Negombo helmikuussa

Matkaaja

Hei! Kertoisitko viime aikojen kokemuksia Negombosta, retkistä sisämaahan ja tietysti kaikesta Sri Lankaa koskevista asioista. Kiitos jo etukäteen.

13

578

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lähtö 11.2.12

      Mekin olemme lähdössä kyseiseen paikkaan helmikuussa, ja ajattelimme retkiä ja minne kannattaisi suunnata, koska 2 vk:n reissulla ei kuitenkaan kaikkia nähtävyyksiä ehdi kiertää.

    • piipaa

      Palasimme Sri Lankasta eilen, 23.1.2011. Asuimme pääosin Negombossa, mutta teimme neljän päivän kiertomatkan ympäri saarta. Eli meillä oli kuski ja vielä opaskin. Varasimme matkan Prasad-toursilta, hän puhuu hyvää suomea, koska on opiskellut Suomessa. Aivan unohtumatottoman hyvä reissu, yövyimme Kandyssa, Nuvara Eliassa ja Tissamaharassa (Yalan kansallispuiston lähella) sekä tutustuimme myös Galleen ja Higgaduvaan. Matka Kandysta Nuvara Eliaan aivan upea, teeviljelmät ympäröivät sertentiinitietä. Nuvara Eliassa, joka yli 2 km:n korkeudessa, säätila olikin jo kotoinen, yöllä 6. Negombo muuten ihan ok, mutta meriveden likaisuus harmitti, vedet puhtaampia etelässä.. Kerron lisää, jos kiinnostaa

    • maailmanmatkaaja

      Minäkin olin Prasadin järkkäämällä retkellä vuosi sitten. Hän puhui tosiaan uskomattoman hyvin Suomea. Itse en ennakkoon tiennyt miten kylmää voi olla NuvaraEliassa, joten jos joku on menossa sinne, ottakaa reilusti pitkähihasta ja -lahkeista mukaan! Itse palelin koko yön, kun olinhan "etelässä" jolloin norm. ollaan helletopissa;)
      PrasadToursin retket olivat yksilöllisempiä(pystyi muokkaamaan mieltymyksien mukaan) ja heiltä sai henkilökohtaista palvelua kun taas matkatoimiston järkkäämäämillä retkillä liikuttiin ison porukan(ja "kellon") kanssa..kävin molemmilla. PrasadToursiin voi ottaa yhteyttä ihan suomenkielellä [email protected]

    • Matkaaja

      Kiitos paljon jo tulleista vastauksista. Pitääkö kiertomatkaa varailla jo Suomesta käsin vai ennättääkö paikan päällä varata. Tietysti on kysyttävä pakollinen kysymys. Minkä hintaiseksi kiertomatka tuli? Onpa hyvä tietää noista alhaisista lämpötiloista. Oisinkohan osannut ottaa riittävästi lämmintä vaatetta mukaan, jos et olisi siitä kertonut. Onko merivesi oikeasti likaista Necombossa vai tekeekö merenkäynti siitä sameaa? Missä hotellissa asuit Necombossa? Piipaa! Kerro vaan kaikkea mahdollista matkastasi, jos jaksat tänne kirjoitella.

      • arrakisti

        Negombosta kanssa palattiin 22.1 kahden viikon reissulta. Negombossa vesi on sameaa lähinnä aaltojen takia, tokko saastunutta (eli jos hyvillä mielin uit Itämeressä, niin varmasti mieluummin uit Negombonkin rannalla.) Aallot näyttää häijyiltä, mutta hyvin siellä voi lillua, allokko nyt yleensäkin kertoo, että pahoja virtauksia ei ole. Itse oltiin Sunset Beach hotlassa 2 viikkoa ja se oli kahden tähden hotelliksi oikein mainio paikka, loistavalla paikalla rannassa ja lähempänä Negomboa, kuin muut "turistialueen" hotellit.
        Kiertoajeluita tarjotaan yllinkyllin ja varmasti paikanpäältäkin saa kierroksen varattua. Me ei moisella oltu, mutta kuultiin parilta muulta suomalaiselta kehuja Ocean wiev:in järkkäämästä kierroksesta, toki tällöin opastus ei suomenkielistä. Matkailu lokaalilla joukkoliikenteelläkin oli aika antoisaa (ja tajuttoman halpaa!), mutta ottaa aikansa. (Junalla Colombosta 30 km 2 tuntia / 80rupiaa eli noi 50 senttiä) Mutta esimerkiksi junamatka Kandyyn tarjosi reissun yhdet huikeimmista maisemista.


    • arrakisti

      ..lisäyksenä, jos reissun ideana on bailaus ja viidenpennin viina, tulee pettymään. Bisse (0,65 L) maksaa paikasta riippuen kahdesta kolmeen euroon, kaupasta vähän alle euron. Baarit pääasiassa ovat aika tyhjillään ja sulkevat ovet noin kahteentoista mennessä. Tämä sopi meille ihan hyvin, mutta joku varmasti pettyy. Tupakit on suomihinnoissa ( ei kuitenkaan kahdeksaa euroa, vaikka joku niin väittikin jossain) Nyrkkisääntönä, että kaikki muu paitsi alkoholi, tupakka ja hotellit on halpaa Sri Lankassa.

    • kale62

      29.1. palattu Negombosta ja oli todella mahtava reissu. Teimme neljän päivän ja kolmen yön reissun Anurahadpuraan, Sigiriyaan, Polonnawuraan, Dambudaan, Mataleen ja Kandyyn sekä päivän reissun Nuwara Eliyaan. Matkat meille järjesti http://www.sayunitravels.com,( Dominic puhuu erittäin hyvää englantia) , jonka toimisto on Reef Beach hotellin vieressä Portukala Roadilla. Kuljettajamme Laki puhui sekaisin sekä englantia että saksaa, mutta ymmärsimme toisiamme hyvin ja tärkeintä oli se että palvelu oli aidosti ystävällistä ja huolenpito todella hyvää. Alueella on paljon jalokiviliikkeitä jossa meitä suomalaisia osataan huijata hyvin, mutta Negombossa on myös tukkuliike josta voit ostaa koruja inhimillisellä hinnalla. Rahanvaihto toimii useimmissa koruliikkeissä ja kaikkea valuuttaa ei kannata vaihtaa kentällä (141 kentällä, 147 koruliikkeessä oli meidän aikaan kurssit). Alueella Jasmin Villas tarjoaa parasta Ayurveda-hierontaa (75 min kokovartalohieronta n. 14 €). Toivotan hyvää matkaa !

      • Matkaaja

        Kiitos paljon tiedoista. Suunnittelitteko itse paikalliset matkanne vai oliko ne valmiit paketit? Miten hintapolitiikka? Minkä hintaisia olivat reissunne? Oliko niissä kiinteät hinnat vai pitikö tinkiä?


      • löaslööllls

        "Alueella on paljon jalokiviliikkeitä jossa meitä suomalaisia osataan huijata hyvin, mutta Negombossa on myös tukkuliike josta voit ostaa koruja inhimillisellä hinnalla"

        Lievä ristiriita... Jalokiviliikkeessä huijataan, mutta "tukkuliikkeessä" halpaa...
        Voin kertoa, että sua vedätettiin aika huolella. Uskoitko tosiaan olevasi turistikeskuksessa jalokivien tukkuliikkeessä? Voi tätä sinisilmäisyyttä...


      • hioja
        löaslööllls kirjoitti:

        "Alueella on paljon jalokiviliikkeitä jossa meitä suomalaisia osataan huijata hyvin, mutta Negombossa on myös tukkuliike josta voit ostaa koruja inhimillisellä hinnalla"

        Lievä ristiriita... Jalokiviliikkeessä huijataan, mutta "tukkuliikkeessä" halpaa...
        Voin kertoa, että sua vedätettiin aika huolella. Uskoitko tosiaan olevasi turistikeskuksessa jalokivien tukkuliikkeessä? Voi tätä sinisilmäisyyttä...

        jalokivien karaatti hinnat olivat hyvin kalliit yleensä joka paikassa.hiontataso keskinkertainen tai heikko.suomesta saa berylliä edullisemmin.


    • Vanhojen kotkien ja

      homojen seksiturismi häiritsee, mutta muuten kiva paikka,

      Vähän liian köyhä maa ehkä minulle...

      • digens

        Tulimme juuri Irinawilasta. Paikka vielä aitoa Sri Lankaa.Pitkän pitkät hiekkarannat ja puhdas vesi. Aallokko melko voimaksta mutta hyvin pärjää jos on varovainen. Hintataso halpa ja vain halpenee pohjoista kohti mennassä. EI mikään menomesta ja turisti paikallisille vielä suuri nähtävyys ja ilonaihe positiivisessa mielessä. Ajankuluksi voi osallistua nuotanvetoon rannalla tai vaikka tehdä polkupyörä retkiä. Kävimme bussilla pohjosessa päin ja junalla takaisin hitaan pari euroa.


    • Shoegal666

      http://www.slfoxtours.com/

      Käytiin kahdella reissulla Roshanin kanssa ja oli oikein mukavaa! Suosittelen ehdotoomasti. Kuski/ opas oli asunut 6 vuotta italiassa joten ymmärsi myös eurooppalaista ajatusmaailmaa. Puhui hyvää englantia! :) Suositten todella paljon jos haluat hyvän ja iloisen reissun!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      50
      1168
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      815
    3. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    4. 68
      722
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      694
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      678
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      540
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      508
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      490
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      472
    13. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      463
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      459
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      434
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      421
    17. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      417
    18. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      33
      398
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      389
    20. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      31
      389
    Aihe