Sonja oli 18-vuotias lukiolaistyttö, joka oli joutunut kenties elämänsä tukalimpaan tilanteeseen. Hän oli päätynyt pienessä maistissa lähettelemään alastonkuviaan netissä tapaamalleen mukavanoloiselle pojalle. Tämä oli kuitenkin osoittautunut pahaksi virheeksi, sillä tuo saksalainen ystävä oli alkanut kiristää Sonjaa tämän kuvilla. Hän oli uhannut lähettävänsä niitä kaikille Sonjan Facebook-kavereille, mikäli Sonja ei tottelisi hänen käskyjään. Sonja oli ollut suorastaan kauhuissaan, sillä hänellä oli omia perheenjäseniänsäkin ystävinä naamakirjassa. Niinpä hän ei voinut muuta kuin tehdä juuri niinkuin tuo poika, John, käski tehdä. Heti ensimmäisenä iltana John oli pakottanut Sonjan riisuutumaan web-kameran edessä vaate kerrallaan täysin alastomaksi ja tanssimaan hänelle. Nyt Sonja oli ollut alistettuna kaksi viikkoa, ja Johnin pyynnöt alkoivat käydä aina vain oudommiksi ja pelottavammiksi.
Sonja asteli lähikaupastaan ulos repussaan juuri ostettu vaippapaketti. Vaipat olivat lastenvaippoja, Liberon suurinta mallia. Sonja ei olisi ikipäivänä kehdannut ostaa aikuistenvaippoja mistään, eikä hän voinut tilata niitä netistäkään. Sonja oli noin 160 cm pitkä, hoikka mutta kuitenkin muodokas tyttö. Hiukset olivat vaaleat ja keskipitkät, silmät viattoman siniset. Sonja näytti ikäänkuin kauniilta naapurintytöltä, joka olisi ehkä hiukan ujo ja lapsellinen, eikä todellakaan lähettelisi itsestään rohkeita kuvia kenellekään. Nyt Sonja käveli kuitenkin pelokkaana kotia kohti, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mikä häntä odottaisi. John oli vain käskenyt häntä ostamaan vaippoja, ja soittamaan hänelle videopuhelun tasan kello seitsemältä illalla. 18:30...18:45...18:54... kello lähestyi nyt uhkaavasti aikaa, jolloin Sonja luopuisi jälleen omasta tahdostaan, antaisi sen Johnille käytettäväksi. Sonja aloitti videopuhelun varmuuden vuoksi muutaman minuutin etuajassa, etti John voisi keksiä mitään syytä lähettää kenellekään hänen yksityisimpiä kuviansa. Puhelun alku eteni tyypilliseen tapaan: Sonja riisui paitansa, rintaliivinsä, leikki kiinteillä b-kupin rinnoillaan, riisui farkkunsa ja tuijotti pelkät vihreät alushousut jalassa kun John tyydytti itseään. Yhtäkkiä John kuitenkin lopetti ja pyysi Sonjaa yllättäen avaamaan vaippapaketin. Hetken epäröityään Sonja totteli alistajaansa, repi muovit auki, ja otti yhden vaipan käteensä. Vaippa tuntui suloisen pehmeältä, tuoksui turvallisen puhtaalta ja sen lapsekkaat kuviot saivat hymyn Sonjan huulille. Hymy hyytyi kuitenkin nopeasti, kun John käski Sonjaa pukemaan vaipan päällensä.
Sonja ihmetteli hetken epäuskoisena, mutta tajusi nopeasti, että toteltavahan hänen oli. Hän riisui alushousut ja sujautti nopeasti söpön housuvaipan jalkaansa. Vaippa mahtui Sonjalle juuri ja juuri, se puristi kyllä tiukasti, mutta tuntui toisaalta lämpimältä ja turvalliselta. Sonjan sydän hakkasi hurjalla tahdilla kun hän istuutui takaisin tietokoneensa ääreen. Sonja tunsi itsensä jälleen pieneksi lapseksi, jonka täytyy vielä pitää vaippoja, kun kuivaksi oppiminen on tuottanut vaikeuksia. Hän uppoutui tähän tunteeseen hyvin voimakkaasti ja alkoi huomaamattansa imeä omaa peukaloaan. Sonja toivoi, että joku ottaisi hänet juuri nyt syliin, lepertelisi kuin pienelle vauvalle ja antaisi sitten suukon poskelle... Viestin merkkiääni palautti Sonjan jälleen tähän todellisuuteen, hän luki ruudulta, että vaippa olisi kasteltava. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Sonjaa ei pelottanut jutella Johnin kanssa, hän sulki silmänsä ja hymyili vienosti. Sonja ei ajatellut mitään, hän tiesi vain tahtovansa pissata vaippaan juuri nyt, kastella sen kuin pikkutyttö kastelisi. Pissaaminen tuntui upealta, Sonja nautti kun lämpö levisi aina vain laajemmalle ja laajemmalle alueelle. Hetkeäkään ajattelematta hän sulki tietokoneensa ja asettui sängylleen makaamaan. Sonja tunsi itsensä hieman kiihottuneeksi katsoessaan päällään olevaa vaippaa, joka oli muuttunut väriltään vaaleankeltaiseksi. Hän työnsi kätensä vaipan alle ja alkoi hyväillä itseään. Hyvin nopeasti Sonja jo huohotti, ja tämä muuttui muutaman kerran selväksi voihkimiseksi. Neljän orgasmin jälkeen Sonja ei jaksanut enää avata silmiäänkään, pikkutytön oli nyt aika käydä nukkumaan.
Pieni tyttö taas
37
35092
Vastaukset
- DarioC
Luku 2 Riina
Riina vilkaisi peilistä tummanruskeita hiuksiansa ja hymyili. Hän tunsi itsensä kerrankin kauniiksi, olihan hänen luokkatoverinsa Milo hymyillyt hänelle juuri suloisesti, kun he olivat kohdanneet läheisessä kahviossa. Riina oli Sonjan kaksoissisko, mutta luonteeltaan ja ulkonäöltään täysin erilainen kuin siskonsa. Riina oli synkkä ja melankolinen tyttö, joka meikkasi paljon ja pukeutui seksikkäisiin vaatteisiin. Hän oli elänyt koko ikänsä Sonjan varjossa, pojat tuntuivat huomaavan vain hänen siskonsa kauniit vaaleat hiukset, ja upean sopusuhtaisen vartalon. Riina ei pitänyt omasta vartalostaan, hän oli lauta isolla L:llä. Hän ei pitänyt myöskään Sonjasta, joka tuntui olevan paitsi poikien, myös hänen vanhempiensa suosikki. Nyt Riinalla olisi kuitenkin aihetta käydä kertomassa illasta Sonjalle, olihan Milo hymyillyt tänään juuri hänelle. Hän avasi hiljaa Sonjan huoneen oven ja huomasi tytön olevan nukkumassa. Lähemmäs hiivittyään Riina huomasi Sonjan päällä olevan vaipan, vaikka ei aluksi voinutkaan uskoa näkemäänsä. Hän kokeili kädellään varovasti siskonsa vaippaa ja tajusi yllätyksekseen sen olevan läpimärkä.
Riina katseli hymyillen oven raosta, kun Sonja selitti isälleen miksi hänet oli juuri yllätetty nukkumasta märissä vaipoissa. Sonja sanoi kastelevansa joskus öisin, mikä tuli isälle suurena yllätyksenä. Riina tiesi, ettei se ollu totta, hän oli nukkunut Sonjan kanssa samassa huoneessa satoja öitä, eikä tyttö ollut koskaan kastellut sänkyään. Nyt hän kuitenkin istui sängyllään hämmästyneen isänsä vieressä pissavaippa päällään kuin pikkutyttö. Riina kuuli, kun isä sanoi varaavansa Sonjalle ajan lääkärille ja hankkivansa tälle aikuistenvaippoja. Sonja hätääntyi ja kielsi isää toimimasta näin. Hän lupasi, ettei enää koskaan kastelisi yöllä ja lopulta isä myöntyi antamaan Sonjalle vielä yhden mahdollisuuden. Sonja puki uuden vaipan päällensä ja lupasi sen olevan aamulla aivan kuiva.
Riina heräsi kolmelta yöllä herätyskellonsa ääneen. Hän hieroi hetken silmiään, hipsutteli sitten keittiöön ja täytti vesilasin lämpimällä vedellä. Pian Sonja kokisi elämänsä nöyryytyksen, eikä Riinan tarvitsisi enää tuntea itseään siskoaan huonommaksi. Hän käveli Sonjan huoneeseen varoen visusti herättämästä ketään. Sonja näytti nukkuvan sikeästi. Nyt alkaisi pelottavin vaihe, jos sisko heräisi kesken kaiken, olisi Riina vaikeuksissa, pahoissa sellaisissa. Riina sytytti valot ja tarttui varovasti nukkuvan tytön käteen. Hän nosti hieman tytön kättä ja asetti sen sitten vesilasiin. Sonja säpsähti hieman, mutta Riinan helpotukseksi jatkoi sitten uniaan. Tästä eteenpäin kaikki sujui Riinan suunnitelman mukaan. Sonja todellakin laski allensa, eikä vaippa pitänyt kaikkea pissaa sisällään. Riina katsoi haltioissaan, kun kostea läikkä Sonjan lakanoissa kasvoi aina vain suuremmaksi ja suuremmaksi. Lopulta pissan tulo loppui ja Sonja kiepsahti unissaan kylkiasentoon oikein viattoman näköisenä. Riina palasi omaan huoneeseensa ja hymyili leveästi. Sisko viettäisi nyt pitkän ajan perheensä ja ehkä jopa koulunsa vaippatyttönä.
Seuraavana iltana Riina katseli huvittuneena Sonjaa. Tyttö oli itkenyt ensin aamun, sitten päivän, ja vielä alkuillankin. Nyt hän makasi sohvalla ilman housuja, päällään vain valkoinen tiukka toppi. Tyttöjen äiti katsoi Sonjaa säälivästi pitäen käsissään lastenvaippoihin verrattuna hyvin suurta vaippaa. Hän pyysi Sonjaa nostamaan takapuoltaan, ja asetteli vaipan tyttönsä pyöreän pepun alle. Sitten hän nosti vaipan etuosan Sonjan alavatsan päälle ja kiinnitti teipit. Riina ei voinut olla hymyilemättä, Sonja todellakin oli nyt vaipoissa. Äiti lähti keittiöön laittamaan iltaruokaa, ja jätti tytöt kahdestaan olohuoneeseen.
Riina: "Kukas nyt on pikkuvauva?"
Sonja ei vastannut mitään. Riina viittasi kysymyksellään noin kymmenen vuoden päähän, jolloin Sonja oli kiusannut häntä yökastelusta. Nyt osat olivat vaihtuneet. Riina tönäisi siskoaan kevyesti, mikä riitti kuitenkin kaatamaan hennon tytön polvilleen maahan. Samassa sisään astui joukko nuoria, jotka olivat tyttöjen koulukavereita. He kaikki katsoivat aivan hiljaa olohuoneen matolla konttaavaa vaippoja käyttävää ystäväänsä.
"Jouduin vähän lapsenvahdiksi" , sanoi Riina ja taputti samalla pari kertaa siskonsa vaippapeppua.- DarioC
Luku 3 Jutta
Jutta katseli Sonjaa hetken epäuskoisesti, hymyili tälle sitten ilkeästi ja sanoi: "Oon aina pitäny sua lapsellisena, mut jotai rajaa tuossakii." Koko porukka Sonjaa lukuun ottamatta repesi nauruun ja siirtyi sitten Riinan perässä yläkertaan kohti tämän huonetta. Jutta keksi jo mielessään ivallisia kommentteja, joita Sonja tulisi kuulemaan koulussa seuraavalla viikolla. Jutta oli erittäin kaunis tyttö, joka seurusteli 23-vuotiaan mallipojan kanssa. Hän oli samalla luokalla lukiossa Sonjan ja Riinan kanssa, ja he liikkuivat joskus vapaa-ajallakin samoissa porukoissa. Jutta oli ylivoimaisesti koulunsa suosituin tyttö, lähes jokaisen pojan päiväunien ja salaisten fantasioiden kohde. Hänen platinablondit hiuksensa, syvät ruskeat silmänsä, kiinteät D-kupin rintansa ja täydellinen treenattu takapuolensa saivat pojan kuin pojan kuolaamaan hänen peräänsä. Luonteeltaan hän oli kuitenkin hyvin tyly, ja hänellä oli tapana nöyryyttää häntä lähestyviä poikia ja kiusata tyttöjä, jotka eivät kuuluneet suosittujen oppilaiden joukkoon.
Seuraavana päivänä oli lauantai, ja Jutta lähetti aamulla ystävilleen illanviettokutsuja. Hänen suunnitelmansa oli nöyryyttää Sonjaa oikein kunnolla tämän koulukavereiden silmien edessä. Juhliin saivat kutsun Sonja, tämän sisko Riina, komea ja salaperäinen Nick, rento ja hauska Milo, Jutan poikaystävä Mikko, sekä Kia, Jutan paras ystävä. Pikkulinnut olivat kuitenkin visertäneet näistäkin juhlista, ja illalla Jutan talolle saapui parisenkymmentä nuorta. Jutalla ei tietysti ollut mitään tätä vastaan, tuntui hienolta tietää, että maanantaina koulussa puhuttaisiin jälleen hänen bileistään. Jutta laittoi musiikkia soimaan ja bileet olivat valmiit alkamaan. Ensimmäiset pari tuntia lähinnä syötiin, juotiin ja tanssittiin. Jutta ei syönyt mitään, paino ei saanut vahingossakaan noussa yli 50 kg:n. Tänä aamuna hän oli painanut jo yli 49kg, mikä tarkoitti sitä, että 800:n kilokalorin dieettiä oli tiukennettava entisestään. Hän mietti kaloreita jopa tanssiessaan Nickin kanssa, johon oli tuntenut hieman vetoa viime aikoina. Hän ei kuitenkaan voinut tehdä asialle mitään, sillä hän seurusteli Mikon kanssa. Mikko oli tunnettu alusvaatemalli, jonka tyttöystävänä pysyminen oli tärkeää Jutan sosiaalisen statuksen kannalta. Korkea sosiaalinen asema tuntui olevan laihtumisen lisäksi toinen Jutan pakkomilteistä. Juuri sen takia hän päätti myös lisätä juhliin yllätysohjelmaa.
"Nyt on vauvojen nukkumaanmenoaika!", Jutta huusi.
Samassa Jutta, Kia ja Milo tarttuivat Sonjaan kiinni. Tyttö yritti huutaa, mutta Kia sujautti hänen suuhunsa tutin, jonka Jutta teippasi hymyillen kiinni. Sonja ei pystynyt paljoakaan taistelemaan vastaan, hän oli lähipäivien kokemustensa takia juonut itsensä kovaan humalaan.
"Meillä on täällä vauva, joka tarvitsee vieläkin vaippoja. Eiköhän hoideta vauvaa vähän aikaa porukalla", Jutta ehdotti. Porukka oli heti innoissaan mukana, ja Milo ehotti, että pelattaisiin pullonpyöritystä. Ensimmäisenä tehtävänä oli Sonjan vaipoittaminen, minkä Nick sai hoidettavakseen. Hän katsoi Sonjaa säälivä ilme kasvoillaan, mutta muiden painostaessa riisui sitten tytöltä housut. "Vauvalla ei kasva vielä karvatkaan", kommentoi Kia Sonjan ajeltua alapäätä. Nick otti Riinan mukanaan tuoman vaipan, ja pienten vaikeuksien jälkeen saikin laitettua sen Sonjalle. Jutta katseli tilannetta hiljaa sivummalta, ja tunsi kostuvansa katsellessaan vaipat jalassa istuvaa Sonjaa. Peli jatkui tästä eteenpäin hyvin rohkeana, vauva sai Kialta rintaa ja Mikolta kultaisen suihkun päällensä. Kun tehtäväideat lopulta loppuivat, raahattiin kovassa humalassa ollut Sonja yläkerrassa olevaan vanhaan pinnasänkyyn, ja jätettiin siihen nukkumaan.
Tunnin päästä Jutta käveli muutaaman drinkin rohkaisemana yläkertaan katsomaan, kuinka Sonja voi. Hän huomasi tytön nukahtaneen ja imevän peiton kulmaa pikkutyttömäisesti. Näky kiihotti Juttaa, ja hän siirsi varovasti peittoa pois Sonjan päältä. Vaippa näytti Sonjan päällä melkein liiankin hyvältä, ja siitä näki selvästi Sonjan kastelleen sen. Jutta avasi hitaasti teipit ja katsoi hetken Sonjan paljaaksi ajeltua pillua. Sen kummemmin miettimättä hän alkoi kiimaisena nuolla Sonjaa, välittämättä siitä, heräisikö tämä. Viimeistään klitoriksen nuoleminen herätti Sonjan ja sai tytön voihkimaan nautinnosta. Jutta näki ensimmäistä kertaa tytön saavan orgasmin, ja tunsi kuinka kiima sai hänenkin pikkuhousunsa kosteiksi. Jutta alkoi sormettaa rajusti katsellen samalla Sonjaa ja tämän märkää vaippaa. Orgasmi oli lyhyt, mutta voimakas, ja se sai Jutan voihkaisemaan ehkä liiankin kovaa. Tämän jälkeen hän kiskoi pikkarinsa takaisin jalkaan ja vaihtoi Sonjalle kuivan vaipan. Hän suuteli Sonjaa hyvästiksi, ja palasi alakertaan hämmentyneenä, mutta onnellisena.
Laitan lisää osia, jos ihmisiä kiinnostaa :)
- Äijä83
Kiihottava tarina! Jatkoa kiitos
- Äijä85
Vain otettu lääke auttaa
- Hessuman
Sairasta koulukiusaamis paskaa.
HYI - nuori nainen
oikein hyvä ja kiihottava tarina
- Uhh
Jatka kiihotuin kunnolla :)
- DarioC
Luku 4 John
John katseli tietokoneensa näyttöä alakuloisena. Sonja oli offline-tilassa, aivan kuten Anna, Iisa, Katy, Therese, Alice ja muutama muukin nettikaveri. Muutama päivä aikaisemmin hänen pitkäaikainen unelmansa oli vihdoin toteutunut, hän oli nähnyt teinitytön vaipoissa, vieläpä märissä sellaisissa. Tämän jälkeen Sonjasta ei ollut kuitenkaan kuulunut mitään, eikä John ollut saanut muita "ystäviään" menemään yhtä pitkälle. Ja mitäpä hän voisi tehdä, jos Sonja ei enää ottaisi yhteyttä. Ei John oikeasti tämän kuvia uskaltaisi kenellekään lähettää, eikä hän edes haluaisi loukata Sonjaa. Hän tahtoi vain toteuttaa fantasiansa edes jollain tavalla, sillä hän ei ollut reaalimaailmassa tavannut koskaan yhtäkään vaippatyttöä. Tyttöjen lähestyminen tuotti muutenkin vaikeuksia, vaikka John melko hyvännäköinen poika olikin. Hän ei vain koskaan tuntunut löytävän oikeita sanoja, ja puhuikin tytöille oikeastaan vain internetin välityksellä. Vaipat olivat kiinnostaneet Johnia pienestä pitäen. Hän oli kastellut housunsa tarhassa 5-vuotiaana, ja koska mistään ei ollut löytynyt vaihtohousuja, oli tarhantäti lopulta hätäratkaisuna laittanut Johnille kaapista löytyneen lastenvaipan. Tuosta päivästä lähtien John oli aina jollain tavalla toivonut, että joku tyttö tai nainen pakottaisi hänet jälleen käyttämään vaippaa. Tuo fantasia ei ollut kuitenkaan koskaan toteutunut, joten nyt John päätti ostaa vaippoja omia mukavia hetkiään varten. Hän veti takin naulakosta päälleen ja lähti bussilla kohti apteekkia.
Vaippojen ostaminen kävi lopulta helpommin kuin John olisi uskonut. Ei tarvittu mitään selityksiä, reippaasti pyytämällä niitä sai. Apteekkari oli oikein asiallinen, eikä John tuntenut erityisempää häpeääkään. Nyt hän tahtoi vain päästä mahdollisimman nopeasti kotiin kokeilemaan uusia ostoksiaan. Matkalla bussipysäkille John kuitenkin kompastui ja vaippapaketti putosi hänen muovikassistansa jalkakäytävälle. Kohtalo oli jälleen kerran julma, sillä juuri samalla hetkellä ohi käveli joukko nuoria, jotka asuivat Johnin kanssa samassa kaupungissa. Iva ja pilkka eivät tulleet Johnille uutena asiana, häntä oli kiusattu koulussa ala-asteelta saakka. Tällä kertaa häntä sattui kuitenkin tavallista syvemmälle, ehkä siksi, että aihe oli hyvin henkilökohtainen ja hänelle itsellensäkin arka. John istui bussipysäkin lähistöllä olleelle penkille ja räjähti itkemään. Käsissään hän puristi tiukasti vastaostettua vaippapakettia.
Ulkona alkoi hiljalleen sataa, mutta John ei välittänyt siitä ollenkaan. Hän istui, istui vielä lisää, istui kunnes ulkona oli jo pimeää, ja istui vieläkin lisää. Millään ei tuntunut olevan mitään väliä. John ei huomannut ollenkaan ympärillä pyörinyttä maailmaa, hän oli vaipunut synkkyyteen ja epätoivoon. John havahtui, kun auto pysähtyi hänen viereensä kadun reunaan. Punaisen urheiluauton ikkuna aukesi, ja häntä tuijotti kaunis, punatukkainen, iältään 30-40-vuotias nainen. Tuo mystinen hahmo viittoi kädellään Johnia tulemaan kyytiin, ja poika tottelikin häntä pienen epäröinnin jälkeen. Kyyneleet poskillaan John hyppäsi etupenkille ja sai naiselta lämpimän katseen osakseen. - DarioC
DarioC kirjoitti:
Luku 4 John
John katseli tietokoneensa näyttöä alakuloisena. Sonja oli offline-tilassa, aivan kuten Anna, Iisa, Katy, Therese, Alice ja muutama muukin nettikaveri. Muutama päivä aikaisemmin hänen pitkäaikainen unelmansa oli vihdoin toteutunut, hän oli nähnyt teinitytön vaipoissa, vieläpä märissä sellaisissa. Tämän jälkeen Sonjasta ei ollut kuitenkaan kuulunut mitään, eikä John ollut saanut muita "ystäviään" menemään yhtä pitkälle. Ja mitäpä hän voisi tehdä, jos Sonja ei enää ottaisi yhteyttä. Ei John oikeasti tämän kuvia uskaltaisi kenellekään lähettää, eikä hän edes haluaisi loukata Sonjaa. Hän tahtoi vain toteuttaa fantasiansa edes jollain tavalla, sillä hän ei ollut reaalimaailmassa tavannut koskaan yhtäkään vaippatyttöä. Tyttöjen lähestyminen tuotti muutenkin vaikeuksia, vaikka John melko hyvännäköinen poika olikin. Hän ei vain koskaan tuntunut löytävän oikeita sanoja, ja puhuikin tytöille oikeastaan vain internetin välityksellä. Vaipat olivat kiinnostaneet Johnia pienestä pitäen. Hän oli kastellut housunsa tarhassa 5-vuotiaana, ja koska mistään ei ollut löytynyt vaihtohousuja, oli tarhantäti lopulta hätäratkaisuna laittanut Johnille kaapista löytyneen lastenvaipan. Tuosta päivästä lähtien John oli aina jollain tavalla toivonut, että joku tyttö tai nainen pakottaisi hänet jälleen käyttämään vaippaa. Tuo fantasia ei ollut kuitenkaan koskaan toteutunut, joten nyt John päätti ostaa vaippoja omia mukavia hetkiään varten. Hän veti takin naulakosta päälleen ja lähti bussilla kohti apteekkia.
Vaippojen ostaminen kävi lopulta helpommin kuin John olisi uskonut. Ei tarvittu mitään selityksiä, reippaasti pyytämällä niitä sai. Apteekkari oli oikein asiallinen, eikä John tuntenut erityisempää häpeääkään. Nyt hän tahtoi vain päästä mahdollisimman nopeasti kotiin kokeilemaan uusia ostoksiaan. Matkalla bussipysäkille John kuitenkin kompastui ja vaippapaketti putosi hänen muovikassistansa jalkakäytävälle. Kohtalo oli jälleen kerran julma, sillä juuri samalla hetkellä ohi käveli joukko nuoria, jotka asuivat Johnin kanssa samassa kaupungissa. Iva ja pilkka eivät tulleet Johnille uutena asiana, häntä oli kiusattu koulussa ala-asteelta saakka. Tällä kertaa häntä sattui kuitenkin tavallista syvemmälle, ehkä siksi, että aihe oli hyvin henkilökohtainen ja hänelle itsellensäkin arka. John istui bussipysäkin lähistöllä olleelle penkille ja räjähti itkemään. Käsissään hän puristi tiukasti vastaostettua vaippapakettia.
Ulkona alkoi hiljalleen sataa, mutta John ei välittänyt siitä ollenkaan. Hän istui, istui vielä lisää, istui kunnes ulkona oli jo pimeää, ja istui vieläkin lisää. Millään ei tuntunut olevan mitään väliä. John ei huomannut ollenkaan ympärillä pyörinyttä maailmaa, hän oli vaipunut synkkyyteen ja epätoivoon. John havahtui, kun auto pysähtyi hänen viereensä kadun reunaan. Punaisen urheiluauton ikkuna aukesi, ja häntä tuijotti kaunis, punatukkainen, iältään 30-40-vuotias nainen. Tuo mystinen hahmo viittoi kädellään Johnia tulemaan kyytiin, ja poika tottelikin häntä pienen epäröinnin jälkeen. Kyyneleet poskillaan John hyppäsi etupenkille ja sai naiselta lämpimän katseen osakseen."Mikäs pojalla on hätänä?", nainen kysyi, ja jatkoi "Tarvitsetko apua noiden kanssa?", osoittaen samalla Johnin sylissä olleita vaippoja.
"Noh... ehkä vähän", John vastasi ujosti.
Nainen hymyili hänelle lempeästi ja sanoi: " Olen Annabel".
Johnkin esitteli itsensä ja Annabel lähti viemään häntä jonnekin, oikeastaan Johnilla ei ollut aavistustakaan minne.
He saapuivat suuren ja modernin talon luo, jonne Annabel ohjasi Johnin kädestä pitäen. Hän alkoi riisua Johnin vaatteita, eikä poika oikein tiennyt kuinka reagoida. Tilanne oli kaikin puolin pelottava, mutta toisaalta Johnin suurin unelma oli mahdollisesti käymässä toteen.
"Vai tarvitsee poika apua vaippojen kanssa...", Annabel totesi kuin pikkulapselle puhuen ja otti paketista yhden vaipan. Riisuttuaan Johnilta farkut, hän huomasi pojan voimakkaan erektion ja tajusi vaipan laittamisen olevan tässä tilanteessa mahdotonta. Niinpä Annabel otti myös Johnin alushousut pois ja alkoi hitaasti runkata pojan pystyssä seisovaa kalua. John nautti tästä suunnattomasti, hän olisi toivonut hetken kestävän ikuisesti. Pian kiima kävi kuitenkin jo liian suureksi, John jännitti kaikki lihaksensa tuntiessaan orgasmin lähestyvän. Samalla hetkellä Annabel otti hänen kovana sykkivän kalun huuliensa väliin, ja John laukesi tämän salaperäisen naisen suuhun. Välittömästi tämän jälkeen John sai vaipat jalkaansa, ja Annabel ohjasi hänet ruokapöytään.
Siinä he nyt söivät ja juttelivat. John oli yllättynyt, että Annabel ei ollutkaan vain nuoren panon perässä, vaan tahtoi oikeasti tutustua häneen. Ruoka maistui oikein hyvältä, tosin John oli niin kiihottunut, että hänen oli vaikea keskittyä edes syömiseen. Ruokailun edetessä hän alkoi kuitenkin tuntea koko ajan kasvavaa vihlovaa kipua vatsassaan ja lopulta hänen oli kysyttävä Annabelilta:
" Voinko käydä vessassa, vatsaan sattuu vähän?"
Annabel vastasi hymyillen: " Luuletko, että tarjosin sinulle ihan tavallisen aterian? Saat olla koko viikonlopun vauvani, ja pidän huolta, että todellakin olet kuin vauva."
Kylmät väreet kulkivat Johnin läpi, kun hän tajusi, ettei voisi pidättää enää hetkeäkään. Hän kakkaisi vaippaan hetkenä minä hyvänsä. - DarioC
DarioC kirjoitti:
"Mikäs pojalla on hätänä?", nainen kysyi, ja jatkoi "Tarvitsetko apua noiden kanssa?", osoittaen samalla Johnin sylissä olleita vaippoja.
"Noh... ehkä vähän", John vastasi ujosti.
Nainen hymyili hänelle lempeästi ja sanoi: " Olen Annabel".
Johnkin esitteli itsensä ja Annabel lähti viemään häntä jonnekin, oikeastaan Johnilla ei ollut aavistustakaan minne.
He saapuivat suuren ja modernin talon luo, jonne Annabel ohjasi Johnin kädestä pitäen. Hän alkoi riisua Johnin vaatteita, eikä poika oikein tiennyt kuinka reagoida. Tilanne oli kaikin puolin pelottava, mutta toisaalta Johnin suurin unelma oli mahdollisesti käymässä toteen.
"Vai tarvitsee poika apua vaippojen kanssa...", Annabel totesi kuin pikkulapselle puhuen ja otti paketista yhden vaipan. Riisuttuaan Johnilta farkut, hän huomasi pojan voimakkaan erektion ja tajusi vaipan laittamisen olevan tässä tilanteessa mahdotonta. Niinpä Annabel otti myös Johnin alushousut pois ja alkoi hitaasti runkata pojan pystyssä seisovaa kalua. John nautti tästä suunnattomasti, hän olisi toivonut hetken kestävän ikuisesti. Pian kiima kävi kuitenkin jo liian suureksi, John jännitti kaikki lihaksensa tuntiessaan orgasmin lähestyvän. Samalla hetkellä Annabel otti hänen kovana sykkivän kalun huuliensa väliin, ja John laukesi tämän salaperäisen naisen suuhun. Välittömästi tämän jälkeen John sai vaipat jalkaansa, ja Annabel ohjasi hänet ruokapöytään.
Siinä he nyt söivät ja juttelivat. John oli yllättynyt, että Annabel ei ollutkaan vain nuoren panon perässä, vaan tahtoi oikeasti tutustua häneen. Ruoka maistui oikein hyvältä, tosin John oli niin kiihottunut, että hänen oli vaikea keskittyä edes syömiseen. Ruokailun edetessä hän alkoi kuitenkin tuntea koko ajan kasvavaa vihlovaa kipua vatsassaan ja lopulta hänen oli kysyttävä Annabelilta:
" Voinko käydä vessassa, vatsaan sattuu vähän?"
Annabel vastasi hymyillen: " Luuletko, että tarjosin sinulle ihan tavallisen aterian? Saat olla koko viikonlopun vauvani, ja pidän huolta, että todellakin olet kuin vauva."
Kylmät väreet kulkivat Johnin läpi, kun hän tajusi, ettei voisi pidättää enää hetkeäkään. Hän kakkaisi vaippaan hetkenä minä hyvänsä.Luku 5 Sonja
Tämä ei voinut olla totta. Oli maanantai-aamu, ja äiti vaati Sonjaa pukemaan vaipan päällensä kouluun lähtiessään. Riina oli kertonut perheelle Sonjan kastelleen Jutan bileissä housunsa ja olleen sielläkin loppuajan vaipoissa. Sonja oli tietysti kiistänyt tämän väitteen, mutta kaikki tuntuivat uskovan pelkästään Riinaa, joka tuntui nyt olevan vanhempien suosikkityttö. Sonja oli kokenut myös tänä aamuna epämukavan ja nolon herätyksen. Hän oli herännyt pieneen pissan hajuun, kokeillut vielä epätoivoisesti vaippaansa ja todennut sitten lohduttoman tosiasian. Vaippa oli kastunut pahasti, se oli keskiosastaan aivan läpimärkä, ja pissaa oli valunut myös Sonjan pepun alle. Sonja oli kastellut vaippansa nyt kolmena yönä peräkkäin, eikä hän tiennyt, kuinka oli muuttunut yht'äkkiä yökastelijaksi. Vielä enemmän häntä pohditutti, miksi hän piti niin paljon siitä pikkutyttömäisestä olosta, joka hänellä oli joka kerta, kun hän heräsi märistä vaipoista. Hän rakasti myös märän vaipan tuntua iholla ja sitä, kuinka hänen äitinsä silitteli Sonjaa aina laittaessaan tälle vaipan. Nyt äiti oli kuitenkin mennyt liian pitkälle, kouluun Sonja ei suostuisi vaippaa laittamaan! Riina virnisteli jälleen Sonjalle niin, että aivan kuin hänellä olisi tässä sormensa pelissä. Sonja tiesi kuitenkin kastelleensa vaippansa aivan itse, eikä hän voinut syyttää siitä siskoaan tai ketään muutakaan. Nyt hän yritti epätoivoisesti anella äidiltään armoa:
"En tasan laita mitää vaippaa kouluun. Jos joudun pissaamaa siihe, ni en kyllä meinaa olla siellä märissä vaipoissa koko päivää."
"Ei tarvitsekaan. Olen sopinut terveydenhoitajasi kanssa, että hän voi vaihtaa sinut kuiviin, ihan milloin vain sitä tarvitset. Käypäs nyt tuohon sohvalle, niin saadaan sinut lähtökuntoon", sanoi äiti, joka oli pikkuhiljaa alkanut puhua Sonjalle kuin pikkutytölle.
Sonja kävi hammasta purren sohvalle makaamaan, ja äiti vaipoitti tyttärensä nyt jo aikaisempaa kokeneemmin ottein.
"Tämähän alkaa jo sujua meiltä", jatkoi äiti lepertelyään, kun Sonja kiskoi päällensä vihreää hametta, jonka hän toivoi peittävän edes hieman pullottavia vaippoja. Sonja ajatteli tämän olevan hänen kohtalonsa. Hänestä tulisi jälleen vaippoja käyttävä pikkuvauva, halusi hän sitä tai ei.
Tyttöjen liikuntatunnin jälkeen pukukopissa vaihdettiin vaatteita. Sonja yritti livahtaa suoraan vessaan, mutta Jutta tarttui häntä hiuksista, ja käski riisumaan verkkarit. Sonja kieltäytyi tästä, mihin tytöt eivät selvästikään olleet tyytyväisiä. Jutta ja Kia tarttuivat Sonjaa käsivarsista, Ja Riina kiskoi punaiset verryttelyhousut pois paljastaen valkoisena loistavan vaipan koko porukalle. Pukuhuoneessa syntyi valtava naururemakka, joka rauhoittui vasta, kun Jutta totesi:
"Meidän vauvahan taitaa olla vielä kuiva. Pitäiskö meidän tehdä sille vähän kotoisampi olo?"
Tämän jälkeen kaikki tytöt ryntäsivät kuin yhteisestä sopimuksesta Sonjan kimppuun, kaatoivat hänet pukuhuoneen lattialle, ja alkoivat kutittaa. Sonja oli todella helposti kutiavaa tyyppiä, ja hän alkoikin heti sätkiä sekä nauraa hurjasti. Sonja tunsi paineen kasvavan hänen virtsarakossaan, mutta hän oli päättänyt olla luovuttamatta. Vaippa pysyisi kuivana koko koulupäivän ajan. Pian Sonja kuitenkin kauhukseen tunsi, kuinka pissaa lirahti hieman vaippaan naurunpurskahduksen aikana. Kohta karkasi jo hiukan enemmän, ja pidättely muuttui koko ajan vain entistä tuskallisemmaksi. Lopulta Sonjan sulkijalihas yksinkertaisesti petti, ja lämmin pissa alkoi nopeasti täyttää Sonjan mukavasti puristavia vaippoja. Muut tytöt katselivat hiljaa, kun vaippa muuttui ulkoapäinkin kostean näköiseksi. Sitten he poistuivat keskenään supatellen, jättäen Sonjan yksin pukuhuoneen lattialle. Sonjasta tuntui, että Jutta olisi katsonut häntä säälien, mutta hän päätteli vain kuvitelleensa. Hän nousi lattiasta ylös, ja lähti kävelemään epätoivoisena kohti terkkarin huonetta.
Sonjan onneksi terveydenhoitaja oli komea, noin 30-vuotias mies, eikä epäilyttävä mummo, kuten hänen edeltäjänsä. Noloa tämä silti oli, aivan liiankin noloa. Terkkari katsoi Sonjaa arasti osoittaessaan huoneessa olevaa sairaalasängyn kaltaista sänkyä, tilanne näytti ujostuttavan häntäkin. Hän avasi nopeasti Sonjan vaipan teipit, ja nosti sitten käteensä tytön hetki sitten kasteleman pissavaipan, joka tuntui vielä hieman lämpimältä. Sonjasta tuntui, että terkkarikin ihmettelisi, kuinka yksi tyttö voikin kastella vaipan noin märäksi. Terveydenhoitaja jatkoi kuitenkin asiallisesti työtänsä, ja pyyhki Sonjan alapään huolellisesti puhtaaksi, minkä jälkeen hän ripotteli sinne hieman talkkia. Sonja tunsi kiihottuvansa ja toivoi, ettei terkkari vain huomaisi sitä. Pian hän sai kuitenkin jälleen kuivan vaipan päällensä, ja komea terveydenhoitaja saattoi hänet kauniin hymyn kera ovelle. Sonjakin hymyili aurinkoisesti, hän oli todella nauttinut tästä vaipanvaihtosessiosta. - Anonyymi
DarioC kirjoitti:
Luku 5 Sonja
Tämä ei voinut olla totta. Oli maanantai-aamu, ja äiti vaati Sonjaa pukemaan vaipan päällensä kouluun lähtiessään. Riina oli kertonut perheelle Sonjan kastelleen Jutan bileissä housunsa ja olleen sielläkin loppuajan vaipoissa. Sonja oli tietysti kiistänyt tämän väitteen, mutta kaikki tuntuivat uskovan pelkästään Riinaa, joka tuntui nyt olevan vanhempien suosikkityttö. Sonja oli kokenut myös tänä aamuna epämukavan ja nolon herätyksen. Hän oli herännyt pieneen pissan hajuun, kokeillut vielä epätoivoisesti vaippaansa ja todennut sitten lohduttoman tosiasian. Vaippa oli kastunut pahasti, se oli keskiosastaan aivan läpimärkä, ja pissaa oli valunut myös Sonjan pepun alle. Sonja oli kastellut vaippansa nyt kolmena yönä peräkkäin, eikä hän tiennyt, kuinka oli muuttunut yht'äkkiä yökastelijaksi. Vielä enemmän häntä pohditutti, miksi hän piti niin paljon siitä pikkutyttömäisestä olosta, joka hänellä oli joka kerta, kun hän heräsi märistä vaipoista. Hän rakasti myös märän vaipan tuntua iholla ja sitä, kuinka hänen äitinsä silitteli Sonjaa aina laittaessaan tälle vaipan. Nyt äiti oli kuitenkin mennyt liian pitkälle, kouluun Sonja ei suostuisi vaippaa laittamaan! Riina virnisteli jälleen Sonjalle niin, että aivan kuin hänellä olisi tässä sormensa pelissä. Sonja tiesi kuitenkin kastelleensa vaippansa aivan itse, eikä hän voinut syyttää siitä siskoaan tai ketään muutakaan. Nyt hän yritti epätoivoisesti anella äidiltään armoa:
"En tasan laita mitää vaippaa kouluun. Jos joudun pissaamaa siihe, ni en kyllä meinaa olla siellä märissä vaipoissa koko päivää."
"Ei tarvitsekaan. Olen sopinut terveydenhoitajasi kanssa, että hän voi vaihtaa sinut kuiviin, ihan milloin vain sitä tarvitset. Käypäs nyt tuohon sohvalle, niin saadaan sinut lähtökuntoon", sanoi äiti, joka oli pikkuhiljaa alkanut puhua Sonjalle kuin pikkutytölle.
Sonja kävi hammasta purren sohvalle makaamaan, ja äiti vaipoitti tyttärensä nyt jo aikaisempaa kokeneemmin ottein.
"Tämähän alkaa jo sujua meiltä", jatkoi äiti lepertelyään, kun Sonja kiskoi päällensä vihreää hametta, jonka hän toivoi peittävän edes hieman pullottavia vaippoja. Sonja ajatteli tämän olevan hänen kohtalonsa. Hänestä tulisi jälleen vaippoja käyttävä pikkuvauva, halusi hän sitä tai ei.
Tyttöjen liikuntatunnin jälkeen pukukopissa vaihdettiin vaatteita. Sonja yritti livahtaa suoraan vessaan, mutta Jutta tarttui häntä hiuksista, ja käski riisumaan verkkarit. Sonja kieltäytyi tästä, mihin tytöt eivät selvästikään olleet tyytyväisiä. Jutta ja Kia tarttuivat Sonjaa käsivarsista, Ja Riina kiskoi punaiset verryttelyhousut pois paljastaen valkoisena loistavan vaipan koko porukalle. Pukuhuoneessa syntyi valtava naururemakka, joka rauhoittui vasta, kun Jutta totesi:
"Meidän vauvahan taitaa olla vielä kuiva. Pitäiskö meidän tehdä sille vähän kotoisampi olo?"
Tämän jälkeen kaikki tytöt ryntäsivät kuin yhteisestä sopimuksesta Sonjan kimppuun, kaatoivat hänet pukuhuoneen lattialle, ja alkoivat kutittaa. Sonja oli todella helposti kutiavaa tyyppiä, ja hän alkoikin heti sätkiä sekä nauraa hurjasti. Sonja tunsi paineen kasvavan hänen virtsarakossaan, mutta hän oli päättänyt olla luovuttamatta. Vaippa pysyisi kuivana koko koulupäivän ajan. Pian Sonja kuitenkin kauhukseen tunsi, kuinka pissaa lirahti hieman vaippaan naurunpurskahduksen aikana. Kohta karkasi jo hiukan enemmän, ja pidättely muuttui koko ajan vain entistä tuskallisemmaksi. Lopulta Sonjan sulkijalihas yksinkertaisesti petti, ja lämmin pissa alkoi nopeasti täyttää Sonjan mukavasti puristavia vaippoja. Muut tytöt katselivat hiljaa, kun vaippa muuttui ulkoapäinkin kostean näköiseksi. Sitten he poistuivat keskenään supatellen, jättäen Sonjan yksin pukuhuoneen lattialle. Sonjasta tuntui, että Jutta olisi katsonut häntä säälien, mutta hän päätteli vain kuvitelleensa. Hän nousi lattiasta ylös, ja lähti kävelemään epätoivoisena kohti terkkarin huonetta.
Sonjan onneksi terveydenhoitaja oli komea, noin 30-vuotias mies, eikä epäilyttävä mummo, kuten hänen edeltäjänsä. Noloa tämä silti oli, aivan liiankin noloa. Terkkari katsoi Sonjaa arasti osoittaessaan huoneessa olevaa sairaalasängyn kaltaista sänkyä, tilanne näytti ujostuttavan häntäkin. Hän avasi nopeasti Sonjan vaipan teipit, ja nosti sitten käteensä tytön hetki sitten kasteleman pissavaipan, joka tuntui vielä hieman lämpimältä. Sonjasta tuntui, että terkkarikin ihmettelisi, kuinka yksi tyttö voikin kastella vaipan noin märäksi. Terveydenhoitaja jatkoi kuitenkin asiallisesti työtänsä, ja pyyhki Sonjan alapään huolellisesti puhtaaksi, minkä jälkeen hän ripotteli sinne hieman talkkia. Sonja tunsi kiihottuvansa ja toivoi, ettei terkkari vain huomaisi sitä. Pian hän sai kuitenkin jälleen kuivan vaipan päällensä, ja komea terveydenhoitaja saattoi hänet kauniin hymyn kera ovelle. Sonjakin hymyili aurinkoisesti, hän oli todella nauttinut tästä vaipanvaihtosessiosta.on miehellä jutut juu
- ????????
mitä vittua mä just luin ?
- girl1997
mitä helvettiä :D sä oot jätkä sairas, mut hei kiitos päivän nauruista !
- 1
Lisäää!!!! hieno tarina
- olvi.koira
Siis todellakin lisää tätä stooria... helvetin upeeta matskua
- kosteana...
Loistava! Lisää tätä...
- DarioC
Luku 6 Miro
Miro kuunteli kyllästyneenä, kun Jutta kertoi edellisen viikon ruokavaliostaan. Terveydenhoitajan työ oli välillä melko rankkaa, etenkin kun hoidettavana oli Jutan kaltaisia jääräpäitä. Tyttöä oli aivan mahdotonta saada syömään kunnolla, hän tuntui tahtovan laihtua aina vain lisää. Miro tunsi itsensä voimattomaksi Jutan kanssa, eikä häntä pahemmin enää olisi kiinnostanut tavata koko tyttöä enää koskaan. Hän päätti kuitenkin ottaa tästäkin kerrasta kaiken hyödyn irti, ja pyysi Juttaa riisumaan paitansa. Nyt olisi katsottava, onko tyttö laihtunut liikaa, mutta Miron katse suuntautui jälleen Jutan pyöreille rinnoille, joita peittivät mustat, pitsireunaiset rintaliivit. Hetken tytön muotoja ihailtuaan Miro pyysi Juttaa pukeutumaan, antoi hänelle tulevan viikon ravitsemussuositukset mukaan ja lähetti tytön sitten matkoihinsa. Jutta oli ollut ennen Miron suosikkityttö, mutta tänään hän oli nähnyt jotain paljon upeampaa. Hän nosti roskiksesta Sonjan kasteleman vaipan ja katsoi sitä ihaillen. Nyt olisi päästävä nopeasti kotiin nauttimaan tämän päivän tapahtumista. Miro kiipesi tuolille, nosti kaapin päälle huolellisesti piilotetun videokameran mukaansa ja lähti kävelemään autonsa luo. Tänään hän oli todellakin saanut upeaa materiaalia.
Mirosta tuntui ettei hänellä ollut koskaan ennen seisonut yhtä voimakkaasti, kun hän runkkasi katsoen ulkopuolisin silmin tämän päiväistä lastenhoitohetkeä. Tuo vaaleatukkainen pikkusöpöläinen käveli hänen luokseen märät vaipat jalassaan ja ujo hymy kasvoillaan. Miro riisui Sonjan vaipan, ja näki tytön paljaaksi ajellun pillun. Tähän kohtaan mies pysäytti videon ja ihasteli tuota kiihottavaa näkyä. Miro sai nopeasti voimakkaan orgasmin, hetken päästä toisenkin. Hänellä oli tallennettuna satoja tunteja terveydenhoitajanhuoneesta, mutta ei mitään tämän veroista. Olisi syntiä pitää näin hyvä pätkä vain omana ilonansa. Niinpä Miro päätti lähettää videon ystävälleen, jonka kanssa hänellä oli tapana vaihdella tällaista materiaalia. Hän avasi Messengerin, ja aloitti keskustelun Ann-nimisen käyttäjän kanssa.
Miro: - Hi Ann
Ann: - Hello
Miro: - Wanna see the cutest girl ever?
Ann: Hell yeah!! With diapers?
Miro: Of course
Kaksikko ihasteli yhdessä Sonjan suloisuutta, tuntui uskomattomalta, että 18-vuotias voisi olla vielä noin pikkutyttömäisen näköinen. Lisäksi Sonjan alistunut olemus kiihotti Miroa, ja hänestä tuntui upeallta, että hän saisi hoitaa Sonjaa vielä monia kertoja. Hän haaveili saavansa tytöstä joskus vielä oman vauvansa, jonka vaippoja hän vaihtaisi päivittäin. Hän katsoi pöydällänsä odottavaa tuttipulloa, ja teki itselleen lupauksen: Tuosta pullosta hän juottaisi pikku-Sonjalle vielä joskus lämmintä maitoa. Ann keskeytti Miron haaveilun lähettämällä uuden viestin. Siinä kerrottiin, että Annilla oli nyt oma vauva-poika, jonka hän oli saanut puoliväkisin muuttamaan luoksensa asumaan. Tämä poika oli täysin alistettu, ja teki aina juuri niinkuin Ann käski. Miro oli hieman kateellinen ystävälleen, mutta myös toiveikas Sonjan suhteen. Ehkä hän olisi jonain päivänä yhtä onnekas kuin Ann, ja saisi Sonjasta ikioman vaippatytön, joka olisi aina hänen. Ann lähetti vielä muutaman kuvan pojasta, joka makasi märissä vaipoissa leikkien samalla pehmoleluilla.
Miro: - Wowww Cute boy
Ann: - Yeah He is mine. His name is John.- DarioC
Luku 7 Nick
Tänään Nick olisi rohkea, hän menisi vihdoin tapaamaan Sonjaa. Nick oli ollut kiinnostunut tuosta kauniista vaaleatukkaisesta tytöstä jo pitkään, eikä ollut voinut ajatella mitään muuta Jutan bileiden jälkeen. Sonja näytti vaippoihin puettuna ja alistettuna niin raukalta, että Nick olisi tahtonut halailla ja silitellä häntä vaikka kokonaisen yön. Nick oli lukiossa Sonjan kanssa samalla luokalla, joten hän tiesi tytön olevan luonteeltaan mukava, ystävällinen ja kiltti. Nick itse oli hoikka, keskipitkä, ruskeahiuksinen poika, jonka virheetöntä ihoa monet lukiolaispojat salaa kadehtivat. Hän tiesi Sonjan olevan hänelle juuri oikeanlainen tyttö, mutta tämän vaippojen käyttö hieman huolestutti Nickiä, sillä hän pelkäsi joutuvansa itsekin koulukiusatuksi, mikäli alkaisi seurustella Sonjan kanssa. Tästä huolimatta hän päätti lähestyä ihastustaan tänään, ja lähti ajamaan moottoripyörällään kohti Sonjan kotia.
Sonja yllättyi hieman Nickin tapaamisesta, mutta lähti lopulta mielellään pojan kanssa ulos. He ajoivat ensin läheisen Pizzeriaan, missä Nick tarjosi Sonjalle illallisen. Hän tiesi tytön rakastavan pizzaa, joten tämä oli luonnollinen paikka ensimmäiselle treffeille. Ainakin Nick tahtoi kutsua näitä mielessään treffeiksi, mutta hän pelkäsi olevansa Sonjalle vain kuin kuka tahansa ystävä. Sonja katsoi häntä muutaman kerran pitkään, ja hymyili viekkaan salaperäisesti. Nickistä alkoi tuntua, että hänellä voisi todella olla Sonjan suhteen mahdollisuuksiakin. Hän oli myös helpottunut, kun huomasi tytön käyvän aivan tavallisesti vessassa, eikä tiukkojen farkkujen alla näkynyt vaippoja. Pizzeriasta he jatkoivat elokuvateatteriin, Nick vei Sonjan katsomaan amerikkalaista romanttista komediaa. Sonja tarttui elokuvan aikana useampaankin otteeseen Nickiä kädestä, ja loppusuudelmien aikana he jo nojailivat toisiinsa. Elokuvan jälkeen Nick vei Sonjan tämän kotiin, missä tyttö yllätti hänet pyytämällä jäämään yöksi. Tämä sopi tietysti Nickille, hän toivoi saavansa yön aikana vielä suudella unelmiensa tyttöä.
Pari makoili Sonjan sängyllä, oli tullut aika käydä nukkumaan. Sonja näytti kuitenkin hyvin vakavalta, ja Nick arvasi välittömästi syyn.
"Tarvitsetko...", aloitti Nick, ja sai Sonjalta välittömästi vastaukseksi nyökkäyksen.
"Minä voin laittaa sen, jos vain haluat", ehdotti Nick saaden Sonjan punastumaan. Tytöllä ei kuitenkaan ollut mitään tätä vastaan, joten hän riisui pikkuhousunsa, ja antoi Nickille yhden vaipan paketista. Nick availi vaippaa hetken, ja alkoi sitten hieman haparoiden laittaa sitä Sonjalle, tämä tuntui nyt paljon jännittävämmältä kuin Jutan bileissä. Juuri kun Nick oli saanut teipit kiinnitettyä, huudahti Sonja:" Mä unohdin käydä vessassa!"
"Ei haittaa", sanoi Nick ja jatkoi: "Sinulla on nyt vaippa".
Samalla hän kaappasi tytön kainaloonsa ja suuteli häntä. Suudelma oli aluksi varovainen, mutta muuttui loppua kohti hyvinkin kiihkeäksi, Sonja näytti niin kiihottavalta vaipat jalassa. Nick vei kätensä Sonjan rinnalle, ja alkoi varovasti hyväillä tytön pystyssä nöpöttävää nänniä. Toisen käden hän asetti tytön vaippaa vasten, ja tunsi kuinka vaippa muuttui ensin lämpimämmäksi, ja painettaessa jopa kuumaksi. Nickistä tuntui upealta, ja vaikutti siltä, että Sonja tunsi samoin. He nukkuivat koko yön lusikka-asennossa kiinni toisissaan, Sonja vieläpä märissä vaipoissa. Nickillä taisi olla nyt tyttöystävä. Ikioma vaippatyttö
- khyllääää
Mahtavaa, lisää!
- Jeah
Lisää lisää!
- DarioC
uku 8 Milo
Milo käveli ostoskeskuksen käytävällä ja näki toisella puolella Sonjan ja Nickin käsi kädessä. Hän olisi tahtonut käydä moikkaamassa, mutta ei kuitenkaan lopulta kehdannut, koska oli shoppailemassa äitinsä kanssa. Milo tunsi huonoa omaatuntoa siitä, että oli nauranut Sonjalle nähdessään tämän vaipoissa. Nyt hän olikin iloinen, kun tytöllä näytti menevän hyvin. Sonjaa enemmän hän mietti kuitenkin tämän siskoa Riinaa, johon hän oli ollut ihastunut koko lukion ajan. Viime aikoina hän oli alkanut hieman flirttailla tälle tytölle, ja tunsi saavansa ainakin hieman vastakaikua. Milo oli pitkänhuiskea vaaleatukkainen poika, joka pukeutui mieluiten huppareihin ja muihin löysiin vaatteisiin. Päässään hänellä oli aina punaraidallinen pipo. Milo harrasti skeittausta, ja oli ylpeä omista taidoistaan. Hän vietti paljon aikaa kaupungilla lautansa kanssa ja tutustui helposti uusiin ihmisiin. Hän vihasi eniten tilanteita, jolloin joutui liikkumaan julkisesti äitinsä kanssa. Milon äiti oli nimittäin hieman ylihuolehtiva, ja kohteli joskus poikaansa kuin pikkulasta. Nytkin hän juoksutti Miloa kaupasta toiseen, ja etsi tälle vaatteita sovitettavaksi. Lopulta he löysivät farkut, jotka ihme kyllä kelpasivat heille kummallekin. He asettuivat vaateliikkeen pitkään kassajonoon, ja vasta silloin Milo tajusi, kuinka kova vessahätä hänellä olikaan. Hänestä tuntui, ettei hän pystyisi millään pidättämään edes viittä minuuttia, joka vähintään kuluisi jonotettaessa.
"Pakko päästä vessaan" sanoi Milo hiljaa äidilleen.
"Ollaan kyllä jonotttu niin pitkään, ettei lähdetä tästä nyt mihinkään", tuhahti äiti takaisin.
Milo puri hammasta, ja onnistui kuin onnistuikin taistelemaan itsensä kuivana kaupasta ulos. Heti tämän jälkeen hän kuitenkin tajusi, ettei kestäisi sittenkään vessaan asti. Hän pidätti kaikin voimin, mutta joutui lopulta antamaan periksi ja tunsi, kuinka lämmin pissa kasteli hänen housunsa. Puna levisi Milon kasvoille, ja hänen äitinsä tajusi heti mitä oli tapahtunut, vaikka mustat college-housut peittivätkin pojan pissavahingon melko hyvin.
"Nyt autoon", sanoi äiti pojalleen vihaisesti, eikä Milon auttanut muuta kuin totella.
Milon äiti ajoi auton läheisen apteekin luo, jossa Milon naapuri oli töissä. Äiti kiskoi Milon kädestä pitäen apteekkiin, ja sanoi kovaäänisesti apteekkarina toimineelle naapurin tädille:
"Meidän Milo tarttis vaippoja, kun pissat tulee vielä housuun kauppareissuilla"
"Kuinkas nyt noin kävi?", kysyi apteekkari ojentaessaan paketin aikuistenvaippoja Milon äidille. Hetken he päivittelivät pojan pissavahinkoa, mutta melko nopeasti äiti vei poikansa kotiin, ja käski sängylle makaamaan. Milo sai äidiltään piiskaa, ja tämän jälkeen vaipan jalkoväliinsä. Milosta tuntui todella typerältä, nyt häntä kadutti vielä enemmän, että hän oli nauranut Sonjalle. Äiti lupasi pestä Milon kastelemat housut, ja sanoi pojan viettävän nyt kolme päivää vaipoitettuna. Milo veti suutuspäissään löysimmät farkkunsa jalkaan, ja painui kaupungille skeittaamaan.
Milo oli kohdannut kaupungilla Riinan, ja päätynyt viettämään iltaa tytön luo. He katsoivat yhdessä DVD:ltä erästä sarjaa, josta kumpikin piti. Riina oli tehnyt popcornia, ja mussutti sitä söpösti Milon kainalossa. Milo sipaisi varovasti tytön poskea, ja sai vastaukseksi kauniin hymyn. Hän katsoi Riinaa pitkään, ja lähestyi huulillaan lopulta varovasti Riinan huulia. Riina vei toisen kätensä Milon hiuksiin, ja suuteli poikaa hellästi. Milo tunsi olevansa kuin seitsemännessä taivaassa, suudelma olisi saanut kestää hänen puolestaan loputtomiin. Pitkän suudelman jälkeen he syöttivät toisilleen popcornia, ja nauroivat toistensa jutuille. Riina tiputti yhden popparin Milon housuille ja yritti nostaa sitä kädellään. Hän tunsi kuitenkin jotain erikoista, ja veti nopeasti kätensä pois.
"Kyllä mä tollasille vaippapojille muutakin tekemistä ku telkkarin kattomista keksin", sanoi Riina uhkaavasti ja katsoi Miloa tuimasti.- DarioC
Luku 9 Riina
Riina käski Miloa riisumaan housunsa ja poika totteli häntä vastahakoisesti. Riina katseli arvioivasti pojan vaippoja, ne näyttivät melko samankaltaisilta kuin Sonjankin käyttämät. Hänellä ei ollut ennen tätä päivää ollut aavistustakaan, että Milokin tarvitsisi vaippoja, tämä ei ollut käynyt koskaan Riinan mielessäkään. Nyt hän olikin hiukan pettynyt, kun oli löytänyt ihastuksestaan tällaisen vian. Riinasta tuntui järkyttävältä ajatella, että hän oli ollut vähällä rakastua vaippapoikaan, jota piti nyt yhtä vähäisenä kuin siskoansa. Hän päätti nyt nöyryyttää Miloa oikein kunnolla ja sanoi:
"Nyt sitten tottelet mua, tai kerron kaikille että sullakin on tuollaisia pidätysvaikeuksia."
"Mitä haluat mun sitten tekevän?", kysyi Milo hätääntyneenä.
"Kyllä se sulle kohta selviää.", vastasi Riina samalla, kun etsi vaatekaappinsa pohjalta jotakin. Lopulta tyttö löysi etsimänsä, ja heitti Milolle kirkkaankeltaiset kurahousut, jotka hän käski laittamaan jalkaan. Milo kiskoi väkisin liian pienet housut jalkaansa ja tajusi, että vaippa erottuisi niiden läpi todella selvästi. Tätä hän ei kuitenkaan ehtinyt pitkään murehtia, kun Riina pujotti hänen kaulaansa hyppynarusta tehdyn talutushihnan. Hän täytti vielä tuttipullon maidolla ja komensi sitten Miloa:
"Tulepas nyt, mennään kävelylle."
Riinasta tuntui hyvältä. Erikoisen hyvältä, jopa kiihottavalta. Poika käveli hänen perässään hihnassa täysin alistettuna, eikä hän voisi mitenkään vastustaa Riinan tahtoa. Riina toivoi, että Milo joutuisi häpeämään oikein kunnolla, joten hän vei pojan läheiselle leikkikentälle, joka sijaitsi suositun lenkkipolun varrella. Riina oli hieman pettynyt, kun hän totesi, ettei leikkipaikalla ollut muita ihmisiä, mutta hän päätti silti järjestää Milolle ohjelmaa. Tyttö huomasi kentälle unohtuneen jalkapallon, vapautti Milon talutushihnastaan, ja ilmoitti ensimmäisen leikin olevan pallon noutamista. Riina potkaisi pallon kuralätäkön keskelle, ja katsoi nauttien, kun Milo lähti kahlaamaan lätäkköön pallon perässä. Hänen nautintonsa kasvoi entisestään, kun poika liukastui kaatuen lätäkköön selällensä. Juuri kun Milo käveli kuraisena takaisin Riinan luo, saapui paikalle kaksi keski-ikäistä naista, jotka ihmettlivät ääneen kaksikon touhuja. Riina kertoi ulkoiluttavansa veljeään, joka on vielä hieman lapsellinen, ja Milo sai naisilta sääliviä ja ymmärtäväisiä katseita osakseen. Toinen uskaltautui taputtamaan pojan vaippapeppuakin, ja sanoi sitten Riinalle:
"Veljesi vaippa taitaa kaivata vaihtamista"
Riina katsoi Miloa pitkään, pujotti hihnan jälleen pojan kaulan ympärille ja lähti viemään tätä metsään. Metsässä hän kysyi Milolta:
"Uskalsitko sä oikeasti pissata vaippaan?"
Kun poika ei vastannut, päätti Riina toimia, ja riuhtoi kurahousut alas. Hän avasi vaipan teipit, ja huomasi vaipan olevan aivan täynnä pissaa. Hän taittoi lähellä kasvaneesta pajupuusta vitsan ja alkoi piiskata vaippapoikaa. Riina nautti kun kuuli Milon inahtavan ääneen kovien iskujen vaikutuksesta. Tyttö antoi pojalle parisenkymmentä vitsan iskua, ja ihaili sitten Milon tulipunaisena helottavaa takapuolta. Hän kiinnitti jälleen märän vaipan teipit ja nosti kurahousut paikoilleen.
"Nyt kotiin, tuut hakemaa vaattees joskus myöhemmin", hän käski Miloa, joka irrotti itsensä hihnasta ja totteli.
Riina pohti tapausta pitkälle yöhön, ja tajusi, että hänellä kaikesta huolimatta oli tunteita Miloa kohtaan. Ehkä heille voisi sittenkin vielä joskus kehittyä jotakin. Äkkiä Riina muisti, että olisi taas käytävä aiheuttamassa Sonjalle yöllinen vahinko. Tuttuun tapaansa hän laski keittiön hanasta vesilasiin lämmintä vettä, tästä oli tullut jo jokaöinen rutiini. Riina hiippaili Sonjan huoneeseen, sytytti valot, ja oli juuri upottamassa tytön käden vesilasiin, kun hän huomasi jotakin outoa. Sonja pissasi vaippaansa. Riina katsoi epäuskoisena, kun vaippa muuttui aina vain keltaisemmaksi ja keltaisemmaksi Sonjan nukkuessa sikeästi. Riina poistui hämmästyneenä ja iloisena. Hän oli tehnyt Sonjasta oikean yökastelijan. Tämä nukkuisi vaipoissa loppuikänsä. - Anonyymi
DarioC kirjoitti:
Luku 9 Riina
Riina käski Miloa riisumaan housunsa ja poika totteli häntä vastahakoisesti. Riina katseli arvioivasti pojan vaippoja, ne näyttivät melko samankaltaisilta kuin Sonjankin käyttämät. Hänellä ei ollut ennen tätä päivää ollut aavistustakaan, että Milokin tarvitsisi vaippoja, tämä ei ollut käynyt koskaan Riinan mielessäkään. Nyt hän olikin hiukan pettynyt, kun oli löytänyt ihastuksestaan tällaisen vian. Riinasta tuntui järkyttävältä ajatella, että hän oli ollut vähällä rakastua vaippapoikaan, jota piti nyt yhtä vähäisenä kuin siskoansa. Hän päätti nyt nöyryyttää Miloa oikein kunnolla ja sanoi:
"Nyt sitten tottelet mua, tai kerron kaikille että sullakin on tuollaisia pidätysvaikeuksia."
"Mitä haluat mun sitten tekevän?", kysyi Milo hätääntyneenä.
"Kyllä se sulle kohta selviää.", vastasi Riina samalla, kun etsi vaatekaappinsa pohjalta jotakin. Lopulta tyttö löysi etsimänsä, ja heitti Milolle kirkkaankeltaiset kurahousut, jotka hän käski laittamaan jalkaan. Milo kiskoi väkisin liian pienet housut jalkaansa ja tajusi, että vaippa erottuisi niiden läpi todella selvästi. Tätä hän ei kuitenkaan ehtinyt pitkään murehtia, kun Riina pujotti hänen kaulaansa hyppynarusta tehdyn talutushihnan. Hän täytti vielä tuttipullon maidolla ja komensi sitten Miloa:
"Tulepas nyt, mennään kävelylle."
Riinasta tuntui hyvältä. Erikoisen hyvältä, jopa kiihottavalta. Poika käveli hänen perässään hihnassa täysin alistettuna, eikä hän voisi mitenkään vastustaa Riinan tahtoa. Riina toivoi, että Milo joutuisi häpeämään oikein kunnolla, joten hän vei pojan läheiselle leikkikentälle, joka sijaitsi suositun lenkkipolun varrella. Riina oli hieman pettynyt, kun hän totesi, ettei leikkipaikalla ollut muita ihmisiä, mutta hän päätti silti järjestää Milolle ohjelmaa. Tyttö huomasi kentälle unohtuneen jalkapallon, vapautti Milon talutushihnastaan, ja ilmoitti ensimmäisen leikin olevan pallon noutamista. Riina potkaisi pallon kuralätäkön keskelle, ja katsoi nauttien, kun Milo lähti kahlaamaan lätäkköön pallon perässä. Hänen nautintonsa kasvoi entisestään, kun poika liukastui kaatuen lätäkköön selällensä. Juuri kun Milo käveli kuraisena takaisin Riinan luo, saapui paikalle kaksi keski-ikäistä naista, jotka ihmettlivät ääneen kaksikon touhuja. Riina kertoi ulkoiluttavansa veljeään, joka on vielä hieman lapsellinen, ja Milo sai naisilta sääliviä ja ymmärtäväisiä katseita osakseen. Toinen uskaltautui taputtamaan pojan vaippapeppuakin, ja sanoi sitten Riinalle:
"Veljesi vaippa taitaa kaivata vaihtamista"
Riina katsoi Miloa pitkään, pujotti hihnan jälleen pojan kaulan ympärille ja lähti viemään tätä metsään. Metsässä hän kysyi Milolta:
"Uskalsitko sä oikeasti pissata vaippaan?"
Kun poika ei vastannut, päätti Riina toimia, ja riuhtoi kurahousut alas. Hän avasi vaipan teipit, ja huomasi vaipan olevan aivan täynnä pissaa. Hän taittoi lähellä kasvaneesta pajupuusta vitsan ja alkoi piiskata vaippapoikaa. Riina nautti kun kuuli Milon inahtavan ääneen kovien iskujen vaikutuksesta. Tyttö antoi pojalle parisenkymmentä vitsan iskua, ja ihaili sitten Milon tulipunaisena helottavaa takapuolta. Hän kiinnitti jälleen märän vaipan teipit ja nosti kurahousut paikoilleen.
"Nyt kotiin, tuut hakemaa vaattees joskus myöhemmin", hän käski Miloa, joka irrotti itsensä hihnasta ja totteli.
Riina pohti tapausta pitkälle yöhön, ja tajusi, että hänellä kaikesta huolimatta oli tunteita Miloa kohtaan. Ehkä heille voisi sittenkin vielä joskus kehittyä jotakin. Äkkiä Riina muisti, että olisi taas käytävä aiheuttamassa Sonjalle yöllinen vahinko. Tuttuun tapaansa hän laski keittiön hanasta vesilasiin lämmintä vettä, tästä oli tullut jo jokaöinen rutiini. Riina hiippaili Sonjan huoneeseen, sytytti valot, ja oli juuri upottamassa tytön käden vesilasiin, kun hän huomasi jotakin outoa. Sonja pissasi vaippaansa. Riina katsoi epäuskoisena, kun vaippa muuttui aina vain keltaisemmaksi ja keltaisemmaksi Sonjan nukkuessa sikeästi. Riina poistui hämmästyneenä ja iloisena. Hän oli tehnyt Sonjasta oikean yökastelijan. Tämä nukkuisi vaipoissa loppuikänsä.Jatka tää on niin kiihottava tarina
- Jeah
Jatkoa samalla mallilla! Erittäin hyvä tarina.
- wwouu
Todellakin. Aivan loistava tarina. Odotellaan jatkoa mielenkiinnolla. ;)
- Jeah
Jatkuuko vielä?
- nam1
jatka odotan innolla.
- Mies 88
Vittu mitä paskaa ja sairasta tekstiä
- todellaa
upea tarina jatkoa odotan..
- nam1
JATKA JO!!
- olvi.koira
jatkoo jatkoo kiitos
- gjnv
jatkoa kiitos (:
- -.-
A) Tää teksi on ihan pimee. Hei, haloo päivää.
B) Ei todellakaan uskottavaa.- Huoh!
Ei tarvitse lukea jos ei pidä. Onko se noi vaikeaa vain jättää avaamatta sivua?
- Anonyymi
Huoh! kirjoitti:
Ei tarvitse lukea jos ei pidä. Onko se noi vaikeaa vain jättää avaamatta sivua?
Tää on ihan paras tarina! Jatkaisit jo pian!
- Anonyymi
jatkaisit jo pian!!!
- Anonyymi
Hei! Oma stream. Sisäänkäynti kaikille, jotka haluavat pitää hauskaa 👉 https://ryhmaseksi.pics/H/F1g8O1
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602007Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661688Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411367Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2321313Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391179- 1281155
- 801135
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3171085IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3421082