edellinen aihe varmaan loppuun käytetty,kerrottiin.
Jatkan jutustelua,toivoen Maijan ja muidenkin osallistuvan.
Juhannus meni,täällä savossa oli lämmintä ja kaunista,sadekuuroja mahtui mukaan.
Olin kolmena iltana viihteessä,tulos,yhtä tyhjänä kuin ennenkin.
Mökilläni olen viettänyt 24 juhannusta, tämä juhannus oli pettymys,kauniista luonnosta nauttimisenkin jälkeen. Missä vika,etsin ja etsin,tämä on jo pakkomielistä,mutta tunnen olevani hukassa ,ilman vaki ystävää.
Kertokaa ystävät,miten saan mielenrauhan ja voin unohtaa miehet kokonaan,sillä luotettavaa "ystävää" en ole tavannut.
Kolme ja puoli vuotta kulunut mieheni kuolemasta
joka päivä muistan häntä,sitä turvallista yhteiseloa toivon vielä löytäväni,toisen kanssa, toivonko turhaan.
Maija jos satut lukemaan tämän ,kirjoittele,,,
toivon saavani vastauksia toisiltakin,ruusuja ,risuja,,,,mitä vain
olenko "höpsö" kysyy pioni
Jatkan jutustelua,toivoen Maijan ja muidenkin osallistuvan.
Juhannus meni,täällä savossa oli lämmintä ja kaunista,sadekuuroja mahtui mukaan.
Olin kolmena iltana viihteessä,tulos,yhtä tyhjänä kuin ennenkin.
Mökilläni olen viettänyt 24 juhannusta, tämä juhannus oli pettymys,kauniista luonnosta nauttimisenkin jälkeen. Missä vika,etsin ja etsin,tämä on jo pakkomielistä,mutta tunnen olevani hukassa ,ilman vaki ystävää.
Kertokaa ystävät,miten saan mielenrauhan ja voin unohtaa miehet kokonaan,sillä luotettavaa "ystävää" en ole tavannut.
Kolme ja puoli vuotta kulunut mieheni kuolemasta
joka päivä muistan häntä,sitä turvallista yhteiseloa toivon vielä löytäväni,toisen kanssa, toivonko turhaan.
Maija jos satut lukemaan tämän ,kirjoittele,,,
toivon saavani vastauksia toisiltakin,ruusuja ,risuja,,,,mitä vain
olenko "höpsö" kysyy pioni
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ymmärrän hyvin ikäväsi, voin lohduttaa, kyllä sinä selviät, kun aikaa kuluu lisää tapahtumasta asia muuttuu helpommaksi käsitellä. Tulee etäisyyttä asiaan - niin se vain on.Näin olen todennut monien kanssaihmisten kokeneen asian.
Olisiko sinulla mahdollisuutta jonkun ystäväsi kanssa matkustaa esim. Saarenmaan rauhallisiin kylpylöihin, hinnatkaan eivät ole päätähuimaavia.
Meri ja Rütli hinnat 8pv täysihoidossa n.400€/viikko hoitoineen. Rentoutushoidot ja uusi ympäristö voivat tehdä terää.
ihana kun on sinunlaisia ihmisiä,jotka jaksavat huomata ja kansaeläätoisten vaikeuksia. Neuvona otin ,se minusta hyvä neuvo,ja jotenkin alitajuisesti ymmärrän että niinhän se on kun sanoit.Tulee vain aina itsesääli, ja tulee surkuteltua.Pieniä nämä minun murheet,mutta ne on niin raastavia.
Menen elo-syyskuun vaihteessa Pärnyyn 7 päiväiväksi,odotan matkaani innolla. kiitos vielä ja hyviä jatkoja toivoo pioni
Vastaan sinulle vaikka toivoitkin Maijan
vastaavan,mutta voithan ohittaa tämän olankohautuksella.
Minäkin olin mökillä juhannuksen,siellä olen
ollut melkein joka vuosi,ja vähän muulloinkin.
Luonto on kaunis ja lämmin vesisadekaan ei pahemmin haitannut.
Et ole mikään höpsö sinua vain ei ole luotu yksin olemaan.
Mutta vika on vain siinä että,vertaat mieheesi
kaikkia toisia miehiä.
Ehkä on kulunut liian vähän aikaa miehesi kuolemasta,ei kolmessa vuodessa vielä voi unohtaa
Sillä kaikki hyvät asiat alkavat versota mielessä
mitä on ollut miehessä.
Se turvallisuuden tunne sitä sinä varmasti etsit myös näistä toisista miehistä.
Tulet sen vielä löytämäänkin,kun on tarpeeksi
aikaa kulunut,mutta laita ainakin aikarajaksi sellainen viisi vuotta,siis kaksi vuotta vielä.
Samanlaista et ehkä löydä,mutta samankaltaisen
ehkä älä hukkaa toivoasi,kyllä se oikea
vielä vastaan tulee kun on tullakseen.
Maijan kanssa vai olemme jo kirjoitelleet,siksi toivoin hänen nytkin vastaavan ja niin tekikin.
Kai sitä todella vertailee ajatuksissaan,vaikka ei noita roppakaupalla ole ollut vertailtavana.
On minulle myös sanottu niinkuin sinäkin ,että surutyöni on kesken.Pahaksi onneksi elämääni tuli nuoruuden ystävä ,alta vuoden mieheni kuoleman jälkeen,ja tarrauduin kuin hukkuva oljenkorteen häneen ja meni kaksi ja puoli vuotta ja hän jätti minut .
Olin kai liian rasittava juttuineni ja hän väsyi. Toistamiseen yksin ja nyt kaksi surtavaa yhden sijaan ja tässä ollaan.
Kaikki vielä tuoreena,mieheni lähtö ja päälle tämä toinen ja nyt sitten painiskelen surujeni kanssa.
Kai oikein minulle,typeryyttäni kiirehdin.
Olen toivonut että oppisin olemaan yksin,en jaksa tälläistä "möykkyä" rinnassani,aika näyttää.
Kiitos sinulle rohkasusta Terv.pioni
Avasin juuri tietokoneen ja katsoin palstaa. Siellähän Pioni olikin. Mökiltä palanneena, mutta pikkuisen haikealla mielellä.
Minäkin tulin vasta eilen illalla myöhään, tai tulimme.
Olen heittänyt talviturkin vasta nyt juhannusaattona.
Kylmää, hyytävän kylmää vesi oli vielä.
Mukavasti kirjoittelukaverit osasivat sinulle jutustella.
Minä olen melkein varma, ettei sinua mihinkään yksinäisyyteen ole loppuiäksesi tuomittu.
Sitä mieltä olen minäkin, että hyvän avioliiton jälkeen kynnys on liian korkea ja sinun on vaikeampi löytää uutta miestä, kuin sellaisen jolla oli "huonompi" elämänkumppani.
Me kinastelimme siellä saariluodolla ukkoni kanssa niinkuin aina, mutta se on meidän "kulttuuriamme."Kerran sanoit, että kannattaisi antaa arvoa sille mitä on, sillä sen menetettyään vasta huomaa miten paljon on menettänyt.Joskus unohtuu, mutta emme me ukkoni kanssa varsinaisesti riitele. Se on vaan sellaista tuttujen kesken pientä kinaa. Kirjoitellaan!
olisi astunut huoneeseen ,kun näin sinun viestisi.Näin voi vennon vieraat ,tulla tutuksi.
Vai tuli turkki heitetyä, minä joku aika sitten.Tulin mökiltä aattona,ja kiersimme lavoja ,ystävien kanssa, mökilläni oli toiset ystävät.En pystynyt jäämään sinne,niin paljon on sydän herkässä tilassa.Mutta nyt taas elämä kulkee,kun tuli arki,ja sen mukana touhua.Huomenna
on ilta-tori minkä Eläkkeensaajat järjestää,minä tietysti touhuan päälle päsmärinä ja touhua kyllä riittäkin.Paistoin 100 karjalanpiirakkaa myyntiin ja aamulla paistamme munkkeja. Silloin mieli virkistyy,kun on työtä ja touhua.
Uskallanpa lähettää miehellesikin terveisiä, että nauttii ihanasta vaimostaan. tällä kertaa näin terv.pioni
Sinulla on kadehdittavan itsenäinen elämä.
Saat olla vapaaehtoistyössä ja saat jäädä vaihtoehtoisesti sitten vaikka kotiin oleilemaan ja askartelemaan mitä tahdot. Minulla on "vapaaehtoinen pakko" hoitaa tyttäreni poikaa silloin tällöin. Mielelläni sitä kyllä teenkin joskus, mutta se on aika rankkaakin puuhaa, usko pois!
Sanoinkin tytölle(tyttärelle)että minulla on uusi harrastus.Kirjoittelen kuusikymppisten keskustelupalstalle ja aika avoimeati vielä. Likka sanoi, että saathan sinä tuntojasi tulkita.
Lisäsi kyllä, että älä sentään nimiä mainitse.
Oletko paistanut yksin 100 karjalanpiirakkaa?!!
mutta en sellaista halua,tai haluaisin jakaa senkin.
Tämä tahtoo olla aina tätä samaa "purnausta",mutta en saa lopetettua.
Tedän että hoidat mielelläsi lapsenlastasi,tiedän myös sen olevan rankkaa,olen itsetehnyt samoin aikanaan.Kyllähän lapsista nauttii,mutta se vastuu tuntuu suuremmalta,kuin omista lapsista oli ja siksi se homma vie voimavaroja paljon.
Nautin kovin näistä yhdistys touhuista,siellä on ystäviä(ei kaikki) ja aika menee hyvin, olen kova tekemään työtä ja "uhraudun" paljon yhdistystyön
hyväksi.
Laulan yhdistyksemme lauluryhmässä ,vedän käsityö ja leivonta ryhmiä, olen "paljossa" mukana.
Käymme paljon retkillä, matkat mukavia,kun vain pussi kestäisi,to sin lähinaapurit vain matkojen kohteena.
Sitten kun löydän "rinssini" toivon hänen olevan rikas, voisimme reissata. (vitsi)
Olet siis jo eläkkeellä,,,,, paistoin kyllä ne 100 piirakkaa(hymy)
tällä kertaa väsynyt pioni
Katsoin viimeistä viestiäsi ja ethän sinä mitään purnannut, vaikka niin sanoitkin.
Päivastoin vaikutit hyvin tarmokkaalta ja monessa mukana olevalta.
Olet varmaan hyvin sosiaalinen ihminen kun touhuat yhdistyksissä ja mitä kaikkea touhuatkaan. Sinulla on lauluryhmä ja vedät käsityö ja leivonta ryhmää.
Matkusteletkin. Sanoit "lähinaapurit matkojen kohteena."Nyt on kyllä sanottava, että minun on elämäni pysähtyneempää.Lupautuminen johonkin vaatii lupauksen lunastamista ja kun sanoin tyttärelleni joitakin vuosia sitten, että autan lapsen hoidossa, niin teen sen, vaikka monta kertaa olisi tilaisuus lähteä eläkeläisten matkalle, mutta minä uhraudun sillä tavalla ja ajattelen, että aika aikaa kutakin.
Minäkin toivon sinun törmäävän prinssiin, joka on rikas, komea ja hyvä luonteeltaan. Onko sellaisia? Minäkään en aikonani sellaista löytänyt, mutta vuosikymmenet olemme yhdessä riidelleet ja rakastaneet.Sinulla on ja pitää ollakin korkea vaatimustaso.Jospa pikkuisen tinkisit, tai et vertaisi entiseen hyvään mieheesi.Vaikutat niin mukavalta luonteesi puolesta ja tekevältä ihmiseltä, että kyllä sinä sen prinssisi löydät.
mutta ei anneta periksi.Kiitos taas Maija sinulle.
Sanoit minun olevan tarmokas,mietin miten tarmokas olen joskus ollutkaan,ehdin hoitaa kaksi työtä ,yhtäaikaa, olin päivätyössä,ja illalla möin lippuja elokuvateatterissa, hoidin kodin,lapset,myöhemmin lastenlapset.Kaikki tuli kunnialla tehtyä,ei ainakaan valituksia kuulunut.
Vaikuttaa itsekehulta,mutta kun nyt ajattelen
"tarmokkuttani" hidas olen ja paljon itseänikin
säästän.
Yhdeksäntoista vuotta tein kahta työtä yhtä aikaa,mieheni oli päivät työssä,illat teatterissa,harrastelija näytelijänä.
Melko paljon jäi vastuulleni,mutta onneksi olen terve, lapset ei "kauhean " vaikeita,niin kaikki meni "putkeen".
Lupaus on yksi minunkin tärkeimpiä ehtojani, jos lupaat teet sen.
Tiedätkö lapset kasvaa,ja sitten tulee sinun vuorosi mennä,,,ja mene myös,
Ihmissuhteet on rikkaus,ilman niitä on vaikea elää,olen huomannut.Kannattaa vaalia.
Eihän niitä prinssejä oleja tiedätkö ,on tullut jo päähäni sellainen ajatus,että tokko tarvitsenkaan.
En vielä usko tuohon tunteeseen,mutta ,,,jos vaikka,,,
eikun elämään ,nauttimaan,(uskonkohan tuohon )
ilosia hetkiä perheesi parissa,,,toivoo pioni
Hei taas!
Tiedätkö olen sellainen säästä piittamaton. Tarkoitan, että jos ei ole mökille menoa, eikä mitään välttämätöntä ulkona olemista, niin minusta on sama satoiko vai paistoi.Sisällä on kaikenlaista askartelemista.
Ymmärrän kyllä hyvin niitä mieliala ihmisiä, joille ilma on kamalan tärkeä.Tuttavissanikin on monia, jotka eivät osaa sisätiloissakaan keskittyä oikein mihinkään, jos ulkona on harmaata ja satelee. Sinä nähdäkseni kuulut juuri tähän joukkoon.
Niinhän sitä haikailee nuoruudena aikaisen tarmokkuutensa ja tehokkuutensa perään.
Sain minäkin silloin aikan yhtä ja toista, mutta tuskin olisin yltänyt kahteen työpaikkaan, kodin ja lasten hoitoon 19 voden ajan.Olen miettinyt montakin kertaa, että onko sellainen ahkeruus kasvatuksen tulosta, vai puhtaasti luonne kysymys.
Ihmiset, omaiset, ystävät ja tuttavat ovat elämässä todella tärkeitä.Jotenkin vaan on tullut vanhetessa laiminlyötyä monia ystäviäänkin.Sellainen velttous ja saamattomuus varmaankin on syynä, että monien ystävien kanssa tapaamiset jäävät aika harvinaisiksi. Joulu, syntymä ja nimipäiväkortti tulee lähetettyä.
Tämä tietokone on helppo tapa lähestyä, mutta kaikille ei voi laittaa viestejä näin sähköisesti, sillä minukin ikäluokkaani olevilla ei läheskään kaikilla ole tietokonetta.
Viime talvena surfailin netissä liikaakin. Olin "nettikoukussa" suorastaan. Enää en sillä tavalla hae tietoa ja mieheni sanoikin, ettei minun tarvitse kaikkea tietääkään, eikä kaikkiin
"tietoihin" edes voi luottaa.
Hyvää päivän jatkoa! Surfaillaan ja viestitellään!
pilvipoutaa täälläkin. luin tuossa sinun ja pionin keskustelluu työn teosta. enne opetettii työn tärkeyttä ja se olikin elämän perusta. miekii opin tietämää jo nuorna että tärkeintä elämäs on työ ja naimisii pääsy :)))
sota aikan ja jälkeekin syntyneet opetettii ettei jouten saa olla, siks teilkii on jäänt tuo varmaakin tuo ahkeruus. jos vaik istu ja kuuntel radioo piti jottain käsissää näprätä, eihä sitä ennää osantkaa muute olla.
työ oli tärkeä koska sitä ei niin vaa ollu saatavilla ja kun ei ollu ammatti liittoja, saatto työn antaja sannoo hyvinkii herkäst, et tuos on ovi, ja se oli lähettävä silt istuimelta,ko uusii oli aina tulossa.siin tuli työ arvoon arvaamattomaan.
minulkii ol laatikoittain kudottuja sukkia ja lapasii , eihä sitä jatkuval kutomisella saannu kaks ihmistä kulutettuu niitä.
paninkii venäjälle mänemää kaks isoa laatikko sukkii ja vanttuja. nyt olen ihan viime vuosina, ko opettelin tämän tietokonneen käytön lopettant kaiken käsityön, kangaspuutkii annnoin pois.
ossaan jo olla jouten, istuu vaa paikallaa silmät puol ummessa haaveilemas mahottommii:)))
joskus olen kuulevinnain äitin toruvan äänen, ko makkaan röhjötän sohvalla kanelikorppuja syyen ja vähät välittäen muruista, mitkä tippuu sohvan rakosii. tällästä oppii ko vanhaks ellää;)))
tuo valon puutteen mie oon korvant aurinkovalolampulla, minul on niitä kakskii kappaletta.
minul ko kasvit varjostaa huonetta ,niin pilvisellä säällä on aika pimmeetä, sillo poltan lamppua koko päivän ,vaikka ne on tarkotettu pari tuntii kerrallaa.;))
värit on myös hyvä piristys, kun on synkkää etenkin syksyllä, sillo mie käytän paljo keltasta ja oransii.
minul on tuttu nuor tyttö kutont konneella villamekkoja, hää tietää että mie piän vain värejä päällä ja on kutontkii punaisen ja oransin mekon.
kesän mie kulen kukallisissa vaateissa. joko koko mekko tai sitte pusero on ainakii kukallinen:))
kotona minul on myös paljo väriä ja pitsii. oon virkant pitsiä nuoruudessa paljo, liinoihin, verhoja ja sänkyn peitteitä, ja nyt oon tehny liinoista tyynyn päällisii. monta värillistä torkku peittoo olen ostant ja niit on siel täällä kammarii.
kyntilöitä mennee talvella paljon. anopin kristalillakin on nyt käyttöö, niissä poltan tuikkukynttilöitö ne säihkyy niissää niin nätisti ja ei ole vaaraa tulla tulipaloa.
poltan kynttilöitä myös sateisilla ja pilvisillä kesäpäivillä kute viime päivinä on olt.
välillä poltan kahvi hajukynttilää,vaika se tuoksuukin minust ihan suklaalle.:)))
tämmöset kotin värit ja tuoksuil voip tehhä paljo mielialaan.
pionille samalla sanon tuosta ystävän kaipuusta. tiiän tuon tunteen, kun on ihminen lähteny viereltä, siihe jääp tyhjä paikka,tuntuu että itestä puutuu jokin.
myökii oltii melkee 50 vuotta naimisissa,ko jalmari kuoli 1990 kevät kylvöjen aikaa. ystävän menetys koski monta vuotta.
sitten ko minul ei ollu muutenkaa yhtää ihmistä lähellä joka olis käynt kylässä, terveys sisar oli joka joskus kävi ja hää sano et mänehän eläkeläisten rientoihin niin sie löyät sieltä ystävii.
olihan siel ihmisii, mutta kaikilla oli perheet ja ystävät, hyö kävi siellä vaa syömässä ja jossain harrasuts piirissä.
olen siellä käynt kuitnekin nämä vuuet. ja yks vuos siellä mies ystävänkin tapasin, olenkii kertont siitä herrasmiehestä täällä,joten en ennää puhu siitä enenpää, hää sitte osottautukii ei herrasmieheksi, jote mie en enää tappaa häntä, muuta ko jos tullee eläkeläisten talolle.
olen kuitenkin sopint hänen kanssaa et hää saap soittaa lauantaisin kello 1ja 2 välillä, jos tahtoo. mie en soita hänelle. jutellaa sillo niitä näitä eikä muuta. heila hää ei minul ole.
pioni on vissii 50 paikkeilla sillo sitä viel on hormoonit voimissaa ja nainen kaipaa miestä lähellee. vaik kuin olis nais ystävii, mutta miehen kanssa juttelu on ihan erilaista.
kannattas tuonne reffi palstoille yrittää. siel voip tulla kohalle, samoin leskeks jäänt mies ihminen joka etsii toveria.
kaupunkissa ko käyn kahvilla, siel ko on pöyät usein täys, niin katson ylleensä vapaatä tuolii pöysästä missä istuu vanhempi mies, heiän kanssaa on tullu monast sitten juteltuukin, kokkeileppa sitä.
sitte bupit paikka missä tapaa ja oppii melkee illassa tuntemaa ihmisen. kannattaa ottaa yksi sama paikka ja käyvä siellä vakituisee. sillo alkaa päästä sissää, siel on ihan oma porukka.
miekii kävin siel kahvil monta vuotta, mutta pari vuotta sitte ko juhlin syntymäpäivii siellä, sillo tunsin että olin mukana.
nyt ko mään niin siel jotkuu tervehtii,vaikken mie aina muista. mutta tervehin varmuuten vuoksi kaikkia, niin ei tule oltuu epäkohtelias.
nytkii ko kävin viikko sitten ovimiehen kanssa juttelemaasa ja limonaatin join, tuli ykskii mies kysymää et mitä kuuluu,tuntu niin mukavalle ko oli tuttuja .
sieltä mie voisin heilan ehkä saaha vielkii,tai no en tiiä, voivatha olla vaa kohteliaita, ja mie hölmö otan kaik imartelut tosissaa;)))
buppii mie pidän ykkös iskupaikkana;)))
koton jos istuu ja kaipaa ystävää saap kaivata lopun ikkää, senhä työ tiiättekin;)))
kyllä mie oisin saattant langeta jonkuu miehen lumoihin jos olis tullu ettee sillon 65 vuotiaana ko olin . mutta minnuu ei miehet niin vilkuile, en ole miesten mielee ulkosesti, sellanen jota miehet vikittellis. siitä olen nyt täs iäs hyvilläin.
nyt mie siunailen ja kiittelen luojaa ettei tullu kettää miestä vokottelemaan. näin mie saan ellää vappaana ja tehhä mitä tahon, tämä on niin siunattu olo, enkä taho sitä muuttaa.
toivo perheinee on tullu miun live elämää, enkä muuhun jaksa ja tahokkaa keskittyy. ystävii minul on joien kanssa olen kirjeen vaihossa netissä ja täällä keskustelu palstoilla voip päästää isommat höyryt ja sanomiset ulos ja jutella mukavien ihmisten kanssa kute sie maija ja pioni.
mukavii päivii rakkain terveisin lyyli
miten ihana oot,luin kirjeesi ja hykertelin,kyllä
sinä ossaat.
Minä olen jo 66,älä nyt kauhistu,silti miehistä haaveksin,en mikkään tytön hupakko.
Voin kuvitella miten "sokerkorppuja" syöt ja murennat,miten äitin silmä "kahtoo",
Nään myös silmissäni sinun kukkamekkosi ja oranssit värit.tunnen kyntilöihin tuoksun,,hajukynttilän,ah.
Herrasmies ja toiset seuralaiset,ovat varmaan jutteluusi ihastuneet,voin kuvitella bubin ovimiehet ja kaikki.
ota vaan kaikki imartelut tosissaan,kyllä ne siksi on tarkotettu.
Hormoonit jyllää mulla ja kai sullakiin,olet sellainen upea pakkaus,
kiitos siitä,,,,pionilta
Aivan kuin anoppi vainajani kotoista pulputusta olisin kuunnellut.
Olen kokenut samanlaista työn kunnioitusta ja sen vaatimusta koko nuoruuteni ajan. Äidin mielestä kirjoja ei ainakaan sopinut lukea kovin paljon, sillä senkin ajan voi käyttää hyödyllisemmin.Hyvin pienenä jo opetettiin kutomaan, sekä sukkapuikoilla, että kangaspuilla.
TV:tä ei minun varhaisnuoruudessani ollutkaan, mutta kun radiosta kuunneltiin lauantain toivotut levyt ja sävelradio, niin äite sanoi melkein aina, että siinä samallahan voi parsia vaikka sukkaa, ei mene aika hukkaan.
Miehelleni sanon joskus, että minä olen saanut jonkun neuroosin, sillä aina olemalla tekemättä mitään
hyödyllistä, tunnen huonoa omaatuntoa laiskuuden tähden. Toinen asia on ravintolassa syöminen. Se oli ylellisyyttä, eikä taksilla olisi saanut ajaa. Sehän se vasta törsäämistä oli.
Minulle onkin jäänyt jonkinlainen nuukuus päälle
ja ajattelen joskus, että siirränkö sen taas omalle tyttärelleni. Huomaan viljeleväni samanlaisia sanontoja ja sananlaskuja kuin äitini.Anoppiani muistan lämmöllä, vaikka emme aina jaksaneet toisiamme ymmärtääkään.
Hän puhui paljon ja oli avoin, itki ja nauroi.
Sinä pidät väreistä, kukista ja kynttilöistä ja käsittäkseni näet kaikessa hyvät puolensa.
Itse olen pessimistisempi, mutta Pionin tavoin myöskin herkkä.Mukavaa kun tulit tähän meidän jutustelupalstalle. En viitsi edes käyttää "keskustelu" sanaa, sillä tuntuu kuin silloin pitäisi olla oikein fiksu ja kantaa ottava. Minusta ajatusten ja kuulumisien vaihto on paljon mukavampaa kuin ainainen kilpailu kuka se nyt viisaamman totuuden viimeeksi sanoo.
Jatketaan ja toivotaan lisää porukkaa tavallisten mummoikäisten "ompeluseuraan!"
ollaan,luulen on osa kasvatusta,tai elämän mallia,
mutta on se myös luonteessa.Tein aikojen alussa kolmea hommaa yhtäaikaa,neuloin ,luin kirjaa ja kuuntelin radiota.Mieheni sanoi että tuossa joku kärsii ja niinhän olikin,kun kuuntelin radiosta,lukeminen meni ohi ja sain palata ja lukea kohdan uudelleen,kai neuleessakin virheitä tuli.Nyt en tee niin,olen kuitenkin huono keskittymään,ja kuulen ja näen kaikkea "vähän".Mitään en tee kunnolla,se siitä ahkeruudesta.Ei sillä nyt väliä olekaan,aikaa on teen uudelleen."höppänä"
Tuon sään suhteen,se on mieliala kysymys,jos olen
apealla mielellä ,sade lisää sitä,mutta kaikki hyvin,rakastan sadettakin.Pihatyöt kyllä jää sateella tekemättä,se saattaa harmittaa.Nyt paistaa aurinko ja lähden mökille, ruoho on sateen myötä kasvanut taas kiitettävästi.On jännää nähdä näin viikon jälkeen onko mansikat jo kypsymässäja kaikki kasvu edistynyt.
Noista ystävistäkin,ovat kyllä hyvin tärkeitä,ainakin näin yksin ollen,sain juuri kutsun maanantaiksi ystäväni mökille,ja uskon että tulee hauska päivä.Mieheni eläessä ei niinkään huomannut asian tärkeyttä,oli ystävä aina rinnalla,ei kaivannut muita.Onnekseni ystävyyteni heidän kanssaan ei ole loppunut ja uusia olen saanut roppakaupalla,ja nyt vielä sinutkin ja muita täältä chättäily puolelta.
Totta on että tietokonetta on kovin harvalla ,näin iäkkäällä ja yhteyden otot ei näin olen onnistu.Minäkin nyt vasta maaliskuusta olen "sohlinut " tämän kanssa ja tunaroin kovin.
Koukkuun olen jäänyt minäkin,mutta minun aikani on omani.
Se luottaminen on jo toinen juttu,minä olen niin sinisilmäinen ,että uskon melkein kaiken,kunnes
huomaan tulleeni narratuksi,mutta ajattelen senkin niin ,jos siitä joku nauttii ,että mummoa kiusaa,niin suon sen hänelle,"hymyilen"
nyt mökki ruokia ja tavaroita keräämään.
Kaunista viikonloppua sinulle ja miehellesi ,
toivottelee pioni
Kun luin tuon viimeisen kirjoituksesi, niin melkein hieraisin silmiäni, kun sanoit aikoinasi tehneesi kolmea hommaa yht`aikaa. Luulin nimittäin, että sinulla oli kolme aivan tavallista työpaikkaa samaan aikaan. Minä tässä taidan höppänä olla. Sanoitkin, että neuloit, luit ja kuuntelit samalla radiota.
Tiedätkö minä olen kehitellyt nyt viime aikoina sellaisen "kolmetoiminta" systeemin.Ne eivät kyllä ole oikeastaan mitään työhommia, mutta minä osaan puhua puhelimeen, neuvoa miestäni miten menettelee valmistumasa olevan ruoan kanssa ja vahtia tyrttären poikaa.
Aikonani pyysin tuttavaani, jika soitti, että saanhan soittaa sinulle päin paremmalla ajalla, sillä nyt olen tekemässä ruokaa. Eläkkeellä oleva mieheni joutaa mielestäni kyllä keittiötöihinkin.Eikä kovin tumpelo olekkaan kauhan varressa.Auttoiko sinun miehesi sinua kotitöissä, kun ahkeroit vielä iltaisinkin lippukasalla? Ehkä ei, sillä hänelläkin olivat omat harrastuksensa ja menonsa.Vai kuinka?
Aurinko paistaa ihanasti ja on sillä mielialaankin vaikutusta. Nyt tuntuu, että teen kahden jälkeen pojan kanssa lenkin ulkona ja ihailen kukkia, joita alkaa olla joka puolella.
Ystävät ovat tärkeitä ja välillä rasittavia ja joskus tulee jopa määräaikais välirikkoja, mutta koskaan eivät suhteet ole kokonaan katkenneet. Olen sellaista lajia, joka en heti saa uutta vaihdetta päälle, kun olen loukkaantunut jostain.
Itä-suomalaista luonnetta suorastaan kadehdin kun he sanovat ja sitten ollaan taas niinkuin ei mitään.
Oikein mukavaa mökkireissua sinulle!Mekin käymme mökillä viikonloppuna, jos ei sada ja tuule aivan mahdottomasti.Vene on suurenpuoleinen ja mies hyvä merimies, mutta meri taas arvaamaton.
En kyllä oikeastaan koskaan ole pelännyt minkäänlaisessa myrskyssä.
Sanoit olevasi hyväuskoinen ja sinisilmäinen ja
tulleesi monta kertaa narratuksi.
Ole edelleenkin järkevällä tavalla hyväuskoinen.
Häpeä ja ongelma on sillä joka pettää toisen luottamuksen.Maailmassa on niin paljon kovuutta ja pettämistä, että Pioneita tarvittaisiin paljon, paljon enemmän.Jatketaan jutustelua!
Mukavaa viikonloppua ja pidähän silmäsi auki sen prinssin suhteen! Eihän sitä tiedä missä saatat törmätä mukiinmenevään mieheen.
Hei Pioni!
Mainio avauksesi.
Yksinäisyyden tuntemuksesi kuuluu ikäämme. Tarvitsemme ikäkumppaneiden seuraa.
Sehän onnistuu modernisti näin nettiystävyytenäkin.
Vaihdetaan kuulumisia, kokemuksia ja tuntemuksia.
Kasvottommina nettiystävinä se onnistuu meille ujoillekin.
Seniori,sukupuoli ei mulle tyhmälle oikein selvinnyt,mutta olitpa mikä tahansa,tai paremminkin kuka tahansa ,kiva kun vastasit.
Minulla paljon aikaa,luen ja vaihdan mielipiteitä kaikkien kanssa.
Tietysti miehiä kaipaan mukaa,Ori nimesi perässä ,herätti toiveita,oli miten oli mukavaa.
Miehisiä tuntoja siksi,että ei osaa kuvitella itseään heidän paikalle.
Niinkuin sanoin tervetullut jatkamaan ,olit kumpi tahansa.
ilolla ,pioni
Et sinä miehiä saa unohtaa tai saattaa pois mielestäsi, mutta tosiasia lienee, ettet mistään löydä entisen puolisosi vertaista.
Uusi olisi sinulle todennäköisesti pettymys.Sinun iässäsi myös miehiä on jo melkoisesti vähemmän kuin naisia ja vapaina olevien miesten suhteellinen osuus on sitäkin pienempi.
Mikä tekee sinut niin riippuvaiseksi miehestä?
Voithan hankkia naisseuraa, rupatella mukavia, matkustella jne. Ei miestäkään joka lähtöön tarvita.
vain vastaan, olin eron jälkeen kaksi vuotta yksin. Säännöllisen seksielämän loppuminen oli paha juttu.
Alkuun tuli vähän reippaasti oltua tyrkyllä, mutta se ei tuntunut omalta elämältä.
Puolivuotta sitten löytyi kaveri ja siihen päättyi tämän mummon harharetket.
Naisystäviä on ja matkustelua.
Kun hellän rakastelun jälkeen nukahtaa turvalliseen syliin ja vielä aamullakin tuntuu hyvältä.
Tähän tarvitsen miestä, yhtä ainoaa miestä.
Itse kohdallani varmaan olisin aika nihkeä solmimaan uutta suhdetta, jos jäisin yksin.
Mieheni taas ei varmaan leskensänkyä makaisi kun säädyllisen ajan, jos minä kuolisin ennen häntä.
Tälläisiä puhuimmekin puolileikillisesti tänään kun kävimme aamukävelyllä ja oikaisimme hautausmaan läpi.
Kuten huomasit, avioero ei käväissyt mielessänikään, kun sanoin, että "jos jäisin yksin."Tunnen kyllä pariskunnan, jotka oltuaan 50 vuotta naimisissa erosivat ja erikoisinta siinä oli se, etteivät he kumpikaan olleet hurahtaneet kehenkään toiseen, vaan eivät vain enää voineet sietää toisiaan.Eilen mökillä huonolla ilmalla sisätiloissa tuntui, että kinasteltiin kuin pikkukakarat.Mutta en usko että avioeroa koskaan otamme.
sylin johon voin käpertyä,silloin kun tuntuu siltä.Naisen syliin en halua.(hymyä).
Se olkapää ja iso syli,käsivarret ympärillä,niitä,niitä minä ikävöin.Voin ja matkustelenkin,naisten kanssa ja ystävättäriä on,mutta, kun tulen illalla kotiin, eikä selän taakse tule ketään,silloin tulee paha olo.
Kai sitä kesti niin kauan,että yksinkertaisesti
en osaa ajatella elämää yksin.
Haluan ajatella että minua varten on se "prinssi"
olemassa, ja lupaisin olla vertaamatta,opettelisin elämään hänen tavallaan.
Kiitos tapani kun kirjoitit, olethan sinä mies ja lähestyit minua,kuka ties joku toinenkin,,,,,
toivossa on hyvä elää(vaikkei olekkaan)
terv.pioni,,,