Mun tarinani

Noniin eli tästä tulee aika pitkä. Tarinani menee juurikin näin:

Kun oli 4v, eli päiväkodissa, kaikki paitsi eräs mukava poika haukkuivat minua. En sano miksi tai jotkut saattaisivat tunnistaa minut. Olin kumminkin hänelle vähän kateellinen, koska hän osasi piirtää mutta minä en. No, sitten ne tyypit siellä päiväkodissa muuttuivat ihan mukaviksi. Lähdin sieltä kun olin 6v.

Kun olin vielä 6v, niin menin koulun 1. luokalle. Se oli ruotsinkielinen luokka, mutta oppilaat eivät olleet ruotsinkielisiä vaan puhuivat suomea niinkun minäkin. Sitten pääsin 2. luokalle ja uudet 1. luokkalaiset alkoivat vittuilla minulle ja rikkomaan kavereitteni tavaroita ja muuta ärsyttävää. Vain 1 luokkalaiseni oli kiusattu ja se en ollut minä. Sitten hän alkoi kiusata kaikkia meidän luokkalaisia poikia uhkaamalla että hän kertoo äidilleen ja uhkaili meitä sillä että hän aikoi tappaa meidät, vaikka suurin osa meistä ei ollut tehnyt hänelle mitään.

Sitten menin 3. luokalle ja löysin internetistä videon jonka ansiosta muutuin hiljaisemmaksi. Eihän siinä videossa ollut mitään ihmeellistä mutta se oli jotenkin niin hyvä että aloin ajatella loogisesti. Kaikki alkoivat kiusata minua siitä lähtien, paitsi yksi luokkalaiseni. Siitä suutuin ja aina kun joku ärsytti minua niin juoksin hänet kiinni ja hakkasin hänet. Pahin oli tuo entinen kiusattu luokkalaiseni. Opettajamme näki meidät aina ja piti puhuttelun. Äitini kuuli siitä ja laittoi minut psykiatrille, jolle en avautunut yhtään. Sitten he ajattelivat että minulla on joku sairaus jonka takia olin aina hakkaamassa luokkalaisiani.

Kun olin 5. luokalla, niin "hulluuteni", niinkun kaikki minua haukkuivat, oli saavuttanut huippunsa. Rikoin toisten tavaroita vahingossa ja kun niitten omistajat suuttuivat minulle, niin tunsin että minua kohdellaan hirveällä vääryydellä ja patoutunut raivoni pääsi aina irti. Muutaman kerran tavaroiden omistajat saivat turpaansa. Sitten olin aina vihainen kaikelle ja kaikille. Aloin rauhoittua hitaasti kun raivokohtaukseni purkivat raivoani pois.

6. luokan lopulla aloin olla jo normaalimpi, mutta en puhunut melkein yhtään. Kaikki ihmettelivät miksi, vaikka olivat itse syyllisiä. Kunnes tajusin että 2. kappaleessa mainittu kiusattu oli kaikkeen tähän syyllinen. Olin mielissäni että sain selville syyllisen. Sitten päätin kostaa ja vieläpä hirveällä tavalla. Aioin pitää huolen että hänen ainoakin kaverinsa jättäisi hänet yksin.

Pääsin vihdoinkin pois alakoulusta. Uusi koulu oli todella mukava ja opettajat olivat ystävällisiä ja puuttuivat kaikkeen. Sitten koin ensimmäisen KUNNON ihastukseni. Hän oli kaunis ja mukava tyttö. Mutta hän oli Emo/Scene tyyppinen. Se ei ollut ongelma minulle koska pidän itsekin rock-tyyppisestä musiikista. Aloin puhua hänelle facebookissa. Ensimmäisinä kertoina kun puhuin hänelle sydämeni tykytti kuin kaikki maailman ihmiset olisivat odottaneet että esiinnyn vaikkapa jossain konsertissa. Sitten kesä meni ja syksy tuli jolloin jouduin takaisin kouluun.

Pääsin 8. luokalle. Nyt olen siis 14 v.Syksyllä ei mitään erikoista tapahtunut mutta ihastukseni kysi että haluanko mennä hänen kanssa yhdelle rockbändin keikalle. Menin tietysti. Juuri joulua ennen vaihdoin tyylini. Nyt olen Emo. Kaverini alkoivat huomata minua paremmin ja tuntemattomatkin ihmiset koulussa moikkaavat minulle. Saan kokoajan itsetuntoani takaisin. Suunnitelmani että se yksi kusipää menettäisi ainoankin kaverinsa on alkanut toteutua. Oikeastaan olen alkanut olemaan enemmän hänen kanssaan kun kenenkään muun joten hän on alkanut olemaan enemmä minun kaverini kun sen kusipään joka aina väittää minulle että kaikki muka vihaavat minua. Olen myös oppinut vittuilemaan takaisin ihmisille jotka vittuilevat minulle.

Siinä! myönnän että oli aika sekavaa tekstiä, mutta jos saitte selvää niin miettikää että minua on aina kiusattu ihan muuten vaan, mutta olen selvinnyt siitä! Kyllä tekin pystytte siihen!
Toivottavasti tekin selviydytte kiusaajista muuttumatta loppujen lopuksi yhtään.