Päättäjät pitää saada vastuuseen Telakan remontin päätöksestä

summarumrum

Niin virkamiehet kuin asiasta päättäneet poliitikotkin pitäisi saada vastuuseen tässä telakan farssissa.
On pöyristyttävää haaskata kunnan rahoja tuollaiseen vanhaan kelvottomaan p.....n rakennukseen, kun valta väestö oli uuden pienemmän koulun rakentamisen kannalla sille oppilasmäärälle, mikä siellä nytkin on.
Pahintahan tässä on se, että ed. päättäjien vastuu näissä asioissa on olematon, MUTTA MUISTAKAA TULEVISSA KUNNALLISVAALEISSA KARTTAA NIITÄ IHMISIÄ, JOTKA SAIVAT TÄMÄN AIKAAN

64

870

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tieto on valtaa

      Tänne voisi kopsata kuntapäättäjien nimet jotta osaamme varoa.

      • tsekkaa nimet

        Ne nimet kyllä löytyvät kaupungin sivuilta, kannattaa käydä katsomassa ainakin opetuslautakunta ja tietysti hallitus ja valtuusto. Viime aikoina myös tekninen lautakunta on tätä soppaa hämmentänyt.

      • Siinä noin

        Lyhyesti tällä hetkellä istuvista poliitikoista koko SDP, VAS ja VIHREISTÄ iso osa sekä KEPUKOSTAJA, joka yhtäkkiä huomasikin, että kaksi koulua on hänenkin mielestään hyvä ratkaisu

      • potkut

        Tani ja Härtsiä olivat koulu asian kaksi suurinta p.......a ja toinen heistä virkaihminen ja poliitikko piipertäjien riveissä

    • Häkä

      Lehdet toitottavat netissä sopua urakoitsijan ja kaupungin tahdoksi. Hivenen on vanhaa tietoa. Urakoitsija keskeytti työt jo viikko sitten torstaina. kaupunki irtisanoo urakkasopimuksen ja vartiointifirman miehet seuraavat paikan päällä urakoitsijan työmiesten tavaran keruuta. Nyt päättäjänä kysyisin mitä maksaa ja mikä on aikataulu. Sivistysjohtajalta voisi kysyä myös miksi ennen vuodenvaihdetta hiskinmäen opettajien työsuhteet piti päättää kun tiedettiin aikataulu epävarmaksi. Mitä maksavat tuntiopettajat aikataulun venymisen aikana? meillä on kuulkaa yksi niin kallis virkamies joka on muutaman päättäjän "paraskaveri" ettei taita kohta kaupungilla olla varaa noin hyvään "jätkään"

    • vastuuseen

      Kaupungin vastuu remontin "terveellisyydestä" . Mitä tapahtuu jos telakan remontti tehdään loppuun kieli poskessa ja lapset sekä henkilökunta sairastuu pysyvään haittaa. Korvaako kaupunki esim. ryhmäkanteiden jälkeen tietoisesti sairastettujen kuluja ja korvauksia. oikeidessa ei tulevaisuudessa liene vaikeaa näiden vaiheiden jälkeen todistaa kaupungin olleen tietoinen rakennuksen kunnosta. Tosin vastuulliset päättäjät puhaltaisivat nyt pelin poikki ja päättäisivät rakennuttaa koulun Suolahden sekä Sumiaisten lapsille. Terveen oikean kokoisen koulun.

    • Hinta nousee

      http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2012/01/kaupunki_purki_urakointisopimuksen_3188007.html

      media on ollut todella hitaalla tässä asiassa. Luulisis asian kinnostavan mutta ei.
      Tuo uuden urakoitsijan valinta on mielenkiintoinen juttu. Eivätkö tutki mitä todella pitää tehdä. Luulisi korjaussuunnitelmassakin menevän aikaa... kuka ryhtyy ja mihin hintaan moskaa korjaamaan?

    • äp
    • päättämättömät

      Kuntavaaleissa on aika näyttää mitä mieltä vanhemmat ja kuntalaiset ovat päättäjien vastuusta kouluriidassa. Virkamiehiä kun ei Äänekoskella tunnu vastuuseen saavan.

    • ha45

      Kuka päättäjistä uskaltaa valtuuttaa tilapalvelupäällikön neuvoittelemaan tuntitöinä tehdyn remontin hinnan. Meistähän kukaan ei tiedä mitä oikeasti koululla pitää vielä tehdä. Voipi tulla niin kalliiksi ettei Äänekosken vakauttamisohjelmat pidä, joko sitten mennään valtionholhoukseen. Meitähän uhkailtiin ja peloiteltiin jo kaksi vuotta sitten sillä ettemme kohta voi päättää itse taloudestämme vaan valtio ohjaa meitä. Nyt on veroja nostettu kaksi kertaa. Lainamäärä on kaksinkertaistunut verrattuna aikaisempaan ja tässä porskutetaan. kuka puhuu paskaa..

      • .-..................

        Rakennetaan uusi koulu ja tämä vanha homeinen paska vuokrataan kalliilla neliöhinnalla jollekin yrittäjälle..tai vaikkapa myydään, siitähän saisi pakolaisille oivat majoitustilat.

    • juttu on näin

      milloinkohan alkaa tarkastuslautakunta olla tehtäviensä tasalla vai löytyykö sieltäkään vastuuta tällä vaalikaudella. Lainamäärän lisäys kun ei voi olla taloudenvakauttamisohjelmassa pysymistä ilman jekkuja.

    • Äimänä

      Kuulin kummia kyliltä ja piti sitten omin silmin käydä toteamassa. Opetuslautakunta oli kokoustanut eilen. Kaupunginsivuilta en löytänyt esityslistaa enkä ilmoitustaululta kokousilmoitusta. Joko meillä puhutaan niin salaisia opetuslautakunnan kokouksissa ettei esityslistatkaan ole julkisia kuten ennen. Lisää todella luottamusta päättäjiin ja opetustoimeen. Tuleekohan pöytäkirjakaan julkisuuteen? mitäs se kuntalaki sanoo esityslistoista? muistaako/tietääkö joku.

      • journalismi

        Oiskohan siv. johtajalla osuutta asiaan ?

        Ps. mitähän kaikkea noista kunnan rakenteista löytyisikään, jos alkaisi tosissaan tonkia ?

      • luckymies

        Onhan se voinut unohtua laitta sinne. Mitä lie laki sanoo tällaisesta?

      • Laitetaan jos muiste
        luckymies kirjoitti:

        Onhan se voinut unohtua laitta sinne. Mitä lie laki sanoo tällaisesta?

        Unohtua voi aina ja virheitä sattuu mutta laki kai ei tunne unohduksia?

    • P###a keikka

      Nyt on Äänekosken päätäjillä näytönpaikka. Tilapalvelupäälikkö näyttää tuhranneen oikein kunnolla hankitapäätöksissä. Jos nyt taputetaan päätä ja todetaan, että virheitä sattuu, niin kaikki on sitten nähty. Koulu päätös uhrattiin valtuuston puheenjohtajan pallin takia, nyt pitäisi edes vaalien vuoksi kerätä pisteet takaisin. Meistä veronmaksajistahan ei ole niin väliä, se on todettu. Jospa tulevat kuntavaalit kuitenkin pelottaisivat edes sen verran, että hallitus tekisi tehtävänsä eikä leikkisi kuuro-mykkää leimasinta.

    • läpinäkyvää

      Kun teknisessä toimessa käy pölly niin samalla voisi tutkia telakkakadun koulun kulut ja arvioida ne tulevat kulut. Tarkistuslautakunnan puhjohtaja voisi saada ne koululaistenkin vanhempien äänet kun asiat selvitettäisiin kunnolla muissakin asioissa kuin yhden urakoitsijan suosimisessa.

    • häh

      Kaikkien pitää muistaa että alkuperäinen rakennusurakoitsija voitti rakennusurakan julkisessa kilpailussa siihen tilapalvelu ei voinut vaikutaa mitenkään. Näin isoissa urakoissa pätee eu:n määrämät kilpailutus säännöt jonka pohjalta kilpailutus hoidetaan.

      Urakan keskeyttäminen on raju toimenpide mutta on varmasti oikea jos tilaaja menettään luottamuksen rakentajaa kohtaa, eikä luota että tämä pystyy hoitamaan rakennusurakkaa laadullisesti hyvää lopputulokseen.
      Urakan keskeyttämisen syyt ei varmasti ole kaupungin porukassa vaan urakoitsijassa. Urakoitsijalla on nytkin riita päällä viitasaarella sekä laukaassa.

      Ja niinkuin tämänpäivän pikkulehdessä luki niin urakkaa tulee jatkamaan joku suurista korjausrakentamisen yrityksistä.

      Suomessa on myös paljon kuntia ja kaupunkeja jotka eivät korjaa ongelma kiinteistöjä... ainoastaan kieltävät kaikki ongelmat.

      • voi itku

        On se mukava seurata miten kaupungintalollakin luetaa suomi24 palstaa:D

    • kalliinmaksi

      JOllain on hätä ja tarve lobata säästöjä, Hiskin lopetus kuulemma tuo isot säästöt. Mukava olisi nuo laskelmat nähdä ja mitä niissä on huomioon otettu. Tuskin väistötilojen vuokria, opettajien kaikkia palkkakustannuksia, kuljetuskustannusten nousua yms. Näitä menoja kun voi pilkkoa pienemmiksi ja osoittaa milloin teknisen puolen ja milloin opetustoimen kuluiksi. HIskin rakennuksen menot ei pienene, menot kun nyt menevät meidän superkalliin lukion piikkiin. Tilintarkastaja voisi ottaa syyniin seuraavaksi opetustoimen.

    • päättäjät ulos

      Velkaa lisaa verot ylös eikä kukaan uskalla sanoa, että STOP nyt mennään metsään, yksiä helvetin vikisijöitä nämä päättäjät.

      • ällitälli

        Tuskin edes päättäjät lukevat näitä kirjoituksia.

        Olen moneen otteeseen kirjoittanut ja moneen eri viestiketjuun siitä kuinka keinoja säästää on jos on haluja ja säästämistä kunnissa voi tehdä ilman veronkorotuksia mutta haluja siihen ei päättäjillä ole.

        Itse jos olisin Äänekosken diktaattori :) niin pistäisin sellaiset säästökuurit että eiköhän alkaisi talous parantua eikä kuntaliitokseen olisi enää aihetta.

        Jokainen asia mitä kunta tekee syyniin, tarkkaan syyniin, ylimääräiset sihteerit ja päälliköt sun muut tyhjäntoimittajat ulos kunnan palkkalistoilta, pieniä säästöjä joka sektorille, esimerkiksi kaupungin puutarhurin apulaisena toimii myös hortonomi-koulutuksen omaava henkilö kun siihen "virkaan" riittäisi matalapalkkaisempikin ja alhaisemman koulutuksen omaava työnjohtaja, näistä tällaisista seikoista olisi lähdettävä liikkeelle eikä vain odottaa peukaloita pyöritellen että joku jostain tulee ja laittaa asiat kuntoon. Täytyisi toimia ja pian, ikäänkuin hätäratkaisuja tehtävä.

        Kaikki rakennusinvestoinnit jäihin mitkä vähänkin on tarpeettomia, myös katuvalojen käytöstä voi vielä tinkiä, joka toinen lamppu pimeäksi niin se on puolet säästöä siitä mitä nyt kuluu sähköä, nämä tuntuu pieniltä säästöiltä mutta kun näitä pieniä on paljon niin kertyy iso säästö. Jos itse olisin päättäjissä Äänekoskella ehdottaisin palkkojen tarkistusta alaspäin, se olisi sitä yhteen hiileen puhaltamista.

    • retwertret
      • tuohonmennäänjoo..

        Niin..vaikuttaa siltä että oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee.

        Oppia ehkä pitäisi ottaa vuosikymmenten takaa, miten silloin saatiin kuntien rahat riittämään ja kuinka koulutusasiat hoidettiin, se nyt olisi menoa elämässä taaksepäin mutta näyttää siltä että ei ole muuta vaihtoehtoa enää.

        Nykyään tehdään ratkaisuja jotka tulevat kalliiksi, sitä samaa tehdään rakentamisessa, rakennetaan mukamas uusien ja hyvien ja samala kalliiden mennetelmien mukaisesti ja siinä käy sitten niin että pari kolme vuotta niin homeessa ollaan ja lisäksi rakennusmateriaalit aiheuttavat vain liusää sisäilmaongelmia, miksi yksikään kunta ei uskalla ottaa eroa noista rakennusmääräyksistä ja rakentaa koulu sen mukaisesti kun ennenvanhaan rakennettiin.

        Pian ollaan myös siinä tilanteessa että polttoaineet ovat niin kalliita että aletaa haikailemaan vanhoja kyläkouluja takaisin mutta se on jo monella monella kylällä myöhäistä ja taas tulee kalliiksi, joudutaan rakentamaan uusia kyläkouluja..voi voi, kyllä se tuo päättävä ihminen on sitten tyhmä.

    • purku-ukko

      pointtihan on se tuossa koulu jutussa että jos olis vanha homeinen paska laitettu maan tasalle niin EU ei olisi avustanut uuden koulun rakennuksessa, eu avustaa vain vanhan saneerauksessa. että näin..halvempi siis fiksata tuo vanha kuntoon..

      • Mitkä ihmeen rahar

        Missä ne EU-rahat on kun niitä ei missään budjeteissa näy, täh?

    • ketkut tarkasteluun

      Aikas jännä juttu, lehti teki nyt paljastus jutun teksisen puolen töttäilystä. Täällä ketjussa kirjoitettu asiasta jo tammi- ja helmikuussa. Kyllä kansa tietää. nyt kannattaisi kysyä se telakan loppu hinta. Voipi olla hurja.

      • Huumorintajua löytyy

        Telakan juttu, tilapalvelun juttu, johtoporukan juttu. Kaikki ratkaisematta. Huvittavinta, kun joku valtuuston ja hallituksen jäsenistä elättelee voivan asettua/tulla valituksi seur. vaaleissa!

      • Lopputili
        Huumorintajua löytyy kirjoitti:

        Telakan juttu, tilapalvelun juttu, johtoporukan juttu. Kaikki ratkaisematta. Huvittavinta, kun joku valtuuston ja hallituksen jäsenistä elättelee voivan asettua/tulla valituksi seur. vaaleissa!

        Suolahteen uusi päiväkoti! Rahat kaupungin työntekijöiden lomautuksista ja irtisanomisista?

      • ..ja lomarahat
        Lopputili kirjoitti:

        Suolahteen uusi päiväkoti! Rahat kaupungin työntekijöiden lomautuksista ja irtisanomisista?

        Suolahti tarvitsee pakosti uuden päiväkodin, se vaan on tyly tosiasia. Luulenpa, että ne rahat mitkä lomautuksista ja irtisanomisista kertyy, menevät kokonaisuudessaan suuruudenhullun terveysaseman rakentamiseen Äänekoskelle! Jännä paikka sikäli, kun nyt vaan on PAKKO rakentaa tuo "terveyshirvitys" vaikkei rahaa ole riittävän henkilöstön palkkaamiseen :( outo on asenne Äänekosken päättäjillä.

    • Pökö!"##¤%&

      Heh heh, niin ASIAA!!!

      Älä äänestä vanhaa kettua!!!

    • kyllä sieltä löytyy

      Näistä asioista on hyvä saada muistutus näin vaalien alla. Äksä voisi kaivaa näistä ketjusta Telekan kuviotkin esiin ja ryhty tekemään tutkivaa journalismia.

      • qwertyuiopshcddhdhsdhsd

        Viimeisin vahvistettu tieto kokonaiskustannuksista 11,15 miljoonaa euroa. Salonen oli oikeassa että 10 miljoonan arvio kustannuksista on väärä. Tämä löytyy pöytäkirjoista. Miten nyt suu pannaan?

      • Mani tooks
        qwertyuiopshcddhdhsdhsd kirjoitti:

        Viimeisin vahvistettu tieto kokonaiskustannuksista 11,15 miljoonaa euroa. Salonen oli oikeassa että 10 miljoonan arvio kustannuksista on väärä. Tämä löytyy pöytäkirjoista. Miten nyt suu pannaan?

        11,15 ei riitä, siitä puuttuu ainakin väistötilojen vuokra viimeiseltä puolelta vuodelta.

      • Miten se nyt menikään
        Mani tooks kirjoitti:

        11,15 ei riitä, siitä puuttuu ainakin väistötilojen vuokra viimeiseltä puolelta vuodelta.

        Niin, tänään on ollut teknisessä lautakunnassa asiana Telakan lisämääräraha 1,1 milj. euroa. Jostain kumman syystä esityslistalla on valtion osuudeksi mainittu se alkuperäinen 2,54 milj. jos nyt en aivan väärässä ole niin koko valtionosuus oli vähällä jäädä saamatta. Loppujen lopuksi saivat opetusministeriön avustuksella ruinattua yhden (1) miljoonan.

      • Paljonko on paljon
        Mani tooks kirjoitti:

        11,15 ei riitä, siitä puuttuu ainakin väistötilojen vuokra viimeiseltä puolelta vuodelta.

        Korjaus väistötilavuokriin, suora lainaus teknisen esityslistalta: "Myöskään käyttötalouspuolelle kirjattavat väistötilakustannukset eivät ole tämän vuoden osalta arviossa mukana". Eli tuosta 11,15 summasta puuttuu koko tämän vuoden väistötilavuokrat ja miksi ihmeessä ne kirjataan käyttötalouspuolelle kun ovat suoraa seurausta remontista. Näin ollen viime vuodenkin väistötilavuokrat lienee pimitetty "käyttötalouspuolelle". Totisesti toivon että TODELLISET kulut tuodaan julki remontin valmistuttua.

      • Uskomatonta mutta totta
        Paljonko on paljon kirjoitti:

        Korjaus väistötilavuokriin, suora lainaus teknisen esityslistalta: "Myöskään käyttötalouspuolelle kirjattavat väistötilakustannukset eivät ole tämän vuoden osalta arviossa mukana". Eli tuosta 11,15 summasta puuttuu koko tämän vuoden väistötilavuokrat ja miksi ihmeessä ne kirjataan käyttötalouspuolelle kun ovat suoraa seurausta remontista. Näin ollen viime vuodenkin väistötilavuokrat lienee pimitetty "käyttötalouspuolelle". Totisesti toivon että TODELLISET kulut tuodaan julki remontin valmistuttua.

        Tulipa tuossa sellainenkin kuriositeetti mieleen että kun opetuslautakunnan puheenjohtaja aikoinaan voimakkaasti lobbasi Telakan remonttia ja kahden yläkoulun mallia niin väitti että remonttiin tullaan saamaan valtionapua puolet remontin loppusummasta. Sepä olisikin ollut oiva rahastusautomaatti kaupungille, kai jotkut pöljät silloin uskoivatkin Tuhkasen puheita.

    • Hölkynkölkyn, me ...

      Ja taas sivistysjohtaajaa viedään. Ei taida olla ensimmäinen kerta kun herraa syytetään...

      Milloin kyseinen herra ymmärtää että hän on palvelemassa kuntalaisia eikä uppoavan laivan jarrumiehenä? Liian paljon tätä tuntuu olevan, koko ajan. Jatkuvaa vääntöä koululaisten oikeuksista, aivan kuin se pieni ele olisi herralta itseltään pois. Milloin mitataan mitenkin koulumatka jne...

      http://web25.aanekoski.fi/uusidyna/kokous/2012741-3.HTM

      """Sivistysjohtaja on vaikeuttanut ja viivästyttänyt Kari Marjon perustuslaillista oikeutta muutoksenhakuun kertomalla virheellisen oikaisuvaatimusajan. Kari Marjo katsoo, että sivistysjohtaja on ylittänyt toimivaltansa ja toiminut vastoin opetuslautakunnan päätöstä

      jättämällä hänet kuulematta asianosaisena oikaisuvaatimuksen käsittelyssä. Marjo katsoo, että virkavalintapäätös on yhdenvertaisuuslain, mutta myös tasa-arvolain 8 § vastainen. Merkityksellistä on kuitenkin se, että Kari Marjo katsoo tulleensa syrjityksi tässä

      virkahakumenettelyssä, ja että hänen perustuslaillista oikeuttaan muutoksenhaussa on merkittävästi vaikeutettu."""

    • mitäs minä sanoin

      Kannattaa käydä lukaisemassa kaupunginhallituksen esityslista. Nyt on jo viimein tajuttu että Telakan remontti taitaakin käydä kalliiksi. Eräskin opetuslautakunnan puheenjohtaja aikoinaan pelotteli suolahtelaisia että uimahalli suljetaan jos Telakan koulua ei remontoida, nyt se tullaan sulkemaan koska remontti tulee niin kalliiksi ettei ole enää varaa pitää uimahallia auki.
      http://web25.aanekoski.fi/uusidyna/kokous/2012754-11.HTM

      • höpö höpö

        Eipä se Suolahden uimahalli kiinni mene!

      • Taas me säästetään
        höpö höpö kirjoitti:

        Eipä se Suolahden uimahalli kiinni mene!

        Lukaisepa tuo kaupunginhallituksen esityslista ja höpöhöpöttele sitten tai kysy Tuhkasen Markolta. Se nyt vain on niin että toinen uimahalli tullaan ensi kevään päätteeksi sulkemaan säästösyistä, jokainen voi itse arvella kumpikohan se on. Itse en haluaisi sulkea kumpaakaan koska molemmille kyllä riittää käyttäjiä.

      • höpö höpö
        Taas me säästetään kirjoitti:

        Lukaisepa tuo kaupunginhallituksen esityslista ja höpöhöpöttele sitten tai kysy Tuhkasen Markolta. Se nyt vain on niin että toinen uimahalli tullaan ensi kevään päätteeksi sulkemaan säästösyistä, jokainen voi itse arvella kumpikohan se on. Itse en haluaisi sulkea kumpaakaan koska molemmille kyllä riittää käyttäjiä.

        Luin sen! Ei se mene kiinni.

    • Jouni Sohlman

      Vapaa-aikalautakunta otti kannan (25.4.2012) ettei Suolahden uimahallia suljeta. Hallitus ei lienee asiaa muuttanut ja valtuusto ei ole käsitellyt asiaa, joten auki on ainakin toistaiseksi. Toki lienee joitakin päiviä viikossa on halli kiinni mutta jokainen taatusti ymmärtää syyn aukiolopäivien vähenemiseen.

    • Jouni Sohlman

      Korjaan sen verran että valtuusto päätti 28.5.2012:

      "Säilytetään toistaiseksi kaksi uimahallia supistaen käyttöaikoja. Jatko arvioidaan uudelleen suurempien kunnostustarpeiden realisoituessa.
      Yhdistetään tai muutoin järjestetään uudelleen Äänekosken uimahallin lipunmyynti- ja liikuntatalon kahvilapalvelut tehokkuuden lisäämiseksi."

      • keke ruusperi

        Nyt sitä jatkoa ollaankin arvioimassa taloudelliselta kannalta. Halli Suolahdesta suljetaan alkuvuodesta 2013 aika todennäköisesti jos siitä taloudellista hyötyä saadaan riittävästi. Luepa esityslista ajatuksella.

      • Herää Jone
        keke ruusperi kirjoitti:

        Sohlmanille pitää vääntää rautalangasta ennenkuin menee perille. Kyllä tuo hallituksen esitys minusta melko selkeästi antaa ymmärtää että Suolahden halli tullaan sulkemaan ensi keväänä. Eikös se rakennus nyt menekään pilalle jos se jää vajaakäytölle, tälläkin asialla peloteltiin jos koulu olisi remontoitu osittain vain Suolahden ja Sumiaisten tarpeisiin.

      • Jouni Sohlman
        keke ruusperi kirjoitti:

        Nyt sitä jatkoa ollaankin arvioimassa taloudelliselta kannalta. Halli Suolahdesta suljetaan alkuvuodesta 2013 aika todennäköisesti jos siitä taloudellista hyötyä saadaan riittävästi. Luepa esityslista ajatuksella.

        Kiitos tarkkaavaisuudesta. Kaupunginhallituksen esityslistassa (24.9.2012 asianro 11) on tosiaankin maininta että Telakkakadun koulun uimahallin sulkemista selviteltäisiin. Täytyy olla siis tarkkana ja yrittää (jälleen kerran) saada noihin selvityksiin mukaan myös se puoli että mitä uimahalli säästää jos sitä ei suljeta.
        Useastihan tässä on päätettäessä asioista katsottu vain hetkellinen säästö. Pitkän aikavälin säästöt tai säästön (todelliset) kustannukset ovat unohdettu.

      • Muistettaan kaikki
        Jouni Sohlman kirjoitti:

        Vasemmisto oli ajamassa hyvin voimakkasti Telakan remonttia, "oikeaa" päätöstä haettiin hallituksesta ja valtuustosta useaan kertaan. Nyt esityslistässä lukee selvästi että syy uimahallin sulkemiseen olisi liian kallis remontti ko. rakennukseen. Ei tiedä itkisikö vai nauraisi, hyvä päättäjät. Telakan remontin hinta maksaa siis kärjistäen uimahallin, ylisuuret ryhmät, opettajien sijaiskiellot yms.

    • Eikö niin

      Äänekosken kreikkalaiset eivät tarvitse uimahallia.

      • niinpä niin

        Ai että ei voi enää muuta kuin nauraa, tämä sama kreikan hokija jaksaa olla KATEELLINEN Suolahtelaisille jopa uimahallista. Voi kunpa onnistuisit hankkimaan itsellesi elämän ihan siellä omissa ympyröissäsi :) on jo jotenkin niin kulunut tuo hokemasi :D ei se uimahalli mene kiinni!

      • juuri näin
        niinpä niin kirjoitti:

        Ai että ei voi enää muuta kuin nauraa, tämä sama kreikan hokija jaksaa olla KATEELLINEN Suolahtelaisille jopa uimahallista. Voi kunpa onnistuisit hankkimaan itsellesi elämän ihan siellä omissa ympyröissäsi :) on jo jotenkin niin kulunut tuo hokemasi :D ei se uimahalli mene kiinni!

        Kyllä se kiinni menee, uskokaa pois. Rahat on loppu.

      • tietoa on
        juuri näin kirjoitti:

        Kyllä se kiinni menee, uskokaa pois. Rahat on loppu.

        Kyllä siinä niin käy että suolahden uimahalli suljetaan, valitettavaa mutta totta!

    • ofhlsndvohasoalsase

      Kaikkea sitä netin ihmeellisestä maalimasta löytyy. Nyt on aika hiljentyä hetkeksi ja muistella vanhoja "hyviä" aikoja menneeltä talvelta

      http://vimeo.com/38425408

      Kiitos tekijälle.

      • No haloo :-/

        J.Salonen on keksinyt hyvän syntipukin Telakan tuleville homekorjauksille, sehän on tietenkin uimahalli lämpimine vesineen ja kosteine ilmoineen. Huonosti suunnitellulla remontilla ja vielä surkeammalla valvonnalla ei liene asiaan osuutta. Sitä tyhmempi luulisi että vauriot olisivat jo menneinä vuosina syntyneet, uimahallihan on siinä paikalla törröttänyt kymmeniä vuosia. Onko virkamiehen tyhmyydellä ja muiden aliarvioimisella mitään rajaa?

      • varman päälle
        No haloo :-/ kirjoitti:

        Telakkadun koulullahan on ollut hometta, mm. Sädesientä. Mistä se on tullut, ei voi sanoa, eikä voi myöskään varmuudella sanoa ettei ole tullut uimahallin vedestä tulevasta kosteudesta. Parempi jos uimahalli suljettaisiin, voisi korjattu koulu kestää pidempään!

      • Onko näin
        varman päälle kirjoitti:

        Telakkadun koulullahan on ollut hometta, mm. Sädesientä. Mistä se on tullut, ei voi sanoa, eikä voi myöskään varmuudella sanoa ettei ole tullut uimahallin vedestä tulevasta kosteudesta. Parempi jos uimahalli suljettaisiin, voisi korjattu koulu kestää pidempään!

        Et liene seurannut tätä prosessia kovinkaan tarkkaan, entinen tilapalvelupäällikköhän totesi aikoinaan että sädesientä löytyi ulkoseinistä ja sitä löytyy jokaisesta tuon ikäisestä rakennuksesta kun tutkimaan ruvetaan. Nyt on kysymys pilaako käytössä oleva uimahalli juuri kalliilla remontoidun koulun, enpä oikein jaksa tuohon perusteluun uskoa. Tai sitten remontissa on mennyt jotain pahasti pieleen tai on löytynyt muuta hälyttävää jonka takia on "pelattava varman päälle"

      • zuppedu
        Onko näin kirjoitti:

        Vielä tärkeämpää olisi tutkia pilaako Äkin uimahalli koripallopyhätön? Pitäisikö koripallopyhättö sulkea ettei ongelmia siellä ilmenisi?

      • suljetaan se
        Onko näin kirjoitti:

        Et liene seurannut tätä prosessia kovinkaan tarkkaan, entinen tilapalvelupäällikköhän totesi aikoinaan että sädesientä löytyi ulkoseinistä ja sitä löytyy jokaisesta tuon ikäisestä rakennuksesta kun tutkimaan ruvetaan. Nyt on kysymys pilaako käytössä oleva uimahalli juuri kalliilla remontoidun koulun, enpä oikein jaksa tuohon perusteluun uskoa. Tai sitten remontissa on mennyt jotain pahasti pieleen tai on löytynyt muuta hälyttävää jonka takia on "pelattava varman päälle"

        Kova pala tuo uimahallikysymys suolahtelaisille ja ymmärtäähän sen, halli on ollut 40 v ja nyt ollaan sulkemassa. Kyllä se kuitenkin on elinkaarensa päässä joten kiinni vaan ja äänekosken parempaan halliin olisi satsattava. Uskon että heti vuodenvaihteen jälkeen se tapahtuu tai viimeistään 2013 kesällä.

    • jatkoon vai ei? Ei!

      Mielenkiintoista, keskustelun aihe liittyy Telakan remonttiin ja päättäjien vastuuseen... Juttu pyörinyt täällä lopussa uimahalli asioissa.

      No toisaalta, kyllähän ne liittyvät toisiinsa. Kuntalaisia, lähinnä suolahtelaisia, uhkailtiin Suolahden uimahallin sulkemisella ellei Telakkakadun koululla tehtäisi isoa peruskorjausta...

      Nyt budjetit on tietääkseni ylitetty reilusti,
      on lehtien palstoilla itketty, ettei olisi pitänyt päätyäkään kahden yläkoulun malliin yms... Vaalit, vaalit! ;-)

      Olen samaa mieltä tämän ketjun aloittajan kanssa. Näin päivä ennen varsinaista äänestyspäivää on hyvä muistella ketkä on tuhlannut meidän veronmaksajien rahoja "turhuuksiin". Jos minulta kysyttäisiin menevätkö nämä henkilöt jatkoon vai ei? Vastaus on Ei jatkoon.

      • Hyvää Joulua

        Salonen taas kertoilee mukavia joulusatuja lehtien (Ksml 5.12.) palstoilla. On saanut Telakan remontin hinnankin puristettua kivasti kymmeneen(10) miljoonaan euroon, on tainnut unohtaa että siihen upotettiin jo viime vuonna yli neljä miljoonaa. Sama kaava tuntuu toistuvan joka vuosi, ennen joulua kerrotaan "hyviä" uutisia ja sitten Helmikuussa palataan maan pinnalle. En yhtään ihmettele että talousjohtajan virkaan ei ole tunkua, taitaa Joukon jäljiltä jäädä melkoinen soppa selvitettäväksi.

      • laatua rakentamiseen
        Hyvää Joulua kirjoitti:

        Oli keskisuomalaisessa juttu että Porrokki riitelee Viitasaarenkin kanssa koulu-urakasta. Olisiko rakentajan syytä keskittyä hyvän ja laadukkaan lopputuloksen tekoon riitelyn sijaan., tai jättää sitten rakennushommat paremmille?

      • remontti oikeuteen
        laatua rakentamiseen kirjoitti:

        Oli keskisuomalaisessa juttu että Porrokki riitelee Viitasaarenkin kanssa koulu-urakasta. Olisiko rakentajan syytä keskittyä hyvän ja laadukkaan lopputuloksen tekoon riitelyn sijaan., tai jättää sitten rakennushommat paremmille?

        http://yle.fi/uutiset/viitasaari_vie_koulukeskuksen_remontin_oikeuteen/6409651?origin=rss

        Viitasaari(kin) vie Porrokin oikeuteen, koulu-urakka viivästyi yli vuoden !!!, huh huh, onneksi Telakka vain puoli vuotta :-). Onneksi ei tällaista urakoitsijaa valittu rakentamaan terveyskeskusta

      • kokemusta on
        remontti oikeuteen kirjoitti:

        http://yle.fi/uutiset/viitasaari_vie_koulukeskuksen_remontin_oikeuteen/6409651?origin=rss

        Viitasaari(kin) vie Porrokin oikeuteen, koulu-urakka viivästyi yli vuoden !!!, huh huh, onneksi Telakka vain puoli vuotta :-). Onneksi ei tällaista urakoitsijaa valittu rakentamaan terveyskeskusta

        Vai menikö se niin,että Porrokki vie asian oikeuteen Äänekoskella.Vielä on turha spekuloida kuinka asiassa käy,tai saatika sitten alkaa arvostelemaan urakoitsijaa,jollei tiedä asioiden oikeaa laitaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1869
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1768
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1766
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1439
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1383
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      486
      1016
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      962
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      908
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      902
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      864
    Aihe