Köyhyys lisääntyy Lahdessa

Järkyttävää!

Lahden hyvinvointijohtaja Ulla Sepponen kertoo, että toimeentulotukea myönnettiin viime vuonna yhteensä yli 15 miljoonaa euroa. Toimeentulotuen tarvetta pitää yllä esimerkiksi sitkeä pitkäaikaistyöttömyys.

Toimeentulotukea saaneiden talouksien määrä pysyi Lahdessa vuoden 2010 tasolla myös vuonna 2011. Toivottua vähennystä ei ole saatu aikaiseksi.

Hyvinvointijohtaja Ulla Sepponen huomauttaa, että jos laskusuhdanne syvenee, tilanne voi vähitellen heiketäkin.

- Tässähän on ollut jo kahden vuoden huono kehitys. Jos pitkäaikaistyöttömien joukkoon on siirtymässä väkeä, jotka eivät ole työllistyneet tämän kahden vuoden aikana, se näkyy sitten meillä aika nopeasti.

Vuodenvaihteessa voimaan tulleen perusturvan korotus voi kuitenkin hillitä toimeentulotukiasiakkaiden määrän kasvua. Koska valtion tuet ovat nousseet, odotetaan kuntien maksamaan toimeentulotukeen oikeutettujen määrän pienenevän.

Se, vähentääkö perusturvan nousu todellisuudessa toimeentulotuen maksua, nähdään hyvinvointijohtaja Sepponsen mukaan ensimmäistä kertaa helmikuussa, kun tammikuussa maksetun tuen määrä on selvillä.

YLE Lahti

1

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja pysyy.

      Lahti on köyhä ollut aina,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2124
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2028
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      211
      1818
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1496
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1399
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      548
      1156
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      998
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      937
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      929
    Aihe