Röntgenhoitajan tutkinto

Harkitsen hakemista röntgenhoitajan opintoihin. Onko kellään kokemuksia OAMK:n pääsykokeesta? Koe on omaan urasuunnitelmaan perustuva haastattelu, minkälaisen urasuunnitelman olette laatineet?

Ala kiinnostaa kovasti, mutta itse jo työelämässä monta vuotta olleena haluaisin varmistaa että valmistun ammattiin josta saan töitä. Onko kellään tietoa mikä röntgenhoitajien työtilanteen lähivuosina on ennustettu olevan? Mitä nyt olen asiaa tutkinut, niin vaikuttaa että töitä riittää, mutta oulun seudun työtilanteesta en ole löytänyt tietoa. Avoimia paikkoja ei ole mollissa oulussa, mutta OAMK:n tilastojen mukaan kaikki OAMK:n valmistuneet röntgenhoitajat ovat työllistyneet valmistumisen jälkeen parina viime vuotena. Ottavatko siis työnantajat opiskelijat suoraan koulusta töihin oulun seudulla vai lähtevätkö opiskelijat muille paikkakunnille?

Entä paljonko opiskeluista pitää olla suoritettuna että voi tehdä esimerkiksi sijaisuuksia? Oletteko päässeet kesätöihin opiskeluiden aikana omalle alalle tai sen suuntaiseen työhön?
3454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lisäksi kiinnostaisi tietää myös palkkaus ja työajat. Onko paljon sellaisia paikkoja joissa pystyy tekemään vain päivävuoroa tai 2-vuorotyötä vai onko työ suurimmassa osassa paikkoja 3-vuorotyötä? Joutuuko yleensä työskentelemään myös viikonloppuisin? Entä mikä palkkataso suurinpiirtein on päivätyössä ja vuorotyössä oulun seudulla?

Äänestä
  • Meinasin hakea viime yhteishaussa ja silloin etsin tietoa aiheesta, mutta jonkin verran on päässyt unohtumaan. Jotain kuitenkin:

    - Oulun työtilanteesta en tiedä, mutta käytännössä kaikki valmistuneet röllit työllistyvät, jos ovat valmiita muuttamaan.
    - Palkka on parhaimmillaan 3-vuorotyössä 2500 €/kk miinus verot (käteen jää ~2000 €), myös alle parin tonnin palkan töitä voi tehdä tyylillä "ysistä viiteen"
    - Ekana kesänä pääsee jo oman alan kesätyöhön, taas olettaen että on valmis muuttamaan kesäksi johonkin
    - Sijaisuuksista en ole varma, mutta koska kesätöihin vaaditaan, että olet alan opiskelija, niin olettaisin, että myös sijaisuuksia saa tehdä, kun suorittaa alan opintoja

    Oulun työllisyystilanteesta ei kaiketi auta muu kuin tutkia vaikka tilastokeskuksen käppyröitä ja kysellä tilanteesta hoitsujen foorumeilta

    Äänestä

Oulussa on töitä osalle OAMK:n opiskelijoista, mutta ei kaikille.

Röntgenhoitajia koulutetaan Suomessa vain harvoissa paikoissa: Oulu, Turku, Tampere, Helsinki, Kuopio ja Vaasan ruotsinkielinen koulutus. Koulutus on hajautettu ympäriinsä maantieteellisesti tasaisesti, mutta työpaikat ja opiskelijoiden asuinpaikat painottuvat kuitenkin Etelä-Suomeen. Moni joutuu lähtemään Etelä-Suomesta muualle opiskelemaan ja palaamaan takaisin töihin Etelä-Suomeen.

Moni OAMK:n opiskelija haluaa töihin ehdottomasti juuri Ouluun. Voit yrittää päästä sairaalaan tai hoitoalalle kesätöihin johonkin hommiin jo ennen opintojen alkua; lähinnä laitoshuoltajaksi tai toimitilahuoltajaksi tms. niin ehkä pääset myöhemminkin helpommin töihin kun sinut tunnetaan. Itsellänikin oli aikoinaan tuollainen urasuunnitelma, mutta päädyin silti puolison työtilanteen vuoksi Helsinkiin töihin. Lähtö kirpaisi aluksi, mutta se kannatti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


röntgenhoitsuksihalu kirjoitti:

Harkitsen hakemista röntgenhoitajan opintoihin. Onko kellään kokemuksia OAMK:n pääsykokeesta? Koe on omaan urasuunnitelmaan perustuva haastattelu, minkälaisen urasuunnitelman olette laatineet?

Ala kiinnostaa kovasti, mutta itse jo työelämässä monta vuotta olleena haluaisin varmistaa että valmistun ammattiin josta saan töitä. Onko kellään tietoa mikä röntgenhoitajien työtilanteen lähivuosina on ennustettu olevan? Mitä nyt olen asiaa tutkinut, niin vaikuttaa että töitä riittää, mutta oulun seudun työtilanteesta en ole löytänyt tietoa. Avoimia paikkoja ei ole mollissa oulussa, mutta OAMK:n tilastojen mukaan kaikki OAMK:n valmistuneet röntgenhoitajat ovat työllistyneet valmistumisen jälkeen parina viime vuotena. Ottavatko siis työnantajat opiskelijat suoraan koulusta töihin oulun seudulla vai lähtevätkö opiskelijat muille paikkakunnille?

Entä paljonko opiskeluista pitää olla suoritettuna että voi tehdä esimerkiksi sijaisuuksia? Oletteko päässeet kesätöihin opiskeluiden aikana omalle alalle tai sen suuntaiseen työhön?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu