Meidän kunnassa otetaan kuun lopussa käyttöön se, että jos vanhemmat eivät vastaa opettajan viesteihin eikä tule vanhempainvartteihin, he saavat aina varoituksen. Kun passissa on 2 leimaa eli varoa, tehdään lastensuojeluilmoitus. Vanhempaa ei siis kiinnosta lapsen koulu. Näin saamme karsittua lapsia sijoitukseen huonoista kodeista.
vanhempien passi
kunnon menettelyä
8168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No ei sullakaan järki päätä pakota! Jos vanhempi ei tule vanhempainvarttiin -> lapsi sijaiskotiin. Jos olisit ollut tämän kerran hiljaa, kukaan ei ehkä ajattelisi, että olet yksinkertaisesti kauhean tyhmä.
Opettele sisäänlukua: KAHDESTA merkinnästä vasta alkaa tapahtua. Pöö! Tais älähtää se, joka aina on naama norsunv*****a urputtamassa ja vaatimassa koululta sitä ja tätä, muttei osallistu kunnolla oman lapsensa koulunkäynnin suunnitteluun. Ei ihan taida äo riittää teillä äityleillä ihan kauhean pitkälle aina. : D
Lapsen sijoitus kodin ulkopuolelle tai huostaanotto ovat viimesijaisia toimenpiteitä, kun mitkään muut tukitoimet eivät auta. Kun lastensuojeluilmoitus tehdään, aletaan vasta tutkia, onko se aiheellinen. Mikäli havaitaan jotain, voidaan perheelle tarjota erilaisia tukitoimia tilanteen parantamiseksi. Tiesithän myös sen, että lapsi voidaan sijoittaa omaan kotiinsa. Eli hän asuu edelleen kotona, mutta isoimmista ja tärkeimmistä asioista päättäisi sosiaaliviranomaiset.
Avaus lienee täyttä huuhaata - taas vaihteeksi. Missään Suomen kunnassa ei varmasti noin toimita.
Se surullisin puoli tässäkin jutussa on se, että Suomessa oikeasti on koko joukko vanhempia, joiden voimavarat eivät riitä lapsista huolehtimiseen. Siinä vaiheessa koulunkäyntikin on sivujuttu.
Allekirjoittanut lienee joku mielenvikainen vanhempi. Tekeytyy opettajaksi, esittää älyttömän kommentin ja kuvittelee näin saavansa muita vahempia opettajavastaisiksi. Ei tainnut ihan onnistua. Toivottavasti.
no ei opettaja voi varmaan pakottamaan sinne menemistä jos on vaikka töitä?
Idiootti, et osaa ees kirjoittaa: "ei voi varmaan pakottamaan sinne menemistä..." Mene sinä apukouluun opettelemaan suomea ja sit vasta tuu avautumaan tänne palstoille.
Tyypillnen ääliövanhemman vastaus. Kyse on sovituista, yhdessä sopiviksi katsotuista vanhempaintuokioista. Niihin kun tekee ohareita eikä ota kantaa lapsensa asioista viesteihin koululta, tulee merkinnät ja käsitys siitä, ettei homma toimi vanhemman vastuun edellyttämällä tavalla. Toisekseen, nykykersojen vanhemmat on usein niin syrjäytyneitä häviäjiä, että ei paljon työkiireitä ole eikä työt päivän kulkua pakota.