Koira allergiselle

Tätä asiaa on puitu jo miljoonoa kertoja, mutta minäpä selvennän vielä asioita. Allergisille on sopivia koiria nimittäin Perunkarvattomankoira (Perro sin pelo del Peru - Inca orchid) ja Amerikankarvatonterrieri (American Hairless Terrier, AHT)

Allergisen reaktion saavat aikaiseksi koiran erittämät proteiinit, joita on irtoaa hilseenä koiran ihosta. Näitä allergeenejä erittyy myös koiran virtsaan ja sylkeen. Karvattoman koiran ihoa on helpompi hoitaa kuin karvapeitteisen - ihoa voi pestä usein ja myös rasvata hilseilyn minimoimiseksi.Tämä seikka tekee karvattomista koirista mahdollisesti sopivan myös koira-allergiasta kärsiville.

Allergisen perheen on huolehdittava yleisestä hygieniasta tavanomaista tarkemmin: koiran makuualusta tulee pestä viikoittain, samoin koiran vaatteet. Koiraa ei kannata päästää nuolemaan kasvoja tai muuta ihoa. Koira tulee opettaa sisäsiistiksi mahdollisimman nopeasti - koiran virtsa on eniten allergisoiva tekijä (yleensä) Koirat nukkuvat yöt omassa huoneessaan - makuuhuoneisiin koirilla ei ole asiaa. Talossa olisi hyvä olla myös koneellinen ilmanvaihto, jota voi käytää kohtuuteholla.

Etsikää lisää tietoa netistä, sillä en jaksa vaivautua kirjoittamaan enempää, vaikka tietäisin vielä paljon asiasta.
3327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Allergisoimattomia koiria ei ole olemassakaan, joten älä vain mene tuollaista sanomaan joku voisi vielä sinua vaikka uskoa! Olet erittäin vastuuton jos tuollaisia päästelet suustasi. Minulle aiheuttaa pahimmat oireet juuri nämä kaikki "allergisoimattomat" koirat, joten tämä on erittäin henkilöstä riippuvaa ja yksilökohtaista.

Äänestä
  • Niin nämä koirat ovat sopivia lievästi allergisille. Tai vähän enemmänkin. Pitää vain pitää huolta hygieenisyydesta yn. mitä aiemmin sanoin, jotta ne eivät aiheuttasi allergisia reaktioita. Se rasvaus on todella tärkeä osa allergian ehkäisyä.

    Äänestä

  • Matias kirjoitti:

    Niin nämä koirat ovat sopivia lievästi allergisille. Tai vähän enemmänkin. Pitää vain pitää huolta hygieenisyydesta yn. mitä aiemmin sanoin, jotta ne eivät aiheuttasi allergisia reaktioita. Se rasvaus on todella tärkeä osa allergian ehkäisyä.

    sulla. Karvattomista koirista lähtee helpommin hilsettä ja ne EI SOVI allergiselle. Mieheni on allerginen ja olemme perehtyneet asiaan. Nyt meillä chihuahua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matias L kirjoitti:

Tätä asiaa on puitu jo miljoonoa kertoja, mutta minäpä selvennän vielä asioita. Allergisille on sopivia koiria nimittäin Perunkarvattomankoira (Perro sin pelo del Peru - Inca orchid) ja Amerikankarvatonterrieri (American Hairless Terrier, AHT)

Allergisen reaktion saavat aikaiseksi koiran erittämät proteiinit, joita on irtoaa hilseenä koiran ihosta. Näitä allergeenejä erittyy myös koiran virtsaan ja sylkeen. Karvattoman koiran ihoa on helpompi hoitaa kuin karvapeitteisen - ihoa voi pestä usein ja myös rasvata hilseilyn minimoimiseksi.Tämä seikka tekee karvattomista koirista mahdollisesti sopivan myös koira-allergiasta kärsiville.

Allergisen perheen on huolehdittava yleisestä hygieniasta tavanomaista tarkemmin: koiran makuualusta tulee pestä viikoittain, samoin koiran vaatteet. Koiraa ei kannata päästää nuolemaan kasvoja tai muuta ihoa. Koira tulee opettaa sisäsiistiksi mahdollisimman nopeasti - koiran virtsa on eniten allergisoiva tekijä (yleensä) Koirat nukkuvat yöt omassa huoneessaan - makuuhuoneisiin koirilla ei ole asiaa. Talossa olisi hyvä olla myös koneellinen ilmanvaihto, jota voi käytää kohtuuteholla.

Etsikää lisää tietoa netistä, sillä en jaksa vaivautua kirjoittamaan enempää, vaikka tietäisin vielä paljon asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu