Miksi 6½kk huutaa eikä syö?

huutaahuutaahuutaa

Onko kenelläkään kokemusta? 6½kk vauva huutaa ja ulisee koko päivän, on tyytyväine ainoastaan n.10min herättyään unilta. Sitten alkaa huuto eikä vauva syö. Hetken voi leikkiä lelun kanssa tai kuunnella kun laulaa tms mutta loput ulinaa, vaikerrusta ja selkä kaarella huutoa.

Ennen on syönyt n.½ desiä puuroa tai soseita kerrallaan 5 krt päivässä ja maitoa 120ml n.5 krt/vrk siihen päälle. Nyt ei suostu kiinteitä syömään ollenkaan ja pullo kelpaa ainoastaan kun on kunnon nälkä ja silloinkaan sitä ei paljoa mene. Nyt rupeaa huutamaan heti kun näkee ruokalapun, ruokaa tai lusikan.

Unenpäästä ei saa kiinni ellei ole joku oikein kova meteli (hiustenkuivaaja, imuri tms) melkeinpä korvanjuurella.

On ollut pienempänä kovin vatsaaivainen mutta nykyään ei ole ongelma eikä tämä johdu siitä. Kaksi hammasta tullut esiin ja oli tavallista tyytymättömäpi juuri ennen sitä muttei näin hurja. Kipua tuskin on koska olen antanut panadolia eikä sillä ole mitään vaikutusta.

Vauva ei ole itkenyt tai huutanut ikinä. Ennen 6kkpäivää olisin voinut laske itkut/huudot yhdellä kädellä. Aina ollut todella tyytyväinen ja iloinen siis, mutta nyt on kuin eri vauva kokonaan.

Mistä tämä voisi johtua? Oletteko olleet samassa tilanteessa ja löytäneet ratkaisuja?

7

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nälkä vauvalla

      Sillä on nälkä ja äidin kaipuu, anna sille tissiä.

    • ap

      Tuttipullovauva ja EI SYÖ.

    • ehkäkuitenkin

      Voisiko kuitenkin olla hampaita tulossa? Monilla vaikuttaa paljonkin juuri syömiseen ja on muutenkin kärttyinen.... Ja osa hampaista aiheuttaa oireita enemmän, osa vähemmän. Meillä saman ikäinen poika jonka kanssa syöminen ollut viime päivät yhtä taistelua ja ei muutenkaan tunnu mikään kelpaavan, normaalisti tosi iloinen ja tyytyväinen vauva. Meille ainakin kaikki vanhemmat ja viisaammat ovat sanoneet että johtuu hampaiden tulosta, jospa teilläkin? Muuta en keksi jos kerta lääkkeetkään ei auta niin ei siis ole korvat kipeät...

    • ap

      Kun sai ensimmäiset kaksi hammasta ei vauva ollut tälläinen vaan hieman tyytymätön välillä. Nyt hän huutaa ihan koko ajan. Sain hänet juuri rauhoittumaan koliikkikeinuun ja imuri pauhaa vieressä. Juttelee itsekseen. Ja tuon panadoli vissiin auttaisi myös hampaiden tekoon?

    • panadolia vaan

      Joo, tottakai särkylääkettä jos epäilet että vauva on kivulias! Auttaa myös hampaidentekokipuun.

    • ap

      Joo, tarkoitin että to auttaisi huutamiseen jos kyseessä olisi hampaat, mutta kun ei auta! Eli ei voi olla hampaat syynä.

    • p

      Hei, meilla on saman ikainen vauva mutta hampaaton viela ja aika tyytyvainen, viime aikoina tosin on ollu aiempaa vilkkaampi ja valilla karttyinenkin, ollaan ajateltu etta johtuu taitojen lisaantymisesta ja oman tahdon kehittymisesta. Jos tuntuu etta vauvallasi on kipua eika sarkylaake auta niin kannattaa kayda laakarissa, tyttövauvoilla erit. saattaa olla virtsatientulehdus jota voi olla vaikea huomata. Mita jos vaihtaisit sarkylaaketta? Asumme ulkomailla ja meidan vauva oli itkuinen ja kipean oloinen 4kk vanhana, laakari otatutti virtsa- ja kakkanaytteetkin mutta lopulta syyksi paljastui rautalisa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      1840
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1763
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1754
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      1437
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1382
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      486
      1008
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      960
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      907
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      901
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      861
    Aihe