Lumi oksettaa

Viimetalvena ostin koiranpennun (moni, moni rotusen... Collieta, noutajaa, pystykorvaa???) ja koko talven koira oksensi limaa. Tehtiin kaikki mahdollinen madottamisesta maitohappobakteerien antoon, mutta mikään ei tehonnut.
Sitten se vaan loppui, kun kevät tuli ja lumi suli.
Nyt se on alkanut taas. Tuota oksentamista on useaan kertaan päivässä ja välillä aamulla herää siihen oksentamiseen. Ulkoa tullessa usein enemmän.
Ei siis oksenna ruokaa ja syö hyvin. Oksentaa kirkasta limaa. Joskus voi kyllä vatsalaukkukin tyhjentyä, mutta harvoin.
Oireet alkoi heti lumien ja pakkasten tullessa.
Koiramaiseen tapaan nauttii lumesta ja syö sitä.
On nyt reilu 1v.
Mitä tehdä? Onko ehdotuksia?
144454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kenties voisit käydä nyt kysymässä asiaa ainakin eläinlääkäriltä? Tuskin täältä saat hoito-ohjeita. Kuulostaa sen verran harvinaiselta.

Äänestä

Eläinlääkäri meilläpäin yhtä arvauskeskusta kovalla hinnalla ja turhilla testeillä. Sinne vasta, kun kotikonstit ei riitä ja voi sanoa lääkärille suoraan, mitä ollaan jo itse kokeiltu. Säästyy moni euro!

Äänestä

"Koiramaiseen tapaan nauttii lumesta ja syö sitä."

Voisikohan ongelma olla juurikin tässä. Aikalailla moni koira kai syö lunta silloin tällöin, mutta jos koira syö sitä paljon, tai riehuu kovasti syömisen lomassa, niin voisiko tästä aiheutua ongelmia?!
Isot määrät kylmää lunta ja mahdollisesti vielä hotkimalla (mahaan menee mukana ilmaa), vois hyvinki aiheuttaa oksentelua.. Kokeilepa jonkun aikaa ulkoilua niin, että estät/kiellät lumen syönnin. Avittaisko?
Jos koira on muuten terve, oma itsensä, syö ja juo normaalisti, niin tota kannattaa testata. Jos taas jokin tai useampi noista tekijöistä muuttuu normaalista, niin sitten eläinlääkäriin.

Äänestä

Älä anna syödä lunta!

Äänestä

Lumi saattaa polttaa limakalvoja. Voi tulla rakkuloita limakalvoihin. Tästä limanmuodostus.

Äänestä

Oma koirani reagoi samalla tavalla kylmään pentuna. Eläinlääkäri antoi pahoinvointilääkettä. Annoin pillerin aina kun tiesin että ilma oli sitä luokkaa että koira oksentaa jalat altaan. Oksentelu oli aivan tolkutonta. Osasyynä pidettiin kasvatuskodissa saamaansa täysin puutteellista ja pennulle sopimatonta ruokaa joka oli herkistänyt mahan. Vaiva meni ohi 2-3 vuoden iässä.

Äänestä

Kiitos vastauksista. Taitaa etenkin tuo kasvatuskodin sopimaton ruoka pitää paikkansa. Hyvä kasvatuskoti, mutta kokemattomia ja vähän "ei se niin vaarallista ole" ihmisiä olivat, vaikka rakkautta koiria kohtaan muuten oli.
Koiramme tosiaan riehuu lumessa ja hotkiikin sitä. Lumi oli sille jotain ihan uskomattoman ihanaa.
Piimä on rauhoittanut nyt tilannetta ja ruuaksi miedompia juttuja, ettei vatsa turhaan ärsyynny. Kaupan kuivamuonat pitää jättää talveksi ainakin pois.

Toivottavasti tilanne rauhottuisi. Viime talvi oli niin stressaava, etten enää jaksaisi uutta samanlaista talvea. Tosin, vähän viisaampia jo ollaan.

No, kaikkea sitä oppii kun kokee.
Hauskaa talvea muille koiruuksille!

Äänestä
  • Helpompi syyttää ruokaa kuin vahtia ettei koira syö lunta?
    Jos johtuisi ruoasta niin eiköhän ongelma olisi silloin ympäri vuoden.
    Vaikka koirasi kuinka "rakastaa" lunta niin älä anna sen syödä sitä.

    Äänestä

  • '''''' kirjoitti:

    Helpompi syyttää ruokaa kuin vahtia ettei koira syö lunta?
    Jos johtuisi ruoasta niin eiköhän ongelma olisi silloin ympäri vuoden.
    Vaikka koirasi kuinka "rakastaa" lunta niin älä anna sen syödä sitä.

    Oman koirani tarina oli samanlainen kuin ohi menevää-nimimerkillä. Meillä oksennuksen laukaisi kylmyys,lumensyönti hiukankin kylmempi ruoka esim. kylmähkö naudanmaha. Koira tutkittiin ihan pääkaupunkiseudulla erikoislääkärillä jonka diagnoosi oli sama kuin nimimerkin koirallakin:vatsa ärtynyt pentuna väärästä ruuasta ja kylmyys laukaiseva tekijä.Suoliston ja vatsalaukun limakalvot rauhottuivat vähitellen mutta sairastui 10 vuotiaana Chronin tautiin. Hyvällä hoidolla eli melkein 16 vuotiaaksi.
    Oksentelu loppui kun koira oli n 2 vuotias.

    Äänestä

  • sama täällä kirjoitti:

    Jos se kylmä kerran laukaisee oksentelun, niin eikös se olisi syytä pitää huoli ettei se koira pääse syömään lunta?
    Vai onko joku erityinen syy miksi sen koiran annetaan syödä lunta ja sitten valitetaan kuinka stressaavaa on kun koira voi huonosti?
    Jos ratkaisu koiran terveysongelmiin on se, että sen ei anneta syödä mitään kylmää, niin sitten toimitaan niin jotta koira voisi paremmin!

    Äänestä

  • Voi elämä kirjoitti:

    Edellinen viestini oli siis tarkoitettu aloittajalle.

    Äänestä

Oma koirani syö lunta janoonsa kun on ulkona vaikka sillä on kupissa vettä, sisälle kun pääsee likasee pari kertaa kupista vettä ja pyytää sitten ulos jotta pääsee lunta syömään. Eikä ole ikinä mitää vaivaa tullut tästä lumen syömisestä.

Äänestä
  • Jokainen koira on yksilö.

    Äänestä

Ihan peruskamaa,että on koiria,jotka jopa pienestäkin lumen syönnistä oksentelevat.Osa noista ei kestä mitään kylmää esim.pakastetun syömistä.
Ihan simppelisti lopeta koiralta lumensyönti,ja katso sitten mikä tilanne.
Pelkkä kylmä ilma jos tekee,niin silloin pitää koira tutkituttaa kunnolla,sillä jossain elimissä on silloin häikkää.Mutta noit on tosi harvinaisia,toisin kuin lumeen reagointi.
Mutta eihän se lumi syötäväksi ole tarkoitettukkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pakkasallergia kirjoitti:

Viimetalvena ostin koiranpennun (moni, moni rotusen... Collieta, noutajaa, pystykorvaa???) ja koko talven koira oksensi limaa. Tehtiin kaikki mahdollinen madottamisesta maitohappobakteerien antoon, mutta mikään ei tehonnut.
Sitten se vaan loppui, kun kevät tuli ja lumi suli.
Nyt se on alkanut taas. Tuota oksentamista on useaan kertaan päivässä ja välillä aamulla herää siihen oksentamiseen. Ulkoa tullessa usein enemmän.
Ei siis oksenna ruokaa ja syö hyvin. Oksentaa kirkasta limaa. Joskus voi kyllä vatsalaukkukin tyhjentyä, mutta harvoin.
Oireet alkoi heti lumien ja pakkasten tullessa.
Koiramaiseen tapaan nauttii lumesta ja syö sitä.
On nyt reilu 1v.
Mitä tehdä? Onko ehdotuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu