Tell It To My Heart

Eremita

Pisan kaltevat tornit
edustavat julkista
falloksen ylistystä,
freudilaisittain tulkittuna

Sivistyneessä yhteiskunnassa
se voisi tarkoittaa
näön valtaa muihin
eläimellisempiin aisteihin
kuten hajuun,
joka kuuluu katutasolle

Ei mitään
keskiaikaista kidutusta,
ainoastaan sokeutta sen
laajemmassa merkityksessä
ja kummallisia halun aaltoja

Pitäisikö ihmisen tuntea
vaistonsa ja intohimonsa paremmin
ja antaa niiden johtaa
hyvään tai pahaan
eläimellisyyttä jalostaen

nimenomaan ihmisenä olemisen nautinnon korostamiseksi, ei tukahduttamiseksi

Pitäisikö kaiken olla
yhtä pitkää karnevaalia,
sydämestä pursuavaa
laulua ja intohimoa

Miksi intohimo
aina yhdistetään
rajusti maalattuihin huoriin,
joilla kaikilla on reisiin
ulottuvat nahkasaappaat
ja asuissaan ilkeän vastakkaisia värejä

Kuinka pitkiä
he ovatkaan,
kuinka kotona
omassa lihassaan

Pitsit ja muut
turhuudet ovat kiellettyjä,
paidat ja hameet eivät
saa olla avokaulaisia,
jottei intiimin ihon tai
karvojen vilahduskaan
herättäisi intohimoja

Ja se ainainen virheettömyys, viettelevä kauneusvirhe ja sen ontuminen

Virheetön teekannu voi olla
vähemmän kaunis kuin
teekannu, joka ei ole
täysin pyöreä
aivan kuin täysikuu on
vähemmän kaunis kuin
pilven läpi nähty puolikuu

Viettelyleikit ovat aina
vain leikkejä, jotka
pitävät avioliitot kasassa
ja hyvyyden kirkon käsissä

Olemalla neitsyt, ei voi olla myöskään huora

Ulkopuolinen on
aina seksuaalinen uhka,
koska on niin haluttava
neitseellisyydessään

Aivan kuten Casanova
neitsyiden ja nunnien viekoittelija,
ei häntä vangittu aviorikoksen
vaan harhaoppisuuden takia

Kukaan ei voi selvitä rangaistuksetta, jos tekee viranomaisesta tai kirkosta aisankannattajan

Hänen syntinsä oli
Eroksen synti,
mutta me teemme siitä
rahvaanomaiseen tapaan
seksuaalisen ymmärtämättä
koko asian ydintä

Haemmeko me seksiä seksin vuoksi?

http://www.youtube.com/watch?v=Ud6sU3AclT4&ob=av2e

25

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miss.fire

      Mietin, että jos elämä olisi pulla, niin rakkaus on jauhoja, ilman sitä menee helposti plörinäksi. Ja seksi olisi hiiva, se joka nostattaa ja pitää taikinan ilmavana :))

      Joskus elämässä voi olla liikaa jauhoja, ja tulee tunne että pitää ahmia hiivaa jotta tasapaino säilyy. Ei sitä tarvi kauan ahmia, kun tulee Myllyn parasta ikävä. Mäkin jouduin lemppaamaan mun toyboyta ku elämä kävi liian hiiva-rikkaaksi ;D

      http://www.youtube.com/watch?v=iy4mXZN1Zzk

      • Eremita

      • miss.fire
        Eremita kirjoitti:

        Niin, mutta kukas sen pullan "vaivaa", letittää, asettaa pellille ja paistaa, oisko miss.fire ihan ite?

        http://www.youtube.com/watch?v=yRYFKcMa_Ek

        Hyvää illan jatkoa ;)

        Tuotanoinniin. Kumpi meistä menikään metsästysretkelle....? ;)

        Mulla oli leffailta. Aivan loistava leffa tuo, Miehet jotka vihaavat naisia. Ehdoton lemppari.

        Oikein mukava aamu sulle :))

    • miss.fire
      • Eremita

        Moro

        Mihinkäs mää, olen tässä viikonlopun riennoista väsyneenä ;)....yrittänyt kasata itteäni.

        Menee "vanhalla" tai siis moderni ilmaisu "kokeneella" nykyään helposti rytmit sekasin, ei palaudu enää niin kuin ennen, silloin ennen, silloin ennen tais olla joku biisi...kimmoisuus on katoavaa kansanperinnettä...auttaisko metalli väsymykseen?

        http://www.youtube.com/watch?v=hHEnYjubrEU

        Mä jo pelkäsin että eremitoit ittes tyystin... mukava nähdä sua :)

        Ai sä oot kokenut ;)) mä oon vaan ikäloppu, jos muksuja kuuntelee. Ja nälkäinen. Dieetti päällänsä, ja mitä masentavinta, vasta alulla. Ei sulla olis porkkana heittää? Tai pikkurilli tai jotain? :)

        Mun piti auttaa sua kasaamisessa ja ehjästää sut, mutta tässä taitaa mennä toisinpäin.. Ehkä nää kissat vähän auttaa kuitenkin?

        http://www.youtube.com/watch?v=1V0xQkk9kbc

      • Eremita
        miss.fire kirjoitti:

        He hee muistin tän pätkän...kandee kattoo, vaik oisit nähnykin aiemmin...tosta tulee aina yhtä hyvälle mielelle...antaa sullekin vähän uskoa siihen ...mikä se nyt oli...aij niin Dieetti...se on heikkoja varten ;)

        http://www.youtube.com/watch?v=_0Z_Y7Sabi0

      • miss.fire
        Eremita kirjoitti:

        He hee muistin tän pätkän...kandee kattoo, vaik oisit nähnykin aiemmin...tosta tulee aina yhtä hyvälle mielelle...antaa sullekin vähän uskoa siihen ...mikä se nyt oli...aij niin Dieetti...se on heikkoja varten ;)

        http://www.youtube.com/watch?v=_0Z_Y7Sabi0

        Heikkkk.. pure kuule ananasta!

        Olihan siinä, pätkä suomalaisuutta, loistava ;D Ihan hyvä idea tuo dieettipihvi :))) mut siihen tarvitaan kaks. Vähän vaikeempaa täälläpäin.. sitäkös tuo vertaistuki muuten tarkoittaakin.

        Nyt pääsee jo näkemään unia kaikenmaailman herkuista. Suklaasta, kermasta, makkarasta.. kinkusta.. :))

        Nuku hyvin :)

        Joo syö vaan niukasti protskuja ennen nukkumaan menoa ja yöllä saatat herätä nälkäisenä syömään ;)

        http://www.youtube.com/watch?v=zMk_OYEQW7U

        Öitä sinnekin ;)

      • miss.fire
        Eremita kirjoitti:

        Joo syö vaan niukasti protskuja ennen nukkumaan menoa ja yöllä saatat herätä nälkäisenä syömään ;)

        http://www.youtube.com/watch?v=zMk_OYEQW7U

        Öitä sinnekin ;)

        Juuh. Tänne nyvvaan kiltisti se pikkurilli. Peukalokin käy :P

        Itse asiassa, mun villit päivät on ohi, olen vampyyrin paras ystävä jo vuoden verran suunnilleen tähän aikaan.

        Miten käy sun kans, läpäisetkö testin? ;))
        http://www.sovinkoluovuttajaksi.fi/
        Masentavaa toisaalta.. ;)

      • Ich bin...

        Masentavaa todella, kun ei kelpaa mihinkään, nyyh..
        Ei muuta kuin herkut kehiin, slurpsis...niin johan joku saa negatiivista verta...sekin vielä...

        Anteeksi, kun tulin väliin sössimään.

      • miss.fire
        Ich bin... kirjoitti:

        Masentavaa todella, kun ei kelpaa mihinkään, nyyh..
        Ei muuta kuin herkut kehiin, slurpsis...niin johan joku saa negatiivista verta...sekin vielä...

        Anteeksi, kun tulin väliin sössimään.

        No hei, kirput kuuluu ihan eri kastiin! Ne ottaa verta, eivät anna.

        Kiva kun tulit :)
        Piti linkittää tänne sulle Type O Negative biisi, mutta tuskin tykkäät, niin et olkoon, vaik ootkin laulun arvoinen :))

      • Ich bin...
        miss.fire kirjoitti:

        No hei, kirput kuuluu ihan eri kastiin! Ne ottaa verta, eivät anna.

        Kiva kun tulit :)
        Piti linkittää tänne sulle Type O Negative biisi, mutta tuskin tykkäät, niin et olkoon, vaik ootkin laulun arvoinen :))

        Mutku oon enemmän antaja kuin ottaja...tai no...riippuu miltä kantilta asiaa katsoo...imen mielummin kuin olen imettävänä...tai no..äh...olkoon...

        Olen siis loinen, joka hyppää elukasta toiseen, heh... Ei oikein natsaa tuokaan.

        On kuule vaikea opetella olemaan positiivinen kun suonissa virtaa negatiivinen veri, koittakaa kanssaihmiset ymmärtää. No joo, nyt meen sotkemasta.

        Kiva kun sain käydä.

        t. A- Pulex irritans

      • Eremita
        miss.fire kirjoitti:

        Juuh. Tänne nyvvaan kiltisti se pikkurilli. Peukalokin käy :P

        Itse asiassa, mun villit päivät on ohi, olen vampyyrin paras ystävä jo vuoden verran suunnilleen tähän aikaan.

        Miten käy sun kans, läpäisetkö testin? ;))
        http://www.sovinkoluovuttajaksi.fi/
        Masentavaa toisaalta.. ;)

        Moro

        Eihän tota varmaan kukaan, joka rehellisesti vastaa, läpäise? Pyhimys ehkä tai ;)

        Mitäs ne miss.firen villit päivät sisältää? Ihan vaan että osaan varoa ;)
        Oon kuullu stokkan villistä päivistä ja "niistä päivistä", siis ne meinaan ja noinniinkuin monenkin asian tekevän eetua eli "edwardia", muttaettä villiä?

        http://www.youtube.com/watch?v=Qut6Pw0FdTk&feature=related

        Voiko noinkin soittaa kitaraa ;D aika hyvät kommentit siellä alhaallakin :)))

        Ei kaikkea voi kertoa kerralla, menee tää mun pyhimys imago ihan persiilleen. Kerran potkaisin aamulla yhden ukon ulos, ja lounaaksi toinen korvasta sisään :)) those were the days.... ehkä meni vähän liiankin lujaa. Ehkä. Ilmankos oon nyt tosi säyseä ja rauhallinen, ja säädyllinen. Siveäkin. Kaikkea.

        Niin, miten tää nyt oli, halusitko varmasti tietää ;))

        http://www.youtube.com/watch?v=1V_-iZYIofU

      • miss.fire
        Ich bin... kirjoitti:

        Mutku oon enemmän antaja kuin ottaja...tai no...riippuu miltä kantilta asiaa katsoo...imen mielummin kuin olen imettävänä...tai no..äh...olkoon...

        Olen siis loinen, joka hyppää elukasta toiseen, heh... Ei oikein natsaa tuokaan.

        On kuule vaikea opetella olemaan positiivinen kun suonissa virtaa negatiivinen veri, koittakaa kanssaihmiset ymmärtää. No joo, nyt meen sotkemasta.

        Kiva kun sain käydä.

        t. A- Pulex irritans

        ;D tuli muuten aika kesäinen olo! Hyttysiä, paarmoja... aattele! Lataat niitäkin! Hyvä sinä!! :))

      • Eremita
        miss.fire kirjoitti:

        Voiko noinkin soittaa kitaraa ;D aika hyvät kommentit siellä alhaallakin :)))

        Ei kaikkea voi kertoa kerralla, menee tää mun pyhimys imago ihan persiilleen. Kerran potkaisin aamulla yhden ukon ulos, ja lounaaksi toinen korvasta sisään :)) those were the days.... ehkä meni vähän liiankin lujaa. Ehkä. Ilmankos oon nyt tosi säyseä ja rauhallinen, ja säädyllinen. Siveäkin. Kaikkea.

        Niin, miten tää nyt oli, halusitko varmasti tietää ;))

        http://www.youtube.com/watch?v=1V_-iZYIofU

        juu se ei tee bad to the bone kuten thorogooooood väittää...

        http://www.youtube.com/watch?v=8WQH5PNbFws&feature=related

        Sä olet niinku ladannut varastoon, vähän niinkuin akkumulaattor eli nyt vaan purkaudut...kätevää eikö totta ;)

      • miss.fire

      • Eremita

      • miss.fire

      • Eremita
        miss.fire kirjoitti:

        Lompakossa? Se Weiand siis, vaikka olihan siellä muitakin kehrääviä :) Rahasta tuli mieleen että mikähän vakuutus pitäis sun varalta ottaa. Ilmoittautua sydänsiirtopotilaaksi jo valmiiksi? :))

        http://www.youtube.com/watch?v=jP0SnhtXVfk&feature=related

        Olen puun ja kuoren välissä. Hiljaisuus tai sanaisen arkun avaaminen molemmat johtavat aina turmioon&ahdistukseen ja silloin ei ole helppoa kellään ;)

        Pitäskö laakasta aamuun, värähdyksiä baby, värähdyksiä...unohda vakuutukset ja anna tukkkasi heilua...kyllä se sydän kestää ihan koko elämän ;)

        http://www.youtube.com/watch?v=9kD8sxIjVuc

        Takaisin terapeutin soffalle siitä, kuka antoi luvan mennä puihin kiipeämään :))

        Joulu meni jo, ei ole kiire mihinkään.
        Mietin tässä (joo, auts) että oikeastaan koko sanonta you break my heart on väärä. Koska kuka muu sen tekee kuin itte, ylisuurilla odotuksilla. Pitäis vaan nöyränä kulkea ja pitää matalaa profiilia, ja jos siihen jotain bonuksia tulee, lantti löytyy matkalla, niin hyvä vaan. Ei tää ole niin vakavaa. Ja jos oikein kirpaisee, niin sekin lohduttaa että loppuu se joskus, väkisinkin ;))) Öh, hirtehishuumoria näemmä :/

        http://www.youtube.com/watch?v=QkBUx6Zn6mo

    • Zinnia
      • Eremita

        Aivan oikein ja ainakin puolet asioista on puhumattomuutta ja väärinymmärrystä, mikään ei ole helpompaa kuin luulla jotain...

        Kiitos sinulle Zinnia

      • actalag
        Eremita kirjoitti:

        Aivan oikein ja ainakin puolet asioista on puhumattomuutta ja väärinymmärrystä, mikään ei ole helpompaa kuin luulla jotain...

        Kiitos sinulle Zinnia

        Kiitos veremita viesteistäsi, miksemme ole suunnattomassa yhteydessä meilitse. Muistan sinut cxr:nä. Ei ole tarkoitus häiritä. Mutta nimenomaan runous kiinnostaa, ja haluisin oppia saksaa tai keinokieltä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      1840
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1763
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1754
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      1437
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1382
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      486
      1008
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      960
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      907
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      901
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      861
    Aihe