valitatte täällä viranomaisten toiminnasta, olette juuri niitä, joilta on lapset viety. Uskon vakaasti ja hartaasti, että aivan syystä on lapset viety teiltä. Viranomaiset eivät todellakaan syyttä suotta lapsia vie huonoilta ja vanhemmiksi epäsopivilta henkilöiltä pois.

      Parantakaa tapanne ja alkakaa elää niinkuin ihmiset. Jospa sitten saisitte lapsenne takaisin, ellei se ole jo liian myöhäistä.

      • Ivan Orav

        Nyt on toi häirikkö-demagogi jo tässä aihessa!


      • woihan witalis

        "alkakaa elää niinkuin ihmiset."

        Voisitkohan opettaa miten ihmisen tulee elää?

        Julkaise maailmalle se OPUS missä on laadittuna ihmisenä olemisen neuvot.
        Voisiko "Valittajille" -hahmo ekkana silti onkia tietoonsa eri ihmisryhmien väärät elämiset. Sitten hahmo on hyvä ja lähtee ristiretkelle viemään kauas kauas kaukomaita myöten se oma viestinsä. Jookosta joo?

        Herra isä, jotkut esim syö käsin jossain afriikassa esimerkiks :O Ja vielä lasten nähen. Jossain isä ja äiti lähettää lapset kasvamaan sisäoppilaitoksiin. Jotkut ostaa huushållerskan ja eivät ite anna esmerkkiä arki-elämästä.

        Niitä ihmisen tapojen tietämystä nyt ootellaan koko maailmalla. HYVÄ kun sinulla on se tositosi tieto.

        Kalikan kalahdus -sananparsi on joskus kuultu jossakin, et sää sitä keksinyt et takuulla ; )


    • vai elämänohjeita:D

      Tuo "valittajille" kirjoittaja on yksinkertainen ja tietämätön reppana,
      kuvittelee ilmeisesti jotenkin pätevänsä ainakin itselleen kun sepustelee tänne elämänohjeita ihmisille, jotka kykenevät hoitamaan asiansa paremmin kuin hän konsanaan. Antaa hänen muhia harhoissaan.

    • 24

      aivan pimeitä juttui teillä, ihan säälittäviä ootte. oon samaa mieltä siitä että te vaan urputatte. hankkikaa elämä apinat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      1740
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1730
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      105
      1650
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1418
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      477
      951
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      941
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      877
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      826
    Aihe