väärin väärin väärin!

Teen kaksinkertaisesti väärin, vähintään. Ensiksikin, vaikka kuinka käännän ja väännän, en löydä Raamatusta tukea päinvastaiselle ajatukselle siitä, että homouden harjoittaminen ei olisi väärin. Toiseksi teen väärin ajattelemalla alati, päivittäin kiihkeästi ihmistä jonka kanssa en ole naimisissa. Tätä ei ole kestänyt muutamaa viikkoa/kuukautta, vaan toista vuotta. En ole kenellekään kertonut, että olen löytänyt itsestäni bi-suuntautuneen puolen ja tämä taakka on hyvin raskas kantaa. Aviopuolisoni on varsinainen homofoobikko ja puhuu homoudesta hyvin alentavaan sävyyn. On vaikea olla sellaisessa tilanteessa, koska hän ei tiedä puhuvansa vaimostaan!!

Tuhoon tuomittujen ajatusteni kohde on niinikään naimisissa oleva perheellinen nainen eikä mikään viittaa siihen että hän olisi kiinnostunut minusta, enkä oikeastaan haluaisikaan sitä, se olisi jotain aivan katastrofaalista. Elämämme eivät millään lailla liippaa läheltä toisiaan. Hän on voimakas ihminen joka suhtautuu intohimoisesti työhönsä, jota myös ihailen.
4273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En tiedä miksi otat jonkin raamatun esille ja välität mitä kirjassa lukee. Varsinkin kun siinä on kaikkea paljon muuta mitä ihminen ei saisi tehdä ja mitä suurin osa uskovaisista silti tekee.
Toki siellä on harvoissa kohtaa ettei mies saisi harjoittaa raamatun kirjoittajien mielestä haureutta toisen miehen kanssa.
Naisten välisistä asioista vaan ei mainittu koko kirjassa mitään. Jos joku spottaa niin voi kertoa, koska en itse nyt muista.
Mutta siinä on kirjoitus, minkä voi käsittää hyvin kahden miehen välisestä rakkaudesta, mikä taas kuvattiin olevan täysin OK.
Unohda kuitenkin se kirja koko asian tiimoilta.

Jos hän puhuu homoudesta, tarkoittaako nimenomaan miehiä vai myös naisia? Mikset haasta häntä mielenkiintoiseen keskusteluun kanssasi mitä kautta tietäisit enemmän ja mistä hänen asenteensa kumpuaa. Onko se muilta opittua vai tuleeko hänelle oikeasti vain paha olo jostain ja mistä lähinnä.
Voit kysyä mitä mieltä olisi jos sinä olisit bi tai sinne päin? Ilman että tarvitsee tehdä isoa numeroa asiasta mutta ainakin näkisit miten toinen reagoi.

Vaikeaa se on jos ei uskalla rohkaistua ja luottaa edes itseensä. Miten sinun löydöksesi voi olla raskas? Oman hyväksymisesi puutteesta vain nimenomaan avokkisi? Pelkäät että jättää sinut? Vai koska sinulla on ollut tunteita toista naista kohtaan? Jos sinulla on jo tukalaa, miten kauan luulet kestäväsi? Ajatuksen kohteita tulee ja menee ja niin menee se nainenkin joskus.
Loppujen lopuksi vain sinä voit ratkoa ton "ongelman" mutta vertaistukea varmasti löytyisi.

Äänestä

Jos ajatellaan asioita uskonnon kannalta kysy mielummin itseltäsi näin, miksi Jumala loi osan ihmisistä, homoiksi, lesboiksi ja transihmisiksi. Jos asiat menisi niinkuin raamattu sanoo, ei kyseisiä olisi koskaan luotu.

Äänestä
  • Aivan huippu linkki tuo edellinen. Käykäähän kaikki lukemassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-ö-ö-ö-ö-ö-ö-ö-ö-ö-ö kirjoitti:

Teen kaksinkertaisesti väärin, vähintään. Ensiksikin, vaikka kuinka käännän ja väännän, en löydä Raamatusta tukea päinvastaiselle ajatukselle siitä, että homouden harjoittaminen ei olisi väärin. Toiseksi teen väärin ajattelemalla alati, päivittäin kiihkeästi ihmistä jonka kanssa en ole naimisissa. Tätä ei ole kestänyt muutamaa viikkoa/kuukautta, vaan toista vuotta. En ole kenellekään kertonut, että olen löytänyt itsestäni bi-suuntautuneen puolen ja tämä taakka on hyvin raskas kantaa. Aviopuolisoni on varsinainen homofoobikko ja puhuu homoudesta hyvin alentavaan sävyyn. On vaikea olla sellaisessa tilanteessa, koska hän ei tiedä puhuvansa vaimostaan!!

Tuhoon tuomittujen ajatusteni kohde on niinikään naimisissa oleva perheellinen nainen eikä mikään viittaa siihen että hän olisi kiinnostunut minusta, enkä oikeastaan haluaisikaan sitä, se olisi jotain aivan katastrofaalista. Elämämme eivät millään lailla liippaa läheltä toisiaan. Hän on voimakas ihminen joka suhtautuu intohimoisesti työhönsä, jota myös ihailen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu