Salattu testamentti

Minulla on hiukan mielenkiintoinen tilanne kun aikoinaan (n. 30 vuotta sitten) anoppini velipoika lupasi suullisesti omaisuutensa minulle kunnes aika hänestä jättää. Viimeiselle sairaala reissulle lähtiessään hän sanoi tekevänsä matkalla testamentin. Viikkoa myöhemmin hän kuoli, anoppi kävi hakemassa hänen tavaransa mutta hänen mukaan mitään testmenttia ei kuulemma tavaroista löytynyt. Uskon kuitenkin että hän oli sen ehtinyt tehdä. Hän oli myöskin sanonut parille naapurilleen että antaisi minulle perinnön, tosin nuo naapurit eivät ole enään valitettavasti hengissä. En alkanut tuolloin asiasta sen isompaa numeroa tekemään koska ajattelin luottaa anopin sanaan kun lupasi hoitaa asian jatkossa kuntoon vaimoni kautta. Nyt sitten tiet erosivat vaimon kanssa ja tuo perintö asia tuli mieleen. Onko minulla enään mitään mahdollisuutta avata asiaa uudelleen koska epäilen vahvasti että minulta on perintö salattu eli anoppi on piilottanut testamentin, olen saanut siitä vihiä myöskin entiseltä vaimolta tuossa vuosien varrella. Vai meneekö asia niin että mikäli anoppi kieltää viimeiseen hengenvetoon asti tuon testamentin niin homma on siltä osin taputeltu?
8303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei testamentti, ei perintöä. Eli peli on selvä, turhaan ruikutat.

Äänestä
  • Ei ole tarkoitus ruikuttaa vaan kyselen mielipiteitä miten tuo homma ylipäätään menee;)

    Äänestä

Kyllä asia on jo 10 vuoden jälkeen ollut taputeltu, kun asiaa ei ole pantu vireille.

Äänestä

Testamentissa on kaksi riippumatonta (=ei-perillisasemassa olevia tai näiden lähisukulaisia) todistajaa. Jos näitä todistajia ei löydy, niin on tainut jäädä testamentti aikomuksen tasolle.

Äänestä

Vaikuttaako tuo mitenkään että testamentti olisi piilotettu?

Äänestä
  • Kuulostaisi aika hölmöltä että joku sen piilottaisi, jos sellainen on ollut niin eiköhän se ole hävitetty. Itse hävitin yhden testamentin syömällä se, ei löydä varmasti kukaan. Myöhemmin sitten älysin että polttaminen olisi käynnyt helpommalla, 20 sivuinen testamentti kun aiheutti pahan ummetuksen.

    Äänestä

  • Ei vaikuta. Testamenttisaanto on vanhentunut 10 vuodessa testaattorin kuolemasta, vaikka testamentti olisi testamentinsaajalta salattu.

    Äänestä

Nimimerkki 22 vastaus on oikea, joten sanon saman, mutta ilman hänen kahta viimeistä sanaansa. Ymmärrän hyvin, että selvität oikeuksiasi, mutta tältä osin peli on selvä.
Lohduttaudu sillä, että anoppisi veljellä oli kolmekymmentä vuotta aikaa tehdä ja luovuttaa testamentti sinulle. Kun näin ei tapahtunut, niin ehkä hän ei ollutkaan ihan sitä mieltä. Monesti ihmiset lupailevat asioita sinne tai tänne, mutta mieli onkin ailahtelevainen.
Jos jotain kautta käy ilmi, että testamentti on hävitetty, on siitä säädettty ankarat rangaistukset, mutta siihen ei kannata nyt nojautua. Ei testamenttia, ei saantoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2+17 kirjoitti:

Minulla on hiukan mielenkiintoinen tilanne kun aikoinaan (n. 30 vuotta sitten) anoppini velipoika lupasi suullisesti omaisuutensa minulle kunnes aika hänestä jättää. Viimeiselle sairaala reissulle lähtiessään hän sanoi tekevänsä matkalla testamentin. Viikkoa myöhemmin hän kuoli, anoppi kävi hakemassa hänen tavaransa mutta hänen mukaan mitään testmenttia ei kuulemma tavaroista löytynyt. Uskon kuitenkin että hän oli sen ehtinyt tehdä. Hän oli myöskin sanonut parille naapurilleen että antaisi minulle perinnön, tosin nuo naapurit eivät ole enään valitettavasti hengissä. En alkanut tuolloin asiasta sen isompaa numeroa tekemään koska ajattelin luottaa anopin sanaan kun lupasi hoitaa asian jatkossa kuntoon vaimoni kautta. Nyt sitten tiet erosivat vaimon kanssa ja tuo perintö asia tuli mieleen. Onko minulla enään mitään mahdollisuutta avata asiaa uudelleen koska epäilen vahvasti että minulta on perintö salattu eli anoppi on piilottanut testamentin, olen saanut siitä vihiä myöskin entiseltä vaimolta tuossa vuosien varrella. Vai meneekö asia niin että mikäli anoppi kieltää viimeiseen hengenvetoon asti tuon testamentin niin homma on siltä osin taputeltu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu