Väestomäärän kasvu maailmassa.

Ruuneperi

Maailman väestömäärä kasvaa vuosittain huikeasti. Kun yhä suurempi määrä ihmisiä lisääntyy yhä enemmän ja kun ihmisten elinikä lisäksi kasvaa on kohtuuttomia ongelmia edessä.

Kiina on ainoa joka on kovin käsin ruvennut rajoittamaan ihan laeilla väestönkasvua.

Afrikassa ja muuallakin, lapsia siitetään ja tietysti synnytetäänkin täysin rajoituksetta. Syntyneet lapset kuolevat kuin kärpäset ikään.

Mikään ei järkytä nin paljon kuin noiden kärsivien lasten kuoleminen, ei sodat ekä väkivaltakaan. Muualla kuin televisiossa en ole tuota toki nähnyt.

43

89

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oma maa mansikka

      Kun tuohon lisätään vielä maapallon lämpeneminen,kasvihuoneilmiö,
      niin tilanne voi tulevaisuudessa muuttua paljon huonompan suuntaan.

      Pohjoismaat ovat tässä paremmassa asemassa ehkä,mutta se taas lisää maahanmuuttajia,ettei vain tulisi oikein kansainvaellus!

      Ennen oli valtakunnilla rajat,joka maa hoiti asiansa.
      se aika voi tulla uudelleen,kun on monta kokkia,sen huonompi soppa.

      • "Oma maa mansikka" s

        sanoi totuuden! Kun rajat ovat auki, niin pelurit ovat lähteneet liikkeelle, ja Suomi on joutunut niitten uhriksi.

        Kyllä kovasti kannattavat avoimia rajoja ja Shengen-sopimuksia ne valtiot, jotka eivät i t s e hoida raha-asioitaan kuntoon!


    • Ruuneperi

      Ennen olivat rajat suljettuja ja vain avain nimeltä passi aukaisi tien sisään.

      Kukaan ei salli kenen tahansa ohikulkijan poiketa kotiinsa mutta poliitikot avasivat sopimuksellaan tuon "oven".

      Kun kesät tulevat sietämättömän kuumiksi, tulee Suomeen etelän ihmisiä laumoittain. Meidät häädetään kodeistamme kuin lappalaiset aikanaan.

    • Kullervo Trudilutzky

      Ei sitä tartte ihmetellä. Lestaadit lisääntyy kuin kanit ja lestaadiukot panevat jälkeläisiään ja homostelu kielletään monissa alkukantaisissa maissa kuolemanrangaistuksen uhalla. Masturbointia halveksitaan j.n.e.

      Nämä asiat olisi jotenkin saatava kontrolliin. Niin yhden puolueen diktatuuri kuin Kiina onkin, on siellä suitsittu ylenmääräinen lisääntyminen.

      Pakollinen orgasmi tavalla tai toisella joka aamu voisi olla jonkinlainen alustava apu aluksi.

      Parempia ehdotuksia?

      • Ruuneperi

        Luja kirjoitustaidon, eli koulutuksen myötä pitäisi ihmisiä saada valistettua.
        Kansainvälinen apu, jolla vähennetään nälkää ja kurjuutta lisää kuitenkin tuota liikakansoitusta edelleen.
        Olemmehan me vanhatkin noita "toisen ääripään turhakkeita".


      • Tuo ristiin-

        naulitseminen ja lasten raiskaaminen liittyvät yhteen. Eroon molemmista!


    • texsanell

      Onhan maailmantuskaa Ruuneperillä! Kauhuskenaarioita on helppo kokea liikakansoituksen tiimoilta.

      Maailmanlaajuisesti ajatellen, ei väestön ikääntyminen eikä lasten kuolleisuus, ole alueittain tasapainossa.
      Kun mennään Afrikan kuivuusalueille, on tilanne toinen, sairaudet, aliravitsemus - koskee aikuisväestöäkin, eliniän tuskin ollessa korkea.

      Samoin Intiassa, Eteläamerikassa, väestön korkeampi elinikä liittynee länsimaiden hyvinvointiin valtaosin.

      Mahdotonta on veikata miten tulevaisuudessa jakaantuu elinehdot, mutta varmaa on, että pakolaisiksi lähtevät eivät ole niitä huono-osaisempia.

      Kiinassa on laki sentään pakoittanut lopettamaan ikiaikaisen *väestökarsinnan* jolloin tyttöjä jätettiin armottomasti kuolemaan, lisääntymästä.

      Elämä voi olla - julmasta - ihanaan - koko skaala mahtuu siihen, eikä ole muuta keinoa kuin valistus - hitaana, mutta etenevänä!

      Haluaisin kuitenkin niin, vielä tuoda tuon lohdullísen ajatuksen aamuumme.

      Människan spår - men Gud rår.

      vapaasti suomennettuna,..

      Ihminen arvuuttelee - mutta Jumala säätää.

      texsanell

    • *Kukkahame*

      Ajattelen ettei luontokaan ole mikään tunnoton, herkät aistit ja oma puolustuskyvyt kaikessa.
      Jos ihmiset eläisivät paratiisinomaisessa maailmassa ei sotia ei vitsauksia, kansa oli jo valloittanut joka neliön tässä niin rakkaassa maailmassa.
      Jopa eläimiä olisi niin paljon ettei ruokaa enää riittäisi kenellekään.
      Afrikassa missä viljellään ruokaviljaa on paimennettava yötä päivää viljelyksiä että edes osa jäisi ihmisille, villieläimet vaistoavat maissipellot ja hedelmätarhat.
      Keromusta voisi jatkaa koska kaikilla ei ole asiat niin hyvin kuin täällä pohjoisilla alueilla.
      Koulutus antaa pohjaa ymmärtää asioita, vauraus lisää tavallaan turvallisuutta, näin ainakin käsitetään, on helppo saada apua ongelmiin, esim metsästys näin eläinkanta pysyy kurissa.
      Jos eläisimme ilman katastrofeja ilman sotia, maapallo täyttyisi ihmisistä ja ruoka on jo nyt joillain alueilla loppu, viljelysmaat kuivia erämaita.
      Ihmisiä kuolee nälkään ja tauteihin, siihenkin olisi apu mutta raha puuttuu, pelkällä hyväntekeväisyydellä ei kokonaisia kansoja voi elättää.
      Olen nähnyt dokumentin kokonaisien kylien rakentamisesta hyväntekeväisyys rahoilla Afrikkaan, kun talot valmistuivat alkoivat paikalliset ihmiset vaatia rahaa siitä että rakensivat talot heidän mailleen.
      Se siitä hyväntekeväisyydestä!
      Kamalalta tuntuu näin kertoessa, mutta totuus se kuitenkin on, auttajiakin pidetään vihollisina.

    • taas tätä

      "Kamalata tuntuu näin kertoessa", kyllä jokainen tietää joka uutisia kuuntelee ja lehtiä lukee.Nämä kaksi luennoi kuin muut olisi tyhmiä ja tynnyrissä asuvia.

      • Ruuneperi

        Ei ole mikään pakko tuomita muiden viestejä kun voi kirjoittaa omia erinomaisia


      • itse on Ruune
        Ruuneperi kirjoitti:

        Ei ole mikään pakko tuomita muiden viestejä kun voi kirjoittaa omia erinomaisia

        aina ensimmäisenä tuomitsemassa, montakohan ketjua olet siitä muitten huonoudesta aloittanut? Osaa nämä sinun suosikkisikin muita arvostella.


      • noy brolema

        taas tätä

        Älä vastaile näihin ruuneperin ja ja parin hännystelijän viesteihin jollet halua olla samassa porukassa,
        Onhan esumerkiksi kanakerho saanut olla omassa rauhassaan. Sielläon oma porukkansa joka jauhaa vuodeta toisen samaa asiaa moni sen ohittaa kerran siellä käytyään.


    • luonnollako

      herkät aistit, voi mitäpotaskaa .

    • Ilo Oli

      Mitä haluat tietää, lue vaikka sademetsien hävittämisistä, öljyvahingoista, näitä vastaavia löytyy jos vaikka hiukan jotain järkeä saisit omiin kirjoituksiisi.
      Pelkkä väyrynen ei pyöritä kuin omaa päätään.

      • Sinä nyt olet niin

        typerä... ettei kannata edes vastata!


      • *Kukkahame*

        Kiitos kunnon naurusta...! ;-DDD


    • katleija

      Kansainvaellus

      Näin seitsämänkymmentäviisi vuotta eläneenä huomaa miten maailma muuttuu kaiken aikaa kaikessa. Väestönkasvu ei voi olla vaikuttamassa tähän.
      Onhan maailman väkilukukin lisääntynyt nuoruusvuosiltamme 2,5 miljardista 7 miljardiin. Täytyyhän senkin jossain tuntua.

      Luonnonvarojen kulutus ja ilmastomuutokset ovat kasvaneet niin että isoja alueita on muuttunut asuinkelvottomiksi. Vähästä hyvästä taistellessa aletaan tappaa toisiaan.
      Kun ihmiset lähtevät liikkeelle sen he tekevät paremman elämän toivossa. Siihen tämä nykyinen kansainvaellus perustuu, nimittäin hyvinvoinnin tasaamiseen.

      Minusta tässä toimii sellaiset fysiikan lait kuin diffuusio ja laimeneminen. Diffuusio on ilmiö, jossa molekyylit pyrkivät siirtymään väkevämmästä pitoisuudesta laimeampaan tasoittaen mahdolliset pitoisuuserot ajan mittaan. Jo ihmiselimistö pyrkii kaikessa tasapainoon, esimerkiksi nestetasapainossaan.

      Tässä se väkevämpi pitoisuus on se huonompi elämä, joka haluaa siirtyä sinne puolelle, jossa on elämä helpompaa ja vaikeudet laimenisiva.

      Maailmassa on kaikenaikaa tämä ilmiö olemassa, aika näyttää onko tässä toivo vähäosaisille vai ei. Pelkään taistelun hyvästä kiihtyvän ja eneneviä levottomuuksia, joista jo merkkejäkin.

      • vastuuseen

        entiset siirtomaavallat, he ovat hyödynkin kahmineet !
        Afrikassa on lämpöä ja hedelmällinen maaperä, puut ovat hakanneet, siksi autioitueita alueita niin paljon. Soditaan vaan ja levitetään tauteja, lapsia sikiää joka vuosi joka naiselle.


      • vä+087432598743

        Eipä kaverille tulla uhomaan, niin se on.
        Samaa tarinaa toistamassa.
        Rakennetaanko molekyyleistä atomeja (??)


    • texsanell

      Kyllä valistustyö on ajankohtainen Afrikassakin. Namibia on hyvä esimerkki siitä. Alunalkaen Suomen luth. seurakunnan aloittama sivistämiskohde, samoin Yhteispohjoismainen projekti sairaaloineen ja organisaatioineen on tuottanut jo tulosta.

      Helsingin yliopisolla on myös muualla Afrikassa terveyskeskusten kehittämisprojekti meneillään, jossa yliopiston kouluttajat käyvät parin viikon opetusmatkoilla viemässä tietoa paikan päällä.

      Kyllä Suomikin osallistuu kansainväliseen kehittämistyöhön
      kaiken aikaa.

      • on tilaa.

        Talous, heitä autetaan kaikkialla niin paljon, että oma maanviljelys ei kannata.

        Kaikki avustus pois niin alkaa väkiluku laskea.

        Toisaalta 100 miljoonaa hyvin mahtuu Suomen kokoiseen maahan.


      • texsanell
        on tilaa. kirjoitti:

        Talous, heitä autetaan kaikkialla niin paljon, että oma maanviljelys ei kannata.

        Kaikki avustus pois niin alkaa väkiluku laskea.

        Toisaalta 100 miljoonaa hyvin mahtuu Suomen kokoiseen maahan.

        Tuo humanitäärinen apu, niin syntyvyyden kuin tautienkin ehkäisyn kannalta, on minusta kuitenkin ainoa inhimillinen tapa auttaa siellä, missä tietämättömyys on vallalla.

        Omalta osaltani en jatka näitä Ruuneperin *maailmatuskan* seulomisia, jotka jokainen meistä on aikanaan kokenut.

        TEOT NÄISSÄKIN ASIOISSA MERKITSEVÄT ENEMMÄN.


      • Ruuneperi

        Ei korkeasti oppineiden ihmisten hienoilla teorioilla ole mitään hyvää merkitystä. Avustamisen illuusio toteutetaan, ei muuta.

        Pysyvää, omalta pohjalta tapahtuvaa kehitystä tarvitaan.


      • tex sanoi
        texsanell kirjoitti:

        Tuo humanitäärinen apu, niin syntyvyyden kuin tautienkin ehkäisyn kannalta, on minusta kuitenkin ainoa inhimillinen tapa auttaa siellä, missä tietämättömyys on vallalla.

        Omalta osaltani en jatka näitä Ruuneperin *maailmatuskan* seulomisia, jotka jokainen meistä on aikanaan kokenut.

        TEOT NÄISSÄKIN ASIOISSA MERKITSEVÄT ENEMMÄN.

        just että naisen tärkein tehtävä on synnyttäminen, mitä sinä nyt sen ehkäisyä olet ajamassa, muille samnat oikeudet annettava !


      • texsanell
        tex sanoi kirjoitti:

        just että naisen tärkein tehtävä on synnyttäminen, mitä sinä nyt sen ehkäisyä olet ajamassa, muille samnat oikeudet annettava !

        Missä olen sanonut sen olevan TÄRKEIN tehtävä?

        Kaipa nyt ymmärsit, että naiset ovat maanpuolustuksen kannalta
        tarpeen lapsilleen, jos heitä jo on hankkinut. Siis kansakunnan tulevaisuuden kannalta !!!

        Toki on monia tehtäviä,- viestintä, päiväkotien toimivuus, muonitus ym. jossa aikanaan lotatkin toimivat, mutta sinne ei ilmoittautuneetkaan he, joilla oli pieniä lapsia.

        Mikä tässä on niin vaikeaa tajuta.


      • texsanell
        Ruuneperi kirjoitti:

        Ei korkeasti oppineiden ihmisten hienoilla teorioilla ole mitään hyvää merkitystä. Avustamisen illuusio toteutetaan, ei muuta.

        Pysyvää, omalta pohjalta tapahtuvaa kehitystä tarvitaan.

        Tuo nyt on niin omituista, mitä helskutin illuusioita tarkoitat?

        En usko, että ymmärrät edes, mitä jonkin asian teoreettinen kaavailu, orgnisaation huipulla merkitsee Ruune!

        Omalta pohjalta sanot? Kenen pohjalta kysyn, afrikanojen miestenkö, jotka ikiaikaisten primitiivivaistojensa ajamina ovat alistaneet naisensa?

        Heidänkö pohjaltaan tapahtuvaa kehitystä tarkoitat. Siihenhän olisi hyvä pyrkiä !


      • vaikea tajuta
        texsanell kirjoitti:

        Missä olen sanonut sen olevan TÄRKEIN tehtävä?

        Kaipa nyt ymmärsit, että naiset ovat maanpuolustuksen kannalta
        tarpeen lapsilleen, jos heitä jo on hankkinut. Siis kansakunnan tulevaisuuden kannalta !!!

        Toki on monia tehtäviä,- viestintä, päiväkotien toimivuus, muonitus ym. jossa aikanaan lotatkin toimivat, mutta sinne ei ilmoittautuneetkaan he, joilla oli pieniä lapsia.

        Mikä tässä on niin vaikeaa tajuta.

        on sinulla itselläsi, puhut puuta heinää, joka paikassa pesservisserinä, et itsekkään muista mitä suollat. Lue itse mitä kirjoitit !!

        Itse vaalikeskustelussa odotin Eva Biauden vastaavan hiukan perusteellisemmin nuoren miehen kysymykseen, miksi tyttöjen osallistuminen asevelvollisuuteen on vähäisempää.
        Nyt eivät nuoret saaneet käsitystä naisen tärkeimmästä
        tehtävästä aikuisuudessa, synnyttäjinä ja kasvattajina.

        Nämä jo asevelvollisuutensa suorittaneet, ja sitä haluavat naiset riittänevät nykyisellään, koska poikkeustilanteiden vallitessa hekin joutuvat jättämään perheensä ja lapsensa
        eri tehtäviin kutsuttaessa.

        Onkin mielenkiintoista ottaa selville erikoiskoulutuksesta armeijassa, joihin naiset ovat pyrkineet!

        * VASTAA
        * Jaa viesti
        *


      • texsanell
        vaikea tajuta kirjoitti:

        on sinulla itselläsi, puhut puuta heinää, joka paikassa pesservisserinä, et itsekkään muista mitä suollat. Lue itse mitä kirjoitit !!

        Itse vaalikeskustelussa odotin Eva Biauden vastaavan hiukan perusteellisemmin nuoren miehen kysymykseen, miksi tyttöjen osallistuminen asevelvollisuuteen on vähäisempää.
        Nyt eivät nuoret saaneet käsitystä naisen tärkeimmästä
        tehtävästä aikuisuudessa, synnyttäjinä ja kasvattajina.

        Nämä jo asevelvollisuutensa suorittaneet, ja sitä haluavat naiset riittänevät nykyisellään, koska poikkeustilanteiden vallitessa hekin joutuvat jättämään perheensä ja lapsensa
        eri tehtäviin kutsuttaessa.

        Onkin mielenkiintoista ottaa selville erikoiskoulutuksesta armeijassa, joihin naiset ovat pyrkineet!

        * VASTAA
        * Jaa viesti
        *

        Miks'en vastasi herranen aika, johan tulla alempana vastasin.

        Siis, kun tämä melko uusi ilmiö---hyvä sinänsä- naistenkin osallisuminen maanpuolustukseen on saanut vauhtia, pitää myös ajatella sen seurausta.
        Saattaa mennä jokunen vuosi ( toivottavasti ) ettei reserviläisiä tarvita maanpuolutukseen.

        Mutta,-- voi myös tulla aikoja, jolloin näitä naisia sijoitetaan eri tehtäviin ( ottaen varmaan huomioon tilanteet etäisyydet kotiin y.m.)

        Ehkäpä se on järjestettävissä huomioonottaen perheolosuhteet, mutta kaikkihan me tiedämme pienten, siis p lapsen tarpeen äidin, edes viikottaisesta läsnäolosta.

        Sanoisin vielä tuohon, ettei alle 2 vuoden ikäisen lapsen äitiä saisi edes vaatia muihin tehtäviin, jotka vaativat pidempiaikaista poissaoloa.

        Kunnioitan näitä nuoria naisia, siitähän ei ole kysymys


      • paskan vaistot
        texsanell kirjoitti:

        Tuo nyt on niin omituista, mitä helskutin illuusioita tarkoitat?

        En usko, että ymmärrät edes, mitä jonkin asian teoreettinen kaavailu, orgnisaation huipulla merkitsee Ruune!

        Omalta pohjalta sanot? Kenen pohjalta kysyn, afrikanojen miestenkö, jotka ikiaikaisten primitiivivaistojensa ajamina ovat alistaneet naisensa?

        Heidänkö pohjaltaan tapahtuvaa kehitystä tarkoitat. Siihenhän olisi hyvä pyrkiä !

        laiskoja ne jätkät siellä on ja niin on naisetkin, lakkasivat im ettämästä kun tuotiin äidinmaidon korviketta. Mitä siinä tex meuhkaat ruunelle ja muillekkin, tosi alkukantaisia ovat omat näkemyksesi.


    • mahtuu ja mahtuu

      täällä lisääntyvät valtavasti nämä afrikkalaiset, kun ei ole huolta ruuan hankinnasta, asumisesta ja terveyden hoito pelaa, vaikka kukaan perheestä ei työssä kävisi. Sitäkö halutaan ?

      • näkemyksiä.

        En tarkoita asiaa sillä tavalla. Täytyy nähdä kokonaisuus, miksi tekisin töitä jos saisin kaikki ilmaiseksi?

        Auttaminen tämä on liikeelämää asialla välikädet saavat miljardeja
        .
        Valtioilla suuria omia laitoksia joissa satoja töissä jakamassa rahaa ympäri maailmaa, kuka maksaa jokainen yhteiskunta siellä missä on.

        ex kirkko voisi hoitaa omia kirkkoja eikä ajaa alas Afrikan maataloutta, yleensä taloutta.

        Tämä ei koske vain Suomea.

        Tässä on kysymyksessä- ylituotanto, suuret avustukset omille jne. kuka maksaa- länsimaiden työntekijät.


    • Oma maa...

      Ruune puhui ihan oikein,tuo köyhien maiden liikakansoitus.
      Noita maita,jossa ei muuta tehdä kuin lapsia,voisi auttaa jakamalla kaikille
      yli15 v.ehkäisypilleriä.
      Tai toinen vaihtoehto,kaikki miehet steriloitaisi.
      Jäisi työn tekemiseenkin aikaa!

    • niin mikä on raha..

      Näin, mutta taas kokonaisuus. Ylijäämä maatalous---ruoka, --?
      Kaikessa on talous- kaikki pyörivät kun on rahaa.
      Rahassa on nyt vähän vaikeuksia, koska raha ei ole vain numeroita.

      Raha on arvo mikä on sen todellinen arvo taloudessa jokaisessa taloudessa oli maa mikä tahansa.

      Olen todellinen nolla tässä, siis mikä on oikea.

    • *Kukkahame*

      Jos teillä on muisti jäljellä tai olette seuranneet avustuksia joita on muutakin kuin 'nouhauta'.
      On viety traktoteita, no hyvä lapset niillä leikkivät jossan sataman varastokentällä, ei ollut polttoainetta, tuskin kukaan tiesi millä se toimii.
      Kukaan ei saanut mitään oppia ajamisesta.
      Vesipumppuja mutta kaivot unohtui.l
      Vuosikymmen pumppujen jälkeen sinne meni eräs yrittäjä jäätyään eläkkeelle, poraamaan vesikaivoja,
      Ihmiset olivat ihmeissään kun valkoinen mies toi heille kaivatun kalleuden, , , veden.
      Jätän loput kertomatta, kun tuntuu että täällä kuitenkin on jotain tietoa.

      • Nej, Jag vet...

        Kuka sai rahat???? Määrätyt suvut... ostivat aseita --- kuka myi???

        Kaikki on vain tappamista ja syntyvyyttää.

        Onko hyvä??


    • mutta kun

      naisen tärkein tehtävä on synnyttää, sitä mieltä on joku täälläkin, saati siellä pimeässä Afrikassa.

    • mee maate jo

      Ei, ei ole hyvä!
      Koko osallistumisesi henkii uskonsa menettäneeseen ihmiseen.

      Mitäs kysyit!

    • 12

      Kuka määrää?

      Talous määrää.

      Kuinka Suomessa?

      Kuka määrää?

      Talous määrää.... Venäjällä on nyt myös talous kuka määrää.

      Kekkonen ei määrää, on vapaa talous.

      Onko hyvä???

      Koulut, sairaat, kuolevat- he maksavat- hyvä?

      • Ötyjä vaan

        Höpö höpö, ei kannata enempää, huomenna ehkä selvä päivä!


    • 010101000

      Onkohan tuo vapaalla kovennetusta ??

    • Vanha marisia ,

      Nyt kun luin taasen melkein kaikki tänne kirjoitetut maailmanparantajiean kirjoitukset ,pisti se minuakin ajattelemaan ,että miksi .
      Niin miksi , Neuvostoliitossa ei ollut kansasta "yhtään" lukutaidottomia , ehkä siksi kun äitien oli mentävä työhön ja lapset tarhoihin.
      Työssä oli silloin kaikkien oltava , nyt siellä on Huorria ja juoppoja jotka eivät pidä lapsistaan huolta. Ainakin enemmän - --
      Ainahan näitä on ollut . mutta kyllä kansojen johdolla ja johtajilla on laitettu kansa kuriin.
      Johtajat alistaa ja tappaa --nytkin on maailmassa monta kansaa jossa homot tapetaan . Naiset saa huonoa kohtelua ..ei ole ihmisoikeutta ., Moraali huononee sotivissa valtioissa --niin se oli Suomessakin sodanaikana -- kansanhuollon piti toimia --mitä vielä --moni rikastu --myymällä nälkäsille kaupunkilaisille läskiä ,munia ja voita .
      Tää on sitä samaa marinaa kun oli se alkukin tässä linkissä ---Vai mitä
      Sanoo Vanha marisia jolla itsellä on nyt kaikki hyvi.

    • *Kukkahame*

      Kiinassa taidettiin ajatella pitkällä tähtäimella, vain poikalapsia jätettiin tyttö vauvat tapettiin viimeistään syntymän jälkeen.
      Kaikilla oli tarkoituksena saada vain poika, vaikka kyllä 'pimeitä' lapsia siellä on paljon, heillä ei ole sos turvaa, ei oikeaa nimeä ja vain sukulaisten avustuksella saavat leipänsä.
      Nyt tämä yhden lapsen perhe on sitten saanut lapsensa aikuiseksi ja vaikeaa on saada vaimoa mistään!
      Varmaa on että syntyvyys vähenee ainakin muutamilla seuduilla, missä naapuritkin valvoivat syntyvyyttä.

      • texsanell

        Niinpä. Rakensivat muurin ympärilleen, joka näkyy kuuhunkin asti, eivät he tahtoneet ympäröiviin kansoihin sekaantua, korkea sivistys oli tuolla vanhalle rodulle kehittynyt, mutta julmuutta oli paljon myös!

        Ja kansa eli hyvin vaatimattomasti maataloudesta, mutta olihan siellä loistelias Keisarivalta. Ja 1-2-3-vaimojakin, joten siinähän lisääntyivät!

        En kestä ajatellakkaan sitä raakuutta tyttöjä kohtaan, jalkojen typistyksineen etteivät sitten vaimoina kipitä karkuun,...

        Onneksi on ajat muuttuneet siinä suhteessa, ja kiinalaisia on ahkerina ympäri maailmaa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      1984
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1804
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1470
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      523
      1091
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      978
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      920
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      889
    Aihe