Kapteeni Amerikka-elokuva.

Olen lukenut sarjakuvia 1960-luvun lopusta asti, enkä edes häpeä myöntää sitä. Kaikenlaisia sarjakuvia, aina 1900-luvun alussa julkaistujen komediallisten mustavalkoisten strippisarjakuvien kuten Vihtori ja Klaara, Bonzo ja Krazy Kat kautta pornosarjakuviin kuten Jymy, Karzan ja Kanki Kukkonen, ja sieltä edelleen moderneihin sarjakuva-albumeihin, sellaisiin kuten Enki Bilalin tai Didier Comesin julkaisemiin. Ja Mämmiläkin on tuttu.

Suosikkejani ovat kuitenkin aina olleet Marvelin ja DC Comicsin supersankarisarjakuvat. Esimerkiksi Kapteeni Amerikan seikkailut. Pidän myös supersankareita kuvaavista leffoista, olen katsonut ne lähes kaikki (tosin osa niistä on törkeää roskaa), ja nyt avautui mahdollisuus hakea videovuokraamosta Kapteeni Amerikka-leffa, joka on viikon verran ollut vuokrattavissa.

Olisihan se ollut aikaisemminkin katsottavissa elokuvateattereissa, mutta I don´t fuckіng care! Ei aina kiinnosta lähteä leffaan, kun videoita voi vuokratakin. Joskus lähden, joskus vuokraan. Kapteeni Amerikka-elokuva noudattelee melko tarkoin alkuperäisen sarjakuvan tarinaa, mutta yhdessä kohdassa se sortuu sellaiseen irvokkaan huvittavaan juonenkerrontaan, jota ei alkuperäisessä sarjakuvassa ole.

Puhun nyt kohtauksesta, jossa Kapteeni Amerikka kerää kaukopartioretkelle mukaansa joukon erityisen hyvin natseja vastaan taistelleita sotilaita.

Joukko on monikulttuurinen. Mukana on britti, ranskalainen, musta ja aasialainen. Musta ja aasialainen tietysti suorittavat kaukopartioretken aikana ne suurimmat uroteot. Hyvin päälleliimattua kerrontaa, jota ei alkuperäisestä tarinasta löydy.

Tottakai minä ymmärrän, että monikulttuuristamista on nykyään aivan pakko harjoittaa sanomalehdistössä, elokuvissa, lastenohjelmissa, kouluissa, partiossa jne. jne. mutta silti minun ei ole pakko hyväksyä sitä. Vai onkohan, Eriksson?