Moikka.
Haluaisin jostain selvyyden siihen, mitä tukea saa alle 25-vuotias omaehtoinen opiskelija? Työkkärissä ei tunnu kukaan tietävän mitään, viisi kertaa olen käynyt ja viideltä eri ihmiseltä asiaa kysynyt. Onko täällä siis alle 25-vuotiaan omaehtoisen koulutuksen aloittaneita?? Millä olette rahoittaneet koulutuksen, opintotuella vai työmarkkinatuella? Työm.tuella Kelan sivujen mukaan sai sen käsityksen että 18-24-vuotias saisi opiskella omaehtoisesti työmarkkinatuella osallistuessaan työllistymistä edistävään palveluun, vaikka omaehtoisen työttömyysetuuden edellytyksissä on 25 vuoden ikä opiskelun alkamisajankohtana.
Alle 25-vuotiaan omaehtoisen koulutuksen tuki
3
105
Vastaukset
- 3+2
Alle 25-vuotias voi saada työttömyyskorvausta työvoimakoulutukseen (=työkkärin kurssi), mutta ei esim. korkeakouluopintoihin. Oletettavasti tällä halutaan estää se, etteivät fiksut parikymppiset heittäydy työttömäksi kesken opintoja tukiasioiden takia.
- 12+17
No työkkärissä ei yleensäkään kukaan tiedä mitään. Johtuu siitä, että käyttävät itsekin työttömiä työllistettyjä, jotka eivät sitten ehdi tai halua oppia mitään. Tai ne ei neuvo niille mitään, ettevät vie vakituisten työpaikkoja.
Ja yleensäkin kaikki säännöt ovat kuin veteen piirretty viiva. Jossain paikoissa asiat sanotaan toisin kuin toisessa paikassa. Niistä joku tekee sitten jonkunsorttista yhteenvetoa, että asiat edes joskus etenevät. - onpa vaikeaa
NIMI ON MUUTTUNUT! Onpa siellä työkkärissä typerää porukkaa, kun eivät osaa ohjata oikealle virkailijalle, joka jotain tietäsi. Jatkuvasti ramppaavat koulutuksissa, mutta mitään eivät opi!?
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/100403174347EH
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/100403174347EH
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1231964Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1311874Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101794Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561465Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341392Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5161076Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50972Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115916Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347882