Minkä ikäisien lapsien annatte katsoa Putous-ohjelmaa?
Putous-ohjelmasta
3
251
Vastaukset
Siis varsinainen kysymyshän on, että minkä ikäisten aikuisten pitäisi kääntää kanavaa silloin kun Putous on ruudussa.
- minähän se vain
siis ihan kaikkien annan katsoa. pienet ei ymmärrä piiloitettuja kaksimielisyyksiä ja isommat 9v-> ymmärtävät mutta tuskin niistä vahingoittuvat. kun kerran ymmärtävät niin eivät niistä enää mitään 'uutta pahaa' opikkaan.
- Pulttibois-fani
Olihan pulttiboisissakin aikoinaan jonkin verran piilotettua kaksimielisyyttä, kuten yrpä ja illu sekä trio erektus. Kuitenkin koko sarja oli harmittomassa hauskuudessaan minun lempiohjelmia pienenäkin, ja ei niistä kaksimielisyyksistä todellakaan silloin vielä tajunnut. Eikä niistä taiettu muutenkaan silloin isoa hälyä nostaa, niinkö tässä nykyisessä holhoavassa yhteiskunnassa tahdotaan tehdä. En ole tämänvuotista putousta juuri seurannut, mutta en usko että se olisi juuri sen pahempi kuin pulttibois, veskushow ja ym takavuosien sketsiviihdeohjelmat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2512274- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471339Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41836
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31800Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647