Kunnian Tähden jatkuu uusilla jaksoilla.
Toivottavasti muuttuneet lähtökohdat kiinnostavat edelleen! Kiitos kaikille muille kirjoittajille ja erityisesti lukijoille =)
* *
Kiireisen New Yorkilaisen metrotunnelin kupeessa sijaitsevan lehtikojun ympärillä riitti uteliaita. Sen omistaja, kaljuuntunut ja ylipainoinen latinosyntyinen mies jakeli New York Timesin uusimpia painoksia, rahastaen kiireisenä. "Yksi kerrallaan!" hän huusi lehtiä suorastaan käsistään ryöstäville ihmisille. Huuto kaikui kuin kuuroille korville.
Lehden etusivulla komeili yhä viime viikolla pääuutisiin noussut kohtalokas junaturma Atlantassa. Uutisarvoa nostatti tapauksen taustat: Alkuviikosta salamurhatun puolustusministeri Perryn ampuja, entinen erikoisjoukkojen eversti John Richard Logan oli toisessa niissä kahdessa törmänneessä junassa. Armeijan ja Liittovaltion Poliisin järjestämä hurja ajojahti oli johtanut siis lopulta jonkinlaiseen kaappaustilanteeseen. Se vaati kuolleita lähes 30 ihmistä; loukkaantuneista puheenollen, joita oli ainakin viisinkertainen määrä. Mutta John Loganin ruumista ei ollut vieläkään löytynyt.
Kakkossivulla, suoraan edelläoleviin liittyen oli iso artikkeli salamurhahankkeen alkuperäisen suunnittelijan, kenraali McCoughanin tulevasta oikeudenkäynnistä. Tapahtuma, joka tulisi olemaan varma median hittituote...
* *
Valtatien äänien vaimeassa hälyssä kylpevä pieni Tres Leguanos-niminen rähjäinen motelli oli tuona kuumana iltapäivänä erityisen hiljainen. Toisessa kerroksessa huoneessa numero 22 makasi sängyssä kovia kokenut, kärsinyt vanha mies. Tajuton myöskin, mutta kaikin puolin elossa. Huoneen perällä avoimen ikkunan ääressä seisoskeli toinen mies, polttaen verkkaasti pientä sikaaria, nautiskellen satunnaisesti hörpyn tai pari paikallista tequilaa. Meksikon tunnettua tulilientä.
Ajatuksiinsa vajonneena, Harold Tanner katseli karua aavikkomaisemaa motellin ulkopuolella, jonka halkoi ainostaan pieni valtatie ja jota koristi satunnaiset kalliopylväät. Hänen tuumiskelunsa keskeytti yllättävä kröhiminen, joka kuului sängyn suunnalta. Tuota elonmerkkiä hän oli odottanutkin, jo neljättä päivää.
Potilas oli vihdoinkin herännyt tajuttomuudestaan.
John Logan katseli hämillään ympärilleen, hämärää ja rumaa huonetta jossa haisi vahva sikarin ja viinan löyhkä. Hänen kehonsa oli turta mutta ei suinkaan kipeä. Jopa haava hänen kyljessään jonka hän vielä tunsi, oli jo selkeästi paremmassa kunnossa. Hän tunnusteli siteitään varoen kädellään yskien vähän väliä käheää kurkkuaan.
Vanhan sotilaan refleksit toimivat yhä, sillä John lähti hamuamaan pistooliaan tai edes jotain kättä pidempää kun näki jonkun lähestyen häntä. Mutta koska mitään ei ollut tarjolla käytettäväksi ja John tunnisti miehen, hän luopui ajatuksestaan. "Katsos jumalauta, henkihän teissä vielä pihisee! Aloinkin jo herättelemään ajatuksia että olisitte vajonneet koomaan, Sir", Tanner manaili hiljaa.
Hän istuutui entisen komentajansa viereen, tarjoten miehelle tequilapulloaan. Logan katseli pulloa laiskasti. Ravistaen päätään hän tokaisi takaisin "En ole vielä jumalauta luovuttanut, enkä tarvitse tuota litkua henkeni pitimiksi", naurahti Logan, joskin yskien raivokkaasti heti perään. Hän yritti punnertaa pystyyn sängyltään mutta Tanner esti sen, tietäen kuinka vaarallista se voisi olla vanhuksen voimille.
Hetken hiljaisuuden jälkeen, jona aikana John L mietti kuumeisesti mitä olikaan voinut tapahtua, hän kysyi Tannerilta yhden sanan. "Sue?..."
Taistelukentillä ja monissa mustissa operaatioissa karaistunut sotilas ei voinut kuitenkaan katsoa miestä silmiin. Tanner huokasi syvään, "Sir.. hän on kuollut. Mutta meillä on hallussamme eräs henkilö, jolla oli likaiset näppinsä mukana koko hommassa joka johti tähän. Kenties haluatte vaihtaa hieman kuulumisia entisen adjutanttinne kanssa?", Tanner kysyi ilkikurisesti...
Toivottavasti muuttuneet lähtökohdat kiinnostavat edelleen! Kiitos kaikille muille kirjoittajille ja erityisesti lukijoille =)
* *
Kiireisen New Yorkilaisen metrotunnelin kupeessa sijaitsevan lehtikojun ympärillä riitti uteliaita. Sen omistaja, kaljuuntunut ja ylipainoinen latinosyntyinen mies jakeli New York Timesin uusimpia painoksia, rahastaen kiireisenä. "Yksi kerrallaan!" hän huusi lehtiä suorastaan käsistään ryöstäville ihmisille. Huuto kaikui kuin kuuroille korville.
Lehden etusivulla komeili yhä viime viikolla pääuutisiin noussut kohtalokas junaturma Atlantassa. Uutisarvoa nostatti tapauksen taustat: Alkuviikosta salamurhatun puolustusministeri Perryn ampuja, entinen erikoisjoukkojen eversti John Richard Logan oli toisessa niissä kahdessa törmänneessä junassa. Armeijan ja Liittovaltion Poliisin järjestämä hurja ajojahti oli johtanut siis lopulta jonkinlaiseen kaappaustilanteeseen. Se vaati kuolleita lähes 30 ihmistä; loukkaantuneista puheenollen, joita oli ainakin viisinkertainen määrä. Mutta John Loganin ruumista ei ollut vieläkään löytynyt.
Kakkossivulla, suoraan edelläoleviin liittyen oli iso artikkeli salamurhahankkeen alkuperäisen suunnittelijan, kenraali McCoughanin tulevasta oikeudenkäynnistä. Tapahtuma, joka tulisi olemaan varma median hittituote...
* *
Valtatien äänien vaimeassa hälyssä kylpevä pieni Tres Leguanos-niminen rähjäinen motelli oli tuona kuumana iltapäivänä erityisen hiljainen. Toisessa kerroksessa huoneessa numero 22 makasi sängyssä kovia kokenut, kärsinyt vanha mies. Tajuton myöskin, mutta kaikin puolin elossa. Huoneen perällä avoimen ikkunan ääressä seisoskeli toinen mies, polttaen verkkaasti pientä sikaaria, nautiskellen satunnaisesti hörpyn tai pari paikallista tequilaa. Meksikon tunnettua tulilientä.
Ajatuksiinsa vajonneena, Harold Tanner katseli karua aavikkomaisemaa motellin ulkopuolella, jonka halkoi ainostaan pieni valtatie ja jota koristi satunnaiset kalliopylväät. Hänen tuumiskelunsa keskeytti yllättävä kröhiminen, joka kuului sängyn suunnalta. Tuota elonmerkkiä hän oli odottanutkin, jo neljättä päivää.
Potilas oli vihdoinkin herännyt tajuttomuudestaan.
John Logan katseli hämillään ympärilleen, hämärää ja rumaa huonetta jossa haisi vahva sikarin ja viinan löyhkä. Hänen kehonsa oli turta mutta ei suinkaan kipeä. Jopa haava hänen kyljessään jonka hän vielä tunsi, oli jo selkeästi paremmassa kunnossa. Hän tunnusteli siteitään varoen kädellään yskien vähän väliä käheää kurkkuaan.
Vanhan sotilaan refleksit toimivat yhä, sillä John lähti hamuamaan pistooliaan tai edes jotain kättä pidempää kun näki jonkun lähestyen häntä. Mutta koska mitään ei ollut tarjolla käytettäväksi ja John tunnisti miehen, hän luopui ajatuksestaan. "Katsos jumalauta, henkihän teissä vielä pihisee! Aloinkin jo herättelemään ajatuksia että olisitte vajonneet koomaan, Sir", Tanner manaili hiljaa.
Hän istuutui entisen komentajansa viereen, tarjoten miehelle tequilapulloaan. Logan katseli pulloa laiskasti. Ravistaen päätään hän tokaisi takaisin "En ole vielä jumalauta luovuttanut, enkä tarvitse tuota litkua henkeni pitimiksi", naurahti Logan, joskin yskien raivokkaasti heti perään. Hän yritti punnertaa pystyyn sängyltään mutta Tanner esti sen, tietäen kuinka vaarallista se voisi olla vanhuksen voimille.
Hetken hiljaisuuden jälkeen, jona aikana John L mietti kuumeisesti mitä olikaan voinut tapahtua, hän kysyi Tannerilta yhden sanan. "Sue?..."
Taistelukentillä ja monissa mustissa operaatioissa karaistunut sotilas ei voinut kuitenkaan katsoa miestä silmiin. Tanner huokasi syvään, "Sir.. hän on kuollut. Mutta meillä on hallussamme eräs henkilö, jolla oli likaiset näppinsä mukana koko hommassa joka johti tähän. Kenties haluatte vaihtaa hieman kuulumisia entisen adjutanttinne kanssa?", Tanner kysyi ilkikurisesti...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jaahas, pääsimme toiselle tuotantokaudelle? Tuottajat ovat tyytyväisiä, ja faneja on siunaantunut kirjaimellisesti jopa muutamia.
Tanner poistui huoneesta, käskettyään ensin Johnia pysymään paikoillaan. Hän palasi pian kahden naisen kanssa, joista toisen John tunnisti kälykseen. Nuorta nättiä latinotyttöä John ei ollut ennen nähnyt, mutta muisti joskus kuulleensa Miriamin kertovan palvelustytöstään.
Kolmikko kantoi huoneeseen jykevän puisen tuolin, johon sidottu mies oli selkeästi tajunnut, ettei pyristelystä ollut hyötyä. John tunnisti hänet kapteeni Marleyksi, vaikka kapteenia olikin kuulusteltu kovakouraisesti. Miehen silmät olivat muurautuneet lähes umpeen, huulet vuotivat verta monesta paikasta ja hänen kasvonsa loistivat sateenkaaren väreissä. Sininen ja violetti väri olivat edustettuna huomattavasti suuremmassa määrin kuin muut.
Tanner repäisi nopeasti jeesusteippisuikaleen sidotun miehen suulta, repäisten mukanaan neljän päivän sängen. Marley ei päästänyt ääntäkään; hän oli tottunut kipuun.
John katsoi Tanneria kysyvästi. Viimeisten tietojen mukaanhan Marley oli hyvien puolella.
"Saimme hänet ja pari luiskaotsaa kiinni viemästä teitä onnettomuuspaikalta," Tanner selitti. "Heillä oli käsky tappaa teidät ja palauttaa ruumis armeijalle. Hän muuten on suurelta osin vastuussa lavastamisestanne murhaajaksi."
"Missä ne muut ovat?" John kysyi.
"Pakastimessa," Tanner totesi loogisen rauhallisesti. "Kunhan he ovat jäätyneet umpeen, vedämme heidät oksasilppurin läpi ja syötämme Mississippin kaloille."
"Miksi?" John kysyi Marleylta lyhyen ytimekkäästi, yrittäen pitää äänensä kuulustelevana, eikä tunteellisena.
"He tekivät minulle tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä."
"Oli miten oli," John sanoi, "te pystytte puhdistamaan maineeni."
"Älkää luulko, että tämä olisi vielä ohi," Marley yritti naurahtaa, mutta hänen kipeät kasvolihaksensa eivät sallineet sitä. "Kun en ole ilmoittautunut moneen päivään, he luulevat minun kuolleen. Esimieheni on jo Atlantassa, ja hän ei ole yhtä helläotteinen kuin minä."
Tanner hymyili huvittuneena. Ehkä siksi, että sidottu mies yritti vielä uhkailla, tai siksi, että hän aiheutti junaonnettomuuksia ja väitti vielä olevansa helläkätinen.
"Te tarvitsette minun apuani," Marley jatkoi yllättäen.
"En ole ennenkään hyväksynyt apua henkeni menettämisessä," John vastasi. "Tarjoajia on kyllä ollut."
Marley kohteli kommenttia vitsinä ja antoi sen olla. "Tämä... salaliitto ulottuu pidemmälle kuin osaatte kuvitellakaan. Te olette ainoa, joka voi pysäyttää sen, mutta ette ilman minua."
"Mikä salaliitto?" John ihmetteli. "Mitä he aikovat?"
"En minä tiedä tarkalleen, mutta he lupasivat minulle korkean aseman, jos onnistun tehtävässäni. Samoin komentajallenne, mutta hän epäonnistui. Minulla on kuitenkin muita suunnitelmia heidän suhteensa."
"Yeah, right," John puuskahti. "Miksi me uskoisimme teitä?"
"Miettikää," Marley muistutti. "Miksi muuten olisin auttanut teidät pakoon Fort Benningtonista? Siitä oli vain haittaa kaikille."
John ei osannut selittää sitä.
"Kuten sanoin," Marley jatkoi, "en tiedä heidän suunnitelmiaan, mutta mitä tahansa he tekevätkään, he ovat jo tekemässä sitä. Meillä on kiire."
John oletti automaattisesti, että kapteeni yritti vain pelastaa oman nahkansa. Samassa tilanteessa John olisi tehnyt juuri samoin. Mutta silti hänen mieltään kaiversi se tosiasia, että Marley oli häirinnyt tämän väitetyn salaliiton toimia päästämällä hänet pakoon. Jotain kapteenilla oli mielessä, mutta se ei silti tarkoittanut, että hänen seurassaan olisi turvallista. John ja Tanner vilkuilivat toisiaan miettien, mitä tehdä.
**** *** ** *
Golgotha Mountain Utahissa oli periaatteessa samanlainen linnoitus kuin Fort Bennington. Kukaan ei mennyt sisään eikä ulos ilman tiukkaa valvontaa. Vuoren sisään kaiverrettu tukikohta oli huippusalainen, eikä siellä suoritettu peruskoulutusta, ainoastaan korkean tason erikoistumista. Sinne komennetut sotilaat olivat parhaista parhaimpia älyllisesti, samoin kuin Korallikäärmeet olivat parhaita fyysisesti.
Kymmenissä laboratoriokerroksissa tehtiin tieteellistä tutkimusta monella sotilaallisella osa-alueella. Kylmän sodan jälkeen tukikohta oli tarkoitus lakkauttaa, mutta loppujen lopuksi oli katsottu fiksummaksi vain kieltää sen olemassaolo. Niin ne neukutkin tekivät.
Kenraali Flanders, tukikohdan komentaja, tohtori sekä hiukkasfysiikan että molekyylibiologian aloilla, istui hölmistyneenä pöytänsä takana. Hänen edessään seisova nuori mies oli aseistamaton, mutta hänen kahdella seuralaisellaan oli täysi taisteluvarustus, jopa kaasunaamarit valmiina rinnuksista roikkumassa.
"Kuka te olette?" Kenraali kysyi. Häntä raivostutti tällainen tunkeilu, mutta piti kuitenkin temperamenttinsa kurissa. Minkäänlaisia taistelun ääniä ei ollut kuulunut; yhtäkkiä tukikohta oli vain ollut näiden tunkeilijoiden hallussa. Kenraali ei tiennyt sitä, mutta samaan aikaan Uuden Järjestyksen kommandot rynnäköivät kompleksin läpi pidättäen tyrmistyneet sotilaat ja tiedemiehet.
"Minä olen Blackley," nuori mies vastasi ylimielisesti hymyillen. "Olkaa rauhassa ja tehkää juuri niin kuin minä sanon, niin teille tai teidän miehillenne ei käy kuinkaan. Saatatte jopa hyötyä siitä."
"Mitä te haluatte?"
"Pohjakerroksessanne, holvissa, on jotain, minkä me haluamme," Blackley selitti, "ja me tarvitsemme teidän apuanne päästäksemme siihen käsiksi."
"Lopettakaa jo tuo ympäripyöreyksien jaarittelu", John murahti vihaisesti. Hänen edessään istui tuoliin sidottuna pahoinpidelty ja kurjassa kunnossa oleva Marley.
Samassa Miriam Logan nousi sivustasta pöydänkulmalta ylös, raivosta punaisena huutaen Johnille. "Saatanan saatana John, tuo mulkero yritti tappaa meidät kaikki! Miksi emme ampusi häntä kuin koiraa?", mutta Tanner tuli väliin rauhoittelemaan tuohtunutta naista. Lisäksi latinotyttö Conny tuli hätiin, ja otti jo kyynelissä olevan Miriamin syleilyynsä. Miriam itki vapisten palvelijatterensa otteissa.
"Okei okei...", Marley parkaisi, "yritän tehdä asian niin selväksi kuin voin". Hetken hiljaisuuden jälkeen hän jatkoi. "Se oli Uuden Järjestyksen mies joka kävi painamassa liipaisinta Meksiko Cityssä. En tiedä siitä sen tarkemmin, mutta McCoughan järjesti tiedustelureissusi juuri sopivasti samalle päivälle. Heillä on kaikki todisteet siitä että sinä ammuit Perryn." John puri huuliaan yhteen ja kysyi, "Entäs McCoughan ?". Marley mietti hetken. "Olen itse dokumentoinut keskustelun jossa hänen syyllisyytensä voi todentaa. Eikä siinä kaikki.. Uusi Järjestys ilmeisesti aikoo käyttää tilaisuutta useamman politiikon ja sotajohtajan paljastamiseen, lukemattomista Korallikäärmeiden tekemistä mustista operaatioista. Perryn murha oli iso juttu mutta luvassa on vielä isompaa.".
Marley räki verensekaista sylkeä motellihuoneen lattialle, ja jatkoi kähisevällä äänellään. "Tosiaan tämä Uusi Järjestys lähestyi minua siis kolmisen vuotta sitten. Se oli kenraali McCoughan joka kutsui minut erääseen videotapaamiseen näiden tahojen kanssa. Enkä todellakaan ole nähnyt heistä ketään kasvoilta, enkä ole kuullut heidän oikeita ääniään. Siinäkin mielessä fiksua porukkaa. Eivät ota mitään riskejä paljastumiseen".
John nyökkäili. Tanner kaatoi lasillisen tequilaa rauhoittaakseen Miriamia, jonka nainen joikin alas yhdellä huikalla, yskimättä perään. Marley katseli hetken tequilapulloa silmät kiiluen, mutta keskittyi jälleen keskusteluunsa. John jatkoi tivaamistaan. "Mihin ne sitten pyrkivät?"
"He lupasivat järjestää Yhdysvaltoihin uuden yhteiskunnan, lain ja järjestyksen.. hienoilla sanoilla puhuttuna. Mutta keinoilla jotka tulisivat olemaan historiallisesti poikkeukselliset.. voin vain arvella mitä ne voisivat olla. Eivät välttämättä mitään kovin puhtoisia ?"
"Ja tottahan toki he lupasivat palveluistani korvauksen. Rahaa heillä oli tarjota kuin rosvopäälliköllä. Lisäksi he lupasivat valtaa kun kaikki olisi tehty. Se myöskin sattui kiinnostamaan meikäläistä.". Marley hymyili minkä kipeistä huulistaan pystyi. "Kenties jokin korkea virka tai arvonimi olisi sopinut meikäläisellekin".
John hymyili. "Senkin paskiainen. Maanpetturi oikein henkeen ja vereen", hän kiroili. Mutta Marley kohautti hartioitaan. "Äläs nyt Logan, asiat eivät ole aina sitä miltä näyttävät. Joku tai jotkut tahot tuon salaseuran sisältä kuitenkin tuntuivat olevan kiinnostuneita myös jostain ihan muusta. Minua nimittäin lähestyi eräs henkilö joka on esittäynyt vain nimimerkillä A. Tämä samainen herra A on jostain syystä ollut erityisen kiinnostunut sinusta, ja mikäli ymmärsin oikein, juuri hänen toimensa saattoivat pitää sinut elossa niinkin pitkään mitä olet nyt ollut, Logan."
John katseli hetken verran Marleytä, miettien ja pohtien. Olisko tuon puheissa uskottavaa ? Vanki oli asemassa jossa hän olisi kuollut joka tapauksessa jollei auttaisi. Tosin ennemmin tai myöhemmin hän saattaisi puukottaa heitä kaikkia selkään...
"Hyvä on, mutta mitä sitten ? Miten ihmeessä pystymme..", mutta Marley naurahti jo vastaukseksi. "Minulla on keinot. Herra A nimittäin antaa minun ottaa häneen yhteyttä tiettyyn aikaan viikosta, torstaisin nimittäin puolilta öin, erityisen satelliittipuhelimen avulla. Puhelin on ymmärtääkseni edelleen pakettiautossa jonka Tanner naisineen kaappasi minulta. Ja huomennahan on torstai", Marley virnisti.
Tanner nyökkäsi. "Joo, siellä on vielä kalustoa ehjänä yhtä sun toista. Kiitos naisten että olivat niin tarkkana siellä Atlantassa. Paku on tuolla ulkosalla jemmassa." Siitä Johnille tulikin mieleen, että hänellä ei ollut vieläkään tarkkaa tietoa siitä miten ihmeessä Miriam, Conny ja Tanner olivat yhdessä, ja miten petturi-Marley oltiin saatu napattua kiinni. Ja miten Sue oli oikein kuollut...
* *
Korkealla Teksasin yläpuolella lensi hallituksen tunnuksin varustettu yksityiskone. Sen matkustamossa istui kahden kookkaan avustajansa kanssa tyylitelty parissa kymmenissä oleva pukumies, joka puhui kännykkäänsä kuten usein näillä kiireellisillä komennuksillaan. Hän sauhutteli hermostuneesti kevyttupakkaansa, tutkien samalla kannettavan tietokoneensa näyttöä.
"Mainiota mr. Blackley. Kyllä.. kuljetus on järjestetty.. Niinkö ? Vai niin.. siinä tapauksessa kenraali ei saa jäädä eloon.. Kyllä. Mutta haluan projektista vastanneet tiedemiehet ja sotilasasiantuntijat. Elossa siis. Tutkijoillamme on varmasti keskusteltavaa heidän kanssaan."
Puhelu päättyi siihen.
Stumppattuaan tupakkansa, hän sulki kannettavansa näytön. Lentoemo kantoi kolmikolle lisää virvokkeita, hymyillen vienosti. Mutta juuri nyt miehiä ei kiinnostanut naiskauneus. Heillä oli muutakin ajateltavaa.
Kolmikon johtaja silmäili ulos pilvistä maisemaa ja alla kauniisti leviävää maastoa. "Mutta entä Logan, Sir ?", kysyi toinen hänen avustajistaan. Nuorukainen katseli maisemia ajatuksissaan, mutta vastasi hetken kuluttua. "Niin.. Logan todellakin. Meidän on vain pelattava aikaa. Mikäli Marley on vielä elossa hän saattaa ottaa huomenna yhteyttä ja se voi muuttaa koko homman. Yrittäkää ottaa selkoa miten Atlantan mies on edistynyt tutkimuksissaan.. Muuten emme voi kuin tehdä miten Bostonissa määrättiin, ja keskittyä Utahiin".
* *
Raivaajan työ on niinsanottua kutsumusta. Siis kuten lähetystyötä tekevien, sairaanhoitajien ja muiden sellaisten. Tosin tässä työssä ei yritetty pelastaa ketään, vaan päinvastoin. Kuolema oli Raivaajalle arkipäivää, ja hän oli juuri se henkilö joka sitä jakoi. Tällä kertaa saalis oli ollut jo kauan piilosalla, mutta Raivaaja ei antanut periksi.
"Tässä on ne videokuvat viikonlopulta, senor.. Smith ?", sanoi Meksikolaisen rajavartiopisteen komentaja. Raivaaja hymyili miekkoselle takaisin, ja nyökkäsi. "Kiitos, luutnatti." Hän työnsi vhs-kasetin valvomon videonauhuriin, ja painoi playtä. "Logan... missä olet ?", hän mutisi hiljaa itsekseen...
Pliis...