Lyhyet aallot ja vakoilu.

Monelta eri taajuudelta bongaa esim naisäänen joka toistaa vaikkapa tiettyä numerosarjaa, liekö tiedonantoja vakoojille? uskon että on.
26880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Jep..kiitos linkeistä, luultavasti ainakin yhden jos kaksikin löytyi kun pyörittelin eton satelliin taajuuksia, pirun hyvä kuuntelemaan tuo eton, olen rakentanut sille ulkoisen antennin, puoli-aaltodipolin viiksien mitat n. 19.7 metriä, kuuntelee sillä huomattavasti paremmin kuin omalla teleskooppi-antennilla, pitkälanka-antenni oli kesällä mutta ukkosten takia oli pakko purkaa pois.

Otapa noista numeroasemien viesteistä selvää, mutta luultavsti siellä kilpailevien maiden koodinmurtajat ahertaa. Sen minkä ihminen on keksinyt niin kyllä sen joku selkokielelle älyää kääntää.

Mutta tais olla suomen radiotiedustelulla sellainen salakirjoitussysteemi sota-aikana että venäläiset ei sitä murtaneet. Suomi olikin johtava radiotiedustelun saralla sota-aikana. Hallamaan porukka teki hyvää työtä.

Äänestä

Ne aallot on kyllä niin lyhkäsiä että ei niitä normaali ihminen kuule.

Äänestä
  • Eihän niitä ihminen kuulemaan mutta antenni + vastaanotin kuulee.

    Äänestä

kuulee jos on LAAA radio auki !

Äänestä
  • Joo, la-radio, skanneri, ham-rigi, nämä yhdessä antavat ainakin minulle aukottoman taajuusalueen mitä kuunnella, antenneja pitkästä-langasta, dipoliin sekä puolenaallon-vertikaali-antenniin sekä yksi suunta-antenni joka tällä hetkellä mastosta huollossa, hieman myrsky koetteli rakennetta.

    Voi sanoa että radion rajaton maailma, kuulee melkeinpä kaiken.

    Niin, vakoiluun kuuluu myös vasta-propaganda sekä myös vastavakoilu.

    Äänestä

  • zerozeroonezero kirjoitti:

    Joo, la-radio, skanneri, ham-rigi, nämä yhdessä antavat ainakin minulle aukottoman taajuusalueen mitä kuunnella, antenneja pitkästä-langasta, dipoliin sekä puolenaallon-vertikaali-antenniin sekä yksi suunta-antenni joka tällä hetkellä mastosta huollossa, hieman myrsky koetteli rakennetta.

    Voi sanoa että radion rajaton maailma, kuulee melkeinpä kaiken.

    Niin, vakoiluun kuuluu myös vasta-propaganda sekä myös vastavakoilu.

    No mitäpä sinäkään hyödyt siitä että kuuntelet venäläisten numeroasemien salattuja sanomia🤣
    Salauksessa käytettävöt kertakäyttöisiä salaista joten mahdoton purkaa.

    Äänestä

Kuuntelin aktiivisesti lyhytaaltoja vuosina 1967-1997. Ennen puhelinlinjat olivat huonoja ja esim. suurkähetystöt ja sääasemat saattoivat lähettää salakielisiä viestejä lyhytaalloilla. Eräskin naisääni luetteli lähes päivittäin (englanniksi) viisinumeroisia lukusarjoja jotain puoli tuntia kerrallaan ja sanoi aina lopuksi jotenkin tähän tyyliin: "Siinä olivatkin kaikki, kuulemiin". Silloin kuului myös venäjänkielisiä keskusteluja, täällä rajan lähellä...

Äänestä

Kuulee niitä vielä nykyäänkin mutta kännykkäverkot sun muut viranomaisverkot on suojattu hyvin, virven kuulee mutta se on yhtä pörinää. Samoin armeija sun muut alkaneet käyttää suojattua verkkoa.

Laa-harrastus nykyään nousussa, suomessakin satoja aktiivisia la-asemia, pe-la iltoina varsinkin vilkasta keskustelua esim 28 usb taajuudella, ennen olikin 22 1 kanavaisia koneita nykyään 40 kanavaisia ssb koneita paljon, porukka siirtynyt ssb-puolelle kun siellä parempi kuuluvuus ja kohinattomampi taajuus.

Nykyään on la-radion käyttö lupavapaata, radiolain puitteissa, vapautunut myös tämä em. ssb-puoli eli usb sekä lsb, radioamatöörit käyttää alemmilla taajuuksilla lsb:tä ja la-harrastajat korkeammilla taajuuksilla usb:tä.

Netistä löytyy asiatietoa ja keskustelusivuja aiheeseen liittyen, esim. radiohullujen foorumi.

Laitteita kiinnostuneille myy esim. uranustuonti lapualta sekä rxtx-tuote tampereelta.

Mukaan harrastukseen pääsee suht´koht edullisesti.

Äänestä

Mikähän nollaniilo siellä toitottaa täyttä soopaa???
28 MHz:n taajuus ei ole alkuunkaan mikään lällykkätaajuus joten menetät värkkisi nopeasti valtiolle jos menet sinne mölisemään idiootti-ideoitasi.

Äänestä

Tuo 28 usb tarkoittaa kyllä kanavaa taajuus on sitten ihan erikseen, sori jos tuo "taajuudella" sana tuonne livahtanut, tarkoitin että "kanavalla", kyllähän tuon tuosta älyää että se tarkoittaa kylläkin kanavaa, varsinkin jos on asioista perillä, niinkuin esim juuri sinä.. sillä taajuus merkitään esim 28.000 jne..ja esim 31fm ei tarkoita taajuutta vaan kanavaa..että näin..

Tuosta valtiolle värkkien menettämisestä voisi tulla oikein buumi jos kuuntelee esim taajuutta 27.555 eli pitkää vitosta, taitaa siellä enemmän laa-porukoita kusoilla kuin "28" taajuudella.

Äänestä
  • Kuunnella saa vaikka kuinka pitkää viitosta🤣 eikä se ole rikos.

    Äänestä

Yllättävän paljon radioharrastajissa löytyy noita widduilijoita, sen kyllä hoksaa kun lukee elektroniikka osiossa pmr-harrastus keskustelua, miksi ei vain voi asiaa korjata asiallisesti jos joku kirjoittaa väärin, itse olen törmännyt useasti tuohon samaan ongelmaan.

Äänestä
  • "Yllättävän paljon radioharrastajissa löytyy noita widduilijoita"

    koko radiotouhussa niitä on, suurilla kaupallisilla radioasemilla etenkin.

    Äänestä

Tyypillisesti tämäkin viestiketju lipsahti aivan eri asiaan. Kyllä se on vain vaikeaa keskustella radioharrastuksesta, missä mättää ja mikä?

Äänestä

Luulis näin äkkiä ajatellen etttä joku instanssi kuuntelee lyhytaaltolähetyksiäkin sillä muutenhan tämä taajuus olisi aika helppo kakku joilekin tahoille pitää yhteyksiä.

Äänestä
  • Ai lälläritaajuudet vai? Ei ole helppo nakki koska ne kantaa niin lyhyen matkan.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ai lälläritaajuudet vai? Ei ole helppo nakki koska ne kantaa niin lyhyen matkan.

    Alumiini foliolla voi peittää pään. Ettei säteily tuhoa aivoja.

    Äänestä

Föröidin häkki ei muuta lisättävää

Äänestä

Minä asensin kaksi radion piiskaa metallisen sodanajan kypärään. Kuuluu kyllä vaikka mitä kummia.

Äänestä

Takavuosina kun keskipitkät aallot olivat asemia pullollan, niin eräs itäsaksalainen asema keskeytti aina välillä musiikkinsa ja kuuluttaja ilmoitti tiedotuksia esim. "Achtung, achtung, eine wichtige dusrchsage. Sitten ilmoitettiin saksaksi jotain esim. että sää on lämmennyt ja kotka on laskeutunut. Tavallisella 50-luvun putliradiolla tiedotukset kuuluivat pohjois Suomeen asti helposti.

Äänestä

Venäjällä on tällainen outo mysteeritaajuus josta kuuluu kummallisia ääniä. UVB-76

Äänestä
  • Tuo on vanha nimi mutta sama radioasema. Paikkakin vaihtunut.
    Noita numeroasemia paljon

    Äänestä

  • Ei tuo mitenkään mikään mysteeri ole enää. Venäjän läntinen sotilaspiiriin tiedotuksia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


zerozeroonezero kirjoitti:

Monelta eri taajuudelta bongaa esim naisäänen joka toistaa vaikkapa tiettyä numerosarjaa, liekö tiedonantoja vakoojille? uskon että on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu