Lumelääke paransi useimmat potilaat

linkittäjä

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • skandaalimaista

      Syytä olisi. Heikkoa sensaatiojournalismia, jossa väitetään jotain tutkimuksista. Mutta sitten toimittaja ei pysty edes kertomaan, mistä tutkimuksista mahtaa olla kyse. Tuo on vähän samaa kuin että urheilutoimittaja ei osaisi juttuunsa kertoa ottelun lopputulosta, joukkueita tai kyseessä ollutta lajia.

      Asian tsekkaaminen olisi vaatinut minuutin googlettamisen ja lisäksi englannin kielen osaamisen. Mutta jos ammattina on tehdä kuraa ihmisille, jotka lukevat iltapäivälehtiä, tällaista ammattitaitoa ei kannata journaaliin hankkia.

      Ja jos jotakuta aihe oikeasti kiinnostaa, niin kyseisissä tutkimuksissa lumelääkkeen ei ole osoitettu parantaneen ketään. Rehellinen raportointi kertoo, että osa kontrolliryhmään arvotuista henkilöistä kertoilee oireidensa vähentyneen. Tämä on aivan tavanomaista. Tällaisten oireiden vakavuus vaihtelee ja on aivan väistämätöntä, että jos tutkimukseen hakeudutaan, kun oireet ovat pahat, niin täytyy tulla hetkiä, että ne ovat vähäisemmät. Tietysti osalla oireet pysyvät ennallaan ja osalla pahenevat.

      Meta-analyyseissä oireiden helpottamisesta kertovien koehenkilöiden osuus vähenee, kun aikaa kuluu. Se tarkoittaa, että myös välillä vähäisempiä oireita kokeneiden oireet palaavat ja he tajuavat, että kyse oli normaalista vaihtelusta.

      Juuri tällaisten seikkojen takia vaikuttavuustutkimuksissa käytetään lumekontrollimenetelmää eikä luoteta yksittäisten ihmisten tarinoihin. Ja juuri tästä syystä esimerkiksi suomalaiset homeopaatit ovat kieltäytyneet myymiensä tuotteiden lumekontrolloidusta testaamisesta.

    • Lumehoidon vaikutuks
      • Lumeleikkaus toimii

        Lumelääkkeet parantavat myös silloin kun lääketiede on voimaton.

        Yle Teema Su 15.01. 2012 klo 16.10

        "Mielen salattu voima: 1/3: Usko, niin paranet.
        Useat tutkimukset osoittavat, että usko paranemiseen merkitsee jopa enemmän kuin annettu hoito. Jopa lumeleikkaus voi toimia. Ihmismieleen kätkeytyy toisaalta myös pelottavia ja tuhoavia voimia."

        http://areena.yle.fi/video/1315511829091

        http://www.youtube.com/watch?v=aTilan5DkTM


    • Hiplaushoitoa

      Ärtyvän suolen oireyhtymä, eli colon irritabile, on vatsavaivojen "roskakoppadiagnoosi", johon päädytään sitten, kun asiaa on tutkittu, eikä mitään objektiivista vaivaa ole löytynyt. .Oireet ovat täysin subjektiivisia ja ne lievittyvät, jos vaivaantunut "löytää" itseltään esim. laktoosi-intoleranssin (vaikka varsinaista laktoosi-intoleranssia ei olekaan), keliakian, hiivasyndrooman, homesairauden tai vastaavan. Eli tällainen oireisto on kaikkein otollisinta maaperää placebovaikutukselle. Placebon hyöty hälvenee sitä mukaa, kun tarvitaan todellista, objektiivista tehoa.

    • Lume voitti lääkkeet

      " http://www.iltalehti.fi/terveys/2012011315045298_tr.shtml "

      Kiitos linkittäjälle! Taas uusia tieteellisiä todisteita lumelääkkeiden tehosta. Monesti oikeat lääkkeet jäävät kakkoseksi:

      "Harvardissa tehdyn tutkimuksen mukaan lähes 60 prosenttia ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivistä potilaista hyötyi uskomiseen perustuvasta lumelääkehoidosta.

      Lumelääke tehoaa tutkimusten mukaan yllättävän usein. (COLOURBOX)Tutkimukset ovat osoittaneet, että uskominen paranemiseen voi olla tehokkaampi hoitokeino kuin lääkkeiden käyttäminen.

      Esimerkiksi Harvardin tutkimus osoitti, että lähes 60 prosenttia potilaista, jotka kärsivät ärtyvän suolen oireyhtymästä, parani. Harvardin mukaan 30 prosenttia masentuneista hyötyy uskomispohjaisesta hoidosta."

      • silmänlumetta

        Päätit sitten postata köntsäksi osoitetun iltapulujutun vielä toiseen kertaan. Toimintasi auttaa varmasti lukijoita huomaamaan, miksi ihmiset kertoilevat toisilleen ihmeparantumisista vaihtoehtohoidoilla mutta tositapauksissa paranemiset ovat samaa luokkaa kuin ilman hoitoja.

        IBS:n lisäksi vastaavia oireita löytyy esimerkiksi eräiltä "selkäsairailta". Tunnet varmaan linkkipetterin selkäsivut?


      • Selkäsivut
        silmänlumetta kirjoitti:

        Päätit sitten postata köntsäksi osoitetun iltapulujutun vielä toiseen kertaan. Toimintasi auttaa varmasti lukijoita huomaamaan, miksi ihmiset kertoilevat toisilleen ihmeparantumisista vaihtoehtohoidoilla mutta tositapauksissa paranemiset ovat samaa luokkaa kuin ilman hoitoja.

        IBS:n lisäksi vastaavia oireita löytyy esimerkiksi eräiltä "selkäsairailta". Tunnet varmaan linkkipetterin selkäsivut?

        >Tunnet varmaan linkkipetterin selkäsivut?<

        Tuo oli hyvä vinkki, täältä löytyy puolueetonta faktatietoa selkävaivoista:

        http://www.selkasivut.fi/


      • Auttaa huomaamaan
        silmänlumetta kirjoitti:

        Päätit sitten postata köntsäksi osoitetun iltapulujutun vielä toiseen kertaan. Toimintasi auttaa varmasti lukijoita huomaamaan, miksi ihmiset kertoilevat toisilleen ihmeparantumisista vaihtoehtohoidoilla mutta tositapauksissa paranemiset ovat samaa luokkaa kuin ilman hoitoja.

        IBS:n lisäksi vastaavia oireita löytyy esimerkiksi eräiltä "selkäsairailta". Tunnet varmaan linkkipetterin selkäsivut?

        >... miksi ihmiset kertoilevat toisilleen ihmeparantumisista vaihtoehtohoidoilla, mutta tositapauksissa paranemiset ovat samaa luokkaa kuin ilman hoitoja.

        Tuossa alla on runsaasti esimerkkejä tositapauksista.
        Siellä ihmiset kertoilevat toisilleen kuinka vaikeaa on saada auttavaa hoitoa vaivoihinsa ja kipuihinsa!


      • Tässä tapauksessa
        Auttaa huomaamaan kirjoitti:

        >... miksi ihmiset kertoilevat toisilleen ihmeparantumisista vaihtoehtohoidoilla, mutta tositapauksissa paranemiset ovat samaa luokkaa kuin ilman hoitoja.

        Tuossa alla on runsaasti esimerkkejä tositapauksista.
        Siellä ihmiset kertoilevat toisilleen kuinka vaikeaa on saada auttavaa hoitoa vaivoihinsa ja kipuihinsa!

        Tässä tapauksessa, kun tuo äskeinen kommentti pomppasi linkin alle, ko. linkki löytyykin yläpuiolelta!


      • Toiset selkäsivut

      • Si-nivel
        Toiset selkäsivut kirjoitti:

        "Tuo oli hyvä vinkki, täältä löytyy puolueetonta faktatietoa selkävaivoista:

        http://www.selkasivut.fi/ "

        Selkäsivut haulla löytyy myös tämä tasokas sivusto:

        http://www.joukoholma.com/petteri.html

        ootko lopettanut sivujen päivittämisen? Vai onko tulossa uusia tapauksia?


      • Uusia tapauksia
        Si-nivel kirjoitti:

        ootko lopettanut sivujen päivittämisen? Vai onko tulossa uusia tapauksia?

        Päivittäin käy lääkärissä lukematon määrä "uusia tapauksia"!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1789
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1749
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1691
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1432
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1378
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      985
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      951
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      901
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      892
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      838
    Aihe