mistä tyttöystävä?

tiiäkö mä kyl oon tosi samanlainen! Oisin voinu melekin koko ton viestin kirjottaa ihan noilla sanoilla, poislukien nyt sen et mulle ei oo koskaan ees tapahtunu kyl mitään "pahaa". Mut muuten noi ajatukset on kyl ihan niinkun mun päästä! Enkä ees käsitä itekkään mistä tämmönen h*lvetin typerä alemmuuskompleksi tulee!!! Raivostuttavaa tiedostaa joku asia eikä silti tietää mitä sille vois oikeesti tehdä omassa elämässä...

Niinpä.

Täällä on toinen (tai kolmas) näkymätön, joka jää ryhmässä ulkopuoliseksi.

Oma "ongelmani" alkoholin suhteen on kuitenkin täysin päinvastainen kuin aloittajalla, eli en käytä ollenkaan, mikä rajoittaa esim. baareissa ja tapahtumissakin käyntiä (vaikka eivätpä ne välttämättä muutenkaan kiinnosta, eikä ole sellaista kaveriakaan joka kävisi seurana).

Olen ollut viime aikoina kahden vaiheilla että alkaisinko etsimään seuraa netistä, mutta olen ollut huono ystävystymään toisten tyttöjen kanssa jo lapsesta asti. Ajattelin pitkään että en vain ulkonäöltäni kelpaa joukkoon, mutta ehkä persoonallisuudessakin on sitten jotain poikkeavaa ujouden lisäksi, jonka muut ovat huomanneet vaikka itse en? (Eikä siis lesbous. Epäilen ennemmin esim. mahdollista aspergerin oireyhtymää, vaikka eipä sillä väliä koska lopputulos on kuitenkin ollut se mitä on.)

Olen kyllä puolet iästäni tiedostanut ja hyväksynyt ihastuvani tyttöihinkin, mutta koska käytännön kokemusta ei ole, niin pelkään kai sitäkin että tosi paikan tullen en tykkäisikään tytöistä tarpeeksi? "Kukaan ei tykkää musta" itsesääliin oma selviytymiskeinoni onkin se, että asia saa luvan olla ok niin kauan kuin itsekään en ole tykästynyt keneenkään.

PS. Kissoille silityksiä. Ja aloittajallekin.

kiitos :)

mä olen aina tiedostanut olevani erilainen ( ei myöskään lesbous "syynä"), en vain koskaan kuulu mihinkään ryhmään, aina yksin, vaikka olisi ihmisiä ympärilläkin, en osaa puhua niille ja sit musta voi syntyä ns. koppava kuva, vaikka en olekaan.

Eläimet vaan taitaa olla parempaa seuraa mulle kuin ihmiset :) Olen seurustellut muutamaan otteeseen pidempään, mutta en ole koskaan edes kiintynyt näihin ihmisiin, ehkä johtuu siitä että olivat miehiä?? Tai sitten olen tunnevammainen.

niin kuluneelle kuin se kuulostaaki ni eka sun kandee opetella rakastamaan ittees ennen ku ees koitat saada jotain toista rakastamaa sua. Sä teet noista asioista jonku esteradan jonka alkuun jo hyydyt. Sä oot jo aikuinen ja sulla on älyä ymmärtää ett asioita voi käydä läpi ja niistä päästä yli. Älä jää jonnekki lapsen tasolle ja vain odota ett joku korjaa sut. Se on sun homma, sun laitettava pyörät pyörimää.

Tää on sun elämä ja sua arvostetaan sen mukaa miten sä ite arvostat ittees. Nyt leuka ylös ja mietit miten sä saat asioita eteenpäin ja kohti parempaa huomista sulle. Ku et vaa selittele ja koita oikaisemalla saada jotain elämääsi. Hoida eka ittes kuntoon ja itsetuntosi kohdilleen, sitte alkaa tapahtua muutaki kuin epätoivoista räpiköintiä. Kyl sä tiiät itekki ett sun on otettava elämäsi omiin käsiisi ja tehtävä muutos, sä voit odottaa ihmettä ja hyssytellä eteenpäin. Mut siinä tapauksessa sä jäät paljosta ja ehkä nyt ois aika koittaa toista suuntaa kun toi nykyinen ei ole onnea paljoa tuonut.

Älä keksi tekosyitä ja siirrä asioita huomisee. Tee lista mitä haluat ja etsi polut niihi. Ei se ole kuin viitsimistä, kyseessä on sun elämä. Ei kukaa muu sua pysty potkimaa eloon kuin sä ite. Se on ihan sama vaikka taivaalta tippuis täydellinen nainen sulle joka sanois ett rakastaa sua, sun itsetunnolla sä et uskois sitä kuitenkaa. Joten eka oma pää sitte alat kattelee muiden.

Jatkuva epäonnistuminen ja sähläily tms. voi olla oire josain muustakin. toi Asperger oli hyvä neuvo, itse olen menossa ADHD tutkimuksiin .. samassa jamassa, tosin itsetunto on aina ollut rautainen jonka takia oonkin näin "vanhaksi" jaksanut säheltää ja koheltaa eteenpäin, nyt sitten oon herännyt tähän oivallukseen, että elämäni ei todellakaan "normaali" kaikkine epäonnistumisineen ja kohkailumiseen.

Tsemppiä alkuperäiselle, mene rohkeasti esim MT toimistoon ja siitä se lähtee, rupeet prosessoimaan itseäsi ja traumojasi.

Tsemppiä ja jaksamista.
Kyllä se aurinko paistaa vielä sinnekin! Jaksat vaan uskoa.

kyllä sinusta joku pitää.musta ainakin sun kirjoituksesi oli lämmittävä.

Aloita siitä, että lähdet työstämään pois traumojasi. Yksin se ei onnistu vaan tarvitset ulkoista apua, jos todella haluat edistyä ja oppia rakastamaan itseäsi.

Suomalainen psykologia ja psykoterapia on mielestäni varsin retuperällä tällähetkellä, joten en suosittele. Sitä paitsi länsimainen lääketiede keskittyy hoitamaan vain "oikeasti hulluja". Lievemmistä vaikeuksista kärsivän on vaikea saada apua.

Suosittelen LKL:n eli Luonnonlääketieteen keskusliiton nettisivuja. Sieltä löytyy terapeuttirekisteri. Siellä on hyviä ammattilaisia, jotka ovat erikoistuneet ihmisen kokonaisvaltaiseen hoitamiseen ja kuuntelemiseen.

Kokeile vyöhyketerapiaa, aromaterapiaa, rosen-terapiaa tai shiatsua. Varsinkin 3 jälkimmäistä vaikuttavat syvälle ihmisen mieleen. Ne avaavat tunnelukkoja ja poistavat traumoja. Itse olen alan opiskelija ja kokemukseni pehmeistä hoitomuodoista ihmisen mielen hoitamisessa on todella positiivinen.

Kun olisi kohentuu, alat myös vetää puoleesi potentiaalisia kumppaneita. Se on luonnonlaki. :)

Niin on pitänyt jo pidempään kiittää kirjotuksista :) Kiva lukee että joku jaksaa oikeesti ajatella mua niin paljon että kirjoittaa noinkin pitkiä vastauksia :)

On vaikea oppia rakastamaan itseään, tuskin sitä opinkaan, mutta ehkä mullekin on se joku jossain :)

Aloitusviestissä on monta asiaa jotka kuulostavat hyvin paljon minun kirjoittamiltani. Minunkin veljeni on tehnyt itsemurhan ja se on vaikuttanut minuun tosi paljon. Haluaisitko jutella esim.sähköpostin kautta tms? Jos haluat, niin mailaa [email protected] :)

Lueppa tälläisen henkilön Wayne W.Dyerin kirjoittama kirja Hyväksy itsesi,uskalla elää.